Niin on sitten ensimmäinen pentukurssin kerta takana. Osallistutaan siis Ponderan pentukurssille, jonka itse asiassa aikoinaan kävin myös Islan kanssa. Pirjolla on hirmuisesti tietotaitoa tokoon liittyen, ja hällä itsellään myös kokemusta bordercollieiden kanssa toimimisesta (taitaa omistaa 2 tällä hetkellä), joten mekin voitaisiin saada Pirjolta hyviä vinkkejä bortsujen sielunelämän ymmärtämiseen. Paljonhan se on jo 5 viikon aikana avautunut, mutta kyllä mulla silti on vielä matkaa täydelliseen ymmärrykseen. Jos sellaista edes voi saavuttaa. Joskus musta tuntuu, etten aina edes ymmärrä shelttien pääkopan liikkeitä, vaikka niidenkin kanssa on jo tullut elettyä 12 vuotta (jäätävää, onko Ronjan saamisesta jo niin pitkä aika?!).
Mähän olin jännittänyt kurssikertaa ihan hirmuisesti. Epäilin sen kerran (ja muutaman tulevan) menevän päin mäntyä lähinnä siksi, että
Mähän olin jännittänyt kurssikertaa ihan hirmuisesti. Epäilin sen kerran (ja muutaman tulevan) menevän päin mäntyä lähinnä siksi, että
a) penku olisi omassa kuplassaan eikä siihen saisi mitään kontaktia
b) se tuijottaisi tiiviisti muita iiiiihania koiria ja yrittäisi remmi tiukalla pyrkiä niiden luokse hillumaan
c) se ei söisi namin namia
d) se yrittäisi syödä mut ja treenien vetäjän
Olin alkuviikosta paneutunut ihan kunnolla superhyvän namien etsintään ja melkeinpä päättänyt, että me ei voida feilata meidän pentukurssikertaa vaan sen takia, ettei Xema suostu syömään yhtään mitään. Tiistaina pentukurssin teorian jälkeen pyörähdin Prismassa ja mukaan lähti maksamakkaraa ja possun kieltä. Olin aiemmin päivällä huomannut, että saunapalvikinkku oli penkun mielestä ihan superhyvää. Pikkulikka meinasi kirjaimellisesti tulla naamalle ja syödä sormet, kun pidin yhtä ohuen ohutta siivua kädessä. Oli hirmuisen huojentavaa huomata, että edes jokin maistui ja löydettiin edes yksi asia, jonka puolesta Xema oli valmis hamuamaan lisää. Ensimmäinen laatuaan. Tosin se oli myös hiukan yllättävää, koska keittokinkkusiivut eivät olleet aiheuttaneet samanlaista reaktiota. Mutta no, mikäs mä olen menemään sanomaan onko noissa nyt muka niin paljoa eroa vai ei, pääasia että maistui. :þ
Toinen yllättävä huomio oli se, että juusto tuntui maistuvan myös suhteellisen hyvin. Olin tarjonnut juustoa parisen viikkoa aiemmin, mutta se ei ollut saanut kovin suurta kannatusta. Nyt se puolestaan tuntui häviävän sormista hetkessä. Superia! Maksamakkarahan olisi uponnut myös kuin kuumille kiville, mutta sen kanssa operoiminen oli vähän haastavaa. Se kun on suhteellisen tahnamaista ja olisi sotkenut ihan joka paikan. Se siis lähti mukaan kurssille kumminkin hätävarana, jos mikään muu ei maistuisi. Samoin possun kieli, vaikka se nyt ei selvästikään vetänyt vertoja kinkulle ja maksamakkaralle. Olin siis varustautunut vuoden treeninameilla yhtä treenikertaa varten. Mukana oli 6 eri sorttia nameja. Eipähän tarvinnut pelätä, että ne olisi loppuneet kesken.. ;)
Ruokaa (siis nappulaa) Xema ei kovinkaan paljoa keskiviikon aikana syönyt. Aamulla hävisi hiukan mutta Riimi sai lopulta hoidella kupin tyhjäksi. Samoin iltapäivän syöminen jäi suhteellisen vähäiseksi, ja jälleen Riimi ja Isla saivat hommia. Kylläpäs pikkukoiraa meinasi vähän harmittaa, kun ruokakuppi tyhjeni sen naaman edessä isojen tyttöjen vetäessä kitusiinsa Xeman jättämät jämät. Ja jälleen, siperia opettaa. Kannattaako jättää ruokaansa? ;) Ei. Siinä voi käydä köpelösti. Tarkoitus kerran oli tulla kurssille nälkäisen pennun kanssa, ja se kyllä todellakin kävi toteen tuollaisen nirppailun seurauksena.
Teoriatunnilla oli lyhyesti kerrottu, mitä ensimmäisellä kurssikerralla olisi tarkoitus tehdä ja päällimmäisenä jäi mieleen se, että osallistujien pitäisi näyttää Pirjolle pennun hampaat. Noniin, hieno juttu. Asia, jota me ei todellakaan oltu treenattu. :D Samaisena iltana nappuloita syöttäessä otettiin hampaiden katsomisharjoituksia. Samaan syssyyn alettiin treenata myös rauhoittumisalustaa siten, miten kurssilla se olisi tarkoitus hoitaa. Eli koira kyljelleen ja kun pentu on edes pienen hetken nätisti, se pääse pois. Helpommin sanottu kuin tehty. Neiti Äks(y) ei ollut ihan samaa mieltä siitä, saiko häntä kipata kyljelleen vai ei. Otettiin jo tiistai-iltana muutama "painimatsi" Xeman kanssa ja melkein huvitti jo miettiä sitä, kuinka Pirjo saarnaisi mulle penkun puremisesta. Mä voin ihan rehellisesti myöntää, että olen katsonut penkun puremisia aika pitkälti sormien läpi. Ohjannut vain lempeän jämäkästi sallittuun kohteeseen, eli sukan sijasta puruluuhun. Keskiviikkona aamusta pikkulikka keksi uuden kivan leikin; hyppää-ja-ota-hampailla-kiinni-mistä-saat. Toisella kerralla, kun Xema onnistui repäisemään rikki paidan numero kaksi niin penku sai multa kyllä huomautuksen toiminnastaan. Tästä on tullut hyvin paljon nenäkkäämpi vapaalla kasvatuksella, ja taidamme tiukentaa kuria ihan hitusen verran, jotta mun paidat ja vaatteet pysyisi ehjänä. Ei kumminkaan ole tarkoitus uusia koko vaatekaappia kurittoman pennun takia.
Mutta mitä tuli itse pentukurssiin, Xema oli ihan superhieno likka! Alussa, kun odoteltiin rakennuksen ulkopuolella ennen sisälle menemistä, Xema meinasi jämähtää nähdessään muita kurssilaisia ja heidän koiriaan. Korvat meinasi hävitä ja pentu vain tuijotti. Nappasin Xemasta kiinni (siis en niskasta, vaan kyljistä sievästi), käänsin sen 180 astetta ympäri ja pukkasin hellästi jatkamaan matkaa. Jouduin toistamaan tämän muutaman kerran, ennen kuin pentu luovutti ja sain siihen kontaktin. Sisällä meidät ohjattiin hallin yhdelle seinustalle makuualustojen kera. Tarkoitus oli pitää koira alustalla ja vain opettaa se siihen, että kun mitään ei tapahdu, alustalla vain hengataan rauhassa. Pirjo erityisesti painotti sitä, että pentua ei palkata alustalla odottamisesta, eli ei luoda pennulle odottavaa fiilistä, että kohta nami on tulossa. Kaikki palkkaaminen ja kontaktin ottamiset tapahtuu muualla. Mä olin erittäin yllättynyt siitä, kuinka hienosti Xema alustalla oli. Se ei pyrkinyt alun jälkeen alustalta pois vaan tyytyi makoilemaan rauhassa.
Osallistujia kurssilla oli meidän lisäksi 6 muuta pentua. Kurssi aloitettiin ohjaajan tervehtiessä pennut yksi kerrallaan. Xema puski heti syliin ja noin 10 sekuntia, niin tyttö oli jo kokeilemassa hampaitaan Pirjon käteen. Hupsansaa, d-kohta toteutui ensimmäisen 5 minuutin aikana. :D Hampaiden näyttäminen sujui ongelmitta, se siis oltiin saatu kuosiin päivässä. Pirjon mielestä Xema on jo jopa lihavassa kunnossa mistä kehtaan olla hyvin eriävää mieltä. Mietittiin N:n kanssa, että kuin laihoina Pirjo pitää pentujaan, koska ei Xema nyt lihavaa ole nähnytkään. Se on aikalailla siinä rajalla, että on nyt sopiva mutta saadessa vielä inan painoa lisää, niin sitten se on liian tuhti. Kuten vähän epäilinkin, että puoli kiloa lihaa päivässä oli riittävä saamaan painoa lisää mutta lopulta se olisi kerryttänyt sitä jopa liikaa. Lihan määrää olin jo ennen tiistaita ihan inan verran tiputtanut. Nyt sitten nappuloiden kanssa joudutaan etsimään sopivaa määrää, millä neiti pysyy sopivassa kuosissa eikä pääse lihomaan liiaksi.
Toinen yllättävä huomio oli se, että juusto tuntui maistuvan myös suhteellisen hyvin. Olin tarjonnut juustoa parisen viikkoa aiemmin, mutta se ei ollut saanut kovin suurta kannatusta. Nyt se puolestaan tuntui häviävän sormista hetkessä. Superia! Maksamakkarahan olisi uponnut myös kuin kuumille kiville, mutta sen kanssa operoiminen oli vähän haastavaa. Se kun on suhteellisen tahnamaista ja olisi sotkenut ihan joka paikan. Se siis lähti mukaan kurssille kumminkin hätävarana, jos mikään muu ei maistuisi. Samoin possun kieli, vaikka se nyt ei selvästikään vetänyt vertoja kinkulle ja maksamakkaralle. Olin siis varustautunut vuoden treeninameilla yhtä treenikertaa varten. Mukana oli 6 eri sorttia nameja. Eipähän tarvinnut pelätä, että ne olisi loppuneet kesken.. ;)
Ruokaa (siis nappulaa) Xema ei kovinkaan paljoa keskiviikon aikana syönyt. Aamulla hävisi hiukan mutta Riimi sai lopulta hoidella kupin tyhjäksi. Samoin iltapäivän syöminen jäi suhteellisen vähäiseksi, ja jälleen Riimi ja Isla saivat hommia. Kylläpäs pikkukoiraa meinasi vähän harmittaa, kun ruokakuppi tyhjeni sen naaman edessä isojen tyttöjen vetäessä kitusiinsa Xeman jättämät jämät. Ja jälleen, siperia opettaa. Kannattaako jättää ruokaansa? ;) Ei. Siinä voi käydä köpelösti. Tarkoitus kerran oli tulla kurssille nälkäisen pennun kanssa, ja se kyllä todellakin kävi toteen tuollaisen nirppailun seurauksena.
Teoriatunnilla oli lyhyesti kerrottu, mitä ensimmäisellä kurssikerralla olisi tarkoitus tehdä ja päällimmäisenä jäi mieleen se, että osallistujien pitäisi näyttää Pirjolle pennun hampaat. Noniin, hieno juttu. Asia, jota me ei todellakaan oltu treenattu. :D Samaisena iltana nappuloita syöttäessä otettiin hampaiden katsomisharjoituksia. Samaan syssyyn alettiin treenata myös rauhoittumisalustaa siten, miten kurssilla se olisi tarkoitus hoitaa. Eli koira kyljelleen ja kun pentu on edes pienen hetken nätisti, se pääse pois. Helpommin sanottu kuin tehty. Neiti Äks(y) ei ollut ihan samaa mieltä siitä, saiko häntä kipata kyljelleen vai ei. Otettiin jo tiistai-iltana muutama "painimatsi" Xeman kanssa ja melkein huvitti jo miettiä sitä, kuinka Pirjo saarnaisi mulle penkun puremisesta. Mä voin ihan rehellisesti myöntää, että olen katsonut penkun puremisia aika pitkälti sormien läpi. Ohjannut vain lempeän jämäkästi sallittuun kohteeseen, eli sukan sijasta puruluuhun. Keskiviikkona aamusta pikkulikka keksi uuden kivan leikin; hyppää-ja-ota-hampailla-kiinni-mistä-saat. Toisella kerralla, kun Xema onnistui repäisemään rikki paidan numero kaksi niin penku sai multa kyllä huomautuksen toiminnastaan. Tästä on tullut hyvin paljon nenäkkäämpi vapaalla kasvatuksella, ja taidamme tiukentaa kuria ihan hitusen verran, jotta mun paidat ja vaatteet pysyisi ehjänä. Ei kumminkaan ole tarkoitus uusia koko vaatekaappia kurittoman pennun takia.
Mutta mitä tuli itse pentukurssiin, Xema oli ihan superhieno likka! Alussa, kun odoteltiin rakennuksen ulkopuolella ennen sisälle menemistä, Xema meinasi jämähtää nähdessään muita kurssilaisia ja heidän koiriaan. Korvat meinasi hävitä ja pentu vain tuijotti. Nappasin Xemasta kiinni (siis en niskasta, vaan kyljistä sievästi), käänsin sen 180 astetta ympäri ja pukkasin hellästi jatkamaan matkaa. Jouduin toistamaan tämän muutaman kerran, ennen kuin pentu luovutti ja sain siihen kontaktin. Sisällä meidät ohjattiin hallin yhdelle seinustalle makuualustojen kera. Tarkoitus oli pitää koira alustalla ja vain opettaa se siihen, että kun mitään ei tapahdu, alustalla vain hengataan rauhassa. Pirjo erityisesti painotti sitä, että pentua ei palkata alustalla odottamisesta, eli ei luoda pennulle odottavaa fiilistä, että kohta nami on tulossa. Kaikki palkkaaminen ja kontaktin ottamiset tapahtuu muualla. Mä olin erittäin yllättynyt siitä, kuinka hienosti Xema alustalla oli. Se ei pyrkinyt alun jälkeen alustalta pois vaan tyytyi makoilemaan rauhassa.
Osallistujia kurssilla oli meidän lisäksi 6 muuta pentua. Kurssi aloitettiin ohjaajan tervehtiessä pennut yksi kerrallaan. Xema puski heti syliin ja noin 10 sekuntia, niin tyttö oli jo kokeilemassa hampaitaan Pirjon käteen. Hupsansaa, d-kohta toteutui ensimmäisen 5 minuutin aikana. :D Hampaiden näyttäminen sujui ongelmitta, se siis oltiin saatu kuosiin päivässä. Pirjon mielestä Xema on jo jopa lihavassa kunnossa mistä kehtaan olla hyvin eriävää mieltä. Mietittiin N:n kanssa, että kuin laihoina Pirjo pitää pentujaan, koska ei Xema nyt lihavaa ole nähnytkään. Se on aikalailla siinä rajalla, että on nyt sopiva mutta saadessa vielä inan painoa lisää, niin sitten se on liian tuhti. Kuten vähän epäilinkin, että puoli kiloa lihaa päivässä oli riittävä saamaan painoa lisää mutta lopulta se olisi kerryttänyt sitä jopa liikaa. Lihan määrää olin jo ennen tiistaita ihan inan verran tiputtanut. Nyt sitten nappuloiden kanssa joudutaan etsimään sopivaa määrää, millä neiti pysyy sopivassa kuosissa eikä pääse lihomaan liiaksi.
Kurssi jatkui kontaktiharjoituksilla, joissa peruutettiin pennun edeltä ja houkuteltiin pentu seuraamaan. Harjoitushan oli meille helppo, mutta helpotin sitä entisestään Xemalle, koska epäilin Xeman pyrkivän mun luota hetkessä pois, jos sitä ei sattuisikaan kiinnostamaan namit. Pirjo totesi heti, että hän ei ymmärrä yhtään missä ne meidän yhteistyöongelmat oli, niistä ei ollut mitään merkkiäkään (olin saattanut sanoa Pirjolle teoriatunnilla, että epäilin meidän ekan kurssikerran menevän Xeman osalta haahuiluksi). Sain ohjeeksi kävellä pystyssä, namikäsi sivulla ja pidempää pätkää ilman Xeman palkkaamista, koska Xema selvästi osasi. Mä siis helpotin ihan liikoja, nojauduin pentua kohti ja olin tarjoamassa namia naamaan jo parin askeleen välein. Enempi tilaa pennulle toimia oikein, koska Xema ei kaivannut mua tekemään kaikkea sille valmiiksi. Xema meinasi myös loikkia namin perään, joka ei Pirjon mielestä ollut ongelma kunhan vaan palkka tuli silloin, kun kaikki neljä tassua oli maassa. Loppuun saatiinkin hirmuisen nättiä pätkää, jossa tassut pysyi maassa.
Pikapissatus(yritys) välissä ja takaisin alustalle katselemaan muiden pentujen suorituksia ja odottelemaan omaa vuoroa. Xema rauhoittui niin hyvin, että pikkulikka otti ja nukahti. Jälleen. Siis ihan uskomaton tapaus! Kuten Pirjo totesikin, Xemalla on hieno kyky jo tässä vaiheessa säädellä omaa vireystilaa. Se pystyy laskemaan kierroksia ja rauhoittumaan sekä sitten aktivoitumaan, kun sen aika tulee. Olen mä vissiin jotain tehnyt oikein, kun en ole onnistunut ainakaan vielä pilaamaan tätä huikeaa ominaisuutta vaan ennemmin ollaan saatu vahvistettua sitä. Vähänkö olin ihan hirmuisen ylpeä pikkulikasta. ♥
Vuorossa oli vielä istumisharjoitukset sekä rauhoittumisalusta. Istumisen kanssa saatiin vinkkinä se, että namiohjaus pois. Xema kerran on osannut jo käskyn pitkään, joten ei helpoteta. Pirjon mukaan bortsuille jos tekee kaiken valmiiksi, ne alkaa myös oppia siihen ja niiltä loppuu tarve tarjota ja toimia ns. itsenäisesti. Tavoitteena ei ole passivoittaa. Kyllähän mä tuon tiesin ja ymmärrän, että helpotin Xemalle kaikkea vähän liiaksi. Lähinnä tunnuin olevan itse vähän "lukossa", koska olin yllättynyt siitä kuinka hyvin pikkulikka työskenteli mun kanssa ja en tahtonut sen epäonnistuvan harjoituksissa. Mentiin sitten ääripäästä toiseen, jossa kaikki olikin sitten jo vähän liian helpotettua. Ei mitään käsiliikkeitä vaan minä sain seisoa ihan tikkusuorana ja antaa pelkän käskysanan. Pikkulikka toimi kuin unelma, ja selvästi vapautus-käsky alkaa olla myös hallussa. Saatiin kehuja hyvästä yhteistyöstä ja päästäänkin sitten lisäämään mukaan odota-käsky ja paikallaolot.
Rauhoittumisalusta menikin sitten niin kuin olin arvellut. Pikkulikka pisti vastaan sellaisella elämällä, ettei pahemmasta väliä. Se rähisi kuin syötävä ja yritti napata hampailla kiinni mistä tahansa vaan saisi. Saihan se, nimittäni mun huulesta. Lähdin sitten kotiin veri huulesta valuen. Pirjo totesi, että tuossa on vähän vielä tekemistä (ai että niinkö :D ), ja sille ei kannata antaa periksi piiruakaan. Harjoitukset kestää ihan vain sekunteja ja tarkoitus on saada se lopettamaan tappelu vain pieneksi hetkeksi. Palkkana toimii vapautuminen, ei nami. Itse olisin hoitanut namin avulla. Pirjo puolestaan perusteli namitonta toimintatapaa sillä, että monet koirat jää kuitenkin jännittyneeksi namia odottaessaan eivätkä rauhoitu totaalisesti. Tässä pennut oppii, että kun on rento, vapautuu eikä sitä odottavaa olotilaa tule, koska namit ei ole mukana. Tiedä sitten, kumpi parempi. Mulla ei aiempien koirien kanssa ollut näin suurta vastarintaa, ja ne hyväksyi alustan (tai siis kyljelle pistämisen) todella helposti ilman namittelujakin juuri tällä Pirjon tavalla. Nyt sitten mietin, kehittääkö Xema epämiellyttäviä ajatuksia kyljellä makaamista vastaan, kun se väkisin siihen kammetaan.
Kotiin tulemista pitää vielä hiukan miettiä. Me tultiin kävellen kotiin suurin osa matkasta, tai siis, minä kävelin ja pentu oli aikalailla sylissä. Ei enää ikinä! Pennulla on painoa jo vähän liikaa siihen, että sitä kantaisi edes puolta kilometriä. Ja matkaa oli hiukkasen enempi. Auts, niskat ihan jumissa ja voi käsivarsiparkoja. Kodin ja treenihallin välillä kulkee hirmuisen huonosti ilta-aikaan busseja, ja vaihtovälit on pitkiä. Mutta yhden kantamiskerran jälkeen istun mieluummin bussipysäkillä odottamassa kuin raahaan väsynyttä pikkulikkaa kotiin. Hyvä etten saanut illan toista haavaa naamaan, kun lapsosella meinasi tulla känkkäränkkä.
Mutta summana siis oikein onnistunut ensimmäinen kurssikerta. Pentu ei ollut kuplassa, ei yrittänyt ihan hirveästi muiden pentujen luo (ja jos yritti, reagoi hyvin omaan nimeensä ja tuli ottamaan kontaktia). Se söi nameja, ja jopa erilaisia nameja. Maistui maksanamit kuin myös se superhyvä saunapalvi, jonka voimin pääosin tehtiin harjoitukset. Pentu yritti syödä ohjaajan ja mut, joten jotain parannettavaa jää seuraavaan kertaan. :D Eli 3/4 meni paremmin kuin hyvin, ei siis valittamista. Pikkulikka oli hirmuisen super!
Edit: Ainiin joo, mietinkin, että jotainhan mun piti vielä mainita tän postauksen yhteydessä. On tullut huomattua, että nimesinpäs koirani sitten siten, että saan auttaa ihmisiä lausumaan sen nimen oikein. Itselle on ollut jotenkin niin hirmuisen selkeää alusta lähtien, että e lausutaan pitkänä ("Kseema"), joten ei mulle nyt tullut mieleenkään se, että sitä voisi edes miettiä lausuvansa muuten. :D Maanantaina eläinlääkärissä hoitajat että eläinlääkäri lausui e:n lyhyenä ja muutama kaverikin on sitä yrittänyt. Nyt sitten Pirjolle sain sanoa, että lausutaan kahdella eellä. Tulin miettineeksi sitä, että jos nyt joskus tuon kanssa kisakentille päästään aksaamaan ja kuuluttaja kuuluttaa meidät Ksemana niin kiljunko mä sieltä sitten takaisin, että Kseema prkl. :D Mitään väliähän tällä ei oikeasti ole, mutta huvittaa se vähän silti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti