pentukurssi 3/6

Kääk, hujahtanut melkein kaksi viikkoa viimeisimmästä postauksesta. Mihin tämä aika oikein häviää? Tai lähinnä mihin toukokuu hävisi? Tuntuu, ettei sitä ole ollutkaan..

No mutta siis, pentukurssikerta vol 3. Aiheena maahanmenot, vierellä kävelyt,  luoksetulot ja muiden koirien ohittamiset.

Maahanmenot oltiin opeteltu tarjoamalla ja poimimalla haluttu käytös. Xema ymmärsi hyvin nopeasti mikä oli homman nimi. Se lösähteli maahan hyvin näpsäkästi mutta asennossa oli tosiaan korjaamisen varaa. Kokeiltiin Pirjon neuvomaa namien heittämistä mutta se ei tuonut haluttua lopputulosta. Xeman asento ei muuttunut yhtään sen paremmaksi, vaan joka toisella kerralla se retkotti maassa ties miten. Lopulta sammutin käytöksestä ei-halutut tarjoamiset palkkaamalla paremmin hyvin onnistuneet suoritukset. Tämä toimi yllättävän hyvin ja pentukurssikerralla kun esittelimme Pirjolle aikaansaannostamme, Xema tarjosi ihan täydellistä asentoa. En ollut vielä ottanut mukaan käskyä, joten Pirjon mielestä se tulisi ottaa mukaan mahdollisimman pian Xeman osatessa hommansa. Juteltiin tuosta takapään lösähtämisestä (onko tälle mitään parempaa sanaa olemassa? :D ) ja Pirjon mielestä tässä vaiheessa ei ole niin olennaista täydellinen asento, jos koira kumminkin osaa maahan mennessään tarjota versiota, jossa jalat on kropan alla. Takapäässä ei välttämättä vaan ole tarpeeksi lihaksia pitämään asentoa, joten takapää sitten keinahtaa puolelta toiselle. Xemallahan puolet tarjotuista asennoista oli olleet jotain ihan muuta kuin pienesti vinoa.

Vierellä kävelyjä (eli toisin sanoen ohittamisia) varten porukka jaettiin puoliksi ja ryhmät asettui hallin vastakkaisille puolille. Ensin esiteltiin yksitellen koiran ottaminen vierelle ja liikkuminen, sitten ohiteltiin toisemme pareittain ja lopuksi vielä luoksetulo koira kerrallaan koirarivistön läpi. Näissäpä ei ollut sen suurempia ongelmia. Oltiin ehditty treenailla Xeman kanssa hyvin pitkin viikkoa vierellä kävelemistä. Se seurasi hyvin ja oli kuulolla. Ohittamisessa ei vilkaissutkaan toista koiraa. Luoksetulo oli vauhdikas eikä penku karannut muiden koirien luo (ajattelin, että tässä on meidän ongelmakohta jos on :D ).

Yleisajatuksena Xeman käytöksestä jäi vähän kaksipuolinen fiilis. Se oli hötky. Se hökelsi kävellessä vähän joka suuntaan kun liikuimme paikasta a paikkaan b. Se yritti pyrkiä joka koiran luo hirmuisella innolla ja siihen sai välillä vaivoin kontaktia. Tai sen havahduttaminen tästä "ou-mai-gaad-koira!!" tilasta oli haastavaa. Sitten kun kontaktin sai, pentu oli hyvin kuulolla. Jotenkin sen yleistila oli levoton ja haahuileva paikoitellen.

Myös paikoillaan rauhassa oleminen oli tuolla kurssikerralla haastavaa. Xemaa ei huvittanut ei yhtään. Se yritti uikuttaa tai öristä ja rähistä mulle puolet ajasta, ja jos ei kurissut, niin sitten se oli hamuamassa peittoa, hallin tekonurmea, mun kenkää, sormia, paitaa.. You name it. Tai pyrkimässä naapurin luo tai jopa haukkumassa viereiselle koiralle (Xeman tyypillinen "en-saa-mitä-tahdon-niin-kokeilen-huutaa). Ja sitten kun näitä asioita ei saanut tehdä, niin pikkulikka urisi. Ja Xeman rähinähän ei ole mitään sievää ja pientä, vaan tämä tyttö pitää ihan kunnolla ääntä. Muiden pentukurssilaisten ilmeet on erittäin hyviä, kun ne katsoo silmät pyöreinä Xeman kokeillessa rähinäänsä. Yksi kurssilainen kysyi multa, että "etkö sä meinaa pistää sitä tiukemmin ruotuun?" Totesin vaan tyynesti, että ehen. Ei mulla ole tarvetta lähteä näin pientä pentua höykyttämään niskavilloista, että peekele käyttäydy. Sen kaikki räyhäämisyritykset estetään lempeästi ja se saa jatkaa matkaa/pääsee sylirauhoituksesta, kunhan lopettaa rähinänsä. Jos tämä vielä paljonkin vanhempana jatkaa rähisemistä, niin asia erikseen. Annetaan pennun olla pentu ja olla pöljä. :þ Jotenkin sitä vaan meinaa unohtaa kuin pieni ja kakara Xema vielä on, koska se on niin valtavan suuri kooltaan. Jos siis vertaa sheltteihin. Se on kepoisesti Riimiä isompi, painoa sillä on Islaan verrattuna tuplat. Shelttipentuja jos miettii niin nehän on 4kk ikäisenä about 3-4 kg, ei mitään yli 10 kilon jytkyjä, kuten tämä "pikkulikka". 

Huomenna olisi sitten kurssikerta nro 4. Tämän viikon aikana maahanmenoon saatiin lisättyä käskysana ja nyt sitten ollaan tehty istu-maahan erotteluja. Ei oikein vielä pikkulikka hahmota vaan tuntuu välillä tarjoavan summassa jompaakumpaa. Pikkuhiljaa. Odottaminen sujuu myös paremmin ja paremmin. Askelia pystyy ottamaan jo vähän joka suuntaan ja aikaa ollaan päästy pidentämään. Ihan en pääse kiertämään pentua ympäri, vaan pylly meinaa nousta siinä vaiheessa, kun astun pennun taakse. Mutta sekin etenee hiljalleen. 

Ikäähän koiralapsella on nyt 15 viikkoa. 14 viikon ikäisenä painoa oli 9,8 kg ja nyt sitten viikonloppuna punnitessa (ikää siis 15 vk) vaaka näytti 10,5 kg. Tosin lukemat vaihteli 9,4-11,7 välillä, että ota tuosta nyt sitten selvää mikä oli oikein. :D Suurimmat osat vaa'an antamista lukemista pyöri tuossa 10,5 kg molemmin puolin, joten niillä hujakoilla se on. Alkaa olla jo ihan sopivasti kantamista, eikä tuo tule yhtään helpottamaan viikkojen edetessä.. :þ

Tosin eipä tuota olekaan tullut pahemmin kanneltua. Portaat edelleen ylös ja alas, jos käydään ulkona mutta muuten se on saanut kävellä itse sen mitä on joutunut kävelemään. Aika vähänhän me ollaan nyt viikon aikaan liikuskeltu pihapiiriä pidemmälle. On ollut niin paljon ohjelmaa (mm. leffailtaa naapurissa eli painitreffit Xemalle, jätskillä käymistä keskustassa, uintijuttuja, lenkkiä isommalla porukalla, lisää uintijuttuja..), että ei ole ollut tarvetta järjestää mitään ylimääräistä ja lähteä käymään erikseen jossain ihmettelemässä asiaa x. Muuten ollaan sitten oltu kotona, treenailtu harvakseltaan ja opeteltu ihan myös nukkumaan ja rauhoittumaan. Yksinolot meillä sujuu todella kivasti. Rajasin parisen viikkoa sitten Xemalle pienemmän tilan keittiöstä (eipähän pääse iskemään hampaitaan keittiön tuoleihin tai kurottelemaan mitään pöydältä, sitäkin nimittäin pentu yritti oikein tehokkaasti..) ja olen sitten vain laittanut Xeman tilaansa nukkumaan. Se nukkuu siellä itsekseen aika pitkälti koko aamupäivän ja myös iltapäivän puolelle. Mulla alkaa kesätyöt parin viikon päästä, ja pennulle on sitten perus 8h työpäivät yksinoloa luvassa. Alussa se kitisi parin tunnin päästä portin luona sitä, että tahtoo pois. Jätin huomiotta ja päästin pois, kun rauhoittui uudelleen nukkumaan. Tai vaihtoehtoisesti annoin nukkua. Nyt sitten parhaimmillaan pentu vetelee sikeitä 5-6 tuntia ennen kuin jatkamme puuhailua. Eli hyvällä mallilla tuokin.

Jospa tällä viikolla saisi päiviteltyä blogia vähän ahkerammin. Olisi nimittäin noista uintipuuhista asiaa, kameraakin on tullut käytettyä, joten pelkkää kuvapostaustakin voisi miettiä. Ja tosiaan huomenna on se pentukurssi, josta toki jälleen pientä yhteenvetoa. 

Nirppanokan pelastajat - maksa-jauhelihanamit

Xeman nirppaillessa pahimmoilleen nämä namit toivat osittaista helpotusta meidän nirppailuongelmaan. Tosin vaikea sanoa, jos eteen osuu joku todella nirso koira, että kuinka nämä maistuisi. Oma nirppailija ei kumminkaan ollut pahimmasta päästä, olihan se nimittäin ollut ahne pentulaatikossa. Mutta kyllä näillä nameilla jotain arvoa on, kelpasipa ne jopa kaverin koiralle, joka syljeskeli kaaressa omiaan pois torstain mätsärissä. Ja tämä koira on valikoiva sen suhteen, mitä suuhunsa pistää.

Resepti on saatu Riimin kasvattajalta, joka ilmeisesti oli saanut sen Islan kasvattajalta. Eli kasvistädeille kummallekin iso kiitos. ♥

Voisiko tämä enää tämän yksinkertaisempaa olla? Kaikki vaan iloisesti isossa kulhossa sekaisin, levitys pellille ja uuniin. So simple is that!

Tuossa siis alkuperäinen ohje, mä taas puolestani sovelsin hiukan (kuinkas muutenkaan :D ) ja muokkasin reseptiä omiin tarpeisiini sopivaksi. Olen tehnyt nameja nyt kolmesti, ja näitä huomioita/muokkauksia tuli tehtyä:

• laitoin taikinaan 2 munaa
  
  Tähän mulla ei ole sen suurempia perusteluja kuin että tein niin ensimmäisellä kerralla (ei ollut käytössä kermaviiliä) ja sen jälkeen jotenkin olen automaattisesti jatkanut samalla kaavalla. Homma hoituisi varmasti ihan hyvin yhdelläkin munalla mutta no.. Lisäproteiinia jos ei muuta. :þ

• Jätin valkosipulin pois

• mun uunissa 30 minuuttia ei riittänyt tekemään nameista täysin kypsyneitä sisältä
  
  Pellille levitetystä taikinalevystä tuli paikoitellen niin paksu, että kun 30 minuutin jälkeen leikkasin nameja pienemmiksi paloiksi, sisältö oli hiukan liian kosteaa. Sormiin tarttui taikinaa. Joten tästä syystä pidin nameja uunissa seuraavan kerran noin 45 minuuttia

• leikkasin paistamisen jälkeen nameista about 2x2 cm kokoisia paloja (tämä ei ole niin just, mikä parhaiten sopii omaan käyttöön)
  
  Pienemmät olisi murentuneet herkemmin treenitaskun pohjalle. Isommat palaset myös löytyy helpommin treenitaskun pohjalta nappuloiden seasta. Ja ei, Xema ei syö yhtä 2x2 palasta kerralla yhdellä haukkauksella vaan murennan siitä useamman palkkauskerran.

• uunissa oloajan lisäksi kuivasin nameja uunissa vielä noin tunnin verran 100 asteessa
  
  Tässä vaiheessa uuninluukku oli hiukan raollaan, jotta kosteus pääsisi uunista pois. Puinen kapusta tms. soveltunee tähän hyvin. Eli pilkoin paistetun levyn pienemmiksi paloiksi, sekoittelin palat pitkin peltiä ja takaisin uuniin kuivumaan. En tahtonut paloista korppuja vaan ajatus oli kuivattaa niitä sen verta, että kuivuivat hiukan päältä sisällön jäädessä kumminkin pehmeäksi (ei sormia tahmaavaksi). Näin treeniliivin tasku pysyy hiukan siistimpänä, kun palaset on suhteellisen kuivia mutta edelleen hyvin murrettavissa pienempiin paloihin palkatessa.

• myös maitorahka toimii kermaviilin tilalla
  
  Ensimmäistä kertaa näitä tehdessäni unohdin tietenkin ostaa kermaviiliä, joten sovelsin hiukkasen ja heitin sekaan purkin maitorahkaa. "Laimensin" sitä hiukan vedellä, jotta sain sen koostumuksesta hiukan juoksevampaa. Ihan hyvin onnistui ja lopputuloksena oli Xeman mielestä erittäin syötäviä nameja.

Maksan hankin ihan Prismasta. Helpoimmalla pääsee, kun ostaa sitä suoraan jauhettuna. Toki sitä saa myös isompana palana mutta siinä joutuu sitten pilkkomishommiin. Kolmesta kerrasta kahdella olen onnistunut törmäämään tarjouspakkauksiin, jolloin yhden maksapaketin hinta on alle 2 euroa. Halvempaa mitä seokseen tuleva jauheliha. 

Jauhelihana on ihan mennyt halvinta ja vähärasvaisinta vaihtoehtoa. Tahdoin nameista suht "kuivia", en sellaisia, jotka rasvaisivat kaikki paikat. Eli sen takia ne 20 % rasvaiset paketit ovat jääneet kauppaan ja olen mennyt niillä 10 % vaihtoehdoilla. Toki resepti nyt toimii varmasti rasvaisemmallakin, ja maistuvuus saattaisi lisääntyä rasvaisuuden myötä. Maksa itsessään on maistuvaa, ja tarpeen vaatiessa jauhelihan voi kokonaan korvata maksalla. Tosin maksassa on paljon A-vitamiinia, joten kukin sitten tahollaan pohtii onko nämä sopivia arkipalkkaukseen. Siihenhän me ollaan näitä käytetty. Xemalla on hävinnyt pellillinen noin viikossa, viikon takaisen kisaviikonlopun takia jopa nopeammin. Tuon A-vitamiinimäärän takia meinasin testata seuraavan pellillisen ihan vain kokonaan jauhelihalla, eli maksan jätän pois. Sitten niitä spessumpia tilaisuuksia varten (kuten aksakisaturistelu tai miksei vaikka pentukurssikerrat) voidaan lisätä mukaan maksaa.

Toki tuo A-vitamiiniasia riippuu varmasti koirasta; koiran koosta, paljonko ja missä (arki/pelkät treenit tms.) koiraa palkataan. Mä palkkaan pentua paljon. Mulla on aina treeniliivi mukana, kun lähden ulos ja siellä on namit (+ lelut) mukana. Jopa isojen tyttöjen kanssa ulkoillessa mulla on aina namia taskussa. Vaikka nappula onkin ensisijainen mitä Xemalle (ja isoille tytöille) suuhun tarjoan mutta kyllä noita parempiakin nameja kuluu päivittäin. Ja mikä näissä nameissa on plussaa; ei lisäaineita eikä suolaa!

Pentukurssi 2/6

Hirmuisen hyvin sujunut pentukurssin kerta nro 2 takana. Siitäkin huolimatta, että Xema oli selvästi vähän väsynyt. Oltiin käyty aamusta hallilla ottamassa häkkitreenejä (ja siinä sivussa vähän leikkimässä ja ottamassa kontaktia tokokentällä), mutta se reissu venähtikin sitten odotettua pidemmäksi. Xema nimittäin ihan nukahti häkkiin, kun odotin sen rauhoittumista. Annoin sen nukkua reippaan puolisen tuntia, ennen kuin alettiin tekemään lähtöä. M&M:n aukesi siinä sitten sopivasti, ja koska aamu oli asiakkaiden osalta hyvin hiljainen, M:ltä liikeni aikaa kuulumisten vaihtoon. Pohdittiin valjasjuttuja, terveysjuttuja, lelujuttuja ja ties mitä. Reissu oli oikein onnistunut, lukuun ottamatta kahta Xeman tekemää vekkiä. Ensimmäinen tuli nenänvarteen mennessä. Bussi oli juuri tulossa pysäkille, ja nostin maassa tupakantumppia nahustavan pennun syliin. Se kiukutti aika kovasti koiralasta, ja sain hampaasta nenääni (tänk juu muru :D ). Astuin bussiin verta valuvan nenän kanssa, ei varmastikaan jäänyt huomaamatta, että otin osumaa. :D Kotiin tullessa odotettiin bussia pysäkillä ja Xema nahusti pikkuisia oksia odotellessaan. Pikkulikka sitten onnistui jumittamaan yhden palan hampaankoloon (mä ehdin jo pelätä, että se olisi jumissa nielussa..) ja siinä kun upotin omia sormia pennun suuhun sain hampaasta peukalooni. Onnistunutta toimintaa, eikös? :P Kasvattaja avuliaasti ehdotti, että olisikohan mun aika hankkia kypärä suojaksi, jotta naama pysyy ehjänä. Mä kyllä alan kovasti kallistua tämän puolelle. :D Sen verta on naamaparka saanut osumia ärsyyntyneeltä koiralapselta, että voisi kyllä olla suojus paikallaan.

Pentukurssi aloitettiin leikkimisellä ja luoksetuloilla. Kaikkien oli ollut tarkoitus ottaa mukaansa 2 samanlaista lelua, jotta voitaisiin harjoitella lelujen vaihtamista niillä pennuilla, joilla leikki lähtisi sujumaan. Mulla on kaksi samanlaista Skinneezin kettulelua, mutta ne ovat vielä inan liian pitkiä Xemalle. Pikkulikka kompastui kettuun yhdellä leikkikerralla, kun nouti heitettyä lelua. Tuskin on ongelma, kun penku kasvaa mutta nyt käytämme jotain vähän lyhyempää. Oltiin saatu pentupaketin mukana yksi fleecestä tehty lelu, joka oli ollut ihan suosikki jo ensimmäisestä päivästä lähtien. Tein sitten eilen ennen kurssin alkua Xemalle kaapista löytyneistä fleecenpalasista samanlaiset lelut, mutta hiukan pidemmät. En ehtinyt testata, että leikkisikö penku niillä vai ei, vaan survaisin ne matkaan ja elin toivossa. :þ 

Meitä ennen oli ollut pari pentua vuorossa ja Xema oli ollut jo niiden leikkimistä katsellessaan sitä mieltä, että hän tahtoo mukaan geimeihin ja heti. Varsinkin kun joku omistajista vingutti vinkuleluaan omalle pennulleen. Xema olisi ampunut rauhoittumisalustalta suoraan kaverin leluun kiinni (kovasti se yrittikin), jos vaan olisin pikkulikasta irti päästänyt. Omalla vuorollaan pikkulikka leikki hienosti ja aika raivokkaasti. Se otti hyvällä otteella kiinni lelusta ja kiskoi sitä ihan kunnolla. Sain kehotuksen ottaa toisen lelun heti esille, jotta saatiin kokeilla vaihtoja. Ei mitään ongelmia, Xema vaihtoi lelusta toiseen käskystä. Pirjo oli sitä mieltä, että nyt sitten vaan noutoa opettelemaan lelujen avulla, perusleikkiminen kerta sujui ilman ongelmia. Ja en yhtään epäillyt, etteikö leikkiminen olisi sujunut. Me ollaan leikitty paljon eri tilanteissa, niin eläinlääkärissä kuin kaupungissa ja agilitykisoissa. Eniten mä jännitin sitä, miten Xema ottaa vastaan lelun, jota ei ollut aiemmin nähnyt. Turhaa sitäkin jännitin, hyvin pikkulikka ampui leluun kiinni, kun se sen näkökenttään ilmestyi. Loppuun otettu luoksetulo oli vauhdikas, ei yhtään epäröivä. Xema ampaisi luokse, vaikka mitään lelua ei ollutkaan esille. Sekin taito siis hyvällä mallilla.

Pennut hajaantui luoksetulojen jälkeen pitkin hallia, ja jokainen tahollaan teki paikallaoloja. Tätä oltiin harjoiteltu kotona luvattoman vähän. Meillä on ongelmana se, että Xema meinaa lähteä mukaan heti, jos liikun edes pienen askeleenkaan. Harjoituksen puutetta siis. Se ymmärtää vapautus-käskyn, mutta maltti ei meinaa riittää paikallaoloon. Tein vain sitten jalan asettamisia taakse, ja painon siirtoja takana olevan jalan varaan. Pirjon mielestä fiksusti hoidettu, siitä ei ole enää pitkä matka kokonaiseen askeleeseen. Vinkiksi saatiin kokeilla harjoitusta, jossa koiran pitää ottaa katsekontaktia, vaikka nami on nenän edessä nyrkissä. Aluksi kädet sylissä ja sitten vaikeusastetta lisäten siten, että kädet sivuilla. Tämä oli meille jo tuttu harjoitus. Toinen vinkki oli namilautanen, joka on pentukurssin 5. kerran kotiläksynä. Eli opetetaan koira luopumaan lautasella olevasta namista, ja se saa hakea sen vasta luvalla. Vilkaisinkin jo 5. kerran kotitehtävän materiaalia (me siis saadaan joka kerran jälkeen kotitehtäviä, joita treenataan viikon aikana, ja olen säilyttänyt ko. tehtävälistat Islan pentukurssin ajalta 3 vuoden takaa) ja aletaan tällä viikolla työstämään tuota namilautasharjoitusta. Katsotaan, josko siitä olisi apua.

Loppuun vielä lyhyet otot sivulla kävelyä namikättä seuraten (asia, jota ei oltu treenattu yhtään mutta eipä se vaikeuksia meille tuottanut) ja rauhoittumisalusta. Pirjo totesi lopussa, että Xema oli ihan selvästi vähempi ärripurri mitä viikko sitten. Se antoi todella hyvin kipata itsensä kyljelleen ja rauhoittui alustalle suhteellisen nopeasti. Oltiinhan me sitä kuluneen viikon aikana harjoiteltukin, joten ahkera työ tuotti tulosta. Puremistahan tämä likka tosin yritti noin muutes. Pitkin tuntia olin saanut rauhoitella Xemaa puremisesta, sillä pentu oli selvästi herkempi tarttumaan muhun hampailla, mitä viikko sitten. Ennen pentukurssia pitää siis rauhoittaa koko aamupäivä vaan olemiseen, tämä ei selvästikään palaudu, vaikka saisi nukkua useammankin tunnin alle. Kotiin päästiin todella näpsäkästi busseilla, puoli tuntia nopeammin mitä viikko sitten. Eikä edes tarvinnut kantaa väsynyttä koiralasta mihinkään suuntaan. 

Nyt vaan sitten kotiläksyjä tekemään, paljon olisi listalla juttuja, joita treenailla parempaan kuosiin ennen seuraavaa kertaa.

Maanantailta ♥

Ai niin. Xemahan siis kävi eilen aamusta eläinlääkärillä ja sai vihdoin rokotuksensa. Aika oli heti aamulla klo 8 ja olipa lähellä, ettei myöhästytty. Lähdettiin kotoa tuntia aiemmin bussilla, ja tajuan sitten vaihtopysäkillä ollessamme, että se bussi, jolla olin ajatellut määränpäähän pääseväni ei kulkenutkaan klo 7:20 (aikataulussa oli sopivasti siinä kohti tauko..). Jouduttiin odottamaan 20 minuuttia seuraavaa bussia ja hiukka meinasi kuumotella, että ehditäänkö ajoissa perille. Oltiin eläinlääkärissä klo 8:03. :D Ehdittiin rauhassa kirjautua sisään ja punnita ipana. Painoa pikkulikalla oli 9,5 kg. Eläinlääkärin mukaan ihan sopivassa kunnossa ja kylkiluutuntuma ihan ok, kunhan vaan ei päästä saamaan enempää painoa. Kasvattajahan oli ollut sitä mieltä, että saisi olla inan vähempi. Pirjo taas puolestaan keskiviikon pentukurssilla oli sitä mieltä, että kylkituntuma ihan ok. Eli ota nyt tästäkin selvää. :D Tosin Ruokaa ei nyt lisätä, vaan annetaan kylkiluutuntuman ns. tasaantua. Meillä on nyt vähän hakusessa se, paljonko pentu syö kuivaa nappulaa ja pysyy (tarpeeksi) hoikkana, varsinkin kun lisänä menee kumminkin vielä niitä herkkuja pieniä määriä. Pääosin palkkailen nappulalla, kun ne kerta tuntuu maistuvan myös ulkonakin. 

Virtsanäyte oli ok, ilmeisesti siellä oli vähän proteiinia, mutta eläinlääkäri ei sanonut siitä sen kummempia. Rokotuksen tuikkasi ja kirjoitti myös reseptin Bravectoon. Olin miettinyt, että lykkään tuolle Bayvanticin (tms.) valeluliuoksen niskaan. Sen laittamista olin viivästyttänyt siksi, että meidän piti mennä N:n porukan kanssa uimaan tänään. Tosin se nyt sitten jäi, koska iltapäivästä tuli Suomen jääkiekkopeli (prioriteetit kohdallaan :D ) ja mä menin pennun kanssa turistelemaan mätsäriin. Taas hyvää harjoitusta siihen, että muita koiria ei treffailla ilman lupaa vaan ollaan kuulolla. Ja pikkulikkahan oli. Se oli taasen ihan superhieno. Otti kontaktia, ei jumiutunut muihin koiriin ja nukkui päikkärit rauhoittumisalustalla vaikka lähistöllä haukkui koiria. Saatiin treenattua pentukurssin kotiläksyjäkin hälinästä huolimatta. Loppuun vielä bongattiin 10kk ikäinen bortsutyttö, jonka kanssa Xema sai aikaan erittäin hyvät painileikit. Harmi, että kyseinen tyttö asuu Iisalmessa sillä tässä olisi ollut hyvää hippa- ja painiseuraa pikkulikalle, sen verta hyvin tuli kaksikko juttuun. Mutta edelleen musta on niin hienoa nähdä kuinka Xema ottaa uudet koirat vastaan. Se tervehti alkuun inan varovasti ja sitten olikin jo häntä viuhuen menossa hippaamaan kaverin kanssa. Reipas koiralapsi. ♥

 

Siskosten kesken

Maanantaina illasta treffailtiin tosiaan sisko Fun ja kasvattaja. Siskot tulivat jälleen äärimmäisen hyvin juttuun. Hiljaisia leikkijöitä, joista lähti loppua myöten pieniä kurinoita, kun alkoi tulla väsy. Xema väsähti ihan selkeästi nopeammin mikä ei sinänsä ollut ihme, viikonlopun turistelut painoi edelleen.

Reilukerho kiittää ja kuittaa

Oli äärimmäisen kiva ilta; sai vaihdella kuulumisia ja keskustella koulutuspuolen jutuista porukalla. Funin omistajilla oli kysymyksiä mm. siitä, kun Fun meinaa jännittyä autotien varressa keskustassa. Tunnistin meidät myös tuosta ongelmasta, tai siis entiset meidät. Kun miettii, kuinka paljon Xema tuijotti autoja ja pyöriä, olihan meilläkin samanlainen tilanne käsissä. Nykyisin Xema on todella rento autotien varressa, se ei pahemmin autoista välitä, jollei ne ole todella kovaäänisiä. Silloin se saattaa nostaa katseen, hiukan jännittyä ja vähän vetää korvia luimuun. Pyörien kanssa mä olen edelleen hyvin varuillani ja seuraan Xemaa herkeämättä. Pari viikkoa sitten se olisi saattanut lähteä pyörän perään, varsinkin kun siihen ei saanut nameilla mitään kontaktia. Nyt se seuraa niitä suhteellisen välinpitämättömänä, mutta koska taustalla on ollut voimakasta taipumusta lähteä jahtaamaan, en pidä mitään tilanteita itsestään selvinä.  

Dumbo ♥

Itsellä oli jotenkin hirmuisen hyvä fiilis, ettei meillä tällä hetkellä ole oikeastaan sen suurempia ongelmia. Toisin kun viikko-pari sitten, jolloin melkein väänsin itkua siitä hyvästä, että me vaan liikuttiin taaksepäin. Viikossa kun olen ottanut hiukan tiukemman linjan puremiseen ollaan siinäkin liikuttu harppaus eteenpäin. Mua ei siis purra enää yhtikäs yhtään, ja jos penkun yrittäessä purra luopumiskäsky ei pelaa, pikkulikka joutuu pienelle sylijäähylle. Xema ei enää pahemmin roiku sukassa tai vaatteissa, jollei sitten ole todella väsynyt. Silloin siitä vielä kuoriutuu sellainen ärripurriräävä, ettei pahemmasta väliä. Silloin kaikki menee tappeluksi, tai oikeastaan menisi, sillä mä olen vaan nakannut koiralapsen keittiöön rajattuun tilaansa räyhäämään itsekseen. Sinne se sitten sammuu jo suhteellisen helposti ilman suurempia huutoja. 

Toinen asia, josta viikko sitten väänsin itkua, oli meidän yhteistyön häviäminen kokonaan, kun penkuun ei saanut yhteyttä. Kun ruoka ja palkkana käytetyt nappulat/namit ovat alkaneet maistua, on meidän tekeminen taas ottanut ison harppauksen eteenpäin. Pikkulikka on ulkona hirmuisen hyvin kuulolla, seuraa mun tekemisiä ja hakee itsenäistä kontaktia. 

Hermot meni niinko ny!

Jos nyt jotain "ongelmaa" meillä on, niin yhdeksi kummalliseksi tavaksi voisi mainita häkkiin tarpeiden tekemisen. Mä en voi käsittää, miksi Xema on alkanut käymään ihan surutta tekemässä tarpeensa häkkiin, jossa vielä sitten hirmuisen tyytyväisenä nukkuu pissaisen peitteensä kanssa. Ja logiikka oli? :D Ehkä tämäkin on vaihe..

Toinen "ongelma" joka ei ole ainakaan lieventynyt, on tupakantumppien syöminen. Kivet aika hyvin jätetään rauhaan mutta tupakat.. Mulla ei ole mitään mahdollisuuksia kaivella tumppeja pois suusta, kun tämä jo nielaisee ne. En ehdi kissaa sanoa. Tänä aamuna penku bongasi yhden rapun vierestä läjän ja kirjaimellisesti syöksyi sinne hampaat edellä. Se siis hamusi niitä suuhunsa kuin jotain parempaakin herkkua. Mitäs meillä treenattavien asioiden listalla olikaan, jätä-käsky? Kyllä, taidamme hiukkasen enempi alkaa panostaa siihen.. 

On taas Xemalla ilme :D

Reilukerhosta jälleen päivää

Illan aikana Funista huomasi myös sen, että se tosiaan on voimakkaasti resurssejaan puolustava. Xema ei olisi saanut tulla kenenkään (ihmisen) lähelle, jos Fun oli läheisyydessä. Siitä alkoi Funin osalta rähinä, johon mun ilokseni mun oma pikkulikka ei lähtenyt mukaan. Rähinän aiheeksi kelpasi myös mun paremmat namit ja lopulta kun olin noussut maasta ylös niin maahan jäänyt reppu. Tästäkin kiltistä pikku-ipanasta on kuoriutunut aikamoisen topakka tyttö, kun vaan sille päälle osuu. ;) Hiljaisen kiitollinen siitä, että oltiin tuollainen ongelma vältetty, vaikka on meillä tässä väsymysräyhäämis-puremisessa ihan omat haasteensa. :D 

 

 

 

Mutta kokonaisuudessaan huikea kiva ilta huikeassa seurassa. Onni on olla ympäröitynä noin mahtavilla tyypeillä. ♥ 

Murunen ♥

Siperian opetuksia (ja viikonlopun kuulumiset)

Pikapäivitys nirppailun osalta, pitäisi olla tekemässä kouluhommia (yksi kiva deadline lähestyy uhkaavasti, 5 päivää armonaikaa jäljellä) mutta pakkohan sitä on taukojakin pitää, eikös? ;)

Otin videota ihan huvikseni ruokailusta ja heitänpä sen myös tähänki mukaan. Laatu ei ole mitään huikean hienoa ja puhekin kuuluu huonosti mutten jaksanut alkaa muokata videota hiljaiseksi. Tarkoitus oli todeta videolle, että paikalla on myös siperian opettajat mutten päässyt täysin sinne asti, kun penkulla alkoi olla vähän nälkä.. ;)

Mutta uskoisiko tuota, että tämä pieni ipana nirppaili ruokaansa vielä alle viikko sitten? Hyvin on mennyt oppi perille.

Vaihdoin siis viikko sitten tiistaina Xeman kokonaan nappulalle ihan lennosta. Pentu söi nappulaa Riimin ja Islan ollessa vieressä, mutta muuten se vain haistoi eväitä ja käveli tiehensä. Ruokakuppia se vielä kavahteli (viikko sitten) alkuviikosta, mutta kuten tämän päivän videosta huomaa, ei enää mitään ongelmia. Tein tiistaina ja keskiviikkona kupin kanssa useita kertoja päivässä sitä, että siinä missä Riimi ja Isla sai nappulansa kädestä ja lattialta, Xeman omat pudottelin tyhjän kupin pohjalle. Ruokailut puolestaan hoidettiin siten, että kuppi oli maassa Xeman edessä, ja ensimmäiset nappulat se sai naamansa eteen, seuraavaksi laskin kättä hiukan lähemmäs kuppia, jälleen lähemmäksi ja lopulta se joutui poimimaan halutun nappulan kädestä, joka oli jo ihan kupin sisällä olevissa nappuloissa kiinni. Ja siitäpä se sitten alkoi syödä itse. Tiistaina ja keskiviikkona pikkulikka söi huonosti, saattoi poimia yhden tai pari nappulaa suuhun ja siirtyi kauemmas kupista nahustamaan ne rikki. Jos isot tytöt eivät olisi pyörineet ympärillä, se tuskin olisi syönyt mitään. 

Mä "härkin" ruokailutilannetta isojen tyttöjen avulla sen verran, että heittelin niille nappuloita kupin läheisyyteen, jotka ne haukkana kävi siitä nappaamassa. Kuppiin ne eivät koskeneet ilman lupaa. Xeman ei auttanut muuta kuin palata kupille, jos tahtoi saada jotain syödyksi. Keskiviikkona vielä kun selkeästi jätti kupin eikä sillä ollut mitään halua palata sille, päästin Riimin hoitelemaan kupin tyhjäksi. Pikkulikka aloitti ihan jäätävän huudon mutta ei uskaltanut mennä ottamaan ruokiaan takaisin Riimiltä. Torstai-iltana ruokakupin sisällöstä ei jäänyt enää mitään jäljelle, Xema veteli kaiken kitusiinsa ihan itse ilman avittamista. Olin aamulla kertaalleen tarjonnut kupista yhtä nappulaa Riimille, jolloin Xema siirtyi hyvin rivakasti takaisin jättämälleen kupille. Senpä jälkeen ei ole ongelmia ollut. Perjantai- ja lauantai-iltana pidettiin leikkitreffit naapurissa ja syötettiin koko viiden koira lauma N:n luona. Isossa laumassa ei ole varaa lähteä kupilta, sillä siellä korostuu hyvinkin pitkälti ajatus "nopeat syövät hitaat". Björnis kiskoo oman ruokansa kitusiinsa sellaista kyytiä että oksat pois ja yrittää kenen tahansa kupille, jos niissä vaan on ruokaa jäljellä. Eikä Riimi kyllä jää yhtään sen huonommaksi tässä hommassa. Iso oli yllätys, kun Xema oli perjantaina ensimmäinen kuppinsa tyhjentänyt. 

Nappulat on nyt sitten alkaneet maistua myös muualla kuin kotona isojen tyttöjen seurassa. Perjantaina pystyin jo käyttämään nappulaa kotipihalla palkkana ja ne toimi myös osittaisesti viikonlopun agilitykisoissa, joissa oltiin turistelemassa pikkulikan kanssa. Mukana oli myös itsetehtyjä maksanameja, jotka toimi parempana houkuttimena silloin, kun silmien eteen sattui jotain todella kiinnostavaa (kuten Funin omistaja, AM tai mielenkiintoinen koirakaveri). Myös lihapulla on alkanut maistua, joten kyllä tässä jotain on jotain tapahtunut viikon sisällä. Syötellään vielä jonkin aikaa pelkkää nappulaa ja sitten aletaan miettimään lihan lisäämistä ruokavalioon. Mahahan tuolla on pysynyt ihan äärimmäisen hyvänä. Meillä on nyt mennyt sekaisin Acanaa ja Racinellia, kumpikin näyttää uppoavan äärimmäisen hyvin. Kuivana siis. Turvotettua nappulaa en ole tuolle saanut alas menemään, mutta eipä se mitään. Pääasia, että maistuu edes jotenkin.

Edit: 

No kun aloin kerran päivittämään kuulumisia niin päivitellään sitten myös viikonlopun kuulumiset.

Kuten tuossa ylempänä mainitsinkin, oltiin viikonloppuna oman seuran kisoissa turisteina. Yli vuoteen ensimmäiset kisat, joihin en ollut ilmoittautunut töihin. Ajattelin, että helpompi keskittyä pentuun ja vain hengata sen kanssa kisa-alueella. Alunperin olin ajatellut, että ilmoittautuisin osaksi päivää, mutta jätin välistä. Tosin kyllähän mä siellä töitä sitten tein sen minkä pentu nukkui. Mun apua tarvittiin yllättäen tulospalvelussa, kun törmäsivät johonkin ongelmaan ja taisin mä käydä pari rataakin rakentamassa. Jälleen äärimmäisen kiva kisaviikonloppu, kyllä tuo meidän seura pitää sisällään ihan huippukivoja tyyppejä ja talkoohenki on erittäin hyvä. 

Pikkulikka oli ihan hirmuisen hieno viikonlopun aikana. Molemmille päiville kertyi pituutta lähes 8 tuntia mutta penku jaksoi ihan äärimmäisen hienosti. Xema nukahti lauantaina aamusta rauhoittumisalustalle vaikka kisat olivat jo alkaneet, mutta loput päiväunet otettiin sitten häkissä. Mähän en ollut tehnyt pikkulikalle mitään sen kummempia häkkitreenejä, vaan ihan vain kotona perjantaina esitellyt häkin lyhyesti. Vähän (ja sunnuntaina vähän enemmän) se piti siellä ääntä, kun sen väsyneenä häkkiin laittoi mutta sippasi suhteellisen helposti ja pisimmillään saattoi nukkua parikin tuntia. Häkin jätin tulospalvelun ihmisten läheisyyteen "vahdittavaksi" ja kun välillä kävin kysymässä oliko penku huutanut vai ei, aina oli vastauksena että ehei, nukkunut vaan. Eli ei yhtään huonommin. Meidän pitää ihan kunnolla kumminkin alkaa panostaa noihin häkkitreeneihin, että saadaan sekin asia kuntoon. Ajattelin, että vien hallille Islan pienemmän metallihäkin (johon pentu vielä kumminkin mahtuu) ja käydään siellä aamuisin treenailemassa häkissä oloa ja pentukurssin asioita.

Tavoite viikonlopulta oli se, että pentu alkaisi sisäistää ajatusta siitä, että ainuttakaan ihmistä ei moikata ilman lupaa eikä muiden koirien luokse ole yhtään mitään asiaa. Tavoitteena oli kuulolla oleva pentu, joka ei huitelisi remmin päässä ihan miten sattuu. Tämä tavoite täyttyi kirkkaasti. Aamulla kun päästiin kisapaikalle, pikkulikka oli niin intopiukeena kaikista ihmisistä, ettei siihen saanut mitään kontaktia. 5-10 minuuttia kun tasattiin ajatusta vähän kauempana alkoi kontakti löytyä ja Xema reagoi hyvin pyyntöihin vaihtaa suuntaa, jos en tahtonut kulkea sinne minne penku olisi niin hirmuisella riemulla ollut suuntaamassa. Ihan ei päästy siihen, ettei ketään ihmistä moikattaisi ilman lupaa, koska ihmiset vaan saattoi pysähtyä silittämään ilman, että kerkesin reagoida asiaan mitenkään. Osalle kerkesin sanoa, että odota, annan pennulle luvan ennen kuin lähestyivät ja osa ihan jopa kysyi, että voiko moikata. Eipä se, hirmuisen paljon hyviä ihmiskokemuksia. 

Lauantaina aamusta ensimmäisten koirien ohittaminen ja huomiotta jättäminen meinasi tehdä tiukkaa. Mehän ei olla oltu tilanteissa, joissa koiria olisi ollut noin lähietäisyydellä, vaan ohitukset on tehty kaukaa tai sitten sylikyydillä (aiemmin lähitilanteet ovat olleet ongelma, kun namit eivät ole maistuneet, ehkä sekin alkaa nyt helpottua tuon nappula-vaihdoksen takia). Aika pian pikkulikka ymmärsi, ettei muiden koirien luokse ole asiaa ja se hyväksyi sen ihan täysin. Elämä on ja silleen. Kisaavia koiria se seurasi mutta katse ei lukkiutunut juokseviin koiriin tai ihmisiin. Se reagoi omaan nimeensä, otti kontaktia ja leikki kentän laidalla lelulla, vaikka kentällä oli äänekkäämpikin suoritus menossa. Jos jokin asia viikonlopun aikana jännitti, niin kuulutukset. Ja nekin vain pienen hetken lauantaina aamusta, kun testailtiin mikrofonien toimimista ennen kisojen alkua. Yleisellä tasolla olin oikein tyytyväinen Xeman käytökseen. Oikein mallikelpoinen suoritus koiralapselta. 

Sunnuntaina tulossa kotia kohti :D rankka elämä lapsella ♥

Xema on nukkunut tänään suurimman osa päivästä. Selvästi vielä viikonloppu painaa vaikka nukkuikin suurimman osan päivistä. Illaksi olisi sitten taas vähän spessumpaa ohjelmaa; lähdetään treffailemaan Fun-siskon kanssa kasvattajaa, joka on tullut Kuopioon hoitamaan koiria pariksi päivää. Siinäpähän sitä on jo ipanalle tälle päivää tekemistä. :)

Pentukurssi 1/6

Niin on sitten ensimmäinen pentukurssin kerta takana. Osallistutaan siis Ponderan pentukurssille, jonka itse asiassa aikoinaan kävin myös Islan kanssa. Pirjolla on hirmuisesti tietotaitoa tokoon liittyen, ja hällä itsellään myös kokemusta bordercollieiden kanssa toimimisesta (taitaa omistaa 2 tällä hetkellä), joten mekin voitaisiin saada Pirjolta hyviä vinkkejä bortsujen sielunelämän ymmärtämiseen. Paljonhan se on jo 5 viikon aikana avautunut, mutta kyllä mulla silti on vielä matkaa täydelliseen ymmärrykseen. Jos sellaista edes voi saavuttaa. Joskus musta tuntuu, etten aina edes ymmärrä shelttien pääkopan liikkeitä, vaikka niidenkin kanssa on jo tullut elettyä 12 vuotta (jäätävää, onko Ronjan saamisesta jo niin pitkä aika?!).

Mähän olin jännittänyt kurssikertaa ihan hirmuisesti. Epäilin sen kerran (ja muutaman tulevan) menevän päin mäntyä lähinnä siksi, että 

a) penku olisi omassa kuplassaan eikä siihen saisi mitään kontaktia

b) se tuijottaisi tiiviisti muita iiiiihania koiria ja yrittäisi remmi tiukalla pyrkiä niiden luokse hillumaan

c) se ei söisi namin namia 

d) se yrittäisi syödä mut ja treenien vetäjän

Olin alkuviikosta paneutunut ihan kunnolla superhyvän namien etsintään ja melkeinpä päättänyt, että me ei voida feilata meidän pentukurssikertaa vaan sen takia, ettei Xema suostu syömään yhtään mitään. Tiistaina pentukurssin teorian jälkeen pyörähdin Prismassa ja mukaan lähti maksamakkaraa ja possun kieltä. Olin aiemmin päivällä huomannut, että saunapalvikinkku oli penkun mielestä ihan superhyvää. Pikkulikka meinasi kirjaimellisesti tulla naamalle ja syödä sormet, kun pidin yhtä ohuen ohutta siivua kädessä. Oli hirmuisen huojentavaa huomata, että edes jokin maistui ja löydettiin edes yksi asia, jonka puolesta Xema oli valmis hamuamaan lisää. Ensimmäinen laatuaan. Tosin se oli myös hiukan yllättävää, koska keittokinkkusiivut eivät olleet aiheuttaneet samanlaista reaktiota. Mutta no, mikäs mä olen menemään sanomaan onko noissa nyt muka niin paljoa eroa vai ei, pääasia että maistui. :þ

Toinen yllättävä huomio oli se, että juusto tuntui maistuvan myös suhteellisen hyvin. Olin tarjonnut juustoa parisen viikkoa aiemmin, mutta se ei ollut saanut kovin suurta kannatusta. Nyt se puolestaan tuntui häviävän sormista hetkessä. Superia! Maksamakkarahan olisi uponnut myös kuin kuumille kiville, mutta sen kanssa operoiminen oli vähän haastavaa. Se kun on suhteellisen tahnamaista ja olisi sotkenut ihan joka paikan. Se siis lähti mukaan kurssille kumminkin hätävarana, jos mikään muu ei maistuisi. Samoin possun kieli, vaikka se nyt ei selvästikään vetänyt vertoja kinkulle ja maksamakkaralle. Olin siis varustautunut vuoden treeninameilla yhtä treenikertaa varten. Mukana oli 6 eri sorttia nameja. Eipähän tarvinnut pelätä, että ne olisi loppuneet kesken.. ;)

Ruokaa (siis nappulaa) Xema ei kovinkaan paljoa keskiviikon aikana syönyt. Aamulla hävisi hiukan mutta Riimi sai lopulta hoidella kupin tyhjäksi. Samoin iltapäivän syöminen jäi suhteellisen vähäiseksi, ja jälleen Riimi ja Isla saivat hommia. Kylläpäs pikkukoiraa meinasi vähän harmittaa, kun ruokakuppi tyhjeni sen naaman edessä isojen tyttöjen vetäessä kitusiinsa Xeman jättämät jämät. Ja jälleen, siperia opettaa. Kannattaako jättää ruokaansa? ;) Ei. Siinä voi käydä köpelösti. Tarkoitus kerran oli tulla kurssille nälkäisen pennun kanssa, ja se kyllä todellakin kävi toteen tuollaisen nirppailun seurauksena.

Teoriatunnilla oli lyhyesti kerrottu, mitä ensimmäisellä kurssikerralla olisi tarkoitus tehdä ja päällimmäisenä jäi mieleen se, että osallistujien pitäisi näyttää Pirjolle pennun hampaat. Noniin, hieno juttu. Asia, jota me ei todellakaan oltu treenattu. :D Samaisena iltana nappuloita syöttäessä otettiin hampaiden katsomisharjoituksia. Samaan syssyyn alettiin treenata myös rauhoittumisalustaa siten, miten kurssilla se olisi tarkoitus hoitaa. Eli koira kyljelleen ja kun pentu on edes pienen hetken nätisti, se pääse pois. Helpommin sanottu kuin tehty. Neiti Äks(y) ei ollut ihan samaa mieltä siitä, saiko häntä kipata kyljelleen vai ei. Otettiin jo tiistai-iltana muutama "painimatsi" Xeman kanssa  ja melkein huvitti jo miettiä sitä, kuinka Pirjo saarnaisi mulle penkun puremisesta.  Mä voin ihan rehellisesti myöntää, että olen katsonut penkun puremisia aika pitkälti sormien läpi. Ohjannut vain lempeän jämäkästi sallittuun kohteeseen, eli sukan sijasta puruluuhun. Keskiviikkona aamusta pikkulikka keksi uuden kivan leikin; hyppää-ja-ota-hampailla-kiinni-mistä-saat. Toisella kerralla, kun Xema onnistui repäisemään rikki paidan numero kaksi niin penku sai multa kyllä huomautuksen toiminnastaan. Tästä on tullut hyvin paljon nenäkkäämpi vapaalla kasvatuksella, ja taidamme tiukentaa kuria ihan hitusen verran, jotta mun paidat ja vaatteet pysyisi ehjänä. Ei kumminkaan ole tarkoitus uusia koko vaatekaappia kurittoman pennun takia.

Mutta mitä tuli itse pentukurssiin, Xema oli ihan superhieno likka! Alussa, kun odoteltiin rakennuksen ulkopuolella ennen sisälle menemistä, Xema meinasi jämähtää nähdessään muita kurssilaisia ja heidän koiriaan. Korvat meinasi hävitä ja pentu vain tuijotti. Nappasin Xemasta kiinni  (siis en niskasta, vaan kyljistä sievästi), käänsin sen 180 astetta ympäri ja pukkasin hellästi jatkamaan matkaa. Jouduin toistamaan tämän muutaman kerran, ennen kuin pentu luovutti ja sain siihen kontaktin. Sisällä meidät ohjattiin hallin yhdelle seinustalle makuualustojen kera. Tarkoitus oli pitää koira alustalla ja vain opettaa se siihen, että kun mitään ei tapahdu, alustalla vain hengataan rauhassa. Pirjo erityisesti painotti sitä, että pentua ei palkata alustalla odottamisesta, eli ei luoda pennulle odottavaa fiilistä, että kohta nami on tulossa. Kaikki palkkaaminen ja kontaktin ottamiset tapahtuu muualla. Mä olin erittäin yllättynyt siitä, kuinka hienosti Xema alustalla oli. Se ei pyrkinyt alun jälkeen alustalta pois vaan tyytyi makoilemaan rauhassa.

Osallistujia kurssilla oli meidän lisäksi 6 muuta pentua. Kurssi aloitettiin ohjaajan tervehtiessä pennut yksi kerrallaan. Xema puski heti syliin ja noin 10 sekuntia, niin tyttö oli jo kokeilemassa hampaitaan Pirjon käteen. Hupsansaa, d-kohta toteutui ensimmäisen 5 minuutin aikana. :D Hampaiden näyttäminen sujui ongelmitta, se siis oltiin saatu kuosiin päivässä. Pirjon mielestä Xema on jo jopa lihavassa kunnossa mistä kehtaan olla hyvin eriävää mieltä. Mietittiin N:n kanssa, että kuin laihoina Pirjo pitää pentujaan, koska ei Xema nyt lihavaa ole nähnytkään. Se on aikalailla siinä rajalla, että on nyt sopiva mutta saadessa vielä inan painoa lisää, niin sitten se on liian tuhti. Kuten vähän epäilinkin, että puoli kiloa lihaa päivässä oli riittävä saamaan painoa lisää mutta lopulta se olisi kerryttänyt sitä jopa liikaa. Lihan määrää olin jo ennen tiistaita ihan inan verran tiputtanut. Nyt sitten nappuloiden kanssa joudutaan etsimään sopivaa määrää, millä neiti pysyy sopivassa kuosissa eikä pääse lihomaan liiaksi.

Kurssi jatkui kontaktiharjoituksilla, joissa peruutettiin pennun edeltä ja houkuteltiin pentu seuraamaan. Harjoitushan oli meille helppo, mutta helpotin sitä entisestään Xemalle, koska epäilin Xeman pyrkivän mun luota hetkessä pois, jos sitä ei sattuisikaan kiinnostamaan namit. Pirjo totesi heti, että hän ei ymmärrä yhtään missä ne meidän yhteistyöongelmat oli, niistä ei ollut mitään merkkiäkään (olin saattanut sanoa Pirjolle teoriatunnilla, että epäilin meidän ekan kurssikerran menevän Xeman osalta haahuiluksi). Sain ohjeeksi kävellä pystyssä, namikäsi sivulla ja pidempää pätkää ilman Xeman palkkaamista, koska Xema selvästi osasi. Mä siis helpotin ihan liikoja, nojauduin pentua kohti ja olin tarjoamassa namia naamaan jo parin askeleen välein. Enempi tilaa pennulle toimia oikein, koska Xema ei kaivannut mua tekemään kaikkea sille valmiiksi. Xema meinasi myös loikkia namin perään, joka ei Pirjon mielestä ollut ongelma kunhan vaan palkka tuli silloin, kun kaikki neljä tassua oli maassa. Loppuun saatiinkin hirmuisen nättiä pätkää, jossa tassut pysyi maassa. 

Pikapissatus(yritys) välissä ja takaisin alustalle katselemaan muiden pentujen suorituksia ja odottelemaan omaa vuoroa. Xema rauhoittui niin hyvin, että pikkulikka otti ja nukahti. Jälleen. Siis ihan uskomaton tapaus! Kuten Pirjo totesikin, Xemalla on hieno kyky jo tässä vaiheessa säädellä omaa vireystilaa. Se pystyy laskemaan kierroksia ja rauhoittumaan sekä sitten aktivoitumaan, kun sen aika tulee. Olen mä vissiin jotain tehnyt oikein, kun en ole onnistunut ainakaan vielä pilaamaan tätä huikeaa ominaisuutta vaan ennemmin ollaan saatu vahvistettua sitä. Vähänkö olin ihan hirmuisen ylpeä pikkulikasta. ♥

Vuorossa oli vielä istumisharjoitukset sekä rauhoittumisalusta. Istumisen kanssa saatiin vinkkinä se, että namiohjaus pois. Xema kerran on osannut jo käskyn pitkään, joten ei helpoteta. Pirjon mukaan bortsuille jos tekee kaiken valmiiksi, ne alkaa myös oppia siihen ja niiltä loppuu tarve tarjota ja toimia ns. itsenäisesti. Tavoitteena ei ole passivoittaa. Kyllähän mä tuon tiesin ja ymmärrän, että helpotin Xemalle kaikkea vähän liiaksi. Lähinnä tunnuin olevan itse vähän "lukossa", koska olin yllättynyt siitä kuinka hyvin pikkulikka työskenteli mun kanssa ja en tahtonut sen epäonnistuvan harjoituksissa. Mentiin sitten ääripäästä toiseen, jossa kaikki olikin sitten jo vähän liian helpotettua. Ei mitään käsiliikkeitä vaan minä sain seisoa ihan tikkusuorana ja antaa pelkän käskysanan. Pikkulikka toimi kuin unelma, ja selvästi vapautus-käsky alkaa olla myös hallussa. Saatiin kehuja hyvästä yhteistyöstä ja päästäänkin sitten lisäämään mukaan odota-käsky ja paikallaolot. 

Rauhoittumisalusta menikin sitten niin kuin olin arvellut. Pikkulikka pisti vastaan sellaisella elämällä, ettei pahemmasta väliä. Se rähisi kuin syötävä ja yritti napata hampailla kiinni mistä tahansa vaan saisi. Saihan se, nimittäni mun huulesta. Lähdin sitten kotiin veri huulesta valuen. Pirjo totesi, että tuossa on vähän vielä tekemistä (ai että niinkö :D ), ja sille ei kannata antaa periksi piiruakaan. Harjoitukset kestää ihan vain sekunteja ja tarkoitus on saada se lopettamaan tappelu vain pieneksi hetkeksi. Palkkana toimii vapautuminen, ei nami. Itse olisin hoitanut namin avulla. Pirjo puolestaan perusteli namitonta toimintatapaa sillä, että monet koirat jää kuitenkin jännittyneeksi namia odottaessaan eivätkä rauhoitu totaalisesti. Tässä pennut oppii, että kun on rento, vapautuu eikä sitä odottavaa olotilaa tule, koska namit ei ole mukana. Tiedä sitten, kumpi parempi. Mulla ei aiempien koirien kanssa ollut näin suurta vastarintaa, ja ne hyväksyi alustan (tai siis kyljelle pistämisen) todella helposti ilman namittelujakin juuri tällä Pirjon tavalla. Nyt sitten mietin, kehittääkö Xema epämiellyttäviä ajatuksia kyljellä makaamista vastaan, kun se väkisin siihen kammetaan. 

Kotiin tulemista pitää vielä hiukan miettiä. Me tultiin kävellen kotiin suurin osa matkasta, tai siis, minä kävelin ja pentu oli aikalailla sylissä. Ei enää ikinä! Pennulla on painoa jo vähän liikaa siihen, että sitä kantaisi edes puolta kilometriä. Ja matkaa oli hiukkasen enempi. Auts, niskat ihan jumissa ja voi käsivarsiparkoja. Kodin ja treenihallin välillä kulkee hirmuisen huonosti ilta-aikaan busseja, ja vaihtovälit on pitkiä. Mutta yhden kantamiskerran jälkeen istun mieluummin bussipysäkillä odottamassa kuin raahaan väsynyttä pikkulikkaa kotiin. Hyvä etten saanut illan toista haavaa naamaan, kun lapsosella meinasi tulla känkkäränkkä. 

Mutta summana siis oikein onnistunut ensimmäinen kurssikerta. Pentu ei ollut kuplassa, ei yrittänyt ihan hirveästi muiden pentujen luo (ja jos yritti, reagoi hyvin omaan nimeensä ja tuli ottamaan kontaktia). Se söi nameja, ja jopa erilaisia nameja. Maistui maksanamit kuin myös se superhyvä saunapalvi, jonka voimin pääosin tehtiin harjoitukset.  Pentu yritti syödä ohjaajan ja mut, joten jotain parannettavaa jää seuraavaan kertaan. :D Eli 3/4 meni paremmin kuin hyvin, ei siis valittamista. Pikkulikka oli hirmuisen super!

Edit: Ainiin joo, mietinkin, että jotainhan mun piti vielä mainita tän postauksen yhteydessä. On tullut huomattua, että nimesinpäs koirani sitten siten, että saan auttaa ihmisiä lausumaan sen nimen oikein. Itselle on ollut jotenkin niin hirmuisen selkeää alusta lähtien, että e lausutaan pitkänä ("Kseema"), joten ei mulle nyt tullut mieleenkään se, että sitä voisi edes miettiä lausuvansa muuten. :D Maanantaina eläinlääkärissä hoitajat että eläinlääkäri lausui e:n lyhyenä ja muutama kaverikin on sitä yrittänyt. Nyt sitten Pirjolle sain sanoa, että lausutaan kahdella eellä. Tulin miettineeksi sitä, että jos nyt joskus tuon kanssa kisakentille päästään aksaamaan ja kuuluttaja kuuluttaa meidät Ksemana niin kiljunko mä sieltä sitten takaisin, että Kseema prkl. :D Mitään väliähän tällä ei oikeasti ole, mutta huvittaa se vähän silti.