Jään murtuminen

Jälleen taas yksi viikko takana ja Xemalla on ikää 11 viikkoa. Ihan hurjaa. Minun pikkulikka kasvaa. ♥

Pikkulikalla alkaa olla painoa reilut 7 kiloa. Torstaina punnitsin penkun M&M:n vaa'alla ja sehän näytti 7,1 kg. Xema on siis kasvanut yli 2 kiloa täällä ollessaan. Kyllä, se melkein kasvaa silmissä. Mä en edelleenkään itse myönnä huomaavani mitään, kun mä katson tätä. Mutta kyllä sen vähintään syliin nostettaessa huomaa. "Pikkulikka" tuntuu painavan jo ihan kivasti, ja pidempien matkojen kantaminen sylissä alkaa kummasti tuntua käsivarsissa. Ikää siis tosiaan vasta 11 viikkoa, entäs pari viikkoa myöhemmin, kun painoa alkaa olla varmaan jo yli 8 kg enkä mä raaski pistää tätä vielä kävelemään remmissä kovin pitkiä matkoja. Niin että onnea vaan minä! Nyt se auto voisi olla hirmuisen näppärä. ;) N ehdotti avuliaasti, että miten jos nakkaisin Xeman olkapäille, siinähän ne isompiakin koiria kantaa. Xema ja hiukset... Xema ja kiukkukohtaus.. Jooei. Ei kauppoja. :D

Nyt kolmen viikon aikana ollaan nähty monta kertaa viikossa koirakavereita. Pääosin naapurin soopeleita, mutta siinä sivussa myös pariin kertaan pikkumustaa. Björkalla ja pennulla osuu leikit ihan äärettömän hyvin yksiin. B jaksaa hirmu hyvin pikku-piraijan karvoissa roikkumista ja kitamiekkailua on ilo seurata. On hauska seurata, kuin Björnis yrittää sulkea Xeman mahan alle (jonne penku vielä just ja just mahtuu) ja välillä sitten meinaa hermostua pikkulikan puremisyrityksistä. Jälleen, sitä saa mitä tilaa. Jos yrittää kahlita karkuun loikkivan koiranpennun mahan alle, saattaa joutua kärsimään seurauksista. ;) 

Viikko sitten lauantaina A oli käymässä N:n luona Myytin ja Tiuhtin kanssa (shelttejä nekin, yllätys yllätys) ja pikkulikka oli aluksi hirmuisen hämmentynyt Myytin leikkumurinoista. Alkumielistelyistä ja järkytyksestä toivuttuaan Xema ymmärsi aika pian, ettei Myytti ollut ärsyyntynyt vaan kurinat kuului osaksi leikkiä. Mustalammas tuli oikein hyvin toimeen soopeliporukassa mikä kyllä saa oman sydämen sulamaan ihan täysin. Vaikka tässä on haasteensa, että pentu on mahdottoman koirasosiaalinen niin kyllä tämä silti on ihan mahdottoman suuri plussa. ♥ 

Isot tytöt ovat olleet mukana leikkitreffeillä naapurissa aikalailla joka kerta. Tämän viikon alussa Riimi lopetti penskan ignoroimisen. Sitähän aiemmin Riimi oli aika pitkälti ollut välinpitämätön, mitä nyt muutamia kertoja ollut paimentamassa Björkkaa ja Xemaa takaisin ruotuun. Alkuviikosta Riimillä niksahti jotain päässä toiseen asentoon ja se oli sitä mieltä, että hän voisi osallistua B:n ja Xeman hippaleikkeihin ja pennun paimennukseen. Hammasnahistelijat eivät pahemmin Riimistä ehtineet välittää, joten Riimi sitten hyöri kolmantena pyöränä kaksikon ympärillä.

Eilen sitten vihdoin ja viimein saatiin todistaa sitä, että isot tytöt on oikeasti alkaneet hyväksyä tuon joukkoonsa. Jää on siis murrettu. Kolmisen viikkoa siihen meni, ei yhtään huonommin. Ja ilman turhia rähinöitä, jotka olisi saattanut vaikuttaa Xeman sosiaalisuuteen. Ai että mä olen onnellinen. ♥ Riimin ja Xeman välinen leikkiminen oli hyvin hillittyä ja eteni aika pitkälti (jää)kuningattaren ehdoilla. Mutta Xema sai loikkia Riimiä vasten ja hamuta karvoja, minkä Riimi hyväksyi leikkinä ihan täysin. Niin kauan kuin Riimin mielestä leikittiin siis. Lopulta kun Riimi sai tarpeeksi, Xema sai hyvin varoittavat urahdukset, että hänen korkeutensa mielestä illan geimit oli siinä ja nyt sai riittää.

En kestä tätä Riimin ilmettä.. :D

Isla puolestaan aikalailla vaan vältti joutumasta Xeman tielle. Urahti, jos pikkulikka eksyi loikkineen eteen ja väisti pikapikaa pois alta. Mun ollessa avustajana tarjoamassa narunpätkää kummankin suuhun saatiin aikaan lyhyitä vetoleikkejä. Jo se, että voidaan pitää samasta lyhyestä lelusta kiinni on jo iso askel yrmyltä pikkusheltiltä. Hieno Iips. ♥

Sinnikäs sintti

Tajusin eilen AM:n luona käydessäni, että herranjumala, pentu oikeasti on JO kohta 11 viikkoa! Meidän paras sosiaalistamiskausi se vaan hupenee. Varsinkin kun käyttää osan päivistä vaan rauhoittumiseen. Kuten alkuviikon sateisina päivinä rauhoitettiin aamupäiviä vaan nukkumiseen. Etsiskeltiin sitä rytmiä mikä meillä olisi, jos mä kävisin töissä tai kirjoittaisin gradua yliopistolla (tämä olisi kovasti ollut se idea..). Eli Xemahan nukkuisi kotona aamupäivän ja sitten iltapäivästä sekä illalla järjestettäisiin enempi aktivointia. Yllättävän hyvin penku jaksoi nukkua. Aamusta heti herättyä (kasilta! hurraa! Xeman sisäinen kello on siirtynyt 2 tuntia eteenpäin eikä herätä enää tasan kello 6) tehtiin meidän "normi" irtilenkki metsässä, siitä syömään ja siitä rauhoittuminen unille. Xema saattoi herätä parin tunnin päästä touhuamaan itsekseen hetkeksi mutta jatkoi sitten taas unia ja heräili vasta kolmen jälkeen iltapäivästä. Ei yhtään huonommin. 

Rauhoittumiseen oli myös se syy taustalla, että Xema oli edeltävän viikon lopulla alkanut käyttää ääntänsä enempi kuin aiemmin. Se oli muutamina kertoina pomppinut ulkona jalkojen ympärillä pärinän kera ennen kiinni käymistä. Aikaisemminhan se oli vaan roikkunut kengän varressa ilman ääniefektejä. Tätä pystyi hyvin yhdistämään (yli)väsymykseen. Lisänä se oli alkanut ilmaista ärsyyntymistään hyvin voimakaalla kurinalla, rähinällä ja ulinalla. Isojen tyttöjen portin edessä se löytyi välillä ihan huutamasta ärsyyntymistään, kun toiset oli niin lähellä mutta silti niin kaukana. Ilmeisesti pikkulikka alkoi testaamaan josko äänen käyttämisellä saisi mitään irti. 

Kasvattajan neuvoi rauhoittamaan elämää sisällä pariksi päiväksi, joten niin me sitten tehtiin. Jos pentu rähisi ulkona jaloille ja kengille, se joutui suoraan sylikyydillä sisälle. Kaikki kiva siis loppui seinään, ja ulkoiluhetki päättyi lyhyeen ensimmäisen pärinän jälkeen. Alkuviikosta testattiin myös yksi puruluuepisodi, jossa pikkulikka olisi kovin mielellään loikkinut kenguruloikkaa luun ympärillä ja rähissyt samalla. Ensimmäisestä äänestä, niin urahduksesta kuin haukahduksestakin, joutui syliin rauhoittumaan ja pääsi pois, kun oli ihan hiljaa. Tätäkin kuviota toistettiin reilu puoli tuntia, ennen kuin penku sammui ihan täysin. Jos sinnikkyydestä saisi palkinnon, niin sen voisi ojentaa Xemalle ihan suoriltaan. :D Tämä tyttö testaa ja yrittää pidemmän kaavan mukaan.

Busseilut laajentui maanantaina M&M:lle. Ajatus oli vain mennä vähän isomman tien varteen miettimään nättejä autojen ohittamisia ja Gigantin eteen ihmettelemään ihmisiä. Ajattelin ruuhka-ajan ja autojen jo olevan tarpeeksi väsyttävää ja vaativan pennulta keskittymistä. Tällä kun edelleen meinaa katse seurata autoja, varsinkin jos ne pitää vähän enempi ääntä tai menee läheltä. Vietikäs tytsy, tämähän on nyt kolmas viikko, kun vastaehdollistan autoista ja liikutaan tien viertä. 

Ei ritiläalusta paljoa vierastuttanut; kotipihalla tehty ritilätreeni on tuottanut selvästi tulosta :)

Autot eivät osoittautuneen sen suuremmaksi ongelmaksi ja Gigantin ovista lappavat ihmiset eivät olleet sen ihmeempiä. Xemaa tuntui olevan ennemmin kiinnostunut kaikista roskista, joita kaupan ovien eteen oli ripoteltu. Joten jatkettiin kierrosta kaupalle kävellen. M&M ei paljoa sekään hetkauttanut. Myyjistä pentu ei jaksanut paljoa kiinnostua, paitsi tietenkin silloin kun lahjoivat pikkulikkaa nameilla. Ne nyt kelpaa aina. ;) Reippaasti käveli häntä viuhuen pitkin M&M:ää ja oli kiipeämässä hirmuisella tarmolla alahyllyn laatikkoon luiden seuraksi. Oikein onnistunut reissu siis. 

Mä myös hoidin alkuviikosta ekaa kertaa asioita muualla kuin tässä lähiympäristössä. Lähdin käymään keskustassa hakemassa paketin postista aikalailla heti, kun sain Xeman unille M&M:n reissun jälkeen. Yksinolothan meillä on sujuneet kuten arvelinkin; Xema kokeillut enempi ja vähempi ääntään ja portin kaluamista tahtoessaan ulos portista. Ollaan pyritty treenaamaan yksinoloja myös muuten kuin sen nukkuessa, jotta saan sille toistoja myös hereillä ollessa. Nehän ne on niitä aikoja, jolloin se oikeasti alkaa kiljua, jos alkaa. Nukkuessaan saisin vaikka hyppiä päälläni eikä penku huomaisi yhtään mitään. Se on nähnyt mun lähtevä ulos isojen tyttöjen kanssa pikapissalle, joka tilanteesta riippuen menee tunteisiin. Mm. tänään mietittiin aika pitkään miten portin takaa pääsee pois. Xema oli ihan sammumispisteessä ja nuokkui portin edessä. Aina kun lähestyin porttia, pentu päästi yksittäisen ölinän, joka johti mun perääntymiseen. Ja taas kun lähestyin porttia ja seisoin sen edessä, penku ulisi kertaalleen. Samaa kaavaa toistettiin melkein 20 minuutin ajan, kunnes lopulta pentu piti suunsa supussa. Aika rankkaa käytöstapojen opiskelu. ;)

Jos jotain reissusta keskustaan jäi mieleen niin se, että olisi hyvä kurkata peiliin ennen lähtemistä. Kotiin tullessa huomasin, että Xema oli erittäin avuliaasti koristellut nenäni ja leukani mutaisilla jäljillä. :D Kylläpä ihan hiukka huvitti ja myös hävetti. Mutta mitäpä mutaisesta nassusta, kun postipaketista paljastui Kiinanmaalta tilatut paracordit Xeman omaan remmiin. Baby pinkkiä pikkulikalle. ♥ 

Tottahan toki neiti suoritti paketin sisällön esitarkastuksen ihan itse. Hyvin olisi maistunut mutta mä en ollut ihan samaa mieltä asiasta. Me mietittiin taas yli puoli tuntia sitä, että saiko noita paracordeja syödä vai ei. Aikaisempia shelttejä on voinut työntää pois edestä hellästi ja sanoa, että alahan mennä kauemmas, ei oo sun. Ei muutes onnaa tämän kanssa. Xema syttyy ihan täysin siitä, jos sitä työntää. Se saa pennun hyökkäämään hampaat edellä sormiin tai ranteeseen kiinni. Loppua kohden ymmärsi ihan hyvin, ettei narujen syöminen ollut sallittua mutta nakkeli päätä, kiersi mua kehässä, kyräili kulmien alta ja hyökkäsi joko muhun kiinni tai yritti hamuta naruja. Loppujen lopuksi päästiin tilanteeseen, jossa Xema makasi narujen päällä mua kulmien alta mulkoillen. ;)  Toistin saman kuvion narujen kanssa parin päivän päästä ja asetuin lattialle istumaan paracordien kanssa. Tällä kertaa pari muistutuskertaa riitti siihen, että narujen syöminen ei edelleenkään ollut sallittua. Eli kyllä tuosta aiemmasta vääntämisestä jotain jäi päähän vaikka en olisi sitä uskonutkaan. :D Hienosti jätti narut rauhaan ja tuli syliin syömään puruluuta. Ei yrittänyt puruluunsyönnin sivussa hamuta paracordeja suuhun vaikka ne oli 10 cm:n päästä naamasta. 

Mutta tämä likka on sinnikäs, todella todella sinnikäs. Pitkää pinnaa vaatii itseltä ja toivon, että kaikki tämä meidän tekemä työ palkitaan tulevaisuudessa. Työkoiran ominaisuutena sinnikkyys on kyllä kultaa, mutta tässä vaiheessa meinaa välillä itselläkin mennä hermo, kun lähes joka asiasta saa vääntää. Mutta kuten kasvattajallekin sanoin, oon tykännyt ihan hirmuisesti siitä, että saan haastaa itseäni Xeman kanssa. Tämä opettaa paljon, olkootkin sitten välillä maailman kamalin koiralapsi. :D Totean Xemalle päivittäin, että hyi kun oot taas kamalalla tuulella, voitko olla olematta. Mun ärripurri. ♥

Huhtikuun huoltoa osa II

Ja niin koitti torstai. Huhtikuun osteopaatin hoidot nro II. Vuorossa siis tällä kertaa Riimi (ja Nalle). Ketola hoiti ACE:lla taas pari päivää ja kolmas päivä meni M:n kautta. Meillä oli aamun ensimmäiset ajat, mikä oikeastaan olikin Xemaa ajatellen erittäin hyvä juttu. Laskeskelin sitä, että jos ollaan aamulla ajoissa paikalla ja jos Ketolakin sattuisi olemaan ajoissa, niin Jerry saattaisi ehtiä kopeloimaan Xemaa vielä lisänä. Oltiin pyydetty autoa lainaan AM:ltä aamuksi, jotta perille pääseminen helpottuisi. Jos pentu olisi ollut vähän vanhempi tai se olisi vaikka puolta pienempi (lue: kevyempi :D ), niin olisihan sitä voinut mennä vaikka kävellen tai bussilla. Hylkäsin ajatuksen 'pennun kantaminen' ihan samantien, joten auto oli oikein mukava lisä aamuun. 

Ja milloinkas ne aamut menee juuri siten miten pitäisi.. Onneksi oltiin varattu runsaasti aikaa AM:n luo siirtymiseen ja Metkalle ajamiseen. Oli avaimet hukassa. Oli lahkeessa roikkuva pirulainen. Oli pieni mahansekaisuus-episodi AM:n pihalla, jonka tuloksena jouduttiin kurvaamaan vielä kotiin pesemään Riimi. En olekaan tainnut pestä koiraa ikinä yhtä nopeasti mitä torstaina aamusta tuli pestyä. :D Mutta aikalailla oltiin perillä siihen aikaan mitä olinkin suunnitellut, eli hyvä me. Mä kun olin kehdannut miettiä edeltävänä iltana, että ihan turhan paljon jää luppoaikaa ja ollaan aivan liian ajoissa. Onneksi oltiin ennakoitu.

N nakkasi meidät Metkalle ja suuntasi itse töihin hoitojen ajaksi. Xema kulki sylissä agilityhallille (kävely oli sellaista koikkaloikkaa, ettei kiireessä ollut aikaa jäädä ihmettelemään pennun remmikäytöstä) ja jännittyi ihan selvästi meidän astuessa sisään. Maahan laskettaessa nojautui hetkeksi jalkoja vasten mutta pienessä hetkessä lähti tutkimaan ympäristöä. Tutkimusmatkailu loppui lyhyeen, kun penska löysi jotain suuhun pistettävää ja sainkin jo sitten olla irrottamassa hampaita matonkulmasta.

Hoitohuoneessa Xema sippasi syliin Riimin ollessa ensimmäisenä hoitovuorossa. Ennen sippaamista penku olisi kovasti tahtonut olla syömässä imurin suulakkeen harjaksia sekä lattialla ollutta karvalankamattoa, joten koppasin paimenlapsen syliin. Riimi oli rintarangasta hiukkasen jumissa mutta aukesi hyvin kuten myös aukesi lavat, jotka oli hiukkasen "kiintonaiset" ennen käsittelyä. Oli ihana katsoa Riimiä pöydällä; harmaarukkanen oli kuin kotonaan. Toinen retkotti rentona natisevalla pöydällä vaikka hoitaja kävi välillä puhelimessa. Mitäpä sitä turhia stressaamaan.

Pikaisten aamu-unien jälkeen Xema pääsi harjoittelemaan häkkielämää Riimin kanssa Nallen hoitovuoron ajaksi. Kunhan sai palkka nätisti napottamisesta niin koiralapsi pysyi tyytyväisenä. Sehän oli eka kerta, kun olin penkulaisen häkkiin laittanut. Olisi ehkä syytä alkaa treenailemaan häkissä olemista ja nätisti odottamista, jos me joskus meinataan hallillakin olla. Ei ole vielä tuntunut niin olennaiselta asialta treenata, mutta jospa pikkuhiljaa.

Loppuun jäi sen verran aikaa, että Ketola ehti kuin ehtikin kopaista pikkulikan läpi. Aikaa oli ehk se 5 minuuttia ennen seuraavaa koirakkoa, joten kopelointi oli todella pikainen. Namin voimin saatiin homma hoidetuksi vaikka kyljellään oleminen meinasi olla vähän epämiellyttävää. Selkä oli hiukan jumissa, mutta sepä nyt ei ole mikään ihme portti-episodin jälkeen. Ja kyllähän tuo koheltaa ihan urakalla ja muksahtelee nurin, joten senkään puolesta en ihmettele vaikka joku paikka onkin vähän tiukkana. Sen kummempia hoito-ohjeita ei saatu, kehotus ottaa pikkulikka mukaan seuraavallekin hoitokerralle, että tottuu käsittelyyn. Omaa aikaahan ei noin pienelle tarvitse vielä varata vaan menee isompien hoitojen ohessa. Seuraavat hoidot osuu siis kesäkuun loppupuolelle, agilityn SM- ja MM-kisojen väliin. M:lle ilmoitin, että pari aikaa voitaisiin ottaa. Yksi Nallelle ja toinen Riimille. Islan tilanne on tällä hetkellä sen verta hyvä, että jos vaan neiti ei törmäile tai telo itseään, niin Iipan osteopaatteja ja hoitoja mietimme seuraavaksi vasta syksyllä.

Me

Oltiin puhuttu AM:n kanssa jo aiemmin siitä, että sitten kun pentu tulee, niin kuvia! Ehdottomasti meistä kahdesta kuvia. Pentupallero kasvaa nopeasti ja vaikka itsellä noita kuvia tuleekin räpsittyä lähes päivittäin, on korvaamatonta saada meistä kahdesta edes jotain ikuistetuksi. Sunnuntain ilma näytti onneksi kivalta, ei tullut vettä, aurinkokin jaksoi paistaa edes hiukka ja mä pärjäsin hetken takittomana ilman paleltumista. 

Kuvia oli aikas paljon ja tässä on vaan pieni vilaisu kokonaisuuteen. Siellä oli enempi ja vähempi onnistuneita. Jos minä näytin asialliselta, niin penku näytti sitten vähän vähemmän asialliselta. Xema kävi nukkumassa sisällä päikkärit ensimmäisen kuvaussession jälkeen, sillä pennulla loppui jaksaminen ihan täysin. 2 ekaa kuvaa on ekan session jälkipuolelta, jossa pikkulikka vaan päätti, että pitäkää tunkkinne, häntä ei enää pönöttäminen nappaa. :D Aivan loistavia tilannekuvia, näille on jaksettu hihittää pitkään. ♥

Täydellistä ♥

Kuulumispäivitys

Viime viikonloppu oli vähän erilaisempi mitä tavallista, sillä isäni ja hänen naisystävänsä lapsineen tuli viikonlopuksi Kuopioon. Penku oli ihan häntä ja korvat rullalla isäni saapumisesta. Liekö sitten muistanut viikon takaa, sillä Xeman reaktio oli yhtä onnellista koheltamista keikkuessaan isäni sylissä ja hamutessaan tämän huulia. Viikonloppuun mahtui yksi uusi kosketus autolla matkustamiseen, kun isäni pyörähti sunnuntaina ruokakaupassa ja me odoteltiin kauppareissun ajan Lidlin ulkopuolella. Aluksi oli täysi työ saada pentuun mitään kontaktia, koska kaupan ovista tulevat ja menevät ihmiset olisi kiinnostanut vielä enempi. Etäisyyttä oviin ja pieni hetki niin namit alkoi maistua eikä pentu pyrkinyt jokaisen ihmisen luo häntä viuhuen. Pääsin vastaehdollistamaan rauhallisesta katselemisesta ja pianhan se kontaktikin minuun alkoi löytyä. Samoin myös maasta olevat tupakantumpit ja roskat. This girl is a handful. ;) Jos se ei tuijottanut rämiseviä ostoskärryjä niin suu kävi jatkuvalla syötöllä. Jos ei ulottuvilla ollut roskia mitä syödä niin multa ja pikkukivet maistui ihan yhtä hyvin. Kyllä mä ihan rehellisesti odotan sitä päivää, kun tällä vähenee tarve poimia joka ikinen juttu kyytiin pihalta. Yksittäisiä kiviä tämä ei enää syö samalla intensiteetillä mitä ekoina päivinä mutta eksyttäessä kivikasan lähelle alkaa suu käydä.

Viikko sitten viikonloppua myöten kelit alkoi kääntyä aurinkoisista pilvisiksi ja tällä viikolla alkuviikosta satoikin useampana päivänä. Xemaa tuntui muutos hämmentävän. Oltiin menossa naapuriin N:n luo leikkitreffeille lauantaina. Kannoin penskan suoraan sisältä nurmikolle pissalle. Sen jälkeen ajatus oli kävellä pari metriä nurmikolta rapun ovelle omin jaloin. Xema jumitti puskan juuren ja näytti siltä, että hän ei voi edetä tästä senttiäkään. Maanittelin nameilla ja ihmettelin, että miksi koira näyttää siltä, ettei vaan voi ottaa askelta. Hetkessä tajusin, että sateen jäljiltä asfaltti oli märkä ja se ilmeisesti järkytti pikkulikkaa. :D Onhan se nyt tietty aika järkyttävää, jalat saattaa vaikka vahingossa likaantua ja mahdollisesti vielä kastua. Selvittiin tästäkin ongelmasta kunnialla ja päästiin naapuriin.

Xeman häntä alkoi vispata vimmatusti jo eteisessä sylissä ollessaan, kun tajusi mitä suljetun oven takana odotti. Viimeksi oli ilmeisesti ollut kivaa, eikä meno näyttänyt yhtään kurjemmalta lauantainakaan. Nalle oli vähän pihalla pikkulikasta. Kiersi aluksi kaukaa ja antoi Björkan ja Xeman nujuta keskenään. Jossain välissä keksi, että tämän kanssa ehkä voisi leikkiä ja tuli läimimään lattialla makaavaa Xemaa tassulla päähän. Perääntyi nopeasti, kun penkulta tuli vastareaktiona ylivuotavan innokas kenguruloikka hampaineen päivineen. Sitä saa mitä tilaa.. ;)

Samaisena iltana iltalenkillä tuli taas todistettua pentupöljyyttä. ♥ Ulkona oli satanut tosiaan aiemmin ja maassa oli pieniä lammikoita siellä täällä. Xemaa ällötti, tassut kastuu. Yritin namin avulla houkutella lätäkön läpi mutta aika nihkein lopputuloksin. Penku kiersi lätäkköä minkä kerkesi ja yritti kurotella namin perään kiertoteitä. Lopulta kun saatiin edes kaksi tassua lammikkoon olin ihan tyytyväinen. Jatkamme matkaa ja pienen hetken päästä Xema ottaa kontaktia. Kehuin iloisesti ja Xema löi pyllyn maahan odottaessaan namia. Paha vaan, että pyllyn alle osui lätäkkö. Siinä se mun lammikkoja kiertävä pentuni istui keskellä lätäkkö häntä vispaten ja namia odottaen. :D Ei tuntunut paljoa kastuminen vaivaavan, kun tiedossa oli kanaa. Hassu paimenlapsi. ♥

Pikkuhiljaa meidän ympäristö on siis alkanut laajeta pelkästä pihapiiristä. Maanantaina käytiin leikkimässä pikkumustan kanssa. Oltiin käyty paria päivää aiemmin kylässä ajatuksena painitreffit, mutta ei päästy siihen asti. Ludo tuntui vetävän niin suuret kiekat meidän näkemisestä, ettei pystynyt laskemaan niitä puoleentoista tuntiin. Eli siis koko sinä aikana, kun siellä oltiin. Pikkumusta inkui portin takana koko ajan, joten me sitten odoteltiin. Xema oli AM:n luona kuin kotonaan. Vähän varovaisesti hiippaili sisään, asettui heti keittiöön ja puruluu kelpasi oikein kivasti ajankuluksi. Hetken päästä tästä neiti sippasi keskelle keittiön lattiaa vaikka Ludo vinkui toisessa huoneessa. Reipas kakara. :) Ei paljoa vieras talous ahdistanut. 

Maanantaina kun Ludo vihdoin pääsi 'vankilastaan' se oli ihan haltioissaan Xemasta. Kaksikko jaksoi hammasnahistella keskenään lähes tunnin ennen kuin kumpikin alkoi näyttää väsymisen merkkejä. Jos jostain tunteet kuumeni niin mun sylissä olevista herkuista. Olin ottanut kanaa mukaan olohuoneeseen, jossa Xema ja Ludo hammasnahisteli. Palkkasin Xemaa ja siinä hetkessä Ludollekin valkeni mitä ihania herkkuja piilottelinkaan makupalapussissa. Paha vaan, ettei Xema ollut samaa mieltä jakamisesta. Neiti rähähti osingoille tunkevalle Ludolle ihan tosissaan, johon Ludo sitten vastasi samalla mitalla. Että sellainen näpäkkä pikkulikka. :þ Ei tehnyt tiukkaakaan ilmoittaa 3 vuotta vanhemmalle vieraalle koiralle, että hänen namien luo ei ole tulemista. Matolla pyörinyt puruluu ei aiheuttanut puolestaan mitään kurinoita. Ludo hamusi puruluuta suusta ja lopulta kävi oikein pätevästi hakemassa puruluun Xeman ulottuvilta, kun koiralapsen huomio kiinnittyi mattoon. Leikit kuitenkin aikalailla loppui lyhyeen välikohtauksen jälkeen. Lähinnä siksi, ettei  pikkumustan päähän mahtunut enää muuta kuin mun super-ihanat namit.

Tiistaina matkustettiin ensimmäistä kertaa bussilla. Kolmeen kertaan itse asiassa. Kierrettiin asuinalue ja hypättiin aikalailla samassa kohtaa pois missä oltiin kyytiin tultukin ennen kuin bussi jatkoi matkaa kauemmas kodista. Xemalle reissut oli todella raskaita. Sitä jännitti itse bussi (kun se huristi meidän kohdalle), sisään tulevat ihmiset ja bussin suhahtelu. Jo ekalla kerralla kana kyllä maistui mutta ihmisten astellessa sisään suu lopetti toimimasta. Kolmas kerta oli jo helpompi, mutta pentu edelleen meinasi jäätää hetkiksi ihmisten astellessa sisään.

Keskiviikko pidettiin bussitaukoa, lähinnä siksi, että päivään tuli niin paljon muuta ettei vaan ehditty busseilemaan. Tutustuttiin mm. imuriin, joka osoittautui aika jännäksi siinä vaiheessa, kun se pistettiin päälle. Olihan se tosin aikakin, mulla on enempi hiekkaa kämpässä kuin laki sallii. :D Piilotin imurin vessaan suljetun oven taakse ja ihmeteltiin pelkkää ääntä oven takaa. Siitä sitten ovea auki ja nameja lattialle nakellen edettiin imuria kohti. Tänään päästiin siihen tilanteeseen, että neiti syö päällä olevan imurin johtojen ja itse imurin päältä nameja. Aluksi liikkui takajalat pitkällä ja hiipien lähemmäs imuria mutta lopuksi asteli suhteellisen reippaana imurin ympärillä ja tökki johtoja pois nakinpalasten edestä. Islahan on sitä mieltä, että tappaisi imurin, jos tilaisuuden saisi. Toista samanlaista koiraa en tahdo. Koska Xema jännittää imurin ääntä, edetään aika rauhallisesti. Keskiviikkoiltana vessan ovi oli jäänyt auki ja Xema loikki imuria ympäri sille hurjasti päristen. No olihan se imuri nyt aika jännä, sehän olisi voinu vaikka syödä pienen paimenlapsen. ;) Paimensin pikkulikan pikapikaa pois vessasta ja jatkettiin imuriin tutustumista paremmalla ajalla ja ideologialla.

Keskiviikkona käytiin myös koko porukalla leikkitreffeillä naapurissa. Tilanne meni aikalailla juurikin niin miten olin sen ajatellut; Björnis ja Xema leikki sen verran intensiivisesti keskenään, että Riimi ja Isla sai seurata sivussa ja tottua lisää siihen, että musta riesake vaan ei ole häviämässä mihinkään. Leikkien muuttuessa äänekkäiksi Riimi olisi kovin mielellään paimentanut nuorison ruotuun muttei uskaltautunut kovin lähelle tökkimään Xemaa. Sinänsä varmasti ihan fiksu päätös, sieltä olisi saattanut tulla hampaat karvoihin kiinni. Isot tytöt murahtelivat kumpikin pennulle kertaalleen, jos se osoitti tulevansa ihan suoraan kohti ja vielä suhteellisen vauhdikkaasti. Murahdukset oli erittäin hyvin mitoitettuja ja mun nähdäkseni ihan ok. Xema ei pahemmin itseensä ottanut, kunnioitti urahtavaa aikuista ja jatkoi kenguruloikilla B:n kimppuun.

Koirat ei edelleenkään ole kotona valvomatta samassa tilassa. Ei ole kulunut kuin vasta pari viikkoa mutta etenemme tosi kivasti oikeaan suuntaan. Alkuviikosta Xeman nukkuessa keittiössä olin tavalliseen tapaan vapauttanut isot tytöt makuuhuoneesta. Muokkasin kuvia koneella ja kuuntelin kevythäkin kahahdusta, joka ei kuulostanut omaan korvaan tavalliselta. Hiivin katsomaan keittiön suuntaan ja huomasin portin jääneen vahingossa auki. Pikkulikka oli herännyt ja löytyi istumassa Islan vierestä kevythäkistä. Isla piti suussa puruluuta ja näytti vienosti siltä, että yritti väistellä pennun hamuilevaa suuta. Hymyilin tilanteelle ja kävin pelastamassa Islan pikkuriiviöltä. Tilanteessa ruokaa mukana eikä Isla kokenut välitöntä tarvetta puolustaa omaansa. En kuitenkaan tahtonut tökkiä tilannetta liikaa, tuo oli jo erittäin hyvä alku. Mutta tuntien pennun röyhkeyden, tuosta olisi saattanut tulla sanomista hyvinkin pian.

Eilisen busseilut sujui jo paljon paremmin. Itse bussi edelleen jännittää, ei siis sisällä ollessa niinkään mutta kun bussi saapuu pysäkille ja ollaan siinä vieressä. Sisällä alkaa pentukin jo rentoutua. Edessä istuvan matkustajan vapaana olevat hiukset oli aika mielenkiintoiset ja mulla oli täysi työ pitää penku aisoissa, ettei se mussuttanut tukkaa aikansa kuluksi. Busseja pitäisi nyt vaan nähdä enempi, olla vaan pysäkillä ja katsella niiden menevän ohi. Alkuviikosta voisi laajentaa busseilua sen verta, että mennään tuo mäki alas isomman tien varteen. Siinä kulkisi busseja sen verta, että saamme tarpeeksi toistoja lyhyemmän ajan sisään. Ei tarvitsisi odottaa aina 20 minuuttia, että näemme seuraavan.

Tylosinin loppumisesta on nyt about 5 päivää aikaa. Ohjeeksihan saatiin syöttää 5-7 päivän kuuri, ja ripulointi oli loppunut jo heti ensimmäisen tabletin puolikkaan jälkeen. Maha oli pysynyt hyvänä koko kuurin ajan ja mietin viidennen päivän kohdalla lopettavani siihen. Turhaa rasittaa suolistoa antibiootilla, kun tilanne oli korjaantunut niin nopeasti. Luulin jo hetken ajan tehneeni virheen, sillä ensimmäinen tuotos kuurin lopettamisen jälkeen ei ollut kiinteää nähnytkään. Mietin myös sitä, että olisiko maha joka tapauksessa mennyt sekaisin, vaikka oltaisiinkin jatkettu 7 päivää. Viime kesänä Björkan mahan kanssa oli juurikin se ongelma, että maha meni hetkessä kuntoon Tylosinin ajaksi mutta kun kuuri loppui, ongelma palasi. Meidän onneksemme kyse oli yksittäisestä kerrasta ja siitä lähtien mahan kunto on ollut mitä parhain. Ollaan edetty vielä aika varovasti sen suhteen mitä pikkulikka on suuhunsa saanut, jotta suolisto ehtii rauhoittua kunnolla. Kuurin lopettamisen aikoihin Xema söi pelkkää nappulaa päivän-pari ja siihen otettiin sitten lisänä lihat, kunhan näin mahan rauhoittuneen.

Yksinoloissa alamme liikkua johonkin suuntaan. Torstaiaamuna, kun lähdin aamulenkille isojen tyttöjen kanssa, pentu nukkui kevyempää unta. Se havahtui mun pukiessa ja katseli meidän lähtemistä patjalta, mutta näytti jatkavan uniaan siitä huolimatta. Tullessa en kuullut itkua vaikka penku olikin sitten vastassa meitä portilla. Kun olin irrottamassa portissa kiinni ollutta kompostiaidan palasta, Xema aloitti portin kaluamisen pienen "hyyn" kera. Lopetin kompostiaidan irrottamisen ja peräännyin. Xema puri porttia hetken ja aloitti sitten vinkumisen. Vinkui, hyppi aitaa vasten ja kalusi aitaa. Mua ahdisti aivan älyttömästi. Olin niin yrittänyt saada yksinoloa eteenpäin siten, ettei pentu alkaisi huutaa mutta tunnuttiin vaan liikkuvan taaksepäin. Turhauttavaa. Miten sitä kohta käyttäisi isoja tyttöjä ulkona; pennun uni keventyisi iän myötä ja samalla sitten itkuvaara lisääntyisi.

Kun sain pienen hiljaisen välin Xeman uikutukseen, riensin purkamaan kompostiaitaviritysen. Juttelin sen jälkeen M:n kanssa asiasta hyvin pitkään. Oltiin juteltu jo parin päivän ajan asiasta mutta eilen pohdittiin kunnolla jatkoa. Olin yrittänyt edetä Kaimion opein sekunti sekunnilta yksinoloa pidentäen ja siten, ettei Xema hätäänny. Kuten M totesi, monet ei vaan etene Kaimion opein. Ja monella pentu vaan jää yksin viikonlopun jälkeen, ei kaikilla ole aikaa olla kotona viikkoja. Tätä olin jo miettinyt itse aiemmin, mutta siitä huolimatta olin kovasti yrittänyt edetä pienissä pätkissä.

Mietin paljon Xeman käytöstä ja sitä, että miksi se kaluaa porttia tai itkee. Se ei todennäköisesti ollut paniikissa yksin jäämisestä. Epäilin sitä ennemmin harmittavan, että se ei päässyt mukaan portin toiselle puolen jonne minä poistuin. Ja kuten M:kin sanoi, Xeman luonteenlujuuden huomioon ottaen sitä ei tarvitsisi yhtään paapoa. Myönnän, olin yrittänyt edetä silkkihansikkain ja no, paaponut. Päädyttiin kumpikin siihen, että neidin hetkellinen portin kaluaminen tai kiljuminen ei kaada maata. Pääasia, että saa palkan, eli mun tulemisen takaisin tai vapautuksen, hiljaisuudesta.

Päivän aikana kävi aika selväksi, että tilanne oli juurikin näin miten epäilin. Sitä harmitti jäädä yksin, ei niinkään se, että se panikoisi yksin jäädessään. Nakkasin Xemalle kourallisen nameja pitkin keittiötä ja pennun jäädessä syömään saalista luikahdin portin toiselle puolen lukemaan kirjaa. Seurasin silmäkulmasta kuinka Xema syö muutamat namit, tuijottaa mua hetken, tekee ryntäyksen portille ja aikalailla melkein hyppää sitä vasten ryminällä. Istui hetken, kalusi porttia ja lähti jatkamaan namien etsintää. Toisti kohta saman uusiksi lisäten repertuaariin vinkumisen. Aikansa itkettyään portilla lähti jatkamaan namien etsintää. Mun tulessa takaisin keittiöön hyvä että edes huomasi mua. Heilautti laimeasti häntää ja jatkoi namien metsästystä. Sen jälkeen olen aika vapaasti saanut kulkea portista isoja tyttöjä ruokkimaan tai muulle asuntoon ilman, että pentu nostaa ihan hirmuista elämää. Katselee ihan portissa kiinni mutta on jättänyt portin kaluamiset ja kiljumiset pois. Tosin Xeman tuntien en usko tämän olevan lopullista, me tullaan vielä moooonet kerrat miettimään sitä, että saadaanko kiljumisella mitään aikaiseksi vai ei.

Xeman leikkikuvat noin viikon takaa; Xema pääsi ekaa kertaa käsiksi ko. kongiin. Aktivointilelupa tosiaan, ei ne namit niinkään kiinnostaneet vaan se, kuinka lelu pyöri pitkin kämppää. Ne namit nyt oli vaan kiva lisä. :D Leikkisin koiralapsi tähän asti mitä mulla on ollut. Ei sheltit ikinä leikkineet yksinään, ne tahtoi leikkiä mun kanssa. Tälle on ihan sama olenko mä mukana vai en, yksinäänkin on ihan tarpeeksi kivaa. :) Höpsö pikkulikka. ♥

Loskakuvasessio

Räntäsade loppui sopivasti puolen päivän aikaan ja suuntasin vielä kahteen kertaan ulos kameran kanssa. Tai oikeastaan kahden eri kameran, halusin kokeilla saisinko parempaa jälkeä aikaan valovoimaisemmalla linssillä, vaikkakin se sitten olikin kiinteä. Tuloksesta en tiedä oliko se parempi vai ei, näistä ei ehk ihan tullut sitä mitä olisin tahtonut. Mieleen on jäänyt ne lumikuvat Riimistä ja Islasta, jotka otin helmikuussa (löytyy täältä). Varsinkin Islan kuvissa on sitä jotain, mitä rakastan talvikuvissa. Vaaleutta ja valkoista taustaa, ahh. ♥ 

Toinen oli se, että tämän pennun kuvaaminen oli yllättävän vaikeaa. Kyyryasento ja katse oli suunnattuna alaviistoon. Jotta olisin päässyt kameran kanssa samalla tasolle, mun olisi pitänyt aikalailla maata mahallani. Tähän en ollut valmis. En siksi, ettenkö periaatteessa olisi niin voinut tehdä. Olisin kyllä, on sitä ennenkin maattu mahallaan kuvien takia metsästäen sitä täydellistä otosta. ;) Tällä kertaa aamuinen oli vähän liian vahvasti mielessä. Yritäppä sieltä maasta vääntäytyä pystyyn tarpeeksi nopeasti, jos jotain tapahtuisi. Olin liian varpaillani maatakseni mahallani. 

Niin ja niitä kuvia taas on, yrittäkää kestää. Lupaan kuulumisia seuraavaan postaukseen. :)

 

 

 

 

  

 

 

  

 

 

   

  

 

 

♥♥