Acana

Vihdoin ja viimein. Se kauan odotettu ruokasäkki on täällä. Ja Islan reaktiosta päätellen, odotettu yllätys oli mieluinen...

Acanan penturuuan loputtua olisin tilannut puppy & junnu -ruokaa jo saman tien mutta sitä ei ollut saatavilla sillä hetkellä. Jouduin siis kääntymään M&M:n puoleen ja ostin sieltä Nutron puppy väliaikaistarpeeseen. Vaikka Islan ruokahalu onkin parantunut sitten ensimmäisten kuukausien, jolloin todella taisteltiin sen suhteen, syödäänkö ruokaa (lue: nappulaa, raaka liha kyllä kelpasi) ollenkaan vai ei. Islan vastaanotto uusia nappuloita kohtaan on erittäin nirsoileva. Niitä saatetaan maistella varovasti, ehkä vähän hinkata itseä niiden päällä nappuloiden ollessa lattialla mutta syöminen on ehdoton nounou. Yleensä on mennyt viikko tai jopa pari, että koiran voi sanoa syövän edes osittain kupin tyhjäksi. Tottuminen vie aikaansa, joten aikaisemman perusteella odotin samanlaista vastaanottoa. Jouduinpas yllättymään.

Istuin keittiön lattialla ruokasäkkiä (vaatimaton 13 kg :D ) avatessani, ja jo avaamisen aikana Isla istui risti-istunnassa olevien jalkojen päällä. Ykköspaikalla vahtimassa mitä ihmettä sitä tapahtuu. Pussia nuoltiin ulkopuolelta jo ennen itse säkin avaamista. Saatuani pussin auki, päätin hetsata likkaa Riimin avulla. Olihan aikaisemmat yritykset syöttää uusia nappuloita päättyneet nirsoiluun. Riimi sai 4 ensimmäistä nappulaa ihan Islan silmien edessä ja siitähän tyttö nosti kierrokset muutamassa sekunnissa. Etusormeani koristaa tällä hetkellä pieni vekki Islan täpäkästä yrityksestä saada annettu nappula mitä pikimmiten. Nappulat hävisivät parempiin suihin ilman nirsoilun nirsoilua.

Vaikkakin Islan maha ei tunnu olevan herkimmästä päästä, en uskaltanut syöttää kerralla normaalin kokoista ateriaa, vaan syöttötuokio loppui lyhyeen. Nousin ylös ja suuntasin keittiöstä olohuoneeseen. Isla juoksi perässäni pientä säälittävää ininää päästellen ("äiti haloo, etkö sä nyt oikeesti ymmärrä, että siellä ON vielä JÄLJELLÄ??!" ). :D Juoksua keittiön ja olohuoneen välillä jatkui hetken, kunnes koiralapsi ymmärsi, ettei nappuloita tule tippumaan sen enempää. Seuraavat 20 minuuttia Isla käytti säkin nuolemiseen ja itsensä hieromiseen säkkiä vasten. Lopulta pentu asettui makaamaan ja nukahti säkin viereen. Ai miten niin nappulat maistuivat? :D Ihan loistojuttu. Ensimmäinen kerta, kun reaktio on tämä uuden ruoan saapuessa. Pentua ei meinannut saada treeneihin mukaan ruokasäkin vahtimiselta. Odottamatonta, mutta sitäkin parempaa. ♥ Tästä on hyvä jatkaa. 

"Lisää kiitos?"

Miimin matokuuri nro III jouduttiin aloittamaan tänään. Maha on ollut sekaisin alkuvuodesta lähtien mutta rauhoittuu joka kerta, kun matokuuri on syötetty. Ongelma on tuntunut palaavan nyt loppukeväästä noin viikon jälkeen kuurin lopettamisesta. Aikaisemmat kuurit ovat olleet tavallisia 3 päivän kuureja Axilurilla.  Naamakirjassa kiertää teksti matokuurien keston (yhden ja kolmen päivän) riittämättömyydestä. Työkaveri töissä vahvisti tätä kertomalla, että heidän metsästyskoirat piti madottaa neljä kertaa, ennen kuin homma saatiin hoidetuksi (päättelisin tästä, että joko tiheä uusinta tai pidempi kuuri riittäisi tappamaan eri vaiheissa olevat kannat). Olisin voinut vaikka vannoa, että putsatessani tänään Riimin housukarvoja, seassa olisi ollut pehmeitä mykyjä (matoja? Kenties..). Sen pidemmälle en tahdo edes ajatella. ;) Koska kaikki merkit viittaavat (jälleen) matoihin, otan kokeiluun vähän pidemmän matokuurin. Katsotaan viekö tämä meitä mihinkään. Jos ei, niin pohditaan sitten lisää miten edetään.

Riimi aloitti omat juoksunsa reilu kuukausi sitten, eli 26.4. Aika tarkalleen puolisen vuotta edellisien alkamisesta. Ronjasta aikoinaan huomasi juoksujen vaikutuksen koiran masenteluna. Ronja ei yleensä hakeutunut rapsutettavaksi, mutta juoksujen aikaan siitä tuli kunnon sylikoira. Riimillä juoksut tuntuvat vaikuttavan vain positiivisesti. R tekee treeneissä niin täydellistä suoritusta ettei tosi. Koira, jolla on yleensä keittänyt yli jo pienenkin asian vuoksi, on hävinnyt johonkin ja tilalle on tullut jotain ihan muuta. Keskittynyt ja tarkasti tekevä, toistoja kestävä koira. Mitä ihmettä siis?! En valita, tätä parempaa harrastuskaveria en olisi voinut toivoa. En taas ymmärrä mitä tässä on tapahtunut viimeisten viikkojen aikana, mutta kerrankin tuntuu, että tämän koiran kanssa voisi jopa harrastaa tosissaan. Voisiko syynä olla myös mahan parantunut kunto? Ehkäpä. Toivottavasti tämä meno jatkuu eikä pakka leviä käsiin, sillä tykkään! Ja kovasti!