Harvoin sitä ottaa ja lähtee yhden yön takia Ouluun, mutta kuten T sen sanoi - kesäreissu, mikäs siinä. Sain torstai-perjantai välisenä yönä nukkumassa jo ollessani soiton veljeltäni, joka kysyy mitä tehdä verta oksentavan Ronjan kanssa. Unisena ei aivot muuta keksineet kuin sen, että vie päivystykseen, joka olikin kyllä ehdottoman oikea paikka. Puhelusta selvittyäni sain sulateltua asiaa sen verran, että itkemisen vuoksi nukkumisesta ei meinannut tulla mitään. Ronja oli siis oksentanut kirkasta verta useampaan otteeseen lyhyen aikavälin sisällä. Mahahaava tuli ensimmäisenä mieleen, olihan koira syönyt kipulääkekuurin leikkauksen jälkeen (joka oli sujunut erittäin hyvin). Vannotin veljeäni soittamaan viimeistään aamulla, miten koiran oli käynyt ja mitä eläinlääkäri oli sanonut. Siinä yöllä päätimme T:n kanssa, että tulevana viikonloppuna tehtäisiin reissu Ouluun. Oli se sitten yhden yön pituinen mutta pelkäsin Ronjan käyvän huonosti, ja halusin nähdä koiran ennen kuin se kuolee (jos se nyt sattuisi kuolemaan). Yö meni kuitenkin suhteellisen levollisesti nukkuen. Mitäpä sitä Kuopiosta käsin voi tehdä kuin odottaa, ja kun puhelinsoittoa ei enää kuulunut, päätin olla huolehtimatta turhia.
Aamulla juteltuani veljen kanssa tilanne oli rauhoittunut. Heidän saatuaan päivystävän eläinlääkärin kiinni, Ronjan oksentaminen oli loppunut eikä eläinlääkärin mukaan heidän tarvinnut tulla yöllä koiraa sinne näyttämään, jollei oksentaminen alkanut uudesaan ja tilanne pahentunut entisestään.
Seuraavana päivänä Ronja päätyi eläinlääkäriin, jossa pitkän juttelun ja verenkuvan tutkimuksen jälkeen eläinlääkäri päätyi siihen, että Ronjan mahan/suoliston limakalvot ovat luultavasti huonossa kunnossa (nyt loppukeväästä lisääntynyt tyhjän mahan oksentelu kertoisi siitä) ja verinen oksentelu luultavimmin kertoo mahahaavasta. Syynä mahdollinen stressi, suhteellisen nopea liikunnan lisääminen ja tulehduskipulääkekuuri. Usean asian summa. Ronja sai antibiootin mahdolliseen suoliston tulehdukseen ja vatsansuojalääkekuurin 4-8 viikoksi.
Ronjan elinvoima oli palannut jo perjantai-iltaan mennessä, ja se oli selvää ettei koira tulisi kuolemaan. Kaikesta huolimatta päätimme silti toteuttaa reissun. Lauantaina töitteni jälkeen T tuli hakemaan minut koirien kanssa suoraan työpaikalta ja ajoimme (lähes, yksi pissatuspysähdys ;) ) suoraa kyytiä Ouluun.
Vaikka reissu oli lyhyt, kerkesimme kahdessa päivässä paljon enemmän mitä joskus kolmessa. Kerkesimme tutustua äitini uuteen miesystävään, joka oli koiraihminen päästä varpaisiin. Juttua riitti niin koirista kuin muustakin, joten lauantai-ilta meni vähän liiankin nopeasti. Näimme Ronjan vilaukselta isäni luona, josta veljeni avovaimo kävi sen noutamassa töistä päästyään.
Sunnuntaina puolestaan juoksimme paikasta toiseen sellaisella aikataululla ettei tosi. Aamusta yhdeksän aikaan suuntasimme veljen luokse, jotta kerkeäisimme nähdä Ronjaa sekä heitä. Aamu meni Ronjasta jutellen ja kuulumisia vaihdellen. Isla pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa sohvalle makoilemaan, ja neiti tuntui viihtyvän vähän liiankin hyvin. Plussana oli, että sohvalta näki ikkunasta ulos, joten I:tä ei meinannut saada sohvalta pois millään.
Sunnuntain odotetuin asia oli ehdottomasti möllikisat, jonne osallistuin Riimin kanssa. Päätin jo aikoja sitten, että aloitan mölleilyt jossain muualla kuin Kuopiossa. Jotenkin koen sen ahdistavana, että kaikki tutut on radan reunalla pällistelemässä meidän ensimmäistä yritystä. ;) Oulussa sentään oli vain vanhoja tuttuja, ja tämä tuntui vähemmän kauhistuttavalta. Tosin, T hoiti homman juurikin niin miten ei pitänyt, eli kutsui koko perheen katsomaan meidän suoritusta. Kun huomasin isäni tulevan paikalle videokameran kanssa (jalustat ja kaikki!), meinasin vajota maan alle. Ei terve. :D
Itse rata oli helppo, kuten mölleissä yleensäkin. Lähinnä vain Riimin ja mun yhteistyö ei pelannut yhteen. En koe, että jännitin mitenkään erityisen paljoa (joka on sinänsä positiivista) mutta ehkä en vain huomannut sitä. Riimi kuunteli ja seurasi ennen rataa erittäin hyvin, oli menossa mukana. Ajattelin tämän olevan hyvä mutta niin väärässä olin.
En sano, että oma suoritukseni olisi ollut täydellinen. Valssit venyivät liian myöhäisiksi, kuten aina. Mun ainainen ongelma. Mutta en voi sanoa, että Riiminkään pääkoppa olisi ollut ihan täysillä menossa mukana. Ihmeellisiä putken pään valintoja, vaikka selvästi ohjasin nenän edessä oleviin päihin ja suorassa linjassa olevilta hypyiltä kieltoja. Tosin, linjalla olevan hypyn kielto johtui luultavasti siitä, että muutin juoksulinjaa yhden askeleen verran (etten törmää esteeseen), ja Riimi herkkiksenä kielsi. Tosin, tämä on ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun yhden askeleen muutos saa aikaan kiellon, varsinkaan kun rintamasuunta ei muuttunut. Korjatessani vääriä putken päitä Riimi kuumui niinkin paljon, että tyytyi ennemmin huutamaan mulle kuin menemään putkiin. Irtoamisesta ei ollut tietoakaan, ihan kuin ei oltaisi ikinä mitään esteitä nähtykään.
Eniten harmitti tässä on se, että viimeiset kuukaudet treeneissä on puhuttu siitä, kuinka pitäisi luottaa Riimiin ja siihen, että se osaa. Ei saa varmistella hyppyjä ja irtoamisia, koska koiralla on taitoa. Ja nyt kun ohjasin radan, kuten ohjaisin treeneissä luottaessani koiran osaamiseen, homma kosahti kasaan. Monen asian yhteissumma - Riimin pääkoppa ei kestänyt ihan mukana, uusi tilanne ja mun jonkin sortin hermoilu. Seuraavat epikset olisi edessä joko Varkaudessa (keskellä viikkoa) ja/tai Iisalmessa (vkloppu). Katsotaan miten työvuorot taipuu, viimeistään sitten Iisalmeen..
Vaikka rata menikin päin mäntyä (uusintaotto hiukkasen paremmin), reissun teki arvoisekseen Islan veljen Perron tapaaminen. Olin nähnyt Perron viimeksi livenä viikkoa ennen luovutusta, ja sen jälkeen vain kuvia ja tilapäivityksiä naamakirjassa. Kävimme radan päätteeksi kävelemässä lyhyen lenkin, jonka aikana pennut rallattelivat ylimääräisiä virtojaan pois. Vaihdoimme kuulumisia ja kertoilimme pentujen luonteista, ja tulipa se silloinkin todistettua, että sisarukset olivat ihan samanlaisia luonteeltaan. Hirmuisia häsliä, joilla intoa riitti. Täpäköitä ja oivia harrastuskoirien alkuja.
 |
| 9.6. |
Kerkesimme myös piipahtaa kaverini luona heidän esikoisensa ristiäisten rääppiäisiin. Aikataulun kiireellisyyden takia vierailu jäi harmittavan lyhyeksi, mutta ensi kerralla paremmalla ajalla pidempi vierailu. Pääsimme lähtemään Kuopiota kohti vasta yhdeksän pintaan, ja kotiintulo oli lähempänä yhtä. Vaikka aikataulu oli tiukka ja reissu raskas (alkava flunssa ei oloa yhtään parantanut, hyvä että ääntä lähtee), olen levollisempi Ronjan suhteen, sain korkattua möllit muualla kuin Kuopiossa sekä näin perhettäni sekä ystävääni että hänen vastasyntynyttä tyttöään. Myönnän, että lyhyet reissut ovat melkeensä rahan tuhlausta, mutta tämä reissu oli kyllä tekemisen arvoinen. ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti