Pohojosessa

Joulunviettoreissu pohjoiseen. Kauan suunniteltu, monta kertaa siirretty ja nyt sitten lopulta vaan sovittu, että mennään. Äitini on kärttänyt jo viikkoja sitä, milloin tulen. Ihan pohjoisessa oli surkuteltu sitä, että mun joululahjat odottaa siellä edelleen. Ja kyllä ihan syystäkin on sitä voivoteltu, eihän tässä mennyt kuin pari kuukautta joulusta. Ohohups. Kuvaa ehkä jotenkin sitä fiilistä, mikä koko helmikuusta on; mihin ihmeeseen se hävisi?! Ihan vasta oli kuukauden puoliväli ja nyt ollaan jo maaliskuussa. Hyvä, ettei maaliskuun puolivälissä. Apuva.

Torstaiaamuna (3.3.) heräsin toooosi aikaisin, pakkasin repun täyteen Ouluun menevää tavaraa ja suuntasin rautatieasemalle hyvissä ajoin vain huomatakseni VR:n sulkeneen Kuopion lipunmyyntipisteen tammikuun alusta. Mukavia yllätyksiä. Lippuautomaatti ei suostunut hyväksymään pankkikorttiani, joten eipä siinä sitten ollut muuta vaihtoehtoa jäljellä kuin ostaa lippu junasta. Ai kuin kivaa, mukava maksaa ylimääräistä. Tai näin luulin mutta väärässäpä olin. Mä ja mun iso suuni. Höpöttelin konduktöörille niin ahkerasti, että sain lipun samaan hintaan mitä netistä ostettaessa ja siinä samassa koirista ei laskutettu ei yhtään mitään. Kiitos kyllä kelpasi oikein hyvin!

Viimeinen joululahjavillasukka aikaslailla valmistui junamatkan ja torstai-illan aikana. Menipä vähän viime tippaan.. :D

Puikkonokan etuja

 

Neiti Taiga. Taipu The Luupää. Teinimonsteri.
(veljeni ja hänen vaimokkeensa koira)

Pieni ja viaton? :þ

Selma kyllä sitten puolestaan yllätti ihan täysin. Siinä missä Taipu kohelsi pitkin poikin niin spanieli antoi itsestään jopa apaattisen kuvan. Ennenkuulumatonta. Pahimman luokan häslä oli ilmeisesti vihdoin ja viimein purkanut kaiken pöllövirtansa (veljeni sanonta ylivirtaiselle koiralle ;) ) vietettyään muutaman kuukauden Taipun seurassa. Voi väsynyttä spanielia. 

Vähänkö on niiiiin rankkaa :D

Ja olihan ne munkin likat väsyneitä junamatkasta. Aika hyytynyttä oli meininki torstai-iltana isäni luona, jossa nukuttiin eka yö.

Perjantaiaamuna pakattiin auto ja jatkettiin matkaa Rovaniemelle

Veljeni ja A olivat vihdoin saaneet Rovaniemeltä asunnon, johon sai tuoda lemmikkejä. Näin ollen koiria ei tarvinnut jättää Ouluun isäni hoiviin vaan karvalapset pääsi ensimmäistä kertaa mukaan ihan pohjoiseen. Tavan päiväreissu Rovaniemelle siis vaihtui koko viikonlopun mittaiseen kyläilyyn. Kivaa vaihtelua. :)

Onneksi näitä patjamajoittumisia ei ole kovin usein. Alan selvästi tulla vanhaksi, koska mun selkä ei tykännyt lattialla nukkumisesta ei sitten yhtään. :D Ja onneksi meillä oli käytössä Rovaniemellä extraleveä patja, ei ollut mahtumisongelmia. Islalla meinasi ilmeisesti tulla kuuma (lattialämmitys; yleellisyys, josta opiskelija-asunnoissa saa vain haaveilla) ja karvarukkanen oli mitä levottomin nukkuja. Muistan hämärästi kuinka tein ekana yönä tilaa Islalle tyynyn ja seinän väliin, kun Iips tahtoi ehdottomasti ahtaa itsensä päätypuoleen nukkumaan. Puhumattakaan siitä, että yöllä herättyäni komensin kahta karvarukkasta vuorotellen sohvalta alas. Öisin on ilmeisesti oikein hyvä kokeilla omia oikeuksia.. 

Rennon letkeä tassukarva- ja kynsitrimmi 

Hidasta lauantaiaamua itse kullakin ;)

Viikonloppu aikaslailla hujahti hetkessä. Lauantaina, kun olimme tulossa porukalla isovanhempieni luota, mietin ääneen sitä mihin päivä olikaan oikeasti hävinnyt. Aamupäivästä oltiin tehty ruokaa isovanhempieni luona ja samalla juhlistettu veljeni synttäreitä, iltapäivällä käyty pidempi lenkki joen jäällä ja illaksi vielä menty kahvittelemaan isovanhempieni luo. Tuntuu, ettei loppujen lopuksi oltu tehty ihan hirmuisen paljoa mutta silti kello oli yhdeksän illalla. 

 

Ja sainhan jopa ne omatkin lahjat paketteihin asti. Äärimmäisen tyytyväinen, että projekti
neulo-kolmet-sukat-joululahjaksi (ns. pakollinen paha ;) ) on nyt takana ja saan keskittyä johonkin muuhun 

Oltiin reissussa 5 päivää ja tuntuu siltä, ettei siinä sittenkään ollut kuin ehkä pari hassua päivää. Johonkin nuokin päivät hävisivät, kuten aikalailla koko alkuvuosikin. Hurjaa. Tyttöjä ei ole koko tämän päivän aikana näkynyt muuta kuin syömässä tai silloin, kun on ollut aika lähteä ulos. Isla meinasi hyytyä pidemmän päivälenkin puolessa välissä ihan kokonaan ja loppumetrit kotiin oli aikamoista laahustamista. Rankka reissu; pitkät matkat junassa, useamman tunnin matkat autossa (josta Isla ei oikein nauti), pienet kahinat Taipun kanssa, rämpimislenkki joenjäällä ja lopulta vielä sunnuntain aamulenkin irtokoiraepisodi. En yhtään ihmettele Islan nuutuneisuutta. Isla alkoi näyttää kipuoireita lauantai-iltana, joten viikonloppu meni kipulääkkeen kanssa, samoin eilinen päivä. Tänään kipuoireita ei ole näkynyt, joten jätettiin taas kipulääkkeet pois. Tarpeen vaatiessa, tähänhän sen ortopedikin kanssa oltiin päädytty.

Sunnuntain irtokoiraepisodi päättyi onneksi hyvin. Naapurin kahdesta koirasta toinen riuhtaisi päänsä kaulapannasta meidän ohittaessa heidät ja lähestyi meitä takaapäin hampaat ojossa. Koira onneksi pysähtyi metrin päähän murisemaan ja näyttämään purukalustoaan, kun tarpeeksi reippaasti karjuin perkelettä. Veljeni kertoi meidän tullessa sisälle, että naapurin koirat oikeasti on aggressiivisia. Onneksi kuulin sen vasta jälkeenpäin, olisi saattanut jäädä muutamat perkeleet karjumatta ja lopputulos olisi saattanut olla toinen, jos about 35 kilon koira ei olisikaan pysähtynyt. :D Irtokoiran omistajasta ei kyllä olisi ollut mitään iloa tässäkään tilanteessa. Jos oma koira karkaisi niin itsellä tulisi hyvinkin kiire saada se kauemmaksi/kiinni toisen henkilön koirista. Omistaja ei tehnyt kummoisempaa elettäkään koiran kiinniottamiseksi. Jos karkuri ei olisi luovuttanut ja hipsuttanut takaisin omistajansa luo, oltaisiin saatettu tuijotella toisiamme aika pitkään irtokoiran kanssa. 

Ouluun jäi aikamoinen läjä tavaraa odottamaan sitä, että isäni todennäköisesti tulee Kuopioon huhtikuun alussa ja tuo ne mukanaan. Sinne jäi mm. teetä ( ♥ ), läjä suklaarasioita sekä uusi imuri (hurraa!). Jälkimmäisintä odotan aika kovasti, entinen imuri alkaa olla jo sen verta hajoamispisteessä, ettei kämpän imurointeja tule todellakaan suoritetuksi joka viikko. Muutama hassu viikko vielä kestettävänä vanhan kanssa.. :)

Stockmannin Oulun lemmikkipuolen loppuvuoden lopettajais-alennusmyynneistä tuli äitini avulla hamstrattua pari Orbilocia, joita olin odotellut kieli pitkällä. Olisin voinut ottaa muita kuin punaisia mutta -50 % alennuslapun kanssa värillä ei todellakaan ollut väliä. Riimillähän oli jo, joten Isla sai vihdoin omansa ja yksi jäi odottamaan hyllyn päälle tulevaa. :)