Voi maha sentään!

No niinhän siinä sitten kävi, että jouduttiin eläinlääkäriin pikkulikan kanssa. Toissa yön aikana neiti ripuloi sisälle viiteen kertaan 8 tunnissa, joten oman mielenrauhan takia soitin KEK:iin. Kun puhelimessa kysyttiin, mikä oli pennun vointi, kuvailin sitä nuutuneeksi. Se osio meni hiukan metsään, sillä pentu ei kyllä ollut tavallista nuutuneempi. Tämä on selvä iltavirkku, sillä aamut ovat tuntuneet muutenkin aina hiukan hitailta ja iltaisin puolestaan vedetään rallia pitkin kämppää. Puhelimessa hoitaja kyseli pennun syöntiä ja yleistilaa. Kun kerroin pennun iän, oltiin sitä mieltä, että meidän olisi hyvä tulla käymään paikalla. Saataisiin ipanalle nestettä, mikäli se sitä kaipaisi. 

"Hauskaahan" tässä oli se, että autottomana sai miettiä kahteen kertaan, miten noin pienen pennun kanssa selviäisi eläinlääkäriasemalle. Pennun kanssa ei oltu tutustuttu autoihin, saatikka bussiin. Pentu oli nähnyt auton kaukaa lauantaina ja ottanut muutaman juoksuaskeleen sen perään. Onneksi oltiin hyvin hyvin kaukana, pentupentupentu-lässytys meni läpi ja pikkulikka kääntyi takaisin. Mutta tästäpä syystä pohjatyö autojen suhteen olisi tehtävä kunnolla, jos tuolla kerran oli ja on edelleen ajatusta juosta perään. AM töissä, N:llä ei enää autoa.. Tehtiin sitten ökykallis reissu takseilla. :D Viikko myöhemmin ja oltaisiin voitu mennä bussilla mutta nyt.. no, päästiin perille asti ja eläinlääkäristä myös kotiin. En ollut ihan laskenut tätä menoerää budjettiin mutta no, elämä on. ;) Pääasia, että saatiin käytyä.

Pikkulikka oli ihan äärimmäisen reipas eläinlääkärissä! Ei pahemmin jaksanut jännittää vaan söi nameja ja heijastimella kelpasi hirmuisen hyvin leikkiä. Isompaa ajokoiraa tuijotteli pienen hetken, mutta unohti sen nopeasti, kun heijastinta vähän heilutteli naaman edessä. Eläinlääkäriä olisi hirmuisen mielellään pussaillut, tutkimushuoneessa hiippaili aluksi vähän varovasti mutta hetken jälkeen häntä kuitenkin pystyssä viuhuen. Pöydällä maistui namit eikä edes lämpöjen mittaaminen tuntunut haittaavan, kun sai naaman eteen kanaa. Jynkän ostoskeskuksen vieressä oli työmaa, jossa oli isoja kaivinkoneita poraamassa maata. Ei tuntuneet isommat koneet ja niiden pitämät äänet missään. Paimenlapsi söi nameja, leikki heijastimella ja otti kontaktia. Autossa simmahti suorilta jalkatilaan. Miun pätevä koiralapsi. <3

Kotio lähdettiin Tylosin-kuurin kera. Nestettä ei tarvinnut antaa, sillä vointi oli sen verta hyvä. Ohjeeksi saatiin syöttää Tylosinia 5-7 vuorokautta ja jatkaa kotihoitoa (maitohappobakteerit tms.) siinä sivussa. Jos mahan vointi ei paranisi, niin sitten pitäisi miettiä ruokavalion muutosta. Mutta elämme toivossa, että maha lähtisi tästä tokenemaan.. Ekan Tylosin-annoksen jälkeen meillä on kummiskin takana eka yö, jolloin penska ei tehnyt yhtään mitään sisälle. Aikas pätevä koiralapsi. <3 

Noin muutes elämä ja pentuarki alkaa sujua päivä päivältä huikeammin. Ollaan panostettu kontaktiin ihan kunnolla, ja oon palkannut jokaisesta itsenäisestä vilkaisusta. Niin lenkillä kuin sisälläkin. Kaikki omaehtoiset kontaktit siis iso plussa! Myös päiväruuat ei tule kupista ilmaiseksi, vaan olen osalla ruuista alkanut vaatia kontaktia ennen kuin ojennan kupista nappulaa neitosen nassuun. Edelleen myös alustatreeni käytössä, eli osa ruuista syödään "töitä" tehden ja osa vain alustalla rauhallisesti ollen. Kontakti on parantunut huimasti ja samoin likka on paremmin kuulolla ulkona. Huomasin myös omassa käytöksessä sen, että metsälenkeillä tuli puhuttua pennulle ylimääräistä. Kehuttua siitä, että kulkee mukana mutta myös kommentoitua jotain, mitä se tekee. Joten jätin nyt ylimääräiset höpötykset pois ja olen kehunut olennaisesta, mm. kontaktista ja siitä, jos likka on mennyt liian kauas ja tulee omaehtoisesti takaisin mun luokse. Aikalailla hylättiin myös poluilla kulkeminen jo muutama päivä sitten, ja ollaan tarvottu ihan umpipöheikössä. Kropan hallintaa, kun pikkulikka joutuu kiipeilemään sammalmättäillä ja matalien kivien päällä. Lisäksi mun liikkuminen ei ole niin ennalta-arvattavissa kuin poluilla. Helpompi vaihtaa suuntaa, ja pikkulikka seuraakin paremmin mihin suuntaan ollaan seuraavaksi menossa. 

Remmilenkkeilyn alkeita ollaan alettu opetella ja pikkulikka kävelee remmissä kuin vanha tekijä! Väsyneenä alkaa kenguruloikat ja lahkeessa sekä kengässä roikkuminen, mutta noin muutes neiti kävelee suhteellisen rauhallisesti. Autoja käytiin katsomassa ensimmäistä kertaa tänään vastaehdollistamismenetelmällä. Niiden kanssa meillä on paljon tekemistä. Neiti ihan selvästi vähän jännittyy ja jää seuraamaan liikettä, ja vielä vähän turhan pitkään. Oon yrittänyt tulkita sen mielentilaa sen suhteen, että jännittääkö se tosiaan sitä ääntä ja pörinää, mikä autoista kuuluu vai seuraako se oikeasti sitä liikettä sillä silmällä, että lähtisi perään. Mutta huomioon ottaen sen, että penska melkein jo juoksi yhden auton perään, me otamme tämän nyt sitten rauhassa. Ei mitään riskejä sen suhteen, että mulla on kohta käsissä autojen perään juokseva bortsu.. Eli pidämme etäisyyttä ja tungen namia naamaan aina auton nähdessä. Sitten kun tuon saa kuntoon niin pääsemme liikkumaan pihapiiriä pidemmälle.. Bussiin, bussilla keskustaan, tuohon lähiostarille, hallille, M&M:lle.. aikalailla joka paikkaan. 

Järjestihän se penku myös pientä viihdykettä, kun sai jumitettua oman päänsä isältäni tulleen koiraportin pystypuiden väliin. Ei tahtonut ollakaan keittiössä ja yritti sitten parhaansa mukaan sieltä pois. Pää jumiutui ihan hyvin ja sain käyttää suhteellisesti voimaa, että sain pään irti. Episodin jälkeen penku kipusi syliin hirmuisella kiireellä ja kuukahti ihan saman tien. Oli ilmeisesti maailman rankin kokemus. Enkä toisaalta ihmettele. Onneksi meillä olikin osteopaatti tulossa tämän kuun lopussa. Tämäkin pentu on jo käsitelty kahdesti ennen luovutusta ja taitaa päästä kolmanteen käsittelyyn jo ennen 3 kk ikää, jos vaan Ketolalla liikenee aikaa Riimin ja Nallen käsittelyn lomassa. Yksinoloja piti miettiä "uusiksi", koiraportti sai lisäkseen palan kompostiaitaa, jotta pää ei sujahda uusiksi pystypuiden väliin. Onneksi pää kasvaa, eli tämä on väliaikainen ongelma. Tosin, tämä pentu on fiksu ja osaa kurotella ylöspäin.. Kukaan sheltti ei ole ikinä edes yrittänyt. Tämä likka oppii varmaan nopeasti kiipeämään kompostiaitaa pitkin, jos saa siihen mahdollisuuden. 

Isot tytöt tuli kotiin maanantai-iltana ja ollaan eletty eristettyä elämää siitä lähtien. Enää eivät kurise pennulle, joka tulee häntä vispilöiden portin taakse kiehnäämään. Voi toista, ei ymmärä yhtään miksei toiset rakasta yhtä paljon. Mutta tämä olikin odotettavissa. Meillä edetään hitaasti ja isojen tyttöjen ehdoilla. En tahdo penkulle yhtään huonoja kokemuksia vaan tahdon pitää sen avoimuuden ja innon muita koiria kohtaan. Tästä on ehk mahdollista oikeasti saada koirasosiaalinen, tai kovasti mä ainakin yritän olla sitä sammuttamatta. Joten päivä kerrallaan. Ihan sama vaikka tähän menisi kuukausi, että saan lauman yhdistetyksi. Lopullista tämä porttielämä ei ole, ja se on se pääasia mikä riittää itselle. 

Yksinolothan siis sujuu aikas kivasti silloin kun pentu nukkuu. Maanantaina saatiin erävoitto sen suhteen, että sain haettua postin sekä yksinoloaika pidentyi 5 minuuttiin. Tämä pentu nukkuu kuin tukki. Ongelmaksi meillä nouseekin se, kun pentu on hereillä ja yritän jättää sen portin taakse edes 10 sekunniksi. Siitä uhkaa nousta ihan älytön huuto hetkessä. Eli vaikka pystyn käyttämään isoja tyttöjä pihalla pienen hetken ilman pentua, ei meidän yksinolot ole vielä kuosissa. Ei lähellekään. Ei voi olla varma, ettei kersakoira kiljuisi sitten kun heräisi.. Eli joudutaan vielä työstämään tätä paljon. En tahdo pikkulikan hätääntyvän missään vaiheessa. Toki tilanne voi helpottaa ajan myötä kun kotiutuu. Tai elän toivossa. Onneksi sentäs nukkuu sikeästi. Vielä..

Loppuun vielä muutamia ulkokuvia. Ensimmäistä kertaa kamera ulkona mukana... :)

Hyi ko häikäsee :D