Metsänkeiju

Kuten kasvattaja sanoikin; niin kaunis, että sydän sulaa ♥ 

Ensimmäinen viikko takana. Mä olen lukemattomia kertoja tämän viikon aikana purskahtanut itkuun siitä onnesta, mitä on omistaa näin hieno koiralapsi. Mein yhteinen eka viikko on ollut työntäytteinen. Täynnä pieniä yllätyksiä sen suhteen, kun koiralapsesta on paljastunut uusia puolia. Hyviä yllätyksiä, ja no, sellaisia yllätyksiä, jotka ovat saaneet mun uskoni ihan hiukan horjumaan. Uskon siis siihen, että saan kasvatettua tuosta pikkulikasta kunnollisen koirakansalaisen. Tuo usko horjui suurimmin viime sunnuntaina, kun koiralapsi juoksenteli eteenpäin takapihan metsikön poluilla taakseen vilkaisematta. Oikeasti mietin sillä hetkellä pari sekuntia, että entä jos mä epäonnistunkin eikä tästä tulekaan mitään? Sainkin liian ison palan purtavaksi? 

Onneksi usko on pikkuhiljaa palautunut sitä myötä, kuinka mä näen pikkulikan kehittyvän ja edistyvän. Jokainen ulkoiluhetki on työtä. Työtä siitä, että saadaan rakennettua sellaista ulkoilukäytöstä, joka istuu meidän arkeen. Toistuvia onnistumisen hetkiä. Niitä meillä on ollut läjäpäin. Se fiilis, kun pikkulikka itse tulee jalan juuren ja tapittamaan silmiin. Tai se, kun pentu on juossut kauas minusta, kääntyy itse, ja kirmaa takaisin luokse. Etenemme, hyvin pienin askelin. Mutta tärkeintä on se, että etenemme. Takana on vasta yksi viikko yhteiseloa. Meidän suhde paranee päivä päivältä. ♥

9 vk ja 5,8 kg

Paimenlapsi sai myös nimen, nimen, jota olin pyöritellyt päässäni kuukausia. Toinen vaihtoehto oli myös kiva, mutta kun en minä vaan osannut nähdä tätä muuna kuin Xemana. Joten Xema siitä tuli. Xema. Xeepi. Ksee. Neiti X. Äksy. ♥

Eilen saatiin "läpimurto" autojen suhteen ja käveltiin ensimmäinen pätkä tien viertä. Tähän vaadittiin neljä päivää ja useita vastaehdollistamiskertoja päivässä. Heti neitosen herättyä unilta nappasin pentusen kainaloon ja käveltiin suoraan remmi kaulassa autoja ihmettelemään. Saattaahan se olla, että oltaisiin oltu valmiita tien varteen nopeamminkin. Toisaalta, kuten jo aiemmin totesin, en halunnut edetä liian nopeasti. Xema tuntuu vielä edelleen jännittyvän kovaäänisempien autojen mennessä ohitse mutta välissä on kivan välinpitämättömiä pätkiä, jossa neiti kulkee sievästi eteenpäin ottaen kontaktia tai tutkien ympäristöä. 

Tänään on alkanut tuntua siltä, että yksinolotreeneissä ehkä oikeasti ollaan etenemässä oikeaan suuntaan. Ollaan saatu pieniä pätkiä aikaiseksi, jossa Xe jää pedilleen syömään puruluuta, ja minä poistun portin toiselle puolen ja takaisin. Kyse on sekunneista, mutta minusta ne on jo tärkeitä sekunteja. Aiemmin Xema pyrki heti perääni, jos liikuin portille. Nyt jos penku pyrki mukaan, ohjasin sen takaisin pedilleen ja totesin sille pelkästään "jää". Tarkoitus olisi, että Xemakin tietäisi kuullessaan jää-käskyn, että nyt ei ole toivoa päästä mukaan mun lähtiessä keittiöstä. 

 

Torstaina treffattiin ensimmäinen vieras koirakaveri. N tuli Björniksen kanssa käymään illasta. Jälleen positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka reipas koiralapsi mulla on. ♥ Pienen alkuvieraskoreuden jälkeen kaksikko sai aikaan hirmuisen hyvät hammaspainileikit. B:tä piti sen verta rajoittaa, ettei hypännyt suoraan Xeman päälle painimaan. Tosin Xe tuskin olisi pahakseen pistänyt, ennemmin pyrittiin välttämään suurempia vahinkoja. Björkalla oli äärettömän hyvä jaksavuus; paimenlapsi roikkui karvoissa, puri kuonosta, korvista ja jaloista. Xema loikki kenguruloikilla B:n päälle ja kaksikko kelli yhtenä myttynä maassa hammasnahistellen. ♥ Puolen tunnin jälkeen B alkoi selvästi väsyä. Xe ei näyttänyt mitään rauhoittumisen merkkejä vaan enemmin yliväsymys sai aikaan vielä ärhäkämmät otteet, joten pikkulikka sai B:ltä ilmoituksen siitä, että nyt riitti. Hyvin neiti uskoi, ei lähtenyt haastamaan toista uuteen leikkiin vaan antoi tilaa ja rauhaa. Ainakin hetkeksi. ;) Pienen tuumaustauon jälkeen pikkulikka olisi tahtonut jatkaa nahistelua mutta katsottiin parhaimmaksi jättää sen illan leikit siihen. Olihan siinä jo yksi hyvä koirakokemus kerrakseen. :) Reipas Xema. 

Illan huvitukset järjesti Xe vesikupin kanssa. Toin jossain välissä täytetyn vesikupin koirille, joilla oli tullut kuuma hammaspainiessa. Pikkulikan kropan hallinta kaipaa vielä hiomista. Leikkien jatkuessa Björn sai Xe:n peruuttamaan ja paha vaan, että pyllyn taakse osui vesikuppi. Penska pyllähti suoraan vesikuppiin. :D Hassu koiralapsi. ♥ Puolet vesikupin sisällöstä tulvi lattialle ja pikkulikka kipitti hirmuista kyytiä märkine peräpäineen eteisestä olohuoneeseen. Siinä sitten minä lähdin onkimaan olohuoneessa hepukoivaa koiralasta kylpyhuoneeseen kuivattavaksi ja nakoin läjän pyyhkeitä N:lle lattian kuivaamiseen. Xema-parka, hirmuisen rankka ilta. Saada nyt kylpy ja vielä ihan yllättäen. On se aika rankka elämä koiralapsella. ♥

Isot tytöt alkavat pikkuhiljaa lämmetä pikkulikalle. Tänä aamuna Isla repi lelua oikein pätevästi Xeman kanssa. Riimi esittää edelleen hyvin välinpitämätöntä. Mitä se ei näe, ei ole olemassa. Sinänsä tämä taktiikka kelpaa oikein hyvin, ei sen pentua tarvikaan rakastaa vielä viikon jälkeen. Tarvitaan vielä hiukkasen aikaa, ja mahdollisuus ulkorallailuihin, että Riimi tajuaa tässä olevan maailman paras hippakaveri. Tärkeintä kuites tässä vaiheessa mulle edelleen on se, ettei pikkulikka saa yhtään ylimääräistä ja turhaa komennusta. Näillä näkymin harpotaan oikeaan suuntaan, ja näin sen tahdon pitääkin. Isot tytöt tottuu päivä päivältä ja pikkulikka saa paljon positiivisia koirakokemuksia. Edelleen itse siis hyvillä fiiliksillä siitä, miten tämä etenee.

Leluilla leikkimisen suhteen joudutaan tekemään töitä edelleen. Xema leikki hyvin. Erittäin hyvällä otteella ja välillä jopa hurrrjien äänitehosteiden kera. Leluja se ei edelleenkään palauta, vaan omii ne mielellään itselleen. Muutamia kertoja on tuonut lelun mulle, mutta harvassa on ne kerrat. Tästä syystä lelut aikalailla pysyy mun kädessä ja leikitään kahden lelun leikkiä, jossa saan vaihdettua lelun toiseen. Lattiallahan meillä ei ole muuta kuin kongi ja läjä puruluita. Kaikki leikkiminen tapahtuu vain ja ainoastaan mun kanssa. Yleisimmin vielä pihalla, sillä olen halunnut rauhoittaa sisätilaa nukkumiseen. Ja toki kyllähän sitä nyt vielä tuollaisen tirppanan kanssa leikkii sisälläkin. Mutta kuukausi pari eteenpäin ja tirppanalla on hyvin todennäköisesti massaa jo tuplat. Koosta puhumattakaan. Eli turvallisuus ennen kaikkea. 

Naksuttamisessa pyrin saamaan Xema tarjoamaan enempi. Se tuntui aika passiiviselta ja tuntui olevan suhteellisen välinpitämätön temputteluja kohtaan. Tai se tuntui kyllästyvän hirmuisen herkästi ja lähtevän jatkamaan omia puuhiaan. Ihan jopa jo ensimmäisen naksautuksen ja palkan jälkeen eli kyse ei ole siitä, että oltaisiin pidetty liian pitkiä treenisessioita. Nameilla ei tuntunut olevan vaikutusta Xe:n intoon tehdä työtä. Nakit, kana tai broikun sydämet ei saanut koiralasta toimimaan "säpäkämmin" tai tarjoamaan toimintoja. Nämä kuitenkin on nameja, joilla on hiukan suurempaa arvoa nappuloihin verrattuna. Joten en uskonut namien olevan ongelma.

Aluksi lykätiin muiden temppujen opettelua (kuten maahanmeno tms.) ja pelattiin naksuttelun peruspeliä, eli laatikkoleikkiä. Tämä ei tuntunut tuottavan tulosta. Yritin itse vahvistaa palkan paikalla Xeman liikkuvuutta, jotta pentu ei passivoidu aloilleen vaan joutuu noutamaan palkkaa vähän kauempaa. Mitään suuren suurta menestystä ei saatu, joten jouduin istumaan alas ja miettimään kuviota uusiksi. Päädyin siihen, että laatikkoleikki oli hyvin todennäköisesti liian vaikea Xemalle. Se oli ehkä liian laaja kokonaisuus hahmotettavaksi, joten hylättiin laatikkoleikki ja siirryttiin ihan vain siihen, että kun Xema tarjoaa jotain niin nappaan sieltä toiminnon ja palkkaan. Xema varmasti ymmärtää naksuttimen ja sen perusidean (eli naksaus tarkoittaa namia), se ei vaan ymmärtänyt, että sen oma toiminta tuottaa palkan. Aika nopeasti sain napattua sieltä istumisen ja pääsin vahvistamaan sitten sitä. Xema teki todella hyvin töitä, ja oli kivasti mukana. Eli ongelma oli todellakin jälleen kouluttajassa, pentu oli hieno. Aloitettiin liian vaikeasta. Kestää tosiaan näköjään hetki, kunhan opin operoimaan tätä pentua. Välillä meinaa unohtua, että Xema tosiaan on vasta 9 viikkoa. Se tuntuu välillä niin paljon aikuismaisemmalta ja "valmiimmalta". 

Omaehtoinen rauhoittuminen tuntuu sujuvan inan paremmin ja nopeammin. Tai no, onhan tämä suhteellista mutta enää ei aina mene puolta tuntia siihen, että saan koiralapsen nukutettua keittiöön. Oma peti alkaa olla sen verta tuttu, että olen suosiolla siirtynyt pois lattialta lukemaan kirjaa pöydän ääreen ja tarpeen vaatiessa käynyt irrottamassa koiralapsen hampaat pöydästä tai omasta villasukasta. Xemahan ei ole tuhonnut vielä yhtikäs mitään mutta siitä kyllä saa kiittää sitä, että vahdin tuota kuin haukka. Yritystähän tällä pirpanalla on, mutta pikkuhiljaa alkaa suussa olemaan useammin puruluu kuin jotain, mitä ei pitäisi. Tätä ei voi jättää hetkeäkään valvomatta, vaan olen aikalailla pennun lähistöllä sen ollessa hereillä. Isäni aikoinaan valitti sitä, kuinka rankkaa pennun kasvattaminen on. Itse en jotenkin osaa ajatella tätä rankkana vaikka tämän kanssa saa oikeasti tehdä lähes kokoajan työtä. Minusta tämä on normia pentuarkea. Sitä, että pentua seurataan jatkuvasti, ettei suussa ole mitään luvatonta ja puuhaamisvimma saadaan kohdistettua oikein. Onneksi on vapaampi arki ja mahdollisuus käyttää näinkin paljon aikaa pennun kanssa. Kiitollinen siitä, kuinka ihanaan aikaan tämä pennunotto tuli. ♥ Ei voisi paremmin olla.

Opettavainen viikko takana. Paljon olen oppinut tästä pienestä koiralapsesta ja siitä, että aiemmin oppimani ja hyväksi todetut toimintatavat ei tämän pikkulikan kanssa pelitäkään. Mutta silloin, kun näen vilauksia siitä, mikä potentiaali Xemassa onkaan, mä olen myyty. Tässä koirassa on asennetta. Se on reipas ja tekee sen täysillä, mihin ryhtyykään. Oli se sitten villasukan repiminen tai mun sormiin kiinni käyminen ärripurri-tuulella ollessaan. Kummatkin kädet on täynnä pieniä muistutuksia siitä, että kun tämä pikkulikka väsyy ja ärsyyntyy, niin silloin se ei jää huomaamatta. ;) Mutta mä olen ikionnellinen. Niin äärimmäisen kiitollinen siitä, että mun käsiini uskottiin tämmöinen tehopakkaus. ♥ Yhteisen sävelen löytymiseen menee vielä hetki, mutta mä en jaksa odottaa sitä päivää, kun se löytyy. Sillä ne pienet palat, mitä mä siitä sävelestä jo nyt näen, on ihan supermakeita! ♥