Univelkoja ja pikareissuja

Fiiliksiä keskiviikkoaamulta junasta:

Väsytytys

Islan väsynyt olotila kuvaa kyllä koko kulunutta viikkoa ihan kokonaisuudessaan. Alkuviikkoon mahtui niin paljon säätämisiä ja asioiden setvimisiä (+ yksi tentti), että kun viimein päästiin reissuun, olin jo lähtökohtaisesti ihan rättipoikkikuollut. Sanoinkin J:lle, että taidan tarvita lomaa lomareissusta. En muista, milloin yhden Helsingin reissun suunnittelu ja toteutuminen on vaatinut näin paljoa, mutta sen siitä saa kun ex temporesti päättää, että etelään on päästävä ja vielä ennen joulua.

Edeltävä viikko hujahti ohi niin lujaa (tästä viikosta nyt puhumattakaan - miten ihmeessä voi jälleen olla lauantai-ilta!), ettei perässä meinaa pysyä. Keskellä viikkoa "uhrasin" yhden illan tyttöjen illalle. Miten se voi olla mahdollista, että jo nyt kaiken maailman sosialisoinnit ja tapaamiset alkaa tuntua kielletyltä ja hyvin nounou:lta. Tulee fiilis, ettei sellaisiin olisi aikaa ja tulisi ennemmin olla lukemassa kotona. Huoh. Mutta uhmasin pääkopassa huutelevaa ääntä ja tapasimme viimeistä kertaa tällä kokoonpanolla Kuopiossa. Jälleen yksi ystävistäni muutti pois Kuopiosta ja jo minimalistiseksi kutistunut kaveripiirini kutistui entisestään. Kahteen kertaan olen katsonut uusien ja tärkeiksi tulleiden kavereiden häviävän ympäri Suomea (ensin farmaseuttivaiheen valmistumisen aikaan ja seuraavaksi proviisorivuosikurssin valmistumisen aikaan) ja nyt jäljelle jääneetkin alkavat levitä pitkin poikin. Viikon takainen lauantai vierähti siivoillessa kämppää ja katsoessa, kun kaverin koko Kuopion elämä pakattiin pakuun. 

Winter wonderland to come ♥

Muuttoa edeltävänä yönä Kuopioon saatiin jälleen lunta (joka itse asiassa on pysynyt vielä tähänkin asti ja lisää vaan pukkaa taivaalta!). Käytin koiria pikaisesti ulkona ja en voinut olla huokailematta katsellessani isoja hiutaleita. On tätäkin odotettu. Mä niin tykkään talvesta! En liika kovista pakkasista, mun sormia ja varpaita palelee aina. Niitä kun palelee jo -10 asteen tietämillä. Mutta lumi - ahh. Lumisia metsä- ja rauhallisia yölenkkejä odotellessa. ♥ Ja pääasia, että saatiin lunta. Määrästä viis. Tekee jouluaatosta sata kertaa paremman. 

Rennonletkeetä tassutrimmiä ;)

Viime viikon alkuun mahtui muutama kotipäivä, jotka ei kuuluneet suunnitelmiin ei millään muotoa. Kuten tiistaiaamuna heräsin törkeän huonoon oloon ja aamupala tulikin railakkaasti yläkautta pois. Nukuin pahoinvointisession jälkeen reilut 3 tuntia, jonka jälkeen olo oli ihan normaali. Enpä siltikään kehdannut lähteä yliopistolle, koska mistäpä sitä tietää, miten maha olisi reagoinut lounaaseen. Kokeilin syksyllä miltä tuntui halailla pönttöä töissä, eikä tällä erää tehnyt mieli laajentaa kokeilua yliopiston vessaan. ;) Joten pysyin suosiolla kotona, joka automaattisesti (valitettavasti) tarkoitti heikkotehoisempaa päivää, varsinkin kun päivän sai kunnolla liikkeellä vasta kello 12. Kotipäivissä tosin on se hyvä puoli, että vaikka tauot venähtää, ne välillä saa vietettyä ihan järkevästikin, kuten koirien tassukarvoja trimmatessa. Riimin kanssa homma sujuu niin rennosti, ettei tosi. Hyvä ettei rukkanen nuku sillä välin, kun ojentelen koipia ties mihin asentoihin. Iippa sitten puolestaan on i-h-a-n eri päästä. Kuten aina. Nämä kaksi kun ovat aikaslailla kuin yö ja päivä.

Ekat joulukortitkin putkahti postilaatikkoon  - ei puhettakaan siitä, että olisi aikaa askarrella jotain sellaista kuin joulukortit. Ehei.. Ehkä joskus tulevaisuudessa.

(Viime viikon) perjantai-iltana Islan venytyksiä tehdessä aloin miettimään viime hoitoa ja sitä, kuinka pitkä väli tulisi olemaan ennen kuin päästäisiin seuraavan kerran osteopaatille. Ajatuksissa oli tammikuu, hyvällä tuurilla kuun alku, huonolla tuurilla (jos aikataulut ei natsaisi) hoito olisi saattanut venähtää 2 kuukauden päähän suositellusta. Eihyväei. Pienoisen ahdistuksen sain aikaan tuostakin ja laitoin samontein J:lle viestiä, että mikä hänen tulevan viikon aikataulu on. Siitäpä alkoi sitten sellainen aikataulujen sovittelu -show, ettei mitään rajaa. J:llä kiireinen viikonloppu, joten sain hänet kunnolla kiinni vasta maanantaina. Sunnuntaihin mennessä osteopaatin vapaat ajat olivat hänen nettisivujen mukaan menneet, joten laitoin sinne mailia. Sieltä tuli bumerangina kysymys, että miten ollaan etelässä, ja vapaa aika olisi järjestynyt jo maanantaille. No mitäpä vastaat sunnuntai-iltana osteopaatille aikataulusta, josta ei ole mitään tietoa. No heitin sinne summassa päivähaarukan, jolloin saatettaisiin olla tulossa, ja odoteltiin J:n vastausta. Ma-iltana sain osteopaatille sopivat päivät varmistettua (ke-pe väli), ja jouduin vielä lähettämään erikseen perään mailin, jossa tarkensin sopivaa päivää J:n toiveesta (hiukka hävetti laitella tarkennusta perään, kun on juuri laittanut mailin, että kaikki päivät käy :P ). Aluksi saatiin aika keskiviikolle, kohta osteopaatin toiveesta aika siirtyy torstaille. J:n kanssa sovittu keskiviikon tuloaikataulu pitää sopia uudestaan, koska osteopaattiaika siirtyi... Siis voi uhhuh. Jatkuvaa soittelemista/viestittelyä kiireiselle J:lle, tai mailailua osteopaatille tai vaihtoehtoisesti odottelua, että saan varmistuksen johonkin asiaan. Ja mikään näistä asioista ei ollut oikeastaan minusta kiinni, sillä mulle kelpasi kaikki. Plaah! Olin ihan ylirasittunut koko säätämisestä, jatkuvasta juna-aikataulujen tms. kyttäämisestä ja näin ollen ihan puolikuollut junassa keskiviikkona. 

"Eikö me voitas jo mennä.."
Iippa ja kamat ready to go!

Jossain Lahden tienoolla paistoi jopa aurinko! 

Eväskerjuri

Vaikka reissun järjestäminen olikin ihan yllättävän rankkaa, enpä olisi tätä reissua halunnut jättää välistä missään nimessä. Kahteen päivään mahtui matkustetettuja kilometrejä reipas 900, yö asuntoautossa, illan istumista hyvässä ja mielenkiintoisessa seurassa, muiden agilitytreenejä seuratessa ja itse kokeillessa lainakoiraa. Lisänä torstaina pääsin kosketusetäisyydelle lampaiden kanssa (eka kerta elämässä) sekä katsomaan, kuinka kolme eri tyyppistä taitavaa koiraa paimentaa lampaita. Opin myös paimennuksessa käytettävän kepin käyttöä taluttessani neljää (itselle vierasta) koiraa lämmittelylenkillä. Ja tietysti tämän lisäksi reissuun kuului pieniä eksymisiä (kuinkas muuteskaan), erilaisia testattuja navigaatio- ja reittiopas-sovelluksia, ratikalla kulkeminen (eka kerta siinäkin? Ehkäpä.. en muista), kännykän akun kuoleminen kriittisellä hetkellä sekä itsenäisiä bussiseikkailuja ties mihin kolkkaan Espoota ja Vantaata (luonnollisesti olen ylpeä, että pääsin perille ;) ). Oikein mielenkiintoinen ja huikea reissu. Ja rankka. Islalle varsinkin. Iippa taisi hiukan stressata yksintehdystä junamatkasta ja suurkaupungin vilinästä. Viime kerralla sentäs Riimi ja Nalle oli mukana. Neiti oli melkein käyttäytynyt asiallisesti J:n hellässä huomassa, ja melkein teki mieli tehdä siitä rukkaset kuullessani miten heidän päivä oli sujunut (edelleen J, soorii..). Ei ole maalaistolloilla helppoa suurkaupungissa.. Mutta iso kiitos reissun toteutumisesta kuuluu majoittajalleni, joten kiitos J. ♥ Niin että tervetuloa meille (sotkemaan? ;) ).

Ja tietenkin se tärkein, minkä takia lähdettiin - Iipan osteopaatti. Venytyksiä oli tehty enemmän ja vähemmän ja jännitin eniten sitä, oliko niistä ollut hyötyä. Saatiin tällä kertaa hirmuisen hyviä uutisia - selkä oli paljon paremmassa kunnossa siitä, mihin se saatiin 2kk sitten. Ketola hoki moneen otteeseen, että onpa se edistynyt. Saatiin myös vihreää valoa agilitylle, mikä lämmittää mieltä erityisen paljon. Jos vaan Islan nuppi kestää, päästään tekemään muutakin kuin pelkkää suoraa linjaa. Ja sittenpä sitä nähdään, miten selkä kestää. 

Vaikka mulla pokkari reissussa mukana olikin, tuliko sitä käytettyä? No ei tietenkään.. Joten kuvasaldo on todella olematon..

Iippa heitteli palloa hiukka vihjaavasti kameran eteen mun kuvatessa Riimiä 

Riimi puolestaan vietti yön naapurissa Nallen seurana. Rukkanen oli ollut hienosti, syönyt kaikki talon puruluut sekä treenannut oikein pätevästi torstain viikkotreeneissä, jotka multa jäi väliin reissaamisen takia. Videoitakin näin hienosta ratatreenistä ja keinusta, mikä näytti huikean hyvältä pienen radan osana. Kovasti se siltä alkaa näyttää, että me saatettaisiin oikeasti olla kisakunnossa tammikuussa. Apuva!

Eilen postilaatikosta löytyi myös ilahduttava kirje. On ne äidit ihania. ♥ Lapsi ei olisi kyllä nälkään kuollut joulupyhien aikana, mutta enpä mä valita. Saatanpa nyt sitten ostaa jotain extra-kivaa syötävää jouluaatoksi, vaikka se ei suunnitelmissa alunperin ollutkaan. 

Blogi täytti vähän päälle kuukausi sitten vuoden. Sekin rajapyykki vähän niin kuin hujahti ohi itsestään. Ihan huikean nopeasti on aika mennyt. Ja paljonpa täältäkin löytyy elettyä elämää ja asiaa kuluneesta vuodesta taukoineen päivineen. Aloitin blogin suhteellisen anonyymisti, eikä tarkoitus ollut kertoa omasta elämästä mitään sellaista, mistä mut voisi tunnistaa. Omia kuviakin löytyy blogista muutamia, sekä omasta elämästä on tullut kerrottua jo niin paljon, että tietynlainen anonyymius on hävinnyt huspois jo kauan sitten. On jo sen verta julkista mun hakuprosessi, etten jaksa enää välittää vaikka joku tuttu mut täältä bongaaki. Se kait se oli se suurin syy pitää tämä suhteellisen hyshys-tyylisenä. Kaverit saakoot edelleen pysyä anonyymeina. He kun eivät ole valinneet tulla julkistetuksi tekstien muodossa.


Aattoon ei ole enää montaa päivää, joten voip olla, ettei blogin pariin tule palattua ennen sitä. Tämänpä myötä toivotan kaikille mukavaa ja rauhallista Joulua. ♥