Otsikkovaihtoehtona oli "häröilyä" sillä sitäpä tämä mein kotiarki on tällä viikolla ollut. Isla on ollut niiiin tärpeissään kuin juoksuinen narttu vaan voi olla, ja viikon loppumisen myötä myös Riimin lähestyvät tärppipäivät on lisännyt oikein mukavasti pökköä tuohon kiimaiseen koirakersaan. Lirkutellaan minkä keretään, välillä otetaan myös hampaasta, kun ei oikein meinaa vanhapiikayrmy ymmärtää nuorempaa ihailijaansa. Ja vaiks Riimi on kuin ihana tahansa, niin ei ole lampaan voittanutta.. Joka ilta Isla yrittää raahata lammastaan makuuhuoneeseen "unikaveriksi" mutta siinä vaiheessa on jo pakko pistää lammasparka (ja Isla) jäähylle. Onhan se nyt annettava lepotauko toisellekin (+ omistajan korville - lammas kun sattuu pitämään sisällään 2 vinkua + helistimet). Niin kivaa kuin Islalla onkin hormonihuuruissaan, mä sentäs toivon yöunia. :D
Mutta palatakseni otsikkoon - mä sain töitä! Herranjumala, Kuopiosta! Eihän tämmöistä nyt vaan tapahdu. Täällä tämän alan työpaikat on aikas kiven alla. En-voi-ymmärtää-mitä-tapahtui-järkytys ei siis oikein ota laantuakseen. Olin niin täysin menossa haastatteluun ajatuksella "juu, nyt esittäytymään ja sitten seuraavalle kierrokselle, jos hyvin käy". Ja mitä vielä. 15 minuutin jälkeen apteekkari alkaa pohtimaan ääneen, että oliskohan tämä tässä ja pitäisköhän meidän sitten kirjoittaa työsopimus. Siinä vaiheessa mietin, että mä nyt en ymmärtänyt jotain oikein tuosta lauseesta. Ja kun paikalla ollut proviisori vielä myönteli, että 'mitäpä tässä turhia miettimään ja soittelemaan loppuviikosta perään, eiköhän se ollut tässä' niin mun leuka loksahti jonnekin polviin asti. Joten about 30 minuutin kuluttua haastattelun aloittamisesta kävelin jo ulos työsopparin kanssa. Ja samassa rakennuksessa olevan ruokakaupan koko leipäosasto varmaan kuuli, kuin mä hihkuin äidilleni puhelimeen uudesta työpaikasta. :D Ihan törkeän hyvä fiilis kyllä! Keväälle luultavasti luvassa tunteja, kesän työtilanne selvillä, ja jatkoakin on luvassa. Aikas jees!
Jos keskiviikko oli viikon huikein päivä, torstai oli meille tämän viikon toiseksi huikein - nuorempi karvalapanen oli mukana treeneissä!
Islan käytösongelmat (tai no.. kuka niitä nyt haluaa miksikin kutsua..) pahenivat huomattavasti selkäongelmien myötä yli vuosi sitten. Islasta nykyisin puuttuu kyky rauhoittua, jos se flippaa tietyn rajan yli. Eli kierrokset nousee liika korkeiksi eikä se vaan kykene niitä itse laskemaan. Yli menevän kiekkatilan saavuttaminen tapahtuu jo ihan muutamassa sekunnissa ja melkein mistä tahansa asiasta, joka voi koiraa innostaa - lelut, ruoka, temppujen tekeminen, näköyhteys toiseen treenaavaan koiraan, pallon heittely.. you name it. Meillä eletään sisällä kotona osittain sukkasillaan, jotta edes kotiympäristöä saataisiin rauhoitettua.
Isla on mun aktiivisin (ts. helposti kiihtyvin) koira tähän mennessä. Riimi on ollut melkeinpä aina alivireinen. Sitä on pitänyt innostamalla innostaa, jotta siitä saataisiin edes murto-osa siitä reaktiosta, joka Islalta tulee sekunnissa lelun näkemisestä. Joten I:n kanssa mennään nyt ilmeisesti per*e edellä puuhun - pentuna rauhoittumisharjoituksiin käytettiin aivan liian vähän aikaa ja keskityttiin viretilan nostamiseen. No viretilahan meillä on loistava, niinkin loistava, että se kuppi menee nurin hetkessä... Ennen selkäongelmia Isla sentäs osasi rauhoittua edes jollain tasolla mutta nyt.. Juuei. Sekin vähäinen itsehillintä on kadonnut johonkin huspois.
Alkuviikolla pohdittiin N:n kanssa pitkä tovi sitä, että mistä tätä lähdettäisiin purkamaan. Mitäpä testataan seuraavaksi. Ongelmaksi kun meinaa nousta tuo Islan huikean suuri energisyys, jota normi lenkkeily tai nenätyöskentely (joka tuntuu sekin olevan ihan liika kivaa ja rauhoittamisen sijasta innostaa liikaa) ei vaan kuluta tarpeeksi. Ihan sama kuinka kotona yritellään hissutella ja vaaditaan rauhoittumista mutta kun tuota virtaa on niin sitä on. Työtä tälle pitäisi saada, jotain mihin purkaa. N ehdotti, että ota Isla treeneihin mukaan ja katsotaan mitä kolmannella osapuolella, mein treeniohjaajalla on siihen sanottavana.
Treenikoutsi päätyi aikaslailla samaan mitä mekin, että tämä nyt voi vaan olla jatkuva kierre - liikaa virtaa, ei kykene rauhoittumaan. Kiekkaa treenatessa, joten treenaaminen on lopetettu, ettei stressata koiraa turhilla kiekkatiloilla. Virtaa ei saada purettua ja rauhoittumiskyky vaan huononee. Ja siinäpä sitä sitten ollaankin. Hauskahan tässä oli se, että Isla ei edes vetänyt sellaisia räyhäkiekkoja mikä oli ihan vakio juttu vuosi sitten, jolloin hallilla ollaan käyty viimeksi. Ja tuon takia me se vietiin näytille, että koutsikin näkisi, mikä se tilanne oikeasti pahimmillaan joskus on. Tai oli. Jäin ihan miettimään, että tuollaisia räyhäkiekkaamisia ei ole näkynyt enää kuukausiin. Yritäpä siinä sitte selittää, että ei tämä koskaan näin rauhallinen hallilla ole ollut. ;) Mutta ehkäpä tämäkin alkaa olla osteopaattihoitojen ja hierontojen (+ satojen eurojen tuhlaamisen) tulos - vaiks selkä ei olekaan vielä kunnossa, se on jo niin paljon parempi, että pahimmat kivut on saatu pois. Ja tän myötä pahimmat räyhät saadaan pidettyä kurissa.
Joten Islan saikku loppui torstaina. Me siis kokeillaan muutaman viikon ajan treenailla säännöllisesti ja katsotaan onko siitä mitään iloa noiden kiekkatilojen kanssa. Koti rauhoitetaan niin täysin kun vaan voi olla. Ei temppuiluja tai leluja (väliaikaisesti), ei mitään mikä voi edes potentiaalisesti nostaa kiekkaa. Opetellaan sitä, miten noitakin asioita voidaan tehdä rauhallisesti. Kaikki tekeminen ja vireen nostot yhdistetään aksahalliin, ja loppuaika yritetään olla hissun kissun. Isla sai myös uuden alustan yläkerran eläinkaupasta, ja tästä lähdetään nyt tekemään omaa paikkaa kotio, joka yhdistyy tulevaisuudessa toivottavasti rauhalliseen mielentilaan. Ehkäpä tällä saadaan helpotettua kotirauhoittumista, jos kuppi menee nurin. Ja elättelen toiveita, että alustaa voi myös käyttää tulevaisuudessa treeneissä, reissussa tms., jossa koiran pitää jaksa osata olla rauhassa. Tällä hetkellä positiivisin mielin tämänkin suhteen, ehkäpä tästä vielä jotain tulis. Ikinähän tästä ei normia tule, sellaista joka olis (mun pääkopassa) ideaali, mutta jos edes normi arki onnistuisi niin oikein kiva olis.
Ja mitä tulee torstain treeneihin - Isla oli niiiiin hitsin pätevä treenaaja, että! Niin pätevä (ja täydellisen väsynyt treenien jälkeen), että melkein pakahduin jo tuosta onnellisuuden tunteesta. ♥ Treeniohjaaja sanoikin, että ihan älyttömän hienosti pysyy hanskassa ja on kuulolla, vaikka viretila on korkea. Ei mene todellakaan niin yli, mitä annoin olettaa kertoessani mein ongelmista. Mähän itkin monia iltoja vuosi sitten sen takia, kun yritin hyväksyä sitä, ettei Isla ehkä koskaan pääsisi harrastamaan. Tässä koirassa kun on kaikki, mitä olen sheltistä tahtonut. Ja jopa enemmän. Joten näin nuoren, potentiaalisen koiran laittaminen saikulle (jonka varauduin kestävän koko Islan loppuelämän) on vaan niin suuri vääryys. Eli vaiks tämä nyt sitten olisikin vaan muutaman viikon kokeilu, niin ainakin karvarukkanen pääsee tekemään sitä mistä oikiasti tykkää.
Ja osasihan tuo teinikoira sen verta pöljäillä hallilla, että yritti merkata jonkun ihanan hajun (juoksuhousut siis jalassa) meidän pitäessä pohdintatuokiota. Hölmö kipitteli takaisin vähän vaikian näköisenä märkien housujensa kanssa. Minkäs teet, mulla mitään varahousuja ole olemassakaan, Riimi kun ei ole ikin yrittänyt mitään yhtä pöljää. Tuskin Islakaan kokeilee uusiksi, oli sen verta hämmentyneen nolona pienestä ohohups-vahingosta. :D Videoitakin melkein saatiin näytille asti, mutta lauantain treeniyritys ei mennyt ihan nappiin. Lähdin Islan kanssa hallille kameran kera mutta hallin pihalla huomaan unohtaneeni juoksuhousut kotio. Siitäpä sitten täyskäännös ja nokka tulosuuntaa kohti. Pikkasenko ärsytti. Ei tullut lähdettyä uusiksi, iski sen verta ketutus-laiskuus.
 |
| Lammaskoira.. Panolammas... On tässä sentäs joku logiikka.. ;) |
Mutta palatakseni otsikkoon - mä sain töitä! Herranjumala, Kuopiosta! Eihän tämmöistä nyt vaan tapahdu. Täällä tämän alan työpaikat on aikas kiven alla. En-voi-ymmärtää-mitä-tapahtui-järkytys ei siis oikein ota laantuakseen. Olin niin täysin menossa haastatteluun ajatuksella "juu, nyt esittäytymään ja sitten seuraavalle kierrokselle, jos hyvin käy". Ja mitä vielä. 15 minuutin jälkeen apteekkari alkaa pohtimaan ääneen, että oliskohan tämä tässä ja pitäisköhän meidän sitten kirjoittaa työsopimus. Siinä vaiheessa mietin, että mä nyt en ymmärtänyt jotain oikein tuosta lauseesta. Ja kun paikalla ollut proviisori vielä myönteli, että 'mitäpä tässä turhia miettimään ja soittelemaan loppuviikosta perään, eiköhän se ollut tässä' niin mun leuka loksahti jonnekin polviin asti. Joten about 30 minuutin kuluttua haastattelun aloittamisesta kävelin jo ulos työsopparin kanssa. Ja samassa rakennuksessa olevan ruokakaupan koko leipäosasto varmaan kuuli, kuin mä hihkuin äidilleni puhelimeen uudesta työpaikasta. :D Ihan törkeän hyvä fiilis kyllä! Keväälle luultavasti luvassa tunteja, kesän työtilanne selvillä, ja jatkoakin on luvassa. Aikas jees!
Jos keskiviikko oli viikon huikein päivä, torstai oli meille tämän viikon toiseksi huikein - nuorempi karvalapanen oli mukana treeneissä!
Islan käytösongelmat (tai no.. kuka niitä nyt haluaa miksikin kutsua..) pahenivat huomattavasti selkäongelmien myötä yli vuosi sitten. Islasta nykyisin puuttuu kyky rauhoittua, jos se flippaa tietyn rajan yli. Eli kierrokset nousee liika korkeiksi eikä se vaan kykene niitä itse laskemaan. Yli menevän kiekkatilan saavuttaminen tapahtuu jo ihan muutamassa sekunnissa ja melkein mistä tahansa asiasta, joka voi koiraa innostaa - lelut, ruoka, temppujen tekeminen, näköyhteys toiseen treenaavaan koiraan, pallon heittely.. you name it. Meillä eletään sisällä kotona osittain sukkasillaan, jotta edes kotiympäristöä saataisiin rauhoitettua.
Isla on mun aktiivisin (ts. helposti kiihtyvin) koira tähän mennessä. Riimi on ollut melkeinpä aina alivireinen. Sitä on pitänyt innostamalla innostaa, jotta siitä saataisiin edes murto-osa siitä reaktiosta, joka Islalta tulee sekunnissa lelun näkemisestä. Joten I:n kanssa mennään nyt ilmeisesti per*e edellä puuhun - pentuna rauhoittumisharjoituksiin käytettiin aivan liian vähän aikaa ja keskityttiin viretilan nostamiseen. No viretilahan meillä on loistava, niinkin loistava, että se kuppi menee nurin hetkessä... Ennen selkäongelmia Isla sentäs osasi rauhoittua edes jollain tasolla mutta nyt.. Juuei. Sekin vähäinen itsehillintä on kadonnut johonkin huspois.
Alkuviikolla pohdittiin N:n kanssa pitkä tovi sitä, että mistä tätä lähdettäisiin purkamaan. Mitäpä testataan seuraavaksi. Ongelmaksi kun meinaa nousta tuo Islan huikean suuri energisyys, jota normi lenkkeily tai nenätyöskentely (joka tuntuu sekin olevan ihan liika kivaa ja rauhoittamisen sijasta innostaa liikaa) ei vaan kuluta tarpeeksi. Ihan sama kuinka kotona yritellään hissutella ja vaaditaan rauhoittumista mutta kun tuota virtaa on niin sitä on. Työtä tälle pitäisi saada, jotain mihin purkaa. N ehdotti, että ota Isla treeneihin mukaan ja katsotaan mitä kolmannella osapuolella, mein treeniohjaajalla on siihen sanottavana.
Treenikoutsi päätyi aikaslailla samaan mitä mekin, että tämä nyt voi vaan olla jatkuva kierre - liikaa virtaa, ei kykene rauhoittumaan. Kiekkaa treenatessa, joten treenaaminen on lopetettu, ettei stressata koiraa turhilla kiekkatiloilla. Virtaa ei saada purettua ja rauhoittumiskyky vaan huononee. Ja siinäpä sitä sitten ollaankin. Hauskahan tässä oli se, että Isla ei edes vetänyt sellaisia räyhäkiekkoja mikä oli ihan vakio juttu vuosi sitten, jolloin hallilla ollaan käyty viimeksi. Ja tuon takia me se vietiin näytille, että koutsikin näkisi, mikä se tilanne oikeasti pahimmillaan joskus on. Tai oli. Jäin ihan miettimään, että tuollaisia räyhäkiekkaamisia ei ole näkynyt enää kuukausiin. Yritäpä siinä sitte selittää, että ei tämä koskaan näin rauhallinen hallilla ole ollut. ;) Mutta ehkäpä tämäkin alkaa olla osteopaattihoitojen ja hierontojen (+ satojen eurojen tuhlaamisen) tulos - vaiks selkä ei olekaan vielä kunnossa, se on jo niin paljon parempi, että pahimmat kivut on saatu pois. Ja tän myötä pahimmat räyhät saadaan pidettyä kurissa.
Joten Islan saikku loppui torstaina. Me siis kokeillaan muutaman viikon ajan treenailla säännöllisesti ja katsotaan onko siitä mitään iloa noiden kiekkatilojen kanssa. Koti rauhoitetaan niin täysin kun vaan voi olla. Ei temppuiluja tai leluja (väliaikaisesti), ei mitään mikä voi edes potentiaalisesti nostaa kiekkaa. Opetellaan sitä, miten noitakin asioita voidaan tehdä rauhallisesti. Kaikki tekeminen ja vireen nostot yhdistetään aksahalliin, ja loppuaika yritetään olla hissun kissun. Isla sai myös uuden alustan yläkerran eläinkaupasta, ja tästä lähdetään nyt tekemään omaa paikkaa kotio, joka yhdistyy tulevaisuudessa toivottavasti rauhalliseen mielentilaan. Ehkäpä tällä saadaan helpotettua kotirauhoittumista, jos kuppi menee nurin. Ja elättelen toiveita, että alustaa voi myös käyttää tulevaisuudessa treeneissä, reissussa tms., jossa koiran pitää jaksa osata olla rauhassa. Tällä hetkellä positiivisin mielin tämänkin suhteen, ehkäpä tästä vielä jotain tulis. Ikinähän tästä ei normia tule, sellaista joka olis (mun pääkopassa) ideaali, mutta jos edes normi arki onnistuisi niin oikein kiva olis.
Ja mitä tulee torstain treeneihin - Isla oli niiiiin hitsin pätevä treenaaja, että! Niin pätevä (ja täydellisen väsynyt treenien jälkeen), että melkein pakahduin jo tuosta onnellisuuden tunteesta. ♥ Treeniohjaaja sanoikin, että ihan älyttömän hienosti pysyy hanskassa ja on kuulolla, vaikka viretila on korkea. Ei mene todellakaan niin yli, mitä annoin olettaa kertoessani mein ongelmista. Mähän itkin monia iltoja vuosi sitten sen takia, kun yritin hyväksyä sitä, ettei Isla ehkä koskaan pääsisi harrastamaan. Tässä koirassa kun on kaikki, mitä olen sheltistä tahtonut. Ja jopa enemmän. Joten näin nuoren, potentiaalisen koiran laittaminen saikulle (jonka varauduin kestävän koko Islan loppuelämän) on vaan niin suuri vääryys. Eli vaiks tämä nyt sitten olisikin vaan muutaman viikon kokeilu, niin ainakin karvarukkanen pääsee tekemään sitä mistä oikiasti tykkää.
Ja osasihan tuo teinikoira sen verta pöljäillä hallilla, että yritti merkata jonkun ihanan hajun (juoksuhousut siis jalassa) meidän pitäessä pohdintatuokiota. Hölmö kipitteli takaisin vähän vaikian näköisenä märkien housujensa kanssa. Minkäs teet, mulla mitään varahousuja ole olemassakaan, Riimi kun ei ole ikin yrittänyt mitään yhtä pöljää. Tuskin Islakaan kokeilee uusiksi, oli sen verta hämmentyneen nolona pienestä ohohups-vahingosta. :D Videoitakin melkein saatiin näytille asti, mutta lauantain treeniyritys ei mennyt ihan nappiin. Lähdin Islan kanssa hallille kameran kera mutta hallin pihalla huomaan unohtaneeni juoksuhousut kotio. Siitäpä sitten täyskäännös ja nokka tulosuuntaa kohti. Pikkasenko ärsytti. Ei tullut lähdettyä uusiksi, iski sen verta ketutus-laiskuus.
 |
| Perjantai-illan raadot |
 |
| Itsenäisyyspäivän tunnelmointia ♥ |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti