Vuodesta toiseen

"Tomorrow is the first blank page of a 365 page book. Write a good one."

- Brad Paisley 

Vuoden viimeinen päivä. Ja aikasmoinen vuosi se onkin ollut. Aluksi mietin, että eipä sitä ole tapahtunut kovinkaan paljoa, mitäpä sitä sanoisi, jos tätä kokoaisi yhteen. Mutta mitä enemmän tätä mietin, sitä enemmän sitä ymmärtää kuin paljon tähänkin vuoteen mahtuu. Hyvää ja huonoa. Mutta kokonaisuutta jos mietin, uskon olevani plussan puolella. Kuppi puoleksi täynnä kuin tyhjä. 

Viime päivinä on tullut mietittyä paljon kulunutta vuotta omalta kannalta, siitä mitä henkilökohtaisessa elämässä on tapahtunut. Viime uutena vuotena olin aika väsynyt. Tuttu elämä oli hajonnut palasiksi paria kuukautta aikaisemmin ja olin kasannut sen uusiksi jonkin sortin muotoon suhteellisen lyhyessä ajassa. Vaikka tämäkin vuosi päättyy samanlaisella teemalla, tunnen olevani jollakin sortilla kokonaisempi kuin viime vuonna. Ahh kuin kliseiseltä tuokin kuulosti. ;) 

Ja se "teema". 

Tapasin upean ihmisen. Tapasin, tykkäsin ja ihastuin. Ja menetin. Liika monta kertaa.

Everything happens for a reason ja sitä rataa. Kyllä, tämäkin asia, se oli sitä mitä oikeasti tarvitsin viime keväänä päästäkseni tähän pisteeseen. Mutta välillä lopputulos mihin se sitten päättyi marraskuussa on silti tuntunut niin epäreilulta. Kaipaan. Paljon. Ja silti tiedän kaiken olevan kuten pitää. Ristiriitaista. Kuluneen vuoden aikana mun lempilauseeksi muodostunut "elämä on" sopii tähän jälleen niin kauhian hyvin. Elämä joskus on. Tietää, että ne ikävät asiat vaan nyt sattuu olemaan ne oikeat tapahtuneet asiat, niin kurjalta kun se joskus voi silti tuntua. Ja niinhän se menee, että yhden oven sulkeutuessa toinen avautuu. Ja näyttää siltä, että taidan olla avaamassa huikean suurta ovea, jota ei ehkä olisi tapahtunut, jollen olisi marraskuussa sulkenut tätä yhtä. Olen innoissani, hiukan kauhuissani ja silti niin törkeän täpinöissäni. Voi että. Mutta odotan. Lisätietoja, päätöksiä, kohtalon oikkuja. Paljon on muista kiinni, mutta suunta taitaa olla oikea.

Vuoteen 2014 on kuulunut paljon oivaltamisia. Suuria oivaltamisia. Olen ymmärtänyt olevani vahvempi kuin ajattelin olevani. Paljon vahvempi. Ja se tuntuu ihan kauhian ihanan hyvältä. Jälleen yksi asia, josta saan olla onnellinen. 

Ja olen huomannut omistavani tukiverkon ympärilläni. Rakkaita ystäviä. ♥ Ihmisiä, joihin voin luottaa. Niitä ei ole paljoa, mutta ne on kultaakin kalliimpia. Ja ilman näitä ihmisiä en seisoisi omilla jaloillani ihan näin tukevasti kuluneen vuoden jälkeen. Ja tiedän, etten ole kiittänyt ketään heistä suoraan, mutta tiedän heidän eksyvän tännekin from time to time ja he kyllä tunnistavat itsensä tästä. Joten kiitos ihanat. ♥

Tuohon oivaltamis-kategoriaan kuuluu aikas pitkälti se, että mitä pidemmälle ensimmäinen hakukerta eteni, sitä enemmän ymmärsin, että tämä ehkä voikin olla mahdollista. Ja sen oivaltaminen nivoutuu myös osittain tuohon vahvana olemiseen. Joskus sen täällä blogissakin olen todennut, että yksi syy siihen, miksi en ole aiemmin yrittänyt, on se, etten ole uskonut itseeni niin paljoa. Omalla taustalle kun vielä lisää lukioaikaisen sortamisen, usko omaan itseensä lähtökohtaisesti ei ole ollut vahvin mahdollinen. Joten viime vuosi on taas pukannut omaa luottamusta itseeni aimo harppauksen etiäpäin. Luonnollisesti olen aikas ylpeä itsestäni. Oli sitten tämän projektin lopputulos mikä tahansa.

Ja vaikka viime hakukerran lopputulos olikin hylkäys, se ei aiheuttanut millään muotoa sellaista itkupotkuraivarimasennus-kohtausta, joita moni muu hakija kokee. Ehkä siihen on osasyynä tuo edellä mainitsemani asia, että jo itsessään kokeeseen osallistuminen oli saavutus. Hakukerta oli ensimmäinen. Kevät oli mennyt päin peetä sekoittavien tekijöiden ansiosta. Ja varsinkin kun koe oli sellainen kuin oli. Jos seuraava kevät sattuu päättymään yhtä ohueen kirjeeseen, katsotaan otetaanko se vastaan yhtä rauhallisesti. ;) Voi olla, että sitten itketään ja poljetaan jalkaa ja vähän masistellaankin. Kuten me kaikki tiedetään, tätä ei voi tehdä puolivaloilla ja ajatuksella, että en ehkä onnistu. Viime vuonna mulla oli tämä ajatus enemmän ja vähemmän mukana. Tällä hetkellä se on poljettu johonkin kaukaisimpaan pääkopan nurkkaan. Tiedättekö sen tunteen, kun heräätte aamusta ja tekisi mieli jäädä sänkyyn mutta se ajatus, joka saa teidät loikkaamaan sängystä vielä nopeammin on "mä niin tahdon päästä sisään". Toivottavasti, koska se ajatus on ihan huikean motivoiva. Tietää mitä tahtoo. Heti aamusta jopa, vaikka aivot on hiukka kohmeessa. ;)

Ja mitä tulee noihin mun henkireikiin. ♥

Jälleen yksi kulunut vuosi takana koirien kanssa ja onnellinen olen, että sen olen saanut näiden kanssa viettää.

Vuosi 2014 jää Islan osalta hyvinkin pitkälti mieleen sairaslomavuotena. Selän kunto oli pahimmillaan vuoden 2013 lopussa ja tämän vuoden alussa. Pitkän matkaa ollaan tultu etiäpäin ja ihan toiveikkain mielin ollaan sen kanssa, vaikka välillä on tuherrettu itkua enemmän ja vähemmän. Vuoden loppua kohden onneksi vähemmän ja välillä on jopa uskallettu hengähtää helpotuksesta. Mutta sitä ei uskalla lopettaa hengityksen pidättämistä ja jatkuvaa varuilla olemista, ei ennen kuin kuulen, että selässä ei ole ei mitään vikaa ja se on suora. Nähdäänköhän me tätä päivää ikinä?

Riimi puolestaan on ollut hirmuisen pätevä harrastuskaveri. 3 vuoden jälkeen tästä alivireisestä ja paineistuvasta koirasta on alkanut löytyä niin paljoa nopeutta, etten meinaa perässä pysyä. Ei ihan helpoin ensimmäinen harrastuskoira vaikkakin sieltä päästä kummiskin. Paljon on tehty, paljon on edistytty. Vielä on muutamia hyviä harrastusvuosia edessä, toivottavasti ne on yhtä onnistuneita kuin tämä kulunut.

Näin hyvästä vuodesta saadaan myös kiittää ihania koirakavereita, joita on aina niin ihana nähdä. ♥ Mitäpä elämä olisi esimerkiksi naapurin Nallea. Tai pikkumustaa (jonka koivennosto mun sohvankulmaan tullaan muistamaan varmaan koko ikä :þ ).

Pikkumusta ♥

Blogikin täytti huomaamatta vuoden kuluneen vuoden aikana. Ainoa isompi harmitus mikä tämän kanssa on, on se, että kuluneen vuoden kuulumisissa on puolen vuoden mittainen tyhjä aukko. Mutta kevät. Se kuluttaa eniten. Ja vie aikaa eniten. Vaikkakin se on näennäisesti kurottu umpeen yhdellä isolla postauksella, ei se silti vastaa millään muotoa sitä, mitä kaikkea siellä voisi olla tilalla. Menetetty paljon, liikaa asioita, joita olisi ollut ihana saada muistiin postauksien muodossa - kuvia, fiiliksiä ja ajatuksia, onnistumisia ja epäonnistumisia, harmituksia ja onnellisuuksia. Ja nyt ei mitään. Harmittaa. Edelleen. Ihan vähän ainakin.

Haluan myös kiittää blogin lukijoita ja erityisesti niitä, jotka ovat käyttäneet aikaa kommentoidakseen jotain. Vaikka lähtökohtaisesti mulla on tavoitteena kirjoittaa blogia omaksi iloksi ja muistoiksi menneestä, on se silti kiva, jos tästä on jotain iloa muillekin. Ja teidän tsemppaukset ovat auttaneet useamman kerran jaksamaan vähän enemmän, kun on ollut fiilis ettei millään huvittaisi. Eli kiitos. ♥

Mennyttä vuotta..

1. Kotihoitoa vol. miljuuna. 2. Muistettiin ulkoilla ahkerasti kaiken muun ohella. 3. Purettiin turhautumista leipomiseen.
4. Mie ja miun pikkulikka ♥ (ja se likainen peili jälleen.. ;) ).

1. Riimi-rukkanen täytti hurrrjat 5 wee. ♥ 2. Lenkkeilytettiin N:n kanssa possukomppaniaa. 3. Muistettiin heittää aivot narikkaan edes silloin tällöin ja nautittiin elämän pienistä iloista.
(+ käytettiin kameraa selvästi liika vähän, pelkkiä koirakuvia koko kuulta)

1. Täytettiin vuosia. 2. Päiviteltiin hakuvuoden aikana kertynyttä materiaalia. 3. Oltiin hämmentyneitä Islan rodusta - tappajasherrieri? ;) 4. Valmistauduttiin siihen viimeiseen koitokseen suhteellisen rennolla mielellä.

1. Kirkkovenesoudettiin (ja hankittiin muutama rakko kaupan päälle). 2. Tavattiin uusia ja vanhoja tuttuja. 3. Hankittiin motivaatiota. 4. Leivoin 3 kakkua, joiden tuhoamiseen onneksi sain apua. 5. Kehitin muuttokuumeen! 6. Jätin taakseni jotain tuttua ja turvallista.

1. Motivaatiopulan takia keskityttiin harrastamaan. 2. Osteopaattihoidot Joensuussa osa.. jotain. 3. Hautasin rakkaan mummoni. ♥ 4. pääsykokeisiin kuulumatonta opiskelua

Mulla ei ole yleensä tapana tehdä uudenvuodenlupauksia. Enkä tänäkään vuonna siihen lähde. Mutta jos nyt edes jotakin toivoisin vuoden 2015 tuovan niin se olisi:

Iipan selkä saataisiin parempaan kuosiin (ja siinä sivussa Riimi voisi pysyä yhtä terveenä mitä on ollutkin).

Saataisiin jatkaa agilityn parissa.

Saataisiin nauttia monia ihania hetkiä ystävien seurassa. ♥

Itselle jaksamista lisää - helppoa ei ole ollut, mutta jos selviän yhtä hyvin jaloilleni kuten olen nyt selvinnyt, iloinen olisin. 

Töitä riittäisi (juuri sopivasti ;) ) ja opiskelut saisivat luvan edetä siihen suuntaan mihin niiden kuuluukin.

Ihanaa ja rauhallista Uutta Vuotta ♥