Tähän sitä sitten päädyttiin. Maanantaina menin töihin siinä toivossa, että saisin lääkärille ajan saman tien (toiveajattelua.. hah). Puhuminen sattui, köhätytti, ääntä ei lähtenyt yhtään. Kuulostin ihan murrosikäiseltä pojalta, jolla ääni ei oikein kanna tasaisena. ;) Hyvin kaunista siis. Yllätys yllätys, vapaita lääkäriaikoja oli vasta tälle aamulle, joten eipä siinä muu auttanut kuin pysyä töissä. Työnantaja kysyi vointia ja sai kuulla, että lämpöä oli hiukka ja kurkku ihan pirun kipeä mutta siihen se sitten jäi. Ei mitään sen kaltaista, että lähde vaan kotio sairastamaan ja ilmoile huomenna, mitä lääkäri sanoo. Ehei. Joten en sitten alkanut ruikuttamaan ja pyytänyt päästä kotio. Työkunnossa kun ei muuten mitään vikaa ollut, mitä nyt ääntä ei lähtenyt (ja sehän ei ole oleellista asiakaspalvelussa.. :D )
Illaksi oli sovittuna jo kaikenmaailman koiramaista puuhaa, ja koko työpäivän ketutus-fiilistä keränneenä päätin pitää kiinni kaikista illan suunnitelmista. Näinpä siis suuntana halli ja siitä suoraan shelttilenkille Islan sukujaoston ( = Aito, Nalle, Viima) kanssa.
Äänen ulossaanti kun oli mitä oli, käskyt ennemmin muistuttivat raakkuvaa varista kuin kirkasta ja selvää infoa koiralle, mihin tulisi suunnata. :D Selvisin kuitenkin reissusta ilman suurempia tukehtumis-yskänpuuskia, ja saimme hiottua puomin alastuloa entistä näpäkämmäksi. Riimi ei pamahtanut läpi kertaakaan, minkä koen huomattavaksi edistykseksi. Kierrosten noustessa keskittyminen ei ole joka kerta ihan riittänyt pysähtymiseen asti, vaan koira on juossut muutaman tassun verran yli pysähtymispaikasta. Kuivaharjoitteluna (eli ilman koko puomia) 2on2off löytyy joka kerta, ja tänään koko kokonaisuus löytyi ilman ongelmia. Ja kuten viime viikon treeneissä, keppien oikea väli hahmottuu jo pienen matkan takaa ihan ilman suurempia avustuksia. Kuten tuossa pohdinkin, paketti (kontaktit siihen pisteeseen, että ne menee radan osana, kepeille varmuutta) olisi tarkoitus saada kasaan kesäkuun loppupuolella. Jos tämä meno jatkuu, tavoitteeseen saattaa jopa olla mahdollista päästä. Perjantaille on jo sovittu alustavat kontakti- ja keppitreenit, joten tahti ei ainakaan ole löysä.
Ja mitä tulee shelttilenkkiin - olipa kyllä kivaa! Isla nautti menostaan ihan täysin tassuin. Koko lauma tuli oikein kivasti juttuun. :) Mietin otanko Riimin jäähkäämään lenkille mukaan, koska se tuskin kovin montaa juoksuaskelta tulisi ottamaan treenien päälle vaan meno olisi ennemmin hyvinkin rauhallista. Jätin Riimin jo kotiin, mutta palasin hakemaan toisen mukaan lenkille. Jos meno meinasi käydä liian raskaaksi, Riimi ei ainakaan sitä ulospäin näyttänyt. Tasaista ja nättiä ravia koko matkan ilman "äiti mää en jaksa"-ilmeitä.
Jotta kaikki ei olisi sujunut täydellisesti (täydellisyyttä hipovaa kun se melkeensä oli - koirilla selvästi kivaa, kaunis ilma, hyttyset eivät kiusanneet liiaksi ja omistajilla hyvää juttuseuraa), allekirjoittanut huomasi lenkin lopussa, että ei jumaliste, missä koirien remmit on. Tiesin olevani hajamielinen, ja varsinkin hiukka sairaana ajatus ei kulje, mutta että kuinka urpo voi olla, että jättää koirien remmit metsään ja ei edes rekisteröi sitä?! Ei hyvää päivää. :D Onneksi järki pelasi sen verran, että ymmärsin yhdistää remmien käsistä jättämisen valokuvien ottamiseen. Päätettiin pysähtyä puolimatkassa hetkeksi sääskien syötäviksi ja ottaa laumasta yhteiskuva. Toimin kuvaajana, joten pudotin remmit käsistä ja keskityin täysin kuvien räpsimiseen. Ja siitä matkaa jatkaessa remmien koko olemassaolo oli pyyhkiytynyt pienestä mielestä totaalisesti. Järki kiittää ja kuittaa.
Huvittiko? No joo, kieltämättä hiukka. Sain ripityksen N:lta ja vannotukset, että seuraavan kerran köytän remmit kiinni vyötäisille niin tiukkaan, ettei ne voi tippua tai unohtua metsään. :D Riimi kulki Nallen remmin toisessa päässä ja Isla kipitteli vapaana koko matkan kotio asti. Neidillä on hiukka väsyneenä ihan älyttömän hieno kontakti. Ei mitään ongelmia kulkea sivulla ja ohittaa koirakko (sattumoisin vielä pentukurssin vetäjän trio) pienen matkan päästä. Olin tyytyväinen jälleen, niin itseeni (jotain osannut kouluttaa oikein) kuin Islaan. Valtavan hieno tyttö. ♥
Itse ensimmäinen saikkupäivä meni oikein leppoisalla meinigillä. Aamusta työterveyslääkäriin, päivällä mutka M&M:lle ja illalla pentukurssin viimeiselle kerralle I:n kanssa epiksien sijaan. Juokseminen ei oikein houkutellut, ja pentukurssin kerta oli maksettu jo aikoja sitten - eihän sitä nyt voi rahojaan tuhlata. :D Aamulla lääkäri totesi taudin olevan luultavasti virusperäistä, jolle ei voi mitään tehdä, koska hengittäminen onnistuu eikä muita oireita äänen käheyden lisäksi oikeastaan ole. Tutki kurkun ja korvat (ja tukki toisen siinä sivussa, murr) ja antoi loppuviikon saikkua. Olin elätellyt toiveita parista päivästä, joten loppuviikko tuntuu hyvinkin ruhtinaalliselta. Nyt iltaan mennessä yskä alkaa muuttua kuivasta limaiseksi, joten johonkin suuntaan tauti on etenemässä. Nyt on hyvä ottaa ihan rauhassa loppuviikko. No jep.. Keskiviikkona treenit, torstaina kaverin luo Islan kanssa, perjantaina treenit, lauantaina mahdollinen Tampereelle meno ja sunnuntaina Islan kasvattipäivä. Todellinen saikkuviikko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti