Nirppanokkien kerho

Se on jännä, kuinka itsestään selvänä sitä pitää asioita, kunnes jokin menee "pieleen". Jokin juttu ei toimikaan niin kuin on odottanut. Hyvänä esimerkkinä on ahne koira. Mun koirat on aina olleet suhteellisen ahneita. Ronja, rakas ensimmäinen koirani, oli hyvinkin pitkälti kuitenkin enempi pallohullu kuin ahne. Torvi meinasi aikoinaan tukehtua jopa ruokaansa, jos ruokakupin vieressä sattui olemaan rakastakin rakkaampi vinkupallo odottamassa. Minkäs teet, kiire syödä, jotta pääsee takaisin leikkimään. Riimi puolestaan.. Tämän ahneempaa koiraa ei ole nähty. Sehän varmaan kiipeäisi vaikka puuhun ruuan perässä. Ihan sama mitä nassun eteen laittaa, niin se menee alas tai kelpaa temppunamiksi. Riimi söisi varmaan pieniä kiviäkin, jos niissä edes jotain makua olisi. 

Sitten taas toisaalta, Riimi ei leiki leluilla. Olen aina sanonut kaikille, että ei Riimi vaan leiki, ei ole leikkinytkään. Nyt sitten tänä keväänä, kun kävin Riimin pentublogin postauksia läpi niin olihan siellä merkintöjä leluista ja pienen harmaan pentuleikeistä. Eli kyllä Riimi leikki pentuna, mä vaan onnistuin sammuttamaan sen suosimalla palkkana ruokaa. Riimi kiinnostuu kyllä leluista, ja sen saa jopa repimään lelua.Mutta jos erehtyy vilauttamaankaan jotain ruokaan viittaavaa, voi leikkimisen unohtaa kokonaan. Kuten sanottua Riimin ja ruuan väliin ei mahdu mitään eikä ketään, ei edes mua.. ;) Ja oikeastaan muuta ongelmaa ei koko 7 vuoden aikana ole ollut paitsi vireen nostamisessa aksakentällä. Aikoinaan siis. Nythän Riimillä riittää potkua, mutta pari vuotta sitten lelua olisi kaivattu tuomaan se pieni extralisä tekemiseen mitä ruoka ei riittänyt tuomaan.

No mutta siis, palatakseni nykyhetkeen ja siihen kuinka itsestään selvänä ahneutta piti, kunnes rakas pikkulikkani, neiti X, alkoi osoittaa pieniä merkkejä nirppailustaan. Se alkoi näkyä vähän joka osapuolella, kuten namien ja ruokakupin kanssa. Ensimmäisistä päivistä lähtien Xema oli ollut ruokansa perään. Kun laittelin ruokaa kuppeihin niin pikkulikka loikki vasten ja kiljui kuin syötävä halutessaan ruokansa NYTHETIJUST. Tämä jäi ekan viikon aikana pois, ja nyt sitten mietin, että jäikö käyttäytyminen pois sen takia, ettei pikkulikka saanut mitään aikaan ko. käytöksellä (eli kuppi ilmestyi naaman eteen kun kaikki neljä tassua oli maassa ja suu supussa) vai sen takia, että tämä oli ensimmäinen askel kohti nirppailua. 

Nirppailu lähti etenemään kuin lumipallo. Ensin jäi pois nappulat. Meillä meni aluksi lihan lisänä kahta nappulaa yhtä aikaa, Acanaa ja Canagania. Ensimmäisenä Xema alkoi poimia ruuan seasta Acanan ja lopulta ei kelvannut enää Canaganikaan. Olin pyöritellyt Xeman ruokintaa mielessä edeltävät viikot muutenkin ja kovasti miettinyt siirtyväni kokonaan raakaruokintaan. Vaikka isot tytöt syövätkin kokonaan raakaa, pennun ruokinta raa'alla on ollut harmaata aluetta. Luin ja etsin tietoa, pyörittelin laskelmia pennun vitamiinien tarpeesta. Sain myös ulkopuolista apua kaveriltani ruokavalion suunnittelussa, ja lopulta sain kuin sainkin tehtyä suunnitelman. En kuitenkaan pistänyt sitä toteutukseen heti, sillä ajattelin syöttää Acanaa raa'an sivussa 50/50 mallin mukaisesti.

Ongelmaksi meinasi muotoutua nappula-annokset. Xeman ruuan määrää oli joutunut lisäämään lähes päivittäin, koska neiti oli liian solakassa kunnossa. Suolisto ei tuntunut kestävän niin paljoa nappulaa, mitä neidin lihottamiseen olisi tarvinnut. pelkkien raakaruoka-annoksien lopputuloksena oli täydellisesti toimiva maha, kun taas puolestaan nappuloiden jälkeen ei oltu täydellistä nähtykään. Ja lopulta reilu viikko sitten kun sitten nappulat eivät enää tehneet kauppaansa yhtään mutta raakaruoka kerta teki, se tuntui jotenkin sitten selvältä, että jätetään nappulat kokonaan pois.

Muutaman päivän ajan näytti jo ihan hyvältä - ruoka hävisi kupista kokonaan ja maha pysyi kunnossa. Myös sopiva ruokamäärä alkoi selvästi löytymään ja neiti sai pikkuhiljaa täytettä kylkiinsä. Ja oliko se mikään ihme, pikkulikka söi päivässä lähes puoli kiloa lihaa. Mun miniponi. :D Riimihän syö vain kolmanneksen tuosta ja se riittää pitämään rukkasen solakassa kuosissa. Aloin jo miettiä, että oltiin selvillä vesillä. Hah hah, olinpas taas niin väärässä.

Ilmeet kohdillaan :D

Samaan aikaan herkkujenkin kanssa alkoi esiintyä ongelmia. Meidän superherkkuahan oli paistettu naturelli kana. Ekalla viikolla vastaehdollistin kanan voimalla, harjoiteltiin luoksetuloja ja mietittiin kontaktin alkeita. Siinä sivussa superherkkuna meni keitetyt broilerin sydämet. Pari viikkoa sitten alkoi kana menettää hohtoaan ja jouduttiin etsimään jotain yhtä hyvää tilalle. Vaikka kana vielä maistui jollakin tasolla niin broikun sydämet syljettiin kaaressa pois suusta. Niin sisällä kuin ulkona. Sama kävi lopulta kanalle.

Toukokuun alussa aloin käymään järjestelmällisesti läpi herkkuja; oliko mitään mitä pikkulikka suostuisi syömään sisällä, saatikka edes ulkona. Nakit syljettiin pois, ne ei edes kelvanneet sisällä. Lihapulla maistui hiukka ulkona, mutta päivässä kävi selväksi, ettei siitä olisi motivoimaan tarpeeksi. Tällä hetkellä Xema ei suostu edes vilkaisemaankaan lihapulliin päin. Veri- ja pinaattilätyt oli yhtä tyhjän kanssa, samoin kissan märkäruoka. Sain Riimin kasvattajalta ohjeen itsetehtyihin jauheliha-maksa-herkkuihin, ja aikalailla pistin toivoni näihin. Niiden kuulemma piti olla ihan supermaistuvia. Melkein pelonsekaisin tuntein valmistin erän ja tarjosin niitä Xemalle. Ne toi väliaikaisen helpotuksen ulkonapalkkaamis-ongelmaan (pentu jopa syö niitä ulkona eikä sylje kaikkia pois kaaressa) vaikka edelleen oli tilanteita, ettei ne motivoineet tarpeeksi. Oscarilta tarttui matkaan kuivattuja maksalastuja, jotka toimii yllättävän hyvin. Mutta vahingosta viisastuneena, en tahdo huokaista helpotuksesta yhden toimivan namin löytyessä.. Toimihan meillä kanakin alkuun, ei toimi enää. Joten etsintä jatkuu. Vinkkinä saatiin kokeilla maksamakkaraa ja possun kieltä. Joten ne sitten menee ostoslistalle..

Nirppailuhan ei siis loppunut nappuloihin, vaan jatkui viime viikon aikana myös raakaruokaan. Xemalle kun antoi ruokakupin eteen, se sävähti kuppia kauemmas, kiersi sitä kehässä ja lopulta kurkkasi kuppiin sisään. Saattoi syödä pienen määrän ja jätti loput. Sosiaalinen paine, eli Riimi, aikalailla sai pennun syömään. Riimin kun kutsui kupin eteen niin johan tuli pennulla kiire pistellä ruoka nassuun. Samoin huomasin, että jos ruuan pisti pieniin pakasterasioihin ja sen syötti ulkona itsenäisistä kontaktinotoista ja luoksetulopalkkana, niin se upposi ihan äärimmäisen hyvin. Kuppi siis itsessään paineisti (ja paineistaa vieläkin) pentua. Osa voi johtua ihan tuosta nirppailusta mutta osa saattaa olla lähtöisin odottamisharjoituksista, joita aloin tekemään ruokakupin kanssa tokalla viikolla. Kokiko Xema odottamisen epämiellyttäväksi, edettiinkö liian nopeasti? Vaikea sanoa. Nyt sitten joudutaan purkamaan kupista paineistuminen pois, jotta sekään ei ole esteenä syömiselle.

Sitä voi ehkä kuitenkin kuvitella sen turhautumisen määrää, kun ollaan tehty pohjia kontaktista ja hallinnasta ja sitten se kaikki tuntuu hajoavan palasiksi. Sisällä on ollut vaikea temputtaa, kun namit ei oikein kiinnosta, saatikka sitten ulkona. Meillä oli jo aiemmin ongelmia naksuttelujen suhteen, kun Xema mieluummin jatkoi omia puuhia kuin puuhaili mun kanssa. Ajattelin sen olevan tehtävän vaikeustasosta riippuva ongelma. Tai siitä johtuva, ettei pennulle ollut ehtinyt rakentua tarpeeksi suurta ajatusta siitä, että mun kanssa on huikean hauskaa puuhata. Osasyynä oli ehk myös se, ettei mulla ollut kuitenkaan tarpeeksi hyvää namia hommassa mukana, joka olisi saanut pikkulikan toimimaan innokkaammin. Nyt sunnuntaina sitten tuntui siltä, että oltiin oikeasti harpattu taaksepäin ihan valtavasti. Käytiin pieni remmilenkki, jonka aikana en saanut mitään yhteyttä pentuun. Vaikka kuin tarjosin namia (ja jopa lelua) niin pentu oli ihan omassa kuplassaan. Mukana kumminkin oli maksapohjaista herkkua, mutta kun ei niin ei. Nappasin lopulta pennun kainaloon ja suunnattiin kadulta suoraa kyytiä kotiin. Xema harvinaisen ärsyyntyneenä siitä, että tutkimusmatkailu jäi kesken ja mä melkein itkua vääntäen. 

Istuin keittiön lattialla katselemassa Xeman nukkumista ja vaan mietin vaihtoehtoja läpi. Ulkona oli alkanut tulla pikkaisen liikaa tilanteita, joissa nami ei yhtäkkiä kelpaakaan pentua (nimeltä) kutsuttaessa ja Xemasta huomaa pieniä viitteitä siitä, että neiti ihan selvästi välillä punnitsee, että kannattaako oman nimen kuullessaan reagoida pyydetysti. Luoksetulot meillä edelleen onnistuu 100 %. Niiden kanssa olen pitänyt huolen, että palkkana pääosin on lelu, joka kelpaa aina vapaana ollessa. Meidän pelastus tällä hetkellä. Tulisiko pennulla käyttää liinaa, jotta tottelemattomuutta ei pääsisi tapahtumaan lisää? Kadulla kulkeminen meinaa käydä ongelmaksi, kun ihmiset, pyörät ja autot meinaa edelleen kiinnostaa liiaksi. Autojen kanssa toimi vastaehdollistaminen, pyörien ja ihmisten kanssa varmasti myös mutta lelun kanssa se on haastavampaa. Mutta jos nami ei kelpaa, niin eipähän tuossa paljoa vaihtoehtoa ole. Jos mulla olisi käsissäni aikuinen koira, rauhoittaisin hiukan ulkona liikkumista ja alkaisin rakentaa pohjia uudestaan kuntoon kotona. Mulla vaan ei ole mahdollisuutta pistää sosiaalistamisvaiheessa olevaa pentua pumpuliin pariksi viikkoa, vaan vaikka ikää onkin jo yli 12 viikkoa niin silti tuo kaipaa vielä kokemuksia. Tämä pentu näyttää kehittävän mua enempi kuin olisin uskonut, sillä joudun opettelemaan uudenlaista lelupalkkaamista tilanteissa, jotka aiemmin olisi hoitunut namittamalla (kuten juuri tuolla tienposkessa).

Eilen pentukurssin teoriatunnilla keskustelin Ponderan ohjaajan Pirjon kanssa nirppanokkapennusta ja siitä, kuinka ollaan asteittain siirrytty ääripäästä toiseen noin kolmen viikon aikana. Pirjo itse suositti siirtymään nappulaan kokonaan; karuistamaan oloja, jotka hänen mukaan Xemalla on aika hyvät. Miksi sitä nyt turhaan mitään nappulaa syömään, kun kuppiin tippui tilalle parempaa. Onhan se totta, että pelasin aika pitkälti Xeman pussiin tässä. Nappulat eivät kelvanneet niin ohohups, ne jätettiin pois ja tilalle tippui pelkkää lihaa. Tosin, taustalla aika pitkälti oli mahan toimivuus ja se, että olin jo alunperin miettinyt pelkkään raakaruokintaan siirtymistä. Pirjon ideaa pelkästä nappularuokavaliosta en tue, mutta 50/50 -malli voisi olla enempi kuin toimiva edelleenkin. Tosin siihen päästäksemme, meidän pitäisi saada tuo nirppailu pois. Joten päätin, että meillä testataan pelkkää nappularuokavaliota. Alkuun kokonaan pelkkää nappulaa ja kun ne alkaa maistua (mä kovasti tahdon uskoa, että tuo ei itseään nälkään tapa vaan lopulta syö, kun ei muuta naaman eteen tipu), aletaan joukkoon lisätä lihaa. Aluksi vaikka joka kolmas päivä ja siitä sitten määrää kasvattaen.

Eilisen illan ja tämän aamun perusteella voisin sanoa, että huonommaltakin voisi tilanne näyttää. Siperia opettaa. Ja sosiaalinen paine. Koska isot likat syö mitä tahansa ja koska Xema toki tahtoo päästä osingoille, on nappulat uponneet suhteellisen hyvin pikkulikan suuhun. Mulla kourallinen nappuloita, isot likat ja Xema rivissä edessä ja kaikille ruokaa vuorotellen nassuun. 2 viikkoa sitten en olisi voinut ko. operaatiota suorittaa, koska ei meidän tytöt olisi hyväksyneet Xemaa mukaan ruokintasessioon. Se olisi saanut huomautuksen tullessaan liian lähelle Riimin ruokaa (kuten kaikki vieraat koirat saa). Nyt ei ollut mitään ongelmaa; pikkulikka hamusi nappuloita melkein Riimin suusta eikä harmaarukkanen ollut millään. Eilen illalla tuli treenailtua istumista ja hampaiden katsomista syöttämis-tuokioiden ohessa, joten saatiin tämäkin rivi-istunta hyödynnettyä. Tänään puolestaan päiväruoka tuli osittain kupista, eli Xema sai tyhjän ruokakupin eteensä ja nakkelin yksittäisiä nappuloita sitten sinne. Ainakaan tästä ei penku näyttänyt paineistuvan, joten katsellaan miten tilanne etenee. 

Islan kanssa oli aikoinaan yhtä vääntämistä ruokailut, kun silläkin sattui eteen nirppailukausi. Muistan yrittäneeni vaikka ja mitä kommervenkkejä, että sain nappulat maistumaan. Xeman kanssa luovutin paljon nopeammin mitä Islan. Nyt kun Xemalla on edes vähän lihaa kylkiluidensa päällä, kehtaan kokeilla vaihtaa ruokinnan kokonaan nappulaan. Pari paastopäivää (jos sellaisia siis eteen sattuisi tulemaan) tuskin heilauttaa tämän eloa suuntaan tai toiseen. Jos se edelleen näyttäisi olevan pelkkää luuta ja nahkaa, jättäisimme kokeilun myöhemmäksi. 

Tosin jos joku mua harmittaa, niin se, etten päässytkään toteuttamaan pennun raakaruokintaa. Tein jo niin hyvää suunnitelmaa Xemalle, ja varustauduin uusilla lisäravinnehankinnoilla. Nappuloilla ruokittaessa sitä sysää vastuuta nappulapussin valmistajalle; pussin kyljessä sanotaan, että koira saa kaiken maailman ravinteet, joten harvoinpa sitä jaksaa varmistaa laskemalla tuleeko esmes. D-vitamiinia tai sinkkiä tarpeeksi. Se tuntuu turvalliselta. Pennun raakaruokinta on hiukkasen jopa pelottavaa; kaikki vastuu on vain ja ainoastaan itsellä. Tosin, kuten mulle todettiin; tiedätpähän tarkasti itse, mitä koirasi syö. Ei ole mitään ylimääräistä vaan puhtaasti sitä, mitä itse kuppiin lappaat. Huojentavaa ja samalla pelottavaa. Olisin ollut valmis kokeilemaan mutta se nyt jää hamaan tulevaisuuteen.

Mutta katsellaan ja ihmetellään, ehkäpä tämä tästä vielä iloksi muuttuu ja Xemasta ei tule nirsoa aikuista koiraa. Elän toivossa, jälleen.

Eikö voisi olla yhtään vaikeampaa paikkaa nukkua :D