Vihdoin kotona

Kotona penkun kanssa ja ensimmäinen yö takana. ♥

Rankka mutta sitäkin ihanampi pennunhakureissu takana. Tosin keskiviikkona näytti jo hetken siltä, ettei koko reissusta tule yhtään mitään. Isäni soittaa joskus klo 12 aikaan, että "arvaappa mitä, auto sippasi". Se oli sammunut liikennevaloihin eikä liikkunut ei yhtikäs mihinkään. Siinä vaiheessa pääkopassa kävi aikas monta ajatusta. Vuokra-auto, äitini auto, juna tai bussi.. Huoh. Hauskaahan tässä oli se, että meidän oli tarkoitus ajaa mennessä Lahteen vaihtamaan isälleni uusi auto. Täydellinen ajoitus auton hajoamiselle.. :D Loppujen lopuksi isäni vanhan auton vietettyä korjaamolla muutama tunti, vika saatiin paikannetuksi ja korjatuksi suhteellisen vähällä vaivalla. Isäni pääsi kuin pääsikin lähtemään keskiviikkona kohti Kuopiota, vaikkakin 3 tuntia suunniteltua aikataulua myöhemmin.

Niin, ja eihän siinä vielä kaikki. Tiistaina meidän Espoon majapaikasta laiteltiin viestiä, että heidän poikansa oli oksentanut tiistaiaamuna mutta oli jo illalla paremmassa voinnissa. Keskiviikkona täältä oli jo tullut viestiä, että kaikki kunnossa, tervetuloa. Kunnes sitten torstaina perheen äiti oli alkanut voida pahoin ja tauti oli siirtynyt hälle. Niin täydellistä.. Kun vastustaa niin vastustaa kunnolla. Löydettiin onneksi korvaava majapaikka vaikkakin hyyvin sivussa ajatellulta reitiltä, nimittäin Salosta. Isäni oli erittäin mielissään, koska näki ystäväänsä ja minä tyytyväinen siitä, että oltiin askel lähempänä pennunhakua. Tuossa tilanteessa olin valmis nukkumaan ihan missä tahansa. Pääasia kunhan oltiin perjantaina klo 12 kasvattajalla. :D 

Matkalukemista ja henkistä valmistautumista pentuun.. ;)

Torstain matka sujui ilman suurempia ongelmia vaikkakin päivä oli suhteellisen pitkä. Lähdettiin Kuopiosta klo 10 jälkeen ja perillä majapaikassa Salossa myöhään iltapäivällä. AM kyseli illalla, että jännittääkö. Samaa hän kysyi perjantaiaamusta, kun olimme ajelemassa kasvattajalle. Ei jännittänyt, mutta meinasi itkettää. :D Mä olen ihan selvä piilojännittäjä. Olin koko ajan odottanut, että koko se tunneskaala mitä tässä oli vuosien aikana käyty läpi, purkautuisi kyllä jotenkin. Ja koska mä olen tiedetystä vähän herkkis, uskoin nyyhkiväni ihan urakalla jossain vaiheessa. Ja niinhän mä sitten nyyhkinkin, nimittäin autossa, kun oltiin saatu pentu kasvattajalta mukaan ja tehtiin matkaa Kuopiota kohti.

Happy ja Fifi olivat lähteneet jo omiin koteihinsa päivää aiemmin, eli kuudesta pennusta jäljellä oli 4. Funin hakijat saapuivat perjantaina samaan aikaan meidän kanssa, ja pääsin treffaamaan Siilinjärvelle muuttavan Funin uuden perheen. Hirmuisen huikeaa, että sisko saadaan noinkin lähelle. Pentutreffejä tiedossa. ♥ Kolmessa tunnissa käytiin paperit läpi, kyseltiin paaaaljon tyhmiä kysymyksiä, ihmeteltiin pentuja. Johanna esitteli myös kivikokoelman, jonka Fly oli oksentanut parisen päivää sitten.. Eipähän sitä voinut muuta kuin nauraa (pelonsekaista naurua? ;) Mihin ihmeeseen olin itseäni pistämässä). Tosin mielessä kävi heti kysymys, että aaapuuvaa, miten ihmeessä mä pidän koiralapsen irti meidän pihalla olevista kivistä? Tämä paimenlapsi kun on vielä mallia, että kun yrittää ottaa jotain suusta pois, kuuluu vain että *plop* ja syötävä menijo mahaan asti. Onnea vaan minä. ;) Jälleen. 

Kolmen tunnin jälkeen isäni alkoi näyttää siltä, että voitaisiinko jo lähteä jatkamaan matkaa. Kun kuski sanoo, että mennään niin eipä siinä paljon vaihtoehtoa ollut. Pennut olivat riehuneet koko meidän vierailun ajan ja alkoivat yksi kerrallaan sammua. Kerättiin kasvattajalta saadut lelut, pentupakkaus (joka onneksi ehti tulla!) ja suunnattiin laittamaan auton etupenkin jalkatila valmiiksi pentua varten. Johanna otti lähtijöistä kuvat ja voin kyllä sanoa, ettei se olisi ollut millään muotoa julkaisukelvollinen. Joku virnisti kuvassa niin maireasti, että huhhuh. :D Pentuonnea ylimmillään. ;) 

Autoon päästyämme mä en voinut muuta kuin tuijottaa pentua. Hymyilytti ja itketti yhtä aikaa. Siinä se sitten oli, minun ikioma paimenlapsi <3 Penku oli hirmuisen reipas koko automatkan. Neiti sippasi autoon heti ja nukkui kolmisen tuntia. Puolessa välissä matkaa pentu alkoi esittää heräämisen merkkejä ja piti yllä pientä inkunaa. Pissalla käytiin syrjäisemmällä pysähdyspaikalla (superlapsi! ) ja matka jatkui hiljaisemmin. Namin häviäminen meinasi mennä vähän tunteisiin. Pentuvilttiin oli tulla reikä raivokkaan repimisen myötä eikä mun apua oikein arvostettu. Sain ihan kunnon kurinat ja pienen näpäytyksen käsiä kohti, että "peekele mene pois, miun namit!" Täpäkkä tyttö tosiaan. <3

Täydellisesti valitut kengät, suunniteltu pennun päätä varten :D

Ensimmäinen ilta meni äärimmäisen kivasti. Kotona pikkuneidin häntä viuhui hirmuisesti pystyssä, kun paimenlapsi viiletti huoneesta toiseen. Vähän meinasi vingututtaa mutta muuten neiti oli todella reipas. Leikki (ja omi lelut ;) ) todella kivasti, söi nenää ja sormia sekä roikkui tosi pätevästi lahkeessa että villasukassa. Yöllä pariin otteeseen itkututti ihan hirmuisesti, mutta rauhoittui takaisin nukkumaan, kun oli saanut tehtyä tarpeet lehdille. Isäni lähti muutamia tunteja sitten jatkamaan aamulla matkaa takaisin Ouluun, mutta kävi ennen lähtöään apteekin kautta noukkimassa meille maitohappobakteereja penkun mahan rauhoittamiseksi. Se oli ollut kasvattajalla hiukka sekaisin, ja sama jatkui myös tänä aamuna. Toivottavasti se tästä rauhoittuisi.

Neiti kävi reippaasti itse oman pentupakettinsa läpi ♥

Saara oli tehnyt pennuille lelut ♥

Nutrolinin pentupaketti; esitteitä, magneetti ja pieni pullo pentyöljyä

Ruuan laadunvalvontaa ;)

Eilisen ajatus aikalailla on sama mitä tänään, kun katselen tuota nukkuvaa paimenlasta; niin hämmentyneen onnellinen ja kiitollinen, ettei sanoja saa suusta. Miun muru. ♥