Sinnikäs sintti

Tajusin eilen AM:n luona käydessäni, että herranjumala, pentu oikeasti on JO kohta 11 viikkoa! Meidän paras sosiaalistamiskausi se vaan hupenee. Varsinkin kun käyttää osan päivistä vaan rauhoittumiseen. Kuten alkuviikon sateisina päivinä rauhoitettiin aamupäiviä vaan nukkumiseen. Etsiskeltiin sitä rytmiä mikä meillä olisi, jos mä kävisin töissä tai kirjoittaisin gradua yliopistolla (tämä olisi kovasti ollut se idea..). Eli Xemahan nukkuisi kotona aamupäivän ja sitten iltapäivästä sekä illalla järjestettäisiin enempi aktivointia. Yllättävän hyvin penku jaksoi nukkua. Aamusta heti herättyä (kasilta! hurraa! Xeman sisäinen kello on siirtynyt 2 tuntia eteenpäin eikä herätä enää tasan kello 6) tehtiin meidän "normi" irtilenkki metsässä, siitä syömään ja siitä rauhoittuminen unille. Xema saattoi herätä parin tunnin päästä touhuamaan itsekseen hetkeksi mutta jatkoi sitten taas unia ja heräili vasta kolmen jälkeen iltapäivästä. Ei yhtään huonommin. 

Rauhoittumiseen oli myös se syy taustalla, että Xema oli edeltävän viikon lopulla alkanut käyttää ääntänsä enempi kuin aiemmin. Se oli muutamina kertoina pomppinut ulkona jalkojen ympärillä pärinän kera ennen kiinni käymistä. Aikaisemminhan se oli vaan roikkunut kengän varressa ilman ääniefektejä. Tätä pystyi hyvin yhdistämään (yli)väsymykseen. Lisänä se oli alkanut ilmaista ärsyyntymistään hyvin voimakaalla kurinalla, rähinällä ja ulinalla. Isojen tyttöjen portin edessä se löytyi välillä ihan huutamasta ärsyyntymistään, kun toiset oli niin lähellä mutta silti niin kaukana. Ilmeisesti pikkulikka alkoi testaamaan josko äänen käyttämisellä saisi mitään irti. 

Kasvattajan neuvoi rauhoittamaan elämää sisällä pariksi päiväksi, joten niin me sitten tehtiin. Jos pentu rähisi ulkona jaloille ja kengille, se joutui suoraan sylikyydillä sisälle. Kaikki kiva siis loppui seinään, ja ulkoiluhetki päättyi lyhyeen ensimmäisen pärinän jälkeen. Alkuviikosta testattiin myös yksi puruluuepisodi, jossa pikkulikka olisi kovin mielellään loikkinut kenguruloikkaa luun ympärillä ja rähissyt samalla. Ensimmäisestä äänestä, niin urahduksesta kuin haukahduksestakin, joutui syliin rauhoittumaan ja pääsi pois, kun oli ihan hiljaa. Tätäkin kuviota toistettiin reilu puoli tuntia, ennen kuin penku sammui ihan täysin. Jos sinnikkyydestä saisi palkinnon, niin sen voisi ojentaa Xemalle ihan suoriltaan. :D Tämä tyttö testaa ja yrittää pidemmän kaavan mukaan.

Busseilut laajentui maanantaina M&M:lle. Ajatus oli vain mennä vähän isomman tien varteen miettimään nättejä autojen ohittamisia ja Gigantin eteen ihmettelemään ihmisiä. Ajattelin ruuhka-ajan ja autojen jo olevan tarpeeksi väsyttävää ja vaativan pennulta keskittymistä. Tällä kun edelleen meinaa katse seurata autoja, varsinkin jos ne pitää vähän enempi ääntä tai menee läheltä. Vietikäs tytsy, tämähän on nyt kolmas viikko, kun vastaehdollistan autoista ja liikutaan tien viertä. 

Ei ritiläalusta paljoa vierastuttanut; kotipihalla tehty ritilätreeni on tuottanut selvästi tulosta :)

Autot eivät osoittautuneen sen suuremmaksi ongelmaksi ja Gigantin ovista lappavat ihmiset eivät olleet sen ihmeempiä. Xemaa tuntui olevan ennemmin kiinnostunut kaikista roskista, joita kaupan ovien eteen oli ripoteltu. Joten jatkettiin kierrosta kaupalle kävellen. M&M ei paljoa sekään hetkauttanut. Myyjistä pentu ei jaksanut paljoa kiinnostua, paitsi tietenkin silloin kun lahjoivat pikkulikkaa nameilla. Ne nyt kelpaa aina. ;) Reippaasti käveli häntä viuhuen pitkin M&M:ää ja oli kiipeämässä hirmuisella tarmolla alahyllyn laatikkoon luiden seuraksi. Oikein onnistunut reissu siis. 

Mä myös hoidin alkuviikosta ekaa kertaa asioita muualla kuin tässä lähiympäristössä. Lähdin käymään keskustassa hakemassa paketin postista aikalailla heti, kun sain Xeman unille M&M:n reissun jälkeen. Yksinolothan meillä on sujuneet kuten arvelinkin; Xema kokeillut enempi ja vähempi ääntään ja portin kaluamista tahtoessaan ulos portista. Ollaan pyritty treenaamaan yksinoloja myös muuten kuin sen nukkuessa, jotta saan sille toistoja myös hereillä ollessa. Nehän ne on niitä aikoja, jolloin se oikeasti alkaa kiljua, jos alkaa. Nukkuessaan saisin vaikka hyppiä päälläni eikä penku huomaisi yhtään mitään. Se on nähnyt mun lähtevä ulos isojen tyttöjen kanssa pikapissalle, joka tilanteesta riippuen menee tunteisiin. Mm. tänään mietittiin aika pitkään miten portin takaa pääsee pois. Xema oli ihan sammumispisteessä ja nuokkui portin edessä. Aina kun lähestyin porttia, pentu päästi yksittäisen ölinän, joka johti mun perääntymiseen. Ja taas kun lähestyin porttia ja seisoin sen edessä, penku ulisi kertaalleen. Samaa kaavaa toistettiin melkein 20 minuutin ajan, kunnes lopulta pentu piti suunsa supussa. Aika rankkaa käytöstapojen opiskelu. ;)

Jos jotain reissusta keskustaan jäi mieleen niin se, että olisi hyvä kurkata peiliin ennen lähtemistä. Kotiin tullessa huomasin, että Xema oli erittäin avuliaasti koristellut nenäni ja leukani mutaisilla jäljillä. :D Kylläpä ihan hiukka huvitti ja myös hävetti. Mutta mitäpä mutaisesta nassusta, kun postipaketista paljastui Kiinanmaalta tilatut paracordit Xeman omaan remmiin. Baby pinkkiä pikkulikalle. ♥ 

Tottahan toki neiti suoritti paketin sisällön esitarkastuksen ihan itse. Hyvin olisi maistunut mutta mä en ollut ihan samaa mieltä asiasta. Me mietittiin taas yli puoli tuntia sitä, että saiko noita paracordeja syödä vai ei. Aikaisempia shelttejä on voinut työntää pois edestä hellästi ja sanoa, että alahan mennä kauemmas, ei oo sun. Ei muutes onnaa tämän kanssa. Xema syttyy ihan täysin siitä, jos sitä työntää. Se saa pennun hyökkäämään hampaat edellä sormiin tai ranteeseen kiinni. Loppua kohden ymmärsi ihan hyvin, ettei narujen syöminen ollut sallittua mutta nakkeli päätä, kiersi mua kehässä, kyräili kulmien alta ja hyökkäsi joko muhun kiinni tai yritti hamuta naruja. Loppujen lopuksi päästiin tilanteeseen, jossa Xema makasi narujen päällä mua kulmien alta mulkoillen. ;)  Toistin saman kuvion narujen kanssa parin päivän päästä ja asetuin lattialle istumaan paracordien kanssa. Tällä kertaa pari muistutuskertaa riitti siihen, että narujen syöminen ei edelleenkään ollut sallittua. Eli kyllä tuosta aiemmasta vääntämisestä jotain jäi päähän vaikka en olisi sitä uskonutkaan. :D Hienosti jätti narut rauhaan ja tuli syliin syömään puruluuta. Ei yrittänyt puruluunsyönnin sivussa hamuta paracordeja suuhun vaikka ne oli 10 cm:n päästä naamasta. 

Mutta tämä likka on sinnikäs, todella todella sinnikäs. Pitkää pinnaa vaatii itseltä ja toivon, että kaikki tämä meidän tekemä työ palkitaan tulevaisuudessa. Työkoiran ominaisuutena sinnikkyys on kyllä kultaa, mutta tässä vaiheessa meinaa välillä itselläkin mennä hermo, kun lähes joka asiasta saa vääntää. Mutta kuten kasvattajallekin sanoin, oon tykännyt ihan hirmuisesti siitä, että saan haastaa itseäni Xeman kanssa. Tämä opettaa paljon, olkootkin sitten välillä maailman kamalin koiralapsi. :D Totean Xemalle päivittäin, että hyi kun oot taas kamalalla tuulella, voitko olla olematta. Mun ärripurri. ♥