Takatalvi

Olihan ne kauniit keväiset ilmat vähä liian hyviä ollakseen totta. Tänä aamuna piti hieraista silmiä muutamaan kertaan ennen kuin uskoin mitä näin. Se sitten päätti heittää yön aikana muutaman sentin räntää! Seisoin ikkunassa melkein minuutin ajan suu auki ja vaan mietin, että mitäääh, oikeasti? Kauaa ei tarvinnut ihmetellä, kun tajusin sen mitä olinkin harmitellut kuukausi sitten; lumikuvia! Pennusta! Hurraa! Ja vielä lisänä se, että Xema saa yhden asian lisään listaansa, johon olen pystynyt pennun tutustuttamaan sosiaalistamiskaudella. Kiitos kelpaa.

Aamulla satoi isoja ja vetisiä räntähiutaleita mutta siitä huolimatta nappasin kameran mukaan. Olen mennyt nykyään aika pitkälti mentaliteetilla, että käytettäväksi tämä on tehty. Jos putki tai runko hajoaa, niin ostetaan sitten uusi. Hyviä harjoituskappaleitahan nämä ovat olleet mutta silti himottaisi vähän valovoimaisempi putki ulkokuvausta varten. Mutta niin kauan kun entinen setti toimii niin en näe tarvetta investoida. Ehk sitten joskus, kun olen vanha ja rikas. ;) Eli joskus vuosien päästä.

Oli siinä pikkulikalla ihmettelemistä. Xema hiippaili aluksi nenä maassa varoen joka askeltaan. Kahdesta syystä normaalista "aamurytmistä" poiketen aamun ensimmäinen ulkoiluhetki oli lyhyt; ensinnäkin se, että räntää tuli ihan reippaasti ja kamera alkoi kastua vähän liiaksi. Toiseksi se, että kun oltiin oltu ulkona hetki niin saimme syliimme irtokoiran. Täydellinen yllätys, kun soopelisalama pölähti meidän, niin mun kuin Xemankin, yllätykseksi naaman eteen. Mä säikähdin niin kovasti, että kiljaisin ääneen. Tästä saan syyttää ihan itseäni, olin ihan täysin luottanut siihen, että oltaisiin ainoat ulkona siihen aikaan aamusta sillä kelillä. Ja olin myös niin keskittynyt zoomailemaan koiralasta linssin läpi, että paikalle tupsahtava koira sai mut sydärin partaalle. Normaalisti pidän enempi huolta ympäristöstä, enkä uppoudu kuvaamiseen niin täysin mutta no.. kuten sanottua, luotin tyhmästi siihen, että ei täällä nyt muita ole tähän aikaan aamusta. Oli aivan liian aikaista. 

Soopelisalama pölähti paikalle siitä syystä, että oltiin sille vähän liian tuttuja ja oli kuullut ja varmaan myös haistanut meidät kaukaa. Björn ryntäsi suoraan pussailemaan mua ja meinasin menettää tasapainon teinipaimenen hyökätessä kielinensä kohti. Xema puolestaan oli myös vinkaissut säikähdystään mutta toipui hetkessä tajutessaan tulijan. Pari sekuntia Björkan saapumisen jälkeen N ilmestyy näkyviin takametsästä omaansa huhuillen. Nalle hiippaili Björkan jäljessä vähän varovaisemmin ja sentäs kuunteli hiukan N:n käskyjä, toisin kuin B, jolla oli vaan liian kivaa kuullakseen yhtään mitään. 

Onni onnettomuudessa, naamalle pölähtävä koira oli tuttu. Siirryimme tapahtuman jälkeen suoraan sisälle, koska Xema tuntui menettäneen korvat täysin Björkan näkemisen jälkeen. Koiralapsi nukahti saman tien sisälle päästyään ja aamuruuan syötyään. Jännitin jo valmiiksi seuraavaa ulkoilua, ja sitä, kuinka pikkulikka reagoisi paikkaan, jossa 'yllätyshyökkäys' oli tapahtunut. Pentu oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. En huomannut Xemassa mitään kyyristelyä tai kyräilyä mennessämme paikan ohi pari tuntia myöhemmin. Palautuminen tuntui täydelliseltä. Jos kyseessä olisi ollut Riimi tai Isla pentuna, niin tästä olisi jäänyt suurempi jälki tapahtumamuistiin. Ainakin muutamaksi päiväksi tai pidemmäksikin aikaa, kunnes oltaisiin saatu kuljettua paikan ohi tarpeeksi monta kertaa ilman vastaavia episodeja. 

Vielä parin viikonkin jälkeen Xeman pääkopan sisältö jaksaa yllättää.  Sen kyky käsitellä asioita on ihan erilainen mitä shelttien. Sillä on asioita, jotka sitä epäilyttää ja jännittää, jolloin siihen ei saa kontaktia. Yhtenä esimerkkinä on todella kovaääniset asiat, kuten autot tai no, toisena sitten ihmiset. Se jännittää ihmisiä selvästi mutta seuraavassa hetkessä se olisi lähdössä perään häntä viuhuen. M:n kanssa puhuttiin eilen ja sanoinkin sitä, että Xema on inan verran ääniherkkä mikä on kurjaa. Se reagoi selvästi jotenkin erilaisiin ääniin, ei panikoiden mutta tilanteen "vakavuudesta" riippuen joko päätä kääntäen tai jähmettyen, jolloin namitkaan ei välttämättä kelpaa. Esimerkkinä tästä on äänekkäämmät autot. Mutta se, mikä erottaa tämän pennun mun aiemmista koirista ja aika monesta sheltistä, on se, että Xeman palautuminen on ihan eri luokkaa. Yleensä pieni hetki ja se on palautunut leikkien raivokkaasti tai syöden nameja ja ottaen kontaktia. Kuten M sanoi, että siedätä paljon ja keskity siihen, että se palautuu huikean hyvin. Ja se jos joku on mulle tärkeintä, että tämä pentu ei menetä toimintakykyään ihan täysin vaan muutaman sekunnin jälkeen Xema palautuu. Me ei vielä olla koettu sellaista tilannetta, jossa pentu olisi niin lukossa, että vaan pyrkii paniikinomaisesti karkuun. Se yleensä ottaa tilanteen vastaan paikoillaan istuen tai mun viereen hakeutuen. Jos namit ei aluksi kelpaa, muutaman sekunnin jälkeen ne alkaa maistua ja Xemaan saa katsekontaktin. 

Ja mitä tuohon irtokoiratilanteeseen tulee, se oli asia, jota ei olisi saanut tapahtua. En ehtinyt reagoida mitenkään pentua suojellakseni. Tosin tilannetta muuttaa se, että B oli meille tuttu ja jäljesti meidät kaukaa. Oltiin suojaisassa paikassa, jossa ei muita koirakoita ole näkynyt aiemmin ja meitä ei nähdä kerrostalon pihaan. Sanoisin, että ainoastaan se, että teinipaimen tunsi meidät sai sen löytämään meidän sijainnin siitä huolimatta, että en puhunut Xemalle mitään vaan kyykin keskittyneenä kuvaamiseen. Näistäkään asioista huolimatta mun pitäisi olla varovaisempi ja keskittyä ympäristöön enempi. Xema on paljon vapaana ihan pihapiirissä ja sen ympäristössä, koska koen sen tässä vaiheessa tärkeäksi kehityksen kannalta. Tähän mennessä mitään läheltäpiti tilanteita ei ole ollut, ollaan selvitty muista koirista kaukaa ja olen ollut aina valppaana sen suhteen, että mitä ympärillä tapahtuu. Ensimmäistä kertaa annoin oman valppauden herpaantua ja näin hyvin kävi. Yksi syy siihen, miksi kamera ei ole mukana ulkona kovinkaan usein. On helpompi pysyä skarppina ja pitää koira hallinnassa, kun ei ole kameraa mukana. Toisaalta taas tätä aamuista miettien, vaikka olisinkin Björkan nähnyt tulevan niin ei siinä olisi paljoa tehty. Teinipaimen livahti paikalle sellaista kyytiä, että olisin ehtinyt huomata sen tulevan ja silloin se olisi ollut jo jaloissa. Toki mun reaktio ei olisi ollut niin vahva ja näin en ollen en olisi voimistanut omalla olemuksellani Xeman reaktiota.

Tapahtumasta selvittiin siis "vähin vaurioin". Oikeastaan suurin mitä tästä ehk vahvistui Xemalle, on se, että irtokoiria voidaan treffailla ilman lupaa. Enhän mä nyt mitään lupia kerennyt Xemalta vaatia siihen, että saako se haistella Björkkaa tai saako se alkaa leikkimään teinipojan kanssa. Yritin selvitä omasta minisydäristä, jonka Björkan paikalle tuleminen  aiheutti ja tajuta mitä tapahtuu. Tää on kurja juttu, koska tämä oli mun isoin ajatus kaikkien koirien suhteen; ainuttakaan koiraa ei treffata ilman lupaa. Tahtoisin saada tästä täysin välinpitämättömän koiria kohtaan ja tietävän, että ilman lupaa ei ole mitään asiaa kenenkään luo. Ei koirien eikä ihmisten. Tähän aikalailla sisältyy se, ettei myöskään Xeman tarvitse pelätä, että vastaantuleva koira(kko) tulisi ns. päälle. Että se voi luottaa olevansa turvassa. Ettei sille tule muistijälkeä ikävistä koirista, jotka tulevat yhtäkkiä niskaan. Vaikka Xema ei tuohon paikkaan mitään ikävää tuntunut yhdistävän, on eri asia miten se nyt käyttäytyy muiden koirien kanssa. Sitä jännittää ne hiukka, jännittänyt jo ennen tätä aamuakin mutta toivottavasti saadaan vastaehdollistamisella tuota helpotettua kuten autojenkin kanssa.