Isla

Yleensä pennun odotukseen liittyy viikkojen piina, johon kuuluu ylitsevuotavaa huokailua ja hehkuttelua siitä mitä tulevaisuus on tuomassa. Viimeiset 8 viikkoa menivät niin epävarmuuden saattelemina, ettei hehkutus-fiilistä kerennyt kunnolla tulla. Joulun jälkeen päätöksen tehdessäni, olin tietenkin mitä onnellisin (onko se nyt kumma, jouluaatto kahdesti yhdessä talvessa ;) ) mutta samalla hiipi pieni ahdistus siitä, miten ehtisin tehdä kaiken ennen pentua.

Pennun saapumiseen oli alle viikko (niin herranjumala sentään, vain viikko!) ja meillä oli tarkoitus kotiutua pohjoisesta muutamaa päivää ennen Uutta vuotta ja itse h-hetkeä. Jouluaatto oli vietetty alkuperäisistä suunnitelmista poiketen Kuopiossa miehekkeen veljen perheen saapuessa aatoksi tänne. Tämä oli jo toinen aatto peräjälkeen Kuopiossa, joten lupasin itselleni, että seuraava aatto olisi parempi viettää Oulussa.

Meidän  Oulun reissu muuttui hieman ongelmalliseksi auton lopettaessa yhteistyön sinä aamuna, kun meidän olisi ollut tarkoitus ajella Rovaniemelle isovanhempieni luokse. Akku ihan totaalisen tyhjä. Soitettuamme auton omistajalle, tämä vaan tuumaa puhelimeen, että juu, siinä on aika huono akku. No kiitosta vain. :D Olis kai tämän voinut haluta tietää jo ennen reissuun lähtöä. Ilmeisesti kovat pakkaset ja akun huono latautuminen ajon aikana tekivät tehtävänsä. Loppujen lopuksi reissu tehtiin isäni autolla, ja kotiakin päästiin sillä kotterolla, jolla oltiin mentykin. Ilmoitin heti samantien, että pentu tultaisiin hakemaan miehekkeen omalla autolla. Mua ei kiinnostanut ajatus jumiin jäämisestä Kajaaniin myöhään illalla kovassa pakkasessa sen sijaan, että ajeltais kotiin pienen paimenen kanssa.

Meidän lauman vanhimmainen jäi Ouluun, kuten oli sovittu jo kuukausia (vuosi?) sitten. Vaikka pennuntulo ei ollut varmaa, varauduin tähän kuiten kaiken varalta. Olin puhunut tästä isäni kanssa jo ikuisuuden verran. Ronja oli oppinut omakotitalossa asuessaan joitain pahoja tapoja, joita en ollut saanu kitkettyä pois. En halunnut sen siirtävän niitä uudelle tulokkaalle. Ja tosiasiahan on se, ettei Ronja tule toimeen muiden koirien kanssa. Se sietää Riimiä just ja just. Varsinkin, kun Riimin ikä alkaa huidella neljää vuotta eikä pentumaisista eleistä ole tietoakaan. Sovimme kahdesta kuukaudesta, josta puhe olikin ollut. Pentu kerkeää tässä ajassa kiintyä (toivottavasti) Riimiin ja niiden välille kerkeää muodostua side. Tai ainakin kovasti elän tässä toivossa. :D

Muutamat päivät kotona meni aika tehokkaasti. Kotia järjesteltiin pentuturvalliseksi miettimällä kompostiaitojen sijaintia, hankkimalla niitä lisää ja käärimällä mattoja pois. Sähköjohdot aseteltiin siten, ettei niihin olisi mahdollista päästä käsiksi. Eli sitä tavallista mihin pitää varautua ennen pentua. Eteinen aidattiin siten, että siihen jäi sopiva tila pennun olla yksin. Kompostiaidoilla blokattiin pääsy ulko-ovelle, makuuhuoneeseen sekä olohuoneeseen. Ongelmaksi muodostui kengät, joita meillä oli rivissä välioven vieressä. 

Ratkaisu löytyi Ikeasta (Matkus ♥). Halpa ja ihan siisti. Nojoo, kyllähän noista ovista näkyy läpi mutta annettakoon se anteeksi. Täytyy vain kestää. :D Tuohon ei ollu ihan helppo löytää vaatekaappia, jonka leveys olisi alle 90cm (pirun valonkatkaisija, joka näkyy kuvassakin). Tai joka täyttäisi kummankin toiveet. Jyskissä käytiin katsomassa yhtä, mutta lopulta miehen vastahakoisuuden vuoksi se jätettiin kauppaan. Ja hyvä niin, paljon parempi tämä on. Joten kiitos hänen jääräpäisyyden, meillä nyt on sentäs siedettävä kaappi meidän eteisessä. Eihän siihen mennytkään kuin vuosi. ;) Viimeinen ilta (joka siis oli Uuden vuoden aatto) vietettiin hyvässä seurassa vähän väkevämpää maistellen, leffaa katsellen ja illan lopussa myös vaatekaappia ihaillen. :D Tyytyväiset ostajat siis.

Nimiasiaa oli pohdittu viikon verran. Ärrä-teeman pohjalta olin pyöritellyt yhtä nimeä jo pitkään mutta hylkäsin sen ihan sen vuoksi, ettei se omasta mielestäni sopinut kyseiselle pennulle. Siskollensa kylläkin olisin voinut sen kuvitella, mutta en tälle. Mulla alkoi olla jo oma suosikki, mutta miehen mielipidettä kysyessä sain täyden tyrmäyksen. En sen suhteen, etteikö nimi olisi kelvannut, jos olisin sen ehdottomasti halunnut. Mutta nimi sattui olemaan (kuuluisan?) venäläisen keksijän sukunimi. Mistä ihmeestä mäkin olisin sen voinut tietää. Never heard. :D Musta nimi kuulosti oikein kauniilta omaan korvaan. Siinä vaiheessa, kun koko mun suvultani sekä meidän maanantai-illan vieraalta oli kysytty "Mitä sulle tulee mieleen sanasta.." ärsyynnyin ihan täysin. Mielleyhtymä venäläisen keksijän ja söpön koiranpennun välillä ei oikein natsaa. No joo, pääasia että nimi olis kelvannu mulle. Mutta tässä vaiheessa aloin jo miettiä viiksikästä venäläistä nimen kuultuani. ;) Kummallekin kelvannut nimi löytyi nopeasti ja on hyvin samankaltainen pieniä kirjainmuutoksia lukuun ottamatta. Tykkään. ♥

(kuvat kännykkälaatua, joten laatu on sen mukaista)

Minitiimin Closer To Glory - Noomi

Minitiimin Cruizn On Cloud Nine - Perro

Minitiimin Cute Overloaded - Isla. Hiirilelu löytyi näyttelyboksista hetkeä ennen
lähtöä ja siitä tuli hetkessä niin mieluisa, että se muutti pennun mukana Kuopioon :)

Hetkellinen rauhoittuminen autossa

Itse pennunhakureissu sujui ihanasti. Meillä riitti juteltavaa hyvin hyvin paljon ennen kotiinlähtöä. Käytännön asioita sekä viime hetken vinkkejä karvojen ja korvien huollosta. Pennut touhusivat keskenään ja ottivat välillä pienet torkut, jotta jaksoivat taas jatkaa rallia. Epäusko meinasi vallata useampaan kertaan. Lattialla jaloistaan täysiä pinkova lammaskoiran alku lähtisi meidän mukaan ihan aikuisten oikeesti. ;) Mieheke jaksoi myös todella ihanasti muutaman tunnin verran. Taisi sekin viihtyä enemmän kuin hyvin pentujen seassa lattialla meidän hoitaessa muita asioita kuntoon.

Kyyneliltä ei kuitenkaan vältytty. Toisen osapuolen ojentaessa pentua mun syliin autoon lähtöä tehdessä nieleskelin kyyneleitä nähdessäni kuinka rankkaa se tuntui toiselle olevan. Välitöntä. ♥  Ja autossa hajosin täysin. Ilosta ja myös siitä, kuinka toisen piti luopua. Väsynyt? No kyllä varmasti osittain. Edeltävänä yönä olin heräilly ties kuinka monta kertaa tarkistamaan kelloa ja miettimään, josko kehtaisin nousta ylös. Ja tunnetusti oon herkkis. Mikä tahansa liikuttava tv-ohjelma saa mut nyyhkyttämään. Puhumattakaan herkistä kuvista tai tarinoista. Että tää oli ihan odotettua. 

Automatka meni siinä suhteessa helposti, että pentu ei voinut pahoin. Levottomuutta ja läähätystä esiintyi melkein koko kahden tunnin ajan. Mutta kotiin päästiin ehjinä. 

Juuri kotiutuneena

Ja vielä videon muodossa ensimmäinen kerta, kun pentu lasketaan sylistä alas.