Ärripurri

Osaa se joskus nukkuakin... ;)

Viikonloppu alkaa olla takana, ja pikkuhiljaa olen alkanut tutustua pikkulikkaan ja näkemään, millainen tyttö meidän lauman jatkeeksi muuttikaan. Tutustuminen jatkuu vielä pitkään, mutta jos jokin on selkeää, niin se, että tässä likassa on asennetta. Enempi kuin aiemmissa shelteissäni yhteensä. Pikkulikka on väsyessään sellainen ärripurri, ettei pahemmasta väliä. Hyökkii villasukkaan ja varpaisiin kiinni äänitehosteiden kera. Meillä kun ei kieltoja vielä tässä vaiheessa pikkuipanoille jaella, vaan ohjataan lempeästi pentua käyttämään tarmoaan oikeisiin kohteisiin. Yllättävän villasukkaroikkujan varalle on taskussa puruluuvarasto, josta olen sujauttanut yhden neitosen suuhun. Tämä on aika hyvin toiminut silloin, kun pikkuneiti ei ole yliväsynyt ja malttaa jättää liikkuvan jalan rauhaan. Pahimmassa räyhävirrassa ollut penku on joutunut sylirauhoittumaan hetkeksi, jolloin yleensä pikkulikka on simahtanut saman tien. Eilen illallakin pikkulikka loikki kenguruloikkaa kämppää ympäri ja lopulta, kun joutui syliin niin simmahti sitten hetkessä.

Tuota rauhoittumista saadaankin nyt sitten opetella ihan urakalla. Tämä käy selvästi ylikierroksilla ja omaehtoinen rauhoittuminen on hakusessa. Ei tunnu oikein pystyvän eikä kykenevän, vaan hampaat kaluaa koko ajan jotain tai lapsi roikkuisi sukassa minkä kerkeäisi. Puruvoima yltyy väsymystason noustessa. Suhteellisen pieni ja sievä sormien kaluaminen muuttuu vähemmän sieväksi ja lopulta sitten tuloksena on sylirauhoittaminen. Etsiskelin aamulla vinkkejä siihen, miten lähteä tätä rauhoittumisen puutetta työstämään, jos ei korjaannu itsestään. Rauhoittumisalusta otetaan käyttöön asteittain. Aluksi olisi tarkoitus syöttää ruuat alustalta. Eli penku saa ruokaa, kun pysyy alustalla rauhassa. Luut tulee myös syömään alustalla, kunhan maha saadaan kuntoon. Eilen penku sippasi mihin tahansa asuntoon mutta tästä päivästä lähtien olen myös pyrkinyt "nukuttamaan" pentua keittiössä, jossa pikkulikan olisi tarkoitus olla yksin ollessaan. Katsellaan miten se lähtee etenemään. Yksinoloissa ei olla kovinkaan päästy etenemään, sillä neiti nousee heti perääni, kun yritän lähteä keittiöstä muualle. Pikkuhiljaa.. Tuntuu vaan, että yksinolojen kuntoon saamisella olisi kiire, sillä isot likat tulevat kotiin huomenna..

Penku sai myös ensimmäisen vieraan tänään, kun AM kävi aamusta kylässä (ilman Ludoa tai mun tyttöjä). Ei pentunen paljoa vierastanut. Varovasti ja sievästi aluksi lähestyi mutta minuutissa keikkui AM:n sylissä nuolemassa naamaa (ja siitä hetken päästä kaluamassa nokkaa ja sormia ;) ). Riesake oli sopivasti nukkunut hetken, joten käytiin porukalla kiertämässä takametsä. Pikkuhiljaa parin päivän aikana pikkulikka on saanut rohkeutta lisää. Nytkin se viiletti jo tutuimmilla metsäpoluilla metrien päässä taakseen vilkuilematta. Kyllä pisti hiukan miettimään, että nonii, siinäpä se mun itsenäinen penkuni sitten menee. Tämä on itselle ihan uutta. Shelttipennut on kaikki nyhvänneet jalassa kiinni, ei niille olisi tullut mieleenkään suikata polkua pitkin hirmuista kyytiä. Tässäkin siis toinen asia, johon pitänee nyt panostaa kunnolla. Pitänee alkaa etsiä vinkkejä siihen, miten työstää itsenäistä pentua.

Pikkulikan mahasta sen verta, että se on edelleen vähän sekaisin. Onneksi pentu juo hyvin ja on virkeä, joten olen edelleen tyytynyt seurailemaan tilannetta. Pakko kumminkin pitää mielessä se, että jos tämä ei rauhoitu ja mahan sekaisuus vaan yltyy, niin se on varmaan sitten soitettava eläinlääkärille. Mutta seurataan. Jospa maitohappobakteerit alkaisi purra.

Hahaa, yllätetty :D

Ulkokuvia ei ole, mikä on harmi. Mutta kun tämän kanssa saa olla silmät selässäkin, ettei syö mitään. Tämä tuntuu mukeltavan pihalta aikalailla kaiken. Tänä aamuna pentu kakkasi pieniä kiviä, mikä ei kyllä naurattanut yhtään. Tässä on mulla ihan selvä potentiaalinen suolitukoskoira.. Ja jos pentu ei syö mitään, niin sitten pitää vahtia, ettei pikkulikka livahda kenenkään matkaan. Yltiösosiaalinen lapsi lähtisi mielellään kenen tahansa ihmisen mukaan. Ja on muutaman kerran ehtinytkin livistää parin naapurin jalkoihin vispaamaan hännällään. Onneksi pihapiirissä kaikki on olleet mielissään pienestä pennusta, joka on (vielä :D ) hirmuisen suloinen. Tämäkin ongelma varmasti helpottaa, kunhan saamme luoksetulo- tai jätä-käskyn paremmin haltuun sekä remmin kaulaan ja pääsemme kadulle liikkumaan. Voimme alkaa opettelemaan ohittamisia. Oppiipahan pentunenkin, ettei kaikkia vaan voi moikata. Mutta tosiaan mieluummin yltiösosiaalinen koiralapsi kuin pelkäävä.

Pentupanta vaihtui tänään myös vähän leveämpään. Islan pentupanta mahtui oikein hyvin neidin luikkukaulaan. Olin ajatellut, että Iipan valjaat olisivat pentuselle oikein sopivat mutta höpöhöpö, olinpa niin väärässä. AM:n kanssa kokeiltiin sovittaa niitä mutta ne vaan pyöri pennun päällä. :D Siinä on siis hyvät valjaat odottamassa, kun penska vähän kasvaa. Sitä tuskin saa odottaa kovin kauaa, eiköhän tuo muutamassa viikossa ala kasvattaa koipea. Hassua, että miten mua voi surettaa jo nyt se, että mun pikkulikka ei ole enää pikkupentu kohta? ♥ Aiemmin ajattelin, että tahdon tästä ison ja järkevän koiran nopeasti. Nyt mua kauhistuttaa ajatella, että mun ällönsöpöpentunen ei ole enää ällönsöpö kuukauden päästä. Pitää nauttia kun voi, tätä pentupalleroaikaa ei kauaa kestä. ♥

Pennun nimi on vielä mietinnässä, ajatusta on mutta kiikun vielä kahden vaiheilla.. Eiköhän se tästä selkiydy.