Ajatuksia menneestä ja tulevasta

Life Is How You Make it -blogin kirjoittaja oli tehnyt postauksen, jonka seurauksena jäin itse miettimään sitä, mitä ajattelen tulevasta. Teksti oli ihanan aito, ja lopussa aikalailla melkein kyynelehdin sitä, kuinka ihanan tasapainon kirjoittaja oli löytänyt. Tunnistin pienistä pätkistä itseni ja Islan. 

"Huomaatteko, mikä muuttui vuosien aikana? Pienen lapsen haave oli koira. Ystävä, jonka kanssa saattoi heitellä pajunkissoja virtaavaan puroon ja juosta metsässä. Se riitti. Aikuinen minä unohti sellaiset hupsutukset. Nyt halusin tietynlaisen koiran. Koiran piti toimita tietyllä tavalla. Uskoin vahvasti voivani tehdä uudesta koirasta sellaisen kuin halusin. Mikään ei ollut esteenä.

Paitsi todellisuus ja oikea elämä..."

Ennen kuin Isla oli edes loukkaantunut, aloitin taustatyön uutta pentua varten. Rotuun tutustumisen. Pistin kasvattajalle viestiä ja halusin kuulla vieraammasta rodusta lisää. Ajatuksia ihmiseltä, joka oli elänyt vuosia erilaisten yksilöiden kanssa. Tarkoituksenani ei ikinä ollut ottaa koiraa heti seuraavasta pentueesta, ehei. Tarkoitus oli vain tutustua, tehdä itseäni tutuksi JOS sitten joskus tulisi tilanne, että voisin harkita laumaan uutta jäsentä. 

Reilu kuukausi myöhemmin Isla alkoi oirehtia hiljalleen ja muutama kuukausi lisää niin olimme jo eläinlääkärissä läpivalaisemassa teinipaimenen kroppaa. Uskoin (tai ainakin yritin uskotella itselleni että uskoin) vahvasti vielä vuoden verran siihen, että Isla tulisi joku kaunis päivä kuntoon. Mutta kuin huomaamatta, jo ennen tätä lopullista päätöstä Islan kohtalosta, aloin kypsytellä ajatusta uudesta pennusta. Edes vuotta ei ollut kerennyt kulua, kun olin jo päättänyt, että sopivan kasvattajan, pennun ja pentueen tullessa vastaan en miettisi enkä epäröisi. Mutta ainoa asia, jonka itselle vannotin, oli se, etten kiirehtisi. Etsisin rauhassa. Luottaisin omaan intuitioon. Jos jostain olen tyytyväinen, niin siitä, että niin mä olen tehnyt. Ensimmäisestä sähköpostista tähän päivään. Paria kuukautta vaille kolme vuotta on kulunut. Pitkä aika odottaa (ja pettyä) ja etsiä.

Islan piti olla kaikkea sitä, mitä en Riimin kanssa saanut. Siitä piti tulla mun minipieni supernäpäkkä agilitykoira, jonka kanssa olisin voinut oikeasti toteuttaa sitä kytenyttä agilityintoa. Harrastaa. Kisata. Treeniä. Mutta kun ei. Nyt olen tavallaan, jälleen, samassa tilanteessa kuin reilu kolme vuotta sitten. Mun elämääni on astumassa uusi pentu. Koira, jolta mä salaa toivon niin kauhean paljon. Ehkä jopa liikaa. Mä suunnittelen sille tulevaisuutta. Meille tulevaisuutta. Jo ennen kuin olen edes kerennyt tutustua siihen rauhassa. Mutta on toiveita. Niin paljon toiveita. Ajatuksia siitä, millaisen tahtoisin siitä kouluttaa. Miten tahtoisin sen toimivan. Ja kuten tuolla ylhäällä ihanasti todettiin, todellisuus ja oikea elämä usein antaa jotain ihan muuta mitä toivoo..

Kolmessa vuodessa ehtii suunnitella aika paljon. Ja miettiä sitä, mitä olisit voinut tehdä toisin aiemman pennun kanssa. Vaikka Islalla on hyvä perustottelevaisuus, se on kuulolla ja sen kanssa voi temppuilla ja tehdä asioita, niin silti koen, ettei meidän välillä ole samanlaista sidettä kuin Riimin kanssa on. Osittain se varmasti johtuu siitä, että Isla tukeutuu Riimiin. Pentu kulki paljon, varmasti aivan liikaa isomman koiran peesissä. Meidän kaksinkeskeinen aika oli aivan liian vähäistä. Kun taas puolestaan vertaa Riimin pentuaikaan, joka oli ihan vastakkaista. Riimi tuli niin täysin täyttämään sitä koiranaukkoa, joka mun elämässä oli. Ronja oli aikoinaan ollut niin vahvasti kuitenkin koko perheen koira, että koin Riimin myötä vihdoin saaneeni sen IKIOMAN koiran, jolle minä itse olisin koko maailma. Me tehtiin paljon yhdessä ilman Ronjaa. Lenkkeiltiin kimpassa koirakavereiden kanssa. Treenittiin. Käytiin kursseilla. Laatuaikaa kahdestaan. Se, mikä Islan kanssa jäi loppujen lopuksi inan liian vähäiseksi...

Ja mitä tulee tuohon "koko maailma" - juttuun.. Riimille kyllä merkkaa yksi asia yli kaiken. Se vaan en ole minä vaan ruoka. Riimi nyt kyllä hakisi vaikka kuun taivaalta, jos siltä sitä pyytäisin. Mutta senkin saa ihan täysin aikaan neitosen jäätävän rakas suhde ruokaan. :D Jos naapurin tai kuka tahansa kaverini esittelisi Riimille palan paistia niin harmaa rukkanenhan tekisi ihan mitä tahansa. Ruoka ja Riimi, edes minä en mahdu siihen väliin.. ;)

Mä odotan tätä pentua niin paljon. Pelonsekaisin tuntein ja samalla hyvin varovaisen innokkaana ja toiveikkaana. Pelonseikaisin tuntein siksi, että se on uusi pentu. Uusi alku. Tyhjä taulu, josta mun tehtävä olisi luoda kunnon koirakansalainen. Niin ja se, että rotu vaihtuu. Asia, joka tuntuu samalla niin oikealta ja samalla niin äärimmäisen pelottavalta. Tuntuu, että hyppään tutusta ja turvallisesta melkein tuntemattomaan. Kovasti yritän kuitenkin pitää mielessä myös sen, mitä tuossa lainauksessakin sanottiin. En yrittäisi liikaa asettaa pentua, mua ja meitä tiettyyn muottiin. Unohtaisi antaa pennun olla pentu. Juuri sitä, mitä se on yrittämättä muovata sitä liikaa joksikin muuksi.

Ja sitten se innokkuus ja toiveikkuus. Islan kanssa ajatus oli niin pitkälti se, että tämän koiran kanssa harrastetaan aikuisena. Isla näki ensimmäiset agilityesteensä about 4 kuukauden ikäisenä ja silloin jo mietittiin pentuagilityn alkeita. Tämän pennun kanssa tahdon mennä eri tietä. Me lähdetään tosi kovasti ajatuksesta, että pennun pitää saada olla pentu. Ja me aiotaan olla pentuja pitkään. Tosi tosi pitkään. Tämä tosin ei tarkoita sitä, että tuleva paimenlapsi kasvaisi pellossa. ;) Kuten sanoin, kolmessa vuodessa ehtii suunnitella paljon. Mulla on niiiiin paljon ideoita siitä, miten lähteä opettamaan pennulle mitäkin. Opettamaan olemaan kunnollinen koirakansalainen. Seisomaan omilla jaloillaan tukeutumatta tän perheen muihin koiriin. Hallitsemaan kroppaansa. Tekemään pohjaa kaikelle sille, jota meitä odottaa. Odottaa toivottavasti sitten joskus, kun paimenlapsi kasvaa. 

Kolme pitkää vuotta. Ja ilmeisesti viikon päästä se odotus loppuu. En mä vieläkään voi oikein sitä ymmärtää. En uskalla antaa itseni uskoa. Mun päässä on edelleen pieni filtteri, joka estää mua uskomasta, että tässä voisi ehkä sittenkin käydä onnellisesti. Mä en varmaan usko sitä ennen kuin mulle suoraan sanotaan, että "sun luo muuttaa..". Ehk se odottaa mua pikemmin kuin osaan kuvitellakaan.. ♥

Haaveita ja unelmia saa, ja pitääkin olla. Niitä on. Tosi kovasti. Mutta niistä huolimatta en halua unohtaa nauttia pennusta sellaisena kuin se on. ♥ Pentu on avoin uudelle, mutta jos minä en ole, niin menetän liikaa. Ja siihen en ole valmis.

Pentujen pääsiäistervehdys

Gradu ja gradun tiedonhaku. Meneepä se pääsiäisloma näinkin. Tulevan viikon päähän torstaille on suunnitteilla iiiiiso palaveri KYS:lle. Sinne on tulossa jotain vähän isompia tyyppejä, kuten kirurgian ja traumatologian vastuulääkärit sekä osastoylihoitaja. Se, että meidän aihe on otettu näin hyvin vastaan tuntuu aikas hurjalta. Jos tästä projektista mun osaltani tulee artikkeli ja sinne saadaan lääkärin nimi kirjoittajalistaan, ei Lääkärilehden julkaisukaan ole sula mahdottomuus. Eivätpähän voi väittää, ettei lääkäreitä kiinnosta, jos taustajoukoissa on KYS:n traumatologian vastuulääkäri. ;) Homma siis etenee, ja sehän se pääasia on. Tarkoituksena olisi saada tiedonhaku aikalailla pakettiin ennen pentua, jolloin voisin hyvillä mielin lomailla ja keskittyä pentuun pari viikkoa ennen kuin jatkan tutkimussuunnitelmaa.

Mutta pari kuvaa pennuista ♥

Ihana Flow ♥

Fifi

Fly

Fly

Lucky & Happy

5 viikon posetukset ja passikuvat

Tytöt:

Fifi

Flow

Fly

Fun

Pojat:

Happy

Lucky

Ja koko katraan passikuvat ♥

Odotuksen multihuipentuma

Maanantai. SE kaaauan odotettu päivä. 

Flow

Helsingin päiväreissut on aikas raskaita. Varsinkin kun heräät yöllä kolmelta, huollat itsesi ja koirat ja kävelet aamulla asemalle reilun 4 kilometriä vain huomataksesi, että olitkin puolisen tuntia ajateltua reippaampi kävelemään. Onneksi aseman odotustila oli jo auki kello 5 yöllä.

Fifi

Aikaisemmat reissut on tähän mennessä tullut tehdyksi yöbussilla. Oltiin sovittu tapaaminen vasta iltapäivän alkuun, joten kello kuuden yöbussi tuntui vähän yliammutulta. Nytkin tapettavaa aikaa jäi kolmisen tuntia. Seuraava vaihtoehto olisi ollut olla puolisen tuntia myöhässä sovitusta treffaamisajasta, ja se nyt vaan ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta. Varsinkin, kun tämä junamatka olisi kestänyt tunnin pidempään. Kerkesin tutustua siis oikein perusteellisesti Tikkurilan asemaan. Ja aikaa jäi myös miettimiseen, mitä veisin mukanani. Joulukuisen reissun tein tyhjin käsin, mutta nyt sitten en tahtonut toistaa samaa kaavaa. Pari kivaa ideaa olisi ollut, mutta turvauduin vähän tylsästi kahviin ja makeaan syötävään. Ehk nämä toiset ideat tulee toteutettua toisella kertaa.. :)

Lucky

Treffattiin Johannalla yhdeltä ja aikaslailla siitä suoraan lähdettiin pentulauman ja Saaran luo. M kysyi hetkeä ennen Johannalle suuntaamista, että jännittääkö. Miltä tuntuu. Olisin luullut, että jännittäisi enempikin mutta olo oli aikas tyyni. Ehk siinä vaiheessa, kun hyppäsin pois bussista ja kävelin Johannan talolle, tuli pieni jännitys. Jotenkin tämä koko aika on mennyt niin äärimmäisen nopeasti, etten edes täysin sisäistänyt mitä oli tapahtumassa. Takana kun oli vielä muutamat vähän nukutut yöt, eli mun pääkoppa tuntui olevan vähän jähmeä noin muuteskin. :D En yksinkertaisesti osannut jännittää sen suuremmin.

Fun

Happy

Pennut olivat unilla kun tultiin mutta yksi kerrallaan ne siitä virkosivat, vaikkakin Saaran mukaan astetta rauhallisimpina mitä aikaisemmin aamulla. Muutama minuutti ja mulla oli sylissä keikkuva kakaralauma. ♥ Kukaan pennuista ei vierastanut uutta ihmistä, koko sakki oli hurrrrjan reipas. Purtiin sormia ja sukkaa ja hiuksia - mikä nyt ikinä nenän eteen sopivasti sattui. 

Fun (ja Happy)

Niin, ja SE fiilis päästä istumaan pentulauman keskelle lattialle. ♥ Asia, jota oli odotettu jo aikas pitkään.  Mä olin vaan yhtä hymyä ja lässyn lässyn läätä. 

Happy

Kuvien ottaminen kakaralaumasta oli yllättävän haastavaa. Saaran ja Johannan ottaessa seisotus- ja passikuvia pennuista, kaivoin oman kameran esille ajatuksena räpsiä muutama tunnelmakuva. Ajatus hyvä, toteutus ei niin yksinkertaista. Kumartuessa pentujen tasolle räpsäisemään kuvaa, kameraa kohti lähti kiitämään vähintään yksi naskalihammas. Yleensä tilanne päätyi siihen, että kuvaamisesta ei tullut yhtään mitään tai sain napattua yhden tai kaksi kuvaa, kunnes jouduin nostamaan kameran turvaan pentujen kosteilta kuonoilta. Tai vaihtoehtoisesti pistämään kameran sivuun, jotta pystyin keskittymään kolmeen sylissä poukkoilevaan ja sormessa roikkuvaan pentuun. ;) Kuvia on näin ollen vähän, ja aika summassa vaan otettu niistä pennuista, jotka nyt sattuivat sopivasti kameran edessä olemaan. Flystä ei näyttänyt tallentuvan yhtään otosta, olisikohan neiti ollut nukkumassa juuri silloin, kun kameraa ehdin hetken käyttää.

Happy

Summa summarum - 6 tuntia vierähti pentujen kanssa niin nopeasti, etten ehtinyt edes tajuta. Johanna lähti parin tunnin kohdalla jatkamaan oman arkensa pyörittämistä, me suunnattiin Saaran kanssa isojen koirien kanssa lenkille ja jätettiin hyytynyt pentulauma päiväunille. Ehdin saada äärimmäisen mielenkiintoisen esittelyluennon paimennuksesta, kun lenkin jälkeen Saara selitti lyhyesti perusteita ja demonstroi pentujen isän, Isakin, kanssa hommaa käytännössä omien lampaidensa kanssa. Niiiiin hienon huikean mahtavaa, mä olin jo tästä pienestä pätkästä ihan fiiliksissä, saatikka sitten siitä ajatuksesta, että saattaisin päästä oman kanssa joskus lampaille. 

Fifi & Happy

Happy

Visiitistä jäi ihan törkeän hyvä fiilis. Pennut eivät arastelleet vierasta, olivat reippaita. Mikään ei tuntunut kuusikkoa hätkäyttävän, ei edes matalalta hyllyltä tippunut rämisevä leivänpaahdin. Pari penskaa jatkoi uniaan, hereillä olleet suuntasi heti ihmettelemään lattialla lojuvaa paahdinta. Yksi pikkumonsteri kaatoi rikkakihvelin harjan, mikä tuntui pennuista olevan ihan arkipäivää. Kaatuvia harjoja vaan sataa taivaalta, no big deal. ;) Kaikista muista tytöistä sain aika hyvän kuvan siitä, millaisia ovat näin 5 viikon kohdalla mutta Flowsta en jostain syystä saanut "otetta". Pentu tuntui välillä ihmettelevän ja tuumailevan paikoillaan, ja seuraavassa hetkessä soopelilapsi roikkui sukassa ärisemässä tai sylissä syömässä nokkaa tai sormia. Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä tästä (ja tietysti muista) vielä kehittyykään parin viikon aikana.. :)

Flow

Huljimus Flow & Happy
(kamera ei ihan ehtinyt mukaan tarkentamaan mutta oli pakko saada tämä kuva esille, meininki oli aikalailla juuri tätä :D )

Fifi

Mua melkein itkettää jo siitä ajatuksesta, että mun kolmen vuoden jäätävän pitkä etsintä alkaa oikeasti, ihan oikeasti olla päätöksessä ja joku noista paimenkoiranaluista muuttaa meille kolmen viikon päästä. Ei sitä ajatusta voi vieläkään oikein käsittää. ♥ Samalla olen myös vähän pelonsekaisin tuntein siitä, että oumaigaad ihan oikeastiko mun pitäisi olla kasvattamassa taas pentua kolmen viikon päästä. Ihan hurjaa! Sovittiin, että menen parin viikon päästä vielä uusiksi käymään ja katsomaan pentuja, kun ne on sen 7 viikkoa ja muuttavat Johannan luo. Olin alunperin ajatellut, että käyn katsomassa pentuja vain kertaalleen. Mutta nyt sitten olen tosi tyytyväinen siitä, että sovittiin toisesta treffaamisesta ennen luovutusta. Sen verta harvinaista on tämä projekti 'pennun hankkiminen', ettei tätä etukäteistyötä voi tehdä ikinä liikaa. :)

Fun

Fifi

One great day on a road

Kallansillat ja perjantaiaamu noin klo 6:45 - aikas hieno keli. ♥ 

Jos parin viikon takaista Ludon näyttelyä odotettiin kuin kuuta nousevaa niin Joensuun reissua odotettiin kyllä ihan yhtä paljon. Jos ei jopa vielä enempi. Ludon näyttelyura päättyi siis hyvin lyhyeen (kuten siis hyvin suunniteltua oli) sillä heti seuraavalla viikolla missikisoista AM varasi Aholle ajan luustokuvauksiin ja siinä samalla kastraatioon. Mä olin lupautunut matkaseuraksi jo kolmisen kuukautta aiemmin, kun vasta suunniteltiin sitä mihin näyttelyyn Ludo menisi ja milloin. Jäätäväähän tässä on se, että mihin ihmeeseen tämä aika hävisi?! Ihan vasta oli tammikuu, istuttiin iltaa AM:n luona, tutkittiin lähinäyttelyitä ja päiviteltiin sitä, että vooooi hyvänen aika kun pitää odottaa niiiiin kauan. No *pufff* vaan ja nyt kaikki tämä on takana. Mun pääkoppa ei ihan oikeasti pysy mukana, kun päivät ja kuukaudet vaan vilahtaa ohi niin nopeasti (miten musta tuntuu, että hoen tätä asiaa lähes joka postauksessa.. ? :D ).

Aika oli varattu ysiksi, ja me lähdettiin ajamaan Joensuuta kohti hyyyvin suurella koheltamisvaralla. Saatoin ihan hiukkasen kuittailla AM:lle, että 2,5 tuntia voi olla hiukkasen yliammuttu, kun navigaattori väitti matkaan kuluvan aikaa alle 2 tuntia. Eipähän tarvinnut stressata siitä, etteikö kerettäisi paikalle. Ehdittiinhän me, oikein hyvin. Jopa niin hyvin, että oltiin eläinlääkärin pihalla puolta tuntia ennen varattua aikaa. 

Melkeinpä ennen kuin oltiin ehditty edes tajuta oltiin jo ulkona eläinlääkäristä. Meidän päästessä sisään meidät ohjattiin melkein suorilta toimenpidehuoneeseen. AM ei kerennyt edes täyttää selkälausuntoa varten tarvittavaa lappua kokonaan, kun Aho jo purjehti sisään ja tuikkasi rauhoituspiikin pikkumustan persukseen. Mä kyllä niin tykkään Ahon tyylistä; mitään asiakaspalveluhöpinöitä tai esittelyjä ei tosiaan hoidettu. Ehei. Hoidetaan homma ilman jaaritteluja ja that's it. Ja mitä sitä nyt turhia höpöttämäänkään, eihän me nyt sinne päivän säästä tultukaan juttelemaan.. ;)

5 minuutissa pikkumustan piippaus oli vaimennettu kokonaan ja se istui juopuneena kuvaushuoneen lattialla, johon meidät oli ohjattu piikityksen jälkeen. Meille lykättiin Ludon hihna käteen ja toivotettiin kivaa ajantappoaikaa Joensuussa. Takaisinhan meitä oli pyydetty tulemaan vasta 4 tunnin päästä, eli aikaa oli hyyyvin ruhtinaallisesti tuhlattavana. Meidän lähtiessä huoneesta Ludo vielä urhoollisesti yritti kammeta itseään jaloilleen ja meidän perään. Voi pikkumustaa, kannattikohan olla niin innoissaan siitä, että pääsi parin tunnin ajon jälkeen autosta ulos ja johonkin 'kivaan' paikkaan.. :D

Jos jotain tytöt sai neljässä tunnissa tehdyksi, niin saatiin me syötyä. Hyvin. Kyllä meillä oli suunnitelmissa ihan päätyä kirpputorille, mutta jotenkin se sitten jäi.. Yhdeksän aikaan ne ei vielä olleet auenneet, joten suunnattiin keskustaan. Ennen kymmentä huomattiin olevamme nälkäisiä (AM syönyt aamupalan Kuopiossa about kolmisen tuntia sitten ja minä autossa matkalla), joten parkkeerattiin itsemme Arnoldsiin. Siitä siirryimme aikalailla suoraan intialaisen ravintolan buffettiin, jonka AM tiesi ihan superhyväksi (ja sitähän se tosiaan olikin). Ei ehkä ihan mennyt nappiin tämä Arnolds ennen intialaista mutta noo.. Mitäs pienistä.

Hupsan, ei oo heleppoo.. :D

Yhden aikaan meitä odotti vastassa krapulainen Ludo. Yritettiin käyttää pikkumustaa pissalla ennen lähtöä mutta höpöhöpö siitä tullut mitään. Herra sai otettua muutamia hoippuvia askeleita, joiden jälkeen takapää lösähti maahan. Sen verran tappavia mulkaisuja saatiin kuupan suojista, ettei Ludon mietteet jääneet epäselviksi. Ludo-parka, miehisyys mennyttä ja vielä kuuppa päässä. Kyllä oli hiukkasen rankka elämä. :D Yritä siinä sitten pitää naama peruslukemilla ja olla nauramatta ääneen, kun toinen näyttää siltä, että voi s****na minkä teitte. Ei ole helppoa ei. ;)

Olipas meillä vaan hyvä reissu! Aholta saatiin arvio lonkista B/B, kyynärät ja selkä priimaa. Kastrointi oli sujunut hyvin ja siihen samaan syssyyn pikkumustalta oli puhdistettu hampaat. Ja mitä tuli hintaan; I-H-A-N ryöstöhalpa reissu! Kuvat, kastraatio ja hampaiden puhdistus vain alle 300 euroa! Kyllä tuolla hinnalla kannatti ajella Joensuuhun. Kuopiossa samaisesta reissusta olisi varmasti saanut maksaa melkein tuplat. Kyllä jaksoi hymyilyttää ja kovasti. :)

Tässä näkyy hyvin parin päivän päästä poistettu paineside

Puolen välin pysähtyminen ja kusetusyritys nro II, ei onnea. Pikkumusta jatkoi panttaamistaan.. :P

Samaisena iltana vielä kokoonnuttiin AM:n luo ja N liittyi myös seuraan syömään kotimatkalla Prismasta ostettua kakkua. Meillä oli ollut tarkoitus ostaa pidemmän aikaa himoittu minttu-suklaakakku mutta päädyttiin siihen, että ehkei sittenkään. 10 hengen kakku kolmelle tytölle olisi ehkä ollut vähän liikaa, joten mukaan lähti jotain vähän pienempää. Kakunsyönnin ideana oli juhlistaa vähän kaikkea keväällä tapahtunutta; mun gradupaikkaa, AM työsopimuksen jatkumista (hurraa, saan pitää yhden ystäväni Kuopiossa ainakin vuoden verran pidempään ♥ ), Ludon näyttelyä ja kastraatiota, pentujuttuja.. Kaikki vaan tuntuu tänä keväänä loksahtavan paikoilleen juuri niin kuin pitää. Ihan mieletöntä. ♥ Juonittiin siinä illan päätteeksi vielä ensi kesän treenijuttuja. Mulla ei alunperin ollut ajatusta jatkaa Hupun treeneissä kesäkaudella, mutta N heitti ilmoille ajatuksen omatoimiryhmästä. Eipä aikaakaan, kun meillä oli neljän hengen ryhmä mietittynä. Ei huono. Onpahan taas yksi asia, jota odottaa, jos meidän ryhmä- ja aikatoive menee läpi. 

Pentukuvasaastetta II + videota

Flow

Flow

Flow

Flow

Flow

Flow & Fly

Fly

Fly

Fly

Fly

Fly

Fly

Fly & Fifi

Fifi & Fun

♥ Hyi-kuin-kamala pentukasa

Tähän asti on ollut hyvä yritys siinä, etten poimi porukasta suosikkia. Tosiaan siis paino sanoilla hyvä yritys. :D Mutta nyt kun pennut ovat vanhempia, oma silmä poimii kuvista ja videoista tiettyjä piirteitä, jotka miellyttää silmää. Mutta kuvia ja pari hassua videota.. Niiden pohjalta ei pitäisi tehdä yhtikäs yhtään mitään poimintoja.. Vähän jännityksellä odotan sitä miten mun ennakkoajatukset tulee vaikuttamaan pentujen kohtaamiseen (joka itse asiassa on viikon päästä!).

Saara julkaisi pentujen touhuista tuhdin pentuvideon. Ikää himpun vaille 4 viikkoa tässä pätkässä. Penskoille on tullut ihan jäätävä määrä vauhtia! Nopeaa on kehitys tässä vaiheessa kyllä - tuntuu, että pari hassua päivää sitten ne vasta möngersi pentulaatikossa ja yritti saada peräpäätä tottelemaan. 

Oon kaikille, aikalailla ihan kaikille, todennut olevani pentukuumeeton. Mähän olen pahasti pentukuumeillut viimeksi 7 vuotta sitten Riimiä etsiessäni. Islankin kanssa tilanne oli niin epävarma ja selvisi vasta pentujen ollessa 7 viikkoa, että mulle oikeasti on tulossa sieltä yksi rinsessa kotio. Ei siinä keritty pentukuumeilla vaan ennemmin panikoida. :D Näiden pentujen kanssa oon yrittänyt pitää samaa linjaa. Mitään varmaa, ei mitään varmaa voi sanoa, ennen kuin Johanna sanoo mulle, että yksi näistä lähtee mun kanssa Kuopioon muutaman viikon päästä. Ei näiden luonteista voi tietää vielä. Viimeisillä viikolla voi pompsahtaa esille dominanssia tai terävyyttä ja saatetaan päätyä siihen, ettei mikään sovellu mulle. Ja vielä lisänä se, että monen monta potentiaalista pentuetta on ollut ja mennyt. Mä taidan olla aika isosti henkisesti valmistautunut siihen, että ei tästäkään ehkä tule mitään. Tässä voi käydä ihan huonosti ja saatan joutua jatkamaan pennunetsintää vielä seuraavat kuukaudet.. Mutta en mä nyt vaan voi sille mitään, että tämä video saa mut toivomaan entistä enempi, että ehk tää mun intuitio pitää paikkaansa. Mulla on edelleen hyvä fiilis. Fiilis, että näissä on sitä jotain mitä oon ettiny. ♥