Winter Wonderland

Viimeisimmät viikot on saanut vaan haaveilla auringosta, tai vaihtoehtoisesti olen huokaillut (harvinaisen) kirkkaan päivän perään yliopiston ikkunan takaa. Jos marraskuussa tehtiin harmausennätys Helsingissä (aurinko paistoi kahden viikon aikana vaan 3 tuntia) niin eipä tuo joulukuukaan ole Kuopiosta käsin sen kummemmalta näyttänyt. Nyt kun vuoden pimeimmästä päivästä päästiin yli, on heti valoa näkyvissä. Voin jopa vannoa nähneeni tänään pilkahduksen sinisestä taivaasta pilvipeitteen välissä. Kevättalvi ja aurinko, tule tule! Islan kasvattaja levitteli eilen fb:ssä kaunista talvista aurinkomaisemaa Kajaanista ja pikkuhiljaa tosiaan toivoo, että mekin päästäisiin nauttimaan aurinkoisista talvipäivistä. On se kumma, että jatkuvasti on jotain toivetta. ;) Ensin toivotaan lunta, sitten pitäisi saada sitä aurinkoakin. Vaativaa! 

2 vuotta sitten (2013) nautittiin huikean aurinkoisesta (ja kylmästä) tammikuusta. Toivottavasti nyt saadaan samanlainen ♥

Ja jouluaattona 2014 - Hoplaa! Kyllähän se siniseltä näyttää!

Olen nauttinut ihan kauheasti siitä, kun ei voi mennä yliopistolla ja on "lupa" olla kotona. Eihän kukaan mua sinne noin muuteskaan pakota, mutta tiedän olevani tehokkaampi siellä. Joten järkisyistä opiskelu hiljaisessa tilassa on kannattavampaa. Se nyt on tullut todettua jo vaikka kuin monta kertaa, ettei kotipäivät vaan kannata jos vaihtoehtona on yliopisto. En voi sanoa alkuviikon päivien olleen siis kovin tehokkaita opiskelujen suhteen, kevennettyjähän näiden päivien pitikin olla. :) Mutta ne ovat olleet sitäkin parempia joulufiiliksen nostattajia. Suurimpana tekijänä on kyllä tuo lumi, mitä on paikoitellen varmasti jopa kymmenisen senttiä. Sitä tuli koko viime viikonlopun lisää, ja nyt muutama päivä on ollut tasaisen harmaata ilman suurempia tuiskuttamisia, jouluaattoa siis lukuun ottamatta. Maanantaina saimme nauttia vielä suht lauhoista keleistä, joka takasi ihan loistavan kameran ulkoiluttamis- ja lenkkeilysään.

Riimi 5,5 vuotta

Kun 6 vuotta sitten muutin Kuopioon, asuin vähän reilu 6 kuukautta keskustassa ensimmäisen koirani kanssa. Ennen Riimin liittymistä perheeseemme muutin nykyiselle asuinalueelleni, Neulamäkeen, yksiöön. Eksäni tavatessani muutin toiselle puolen Kuopiota vuodeksi, jonka jälkeen muutimme yhdessä asuntoon (jälleen Neulikseen, jossa kerkesin elää keskustassa asumisen jälkeen noin reilun vuoden), jonka jaan tänäkin päivänä tyttöjeni kanssa.

Neulamäki on paikka, josta suurin osa opiskelijoista valuu kohti keskustaa. Heille usein saatetaan tarjota solua Neuliksen sopukoilta, josta he sitten siirtyvät joko esmes Niiralaan tai Puijonlaaksoon. Itse siis olen jo toistamiseen muuttanut alueelle. Yliopistoon on 2 kilometriä matkaa, mutta matkalla on niin jäätävä mäki, että harva tahtoo kivuta sitä päivittäin. Kilometrin pituinen "pikku" nyppylä, joka kyllä ottaa luulot pois aikas monelta. Vaikka tuota mäkeä kirotaan viikoittain, en voisi kuvitella asuvani muualla. 

Säännöllisin väliajoin tutkin Kuopaksen asuntoja (lähinnä nykyisen kämpän hintatason takia) mutta joka kerta päädyn siihen, ettei tämän parempaa vaan löydy. Ymmärrän kyllä miksi ihmiset tykkäävät asua keskustan lähellä (jo palvelujen läheisyyden takia). Itse käyn keskustassa kerta kuuhun (jos sittenkään) mutta koirien kanssa lenkkeilen päivittäin. Arvostan paljon enemmän sitä, että luonnonsuojelualue aukeaa heti kotiovelta (aikaslailla kirjaimellisesti ♥ ). Metsää löytyy vaikka muille jakaa, polkuja on enemmän kuin kerkeää ikimaailmassa tutkia, ihan eksymiseen asti. Ja kyllä, olen eksynyt Neulamäkeen, viimeksi melkein maanantaina. :D Onnistuin kävelemään ympyrää, ja onneksi läheinen Vuorilampi paljasti sijaintini. Muuten 2 tunnin lenkistä olisi voinut tulla huomattavan paljon pidempi, varsinkin kun jätin kännyn kotio (GPS - savior !). Joten mitä tästä (jälleen..) opimme - jumalauta Laura ota se känny mukaan! :D


"Neulamäen asuntoalueelta luontopolulle pääsee joko Juontotien päästä ja urheilukentältä."

Neulamäestä löytyy pari hiekkakenttää, joista toinen on muodostunut treffaamispaikaksi, jos suunnittelemme kaveriporukan kanssa yhteislenkkejä. Hiekkakenttä on suhteellisen harvoin käytössä (tai sitten osumme sinne tosi oikeaan aikaan), mitä nyt talvisin siihen jäädytetään luistelukenttä. Kentän toisessa laidassa on kesäisin tenniskentät, ja talven tullessa tilalle väsätään jääkiekkokaukalo. Vastakkaiselta reunalta alkaa mainitsemani luonnonsuojelualue. Meidän onneksi kenttä oli maanantaina ihan koskematon (kukapa hullu nyt siellä liikkuisi - paitsi me.. ;) ), eli mikäs sen mukavampaa kuin hukuttaa karvarukkasia lumikinokseen!

On siinä pienellä koiralla hyppimistä, että pääsi etenemään umpihangessa :)

*humps*

ja matka..

..jatkuu lumisesta nassusta huolimatta! :D

Islalla oli kivaa, Riimillä ei. Puikkonokkaa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa rämpiä umpihangessa lelun perässä. Riimi tyytyi seuraaman mun jalan jälkiä ja nököttämään tiivisti paikoillaan, jollen liikkunut mihinkään. Joten allekirjoittanut sai myös oikein hyvän hankitreenin juostessa kenttää pitkin poikin, jotta sain kummatkin liikkeelle eikä Riimi paleltunut hankeen. Annoin luultavasti jääkiekkokaukaloa auranneille miehille päivän huvit toikkaroidessani koirien kanssa ja jäipä muutama ohikulkenut lenkkeilijäkin katsomaan meidän poukkoilua umpihangessa. Isla oli puolen tunnin jälkeen sitä mieltä, että nyt saat muija juosta yksinäs, ei jaksa enää. 

Jaksaa jaksaa ;)

Hävytön kuvanryöstö täältä :)

"Reilun viiden kilometrin mittainen Neulamäen kierto johdattaa Vuorilammen ja Tervaruukin kautta Suurelle Neulamäelle."

"Parin kilometrin mittainen pikkukierto yhdistää Neulamäen kierron ja Vanhan metsän polun Vuorilammen luoteispään kohdalla."

Luonnonsuojelualueelta löytyy merkittyjä reittejä vaikka kuinka, ja ihanpa sama mille pikkupolulle eksyt, se yleensä lopulta päätyy merkitylle isommalle polulle. Leveälle hiekkatielle saadaan talvella hiihtoladut, joten koirien kanssa sinne ei ole asiaa. Mutta silläpä ei sinänsä ole väliä, 5 vuoden aikana on löytänyt sopivat vaihtoehtoreitit, joita pitkin saa kyllä tehtyä mieleisensä lenkin. Täältä kun ei tosiaan reittivaihtoehdot lopu kesken. Ja jos sopivaa polkua ei löydy, aina voi rämpiä umpihangessa. ;) Ihan normi meininki.

"Jääkauden muistona reitin varrelta löytyy komeita siirtolohkareita."

"Neulamäen laella kiipeämisen vaivan palkitsevat komeat kalliot ja niiltä avautuvat maisemat."

Läheisiltä kallioilta on ihan huikeat näkymät. Kallavettä vasemmalla oikealla (edit: kuin vaikeaa on erottaa vasenta ja oikeaa toisistaan!), pelkkää metsää edessä silmänkantamattomiin. Näinkin harmaalla säällä näkymä oli hiukan tylsä, mutta onneksi vain hiukan. Joka kerta se jaksaa jollain tasolla sykähdyttää. Mä vaan tykkään niin kovin ettei tosi (sisäinen eräjormairma nostaa päätään ;) ) Mietin sitä, että jos olisin jonnekin muualle muuttanut, esimerkiksi sinne Helsinkiin, miten pääkaupunkiseudulla pohjoisen tyttö "pärjäisi". Tämmöisiä metsiä ei kotiovelle saa tekemälläkään. Puhumattakaan siitä, että harvoinpa Neulamäen metsissä vastaantulijoihin törmää (jollet kävele leveämpää hiekkatietä pitkin). Kuten J sanoi, pohjoisen tytölle muita lenkkeilijöitä on metsälenkillä ihan liikaa. Sitä kun on tottunut siihen, että ei tarvi paljoa huolehtia pamahtaako vastaantulija mutkan takaa eteen vai ei. 

Ja lenkin jälkeen näytti aikaslailla tältä:

Lumisaldo lauantain lenkiltä

Islan maha-/kainalokarvat on huopaantuvaa sorttia, joten ne kerää hirmuiset määrät lunta, jos on vähänkään suojakeli. Tuossakin kuvassa on osa, sillä suurimmat olin riipinyt irti ennen sisäntuloa. Ja tämä on vielä pientä. Viime keväänä nyrkin kokoiset pallot kainaloissa oli ihan normi juttu, jos käytiin kahlailemassa hangessa. Riesa koko turkki, Islalle vissiin unohdettiin pentuna kertoa, että sitä kasvuenergiaa voisi käyttää koipiin tukan sijasta. ;) Minimallinen sheltti muhkealla tukalla.


Maanantaina piti myös miettiä sitä, mitä sitä tahtoisi syödä (ja tehdä) joulupyhien aikana. Isäni varmisti ainakin kahteen kertaan, ettenkö ihan oikeasti ole tulossa pohjoiseen. Jopa äitini on kysynyt joka ilta, että miltä tuntuu. No hyvältä tietty. :D Tämähän on sitä mitä itse halusin. Joten voiko valittaa? Eipä oikeastaan. Eikä tarvetta ole ollut. Tuntuu, että kaikki muut ovat voivotelleet yksinäistä jouluani enemmän kuin mä itse. Olen jotenkin ollut helpottunut, ettei tarvitse vääntää itseäni ja tyttöjä täpötäyteen junaan. Saan viettää rauhallisen kotijoulun ilman huolen häivää tyttöjen pärjäämisestä isäni hoivissa (jos siis olisin matkustanut Rovaniemelle asti). Jos jotain pientä kaipaan, mummolan joulutunnelmaa - kuusta, hyvää ruokaa ja seuraa. Mutta koska kuites viihdyn yksinäni oikein hyvin, ei tässäkään siis suurempaa valittamista ole. Näin tällä kertaa.

En muistanutkaan kuin hyviä nämä onkaan!

Oliko fiksua jättää ruokaostoksien teko maanantai-iltaan aamun sijasta? No ei! Kauppa oli tupaten täynnä. Vaikea tietty sanoa miltä tilanne olisi näyttänyt heti aamusta mutta sain uhrattua koko reissuun 2 tuntia vaikka Prisma on kilometrin päässä. Enkä saanut kaikkea haluamaani yhdestä kaupasta vaan osa tuotteista oli loppu (mm. herneet). Joten jumalattoman painavien kassien kanssa raahauduin lähikaupan kautta kotio. Kun lopulta vajosin teemukin kanssa sohvannurkkaan, olin ihan poikki. Rankkaa puuhaa. ;) 

Äiti oli joulukuun puolessa välissä hehkutellut tätä glögiä useampaan otteeseen meidän puheluiden lomassa. Koska olen tiedetysti hirmuinen minttu- ja suklaafani, pakkohan tätä oli käydä hakemassa pullo Alkon puolelta kauppareissun lomassa. Jouluaaton iloja, tai sitten säästetään myöhemmäksi ihan fiiliksen mukaan. Se nyt oli suklaiden lisäksi juurikin sellainen extra-ostos, jota tämä aatto tarvitsi ("tarvitsi" - hah, kyllä vaan, mä kun olenkin niin hirmuinen kotijuopottelija :D ). 

Oman lukuajan seuraamista. Ja näyttö selvästi kaipaisi uutta suojakalvoa, yläkulma näyttää hirmuisen rumalta.

Tiistaikin meni ihan omalla painollaan tehden erilaisia askareita lukemisten lomassa. Kävin Iipan kanssa treenimässä päivällä ja samalla M&M:n myymälästä tarttui mukaan jotain pientä ja kivaa tytöille (nuo pussit kyllä taitaa palvella omia mieltymyksiä, ihanaa kun on väriä! ). Tiistain suurimpia hämmennyksiä aiheutti eksäni ilmestyminen oven taakse kaverinsa kanssa. Olivat ohikulkumatkalla ja toivat tytöille ja mulle joululahjat (siis aikas ihana ajatus ei siinä!). Pasmat meni niin ihan täysin sekaisin yllätysvieraista, että tajusin pyytää vieraat sisälle mutta siihen se vieraanvaraisuus päättyi. Olisihan se tietenkin ollut hienoa tarjota vaikka teetä tai jotain muuta kivaa mutta eheeei. Aivotoiminta kuoli ihan täysin. :D Mua oli kaiken lisäksi häiritty kesken muistiinpanoilujen ja päässä pyöri ennemmin pääsykoe kuin vieraiden mahdollinen kestittäminen. Aikansa ne siinä koirien kanssa lattialla istuivat ja lähtivät jatkamaan matkaa. Hihittelin jälkeenpäin omalle ei-niin-täydelliselle emännöinnilleni - way to go Laura! Jospa sitä seuraavalla kerralla vähän sujuvammin. ;)

Tiistai-ilta. Siisti koti, tunnelmakynttilät, hyvää musiikkia, teetä ja syömistä. Väsynyt mutta tyytyväinen.