Kasvattipäivä Kajjaanissa

Viikon puolivälissä aloin jo jännätä sitä miten meidän kasvattipäivän reissun kanssa käy. Miehekkeen flunssa (jonka reppana tosiaan onki minulta, että olokaapa hyvä vaan.. ;) ) tuntui vain pahenevan entisestään. Viikko sitten maanantaina valitteli väsynyttä oloaan, ja keskiviikkoon mennessä oli kehittänyt itselleen reilun 38 asteen kuumeen. Varoittelin Miinaa jo torstaina, että meidän ilmaantuminen paikalle sunnuntaina on kiinni miehen ajo- ja matkustuskunnosta. Lauantaina aamulla sain vastauksen "ihan kauhea" kysyessäni mikä on olo, joten oli selvää, ettei yhdessä lähteminen tullut kuuloonkaan. Toivoin perjantaina ihmeparantumista, mutta ehei. Turha toivo. Vaihdettiin Miinan kanssa muutama viesti ja päädyttiin siihen, että hypätään tyttöjen kanssa seuraavaan mahdolliseen junaan jo heti lauantaina.

Vaikka matkustaminen kahden koiran ja ison häkin kanssa on itsessään jo vaivalloista, vielä vaivalloisempaa on huomata, että juna on ihan täynnä. Lippuja netistä katsoessani kuvittelin ohjelman bugittavan. Eihän se nyt voi pitää paikkaansa, että lemmikeille on vain ja ainoastaan puolikas vaunu. Kyllä muuten voi. Puolikas lemmikkivaunu oli täynnä ihmisiä, joista osa oli ilman eläintä. Jälleen kiitän kanssamatkustajia, sillä ikkunan vieressä istunut tyttö tarjosi omaa paikkaansa minulle, joten ahtauduin koirien (ja häkin, jonka avaaminen oli vain kaukainen toive) kanssa ikkunan viereen. En kerennyt istua kuin pienen hetken paikoillani, kun lähellä istuva tyttö (hänkin blondin sheltin kera) kysyy "Onko se Isla?" Voitte kuvitella sitä tunnetta, kun tajuatte vieraan tuntevan koirasi, mutta itselläsi ei ole pienintäkään tietoa, kuka kysyjä on. Hiukka vaivaantunut olo. :D Siinä sitten varovasti vastaa, että kyllähän tämä Isla. Paljastui, että junaan oli sattunut yksi kasvattipäivään matkustava. Ei hitsi mikä mäihä! Matka Kajaaniin meni kuin siivillä J:n ja Noelan seurassa. Isla ei malttanut nukkua laisinkaan, vaan palloili sylin ja lattian väliä tehdäkseen tuttavuutta Noen kanssa. 

Riimi puolestaan veti matkan "äiti voitasiko me pliis jo mennä kotiin" -ilmeellä, jolle kanssamatkustajat hymisivätkin useampaan otteeseen. Jos jostain pitäisi etsiä kärsivä koira, Riimi voitaisiin palkata tähän pestiin heti. Koko parituntinen meni sellaisella 'hyi yäk toinen pentu' -asenteella, ettei tosi. Way to go Riimi. Tyylilleen uskollinen, kuinkas muutenkaan.

Määränpäähän saavuttuani kello oli lähemmäs kymmenen ja ilta meni aikaslailla kuulumisia vaihdellen ja yleisesti jutustellen iltapalan ääressä. Minun ja tyttöjen nukkumapaikkaa pohtiessamme päädyttiin siihen, että meidän ehkä olisi hyvä nukkua huoneessa, jossa olisi muovimatto. I täytyy käyttää aikaisin aamusta ulkona, ja jos en onnistuisi heräämään pennun herätessä, vahinko tulisi sisälle. Eipä tarvitsisi stressata lattioiden kuntoa, kun kerta muovimatto kestää pienen pissaläntin. Samassa huoneessa (aitauksessa) nukkui myös Islan sisko Noomi sekä Valto. 

Neepi-äiti sängynpetaaja ja -lämmittäjä ♥

Ideana tämä tuntui hyvältä, mutta unet jäivät kyllä hyvinkin lyhyiksi. Koirat pääsivät vielä illalla ennen nukkumaanmenoa ulos rallailemaan ja Isla kyllä otti tästä kaikesta ilon irti. Vielä kun muut alkoivat hyytyä, I painoi juoksuloikilla etupihaa ympäri. Pennut olivat aloittaneet kitamiekkailun ja rallileikit sisällä ennen pihalle menoa, ja sama meno jatkui pihalla. Entistä railakkaampana. Päätöntä menoa. ;) 

Nomppa häkissä ja I patjalla - hetki meni siihen, että uskoivat leikkien loppuneen tältä päivältä ;)

Aamulla viiden aikaan joku (murr..) kodinhoitohuoneessa majailevista koirista sanoi yhden VÄY:n, joka riitti herättämään I:n. Yritin pakkonukuttaa Islan kainaloon mutta höpöhöpö siitä mitään tullut. Ei siinä auttanut muu kuin vetää sen verta vaatteita päälle, että pääsi livahtamaan ulos pieneksi hetkeksi. Toivoin hiukan edes unta vielä sille aamulle mutta ehei. Isla ja Noomi olivat sitä mieltä, että voitaisiin viritellä leikit, vaikkakin sitten aitauksen kalterien läpi. Leikit kyllä saatiin estettyä mutta Isla sitten viihdytti meitä muuten. Utelias koiralapsi änkäytyi häkin ja seinän väliin ja onnistui jäämään sinne loukkuun. Eteenpäin ei päässyt, koska häkin ikkunan puoleinen reunus oli kiilautunut seinään kiinni. Ainoa vaihtoehto oli peruuttaa pois. Mutta kun ei pienen koiran ymmärrys riittänyt siihen. Heräsin siihen, että I istui nurkassa ja uikutti säälittävästi. Että näin. Kello oli about 6. 

Kello seitsemään mennessä olin joutunut häkittämääm Riimin ja Islan kevythäkkiin, sillä en meinannut saada unta laisinkaan Islan täppäillessä muovimatolla. Kolmannen kerran herätessäni yksittäiseen vuff-haukkuun ja siitä seuraavaan levottomaan tassutteluun, pistin tytöt häkkiin. Koska nukkumaanmeno oli venynyt melkein kello kahteen ja olin käytännössä herännyt viiden pintaan, meinasi turhautuminen ottaa pikkiriikkisen valtaa puoli seitsemän aikaan. Puolisen tuntia sain torkuttua enemmän ja vähemmän tyttöjen ollessa häkissä. Seitsemän jälkeen Miina vapautti omat koiransa aitauksesta, joten tuntui ihan samalta vääntäytyä ylös aamupalan toivossa. Tytöt pääsivät pihalle pissalle ja minä nauttimaan aamupalan antimista. 

Tärähtänyt otos Valtosta :D Miinan koiruudet odottelemassa aamupalaa.

Minitiimi-tapaamiseen osallistui noin 25 koiraa omistajineen. Sää oli, luojan kiitos, aurinkoisen ja pilvisen väliltä. Edeltävänä iltana tuli vettä pentujen rallatellessa ulkona. Eipä siitä olisi tullut mitään, jos koko jengi olisi pitänyt pitää sisällä. Paljon mukavampaa näin. Kuvia tuli otettua luvattoman vähän vaikka pokkari olikin mukana. Järkkärin olisin tahtonut mukaan mutta eipä sitä viitsinyt junassa raahata. Näin tällä kertaa.

Miina oli järjestänyt upeat tarjoilut. Kellään ei varmasti jäänyt nälkä salaatin, kasvislasagnen ja piirakoiden jälkeen. Jälkiruokana oli vielä upea mansikkakakku. Nam! Kyllä meidän vieraiden kelpasi. Ohjelmassa oli pientä leikkimuotoista kisailua, jutustelua ja lopuksi valokuvausta. Kisailun tehtäviksi oli valittu makkaran sukellusta kolmesta vesikupista, nopeusjuoksua ja temppujen tekemistä. Vaikeimmaksi osioksi osoittautui ensimmäinen tehtävä, jossa makkaraa sai esitellä koiralle, mutta koiran piti itse sukeltaa herkku kupin pohjalta. 

Tehtävä vaati uskallusta, jota ei oikein meinannut löytyä kilpailijoiden joukosta. Kuono kun piti upottaa suhteellisen syvälle. Kilpailuun osallistuneista Minitiimiläisistä ei ollut näyttämään kykyjään tässä tehtävässä, vaan ulkopuoliset koirat veivät voiton 100-0. Riimi yllätti minut (ja ilmeisesti myös muut) täysin. Neidiltä meni vain puolisen minuuttia noukkia kaikki nakit pois ilman sen kummempaa hetsaamista. Joskus ahneus palkitaan. Muiden suoritusten katsominen oli ilmeisesti tehnyt tiukkaa. Heti aitaukseen päästyään R hyökkäsi kupeille ja alkoi upottaa kuonoaan kupin pohjalle. Tehokas tyttö. :D Vain toinen kilpailija Riimin lisäksi noukki nakit kupeista hieman nopeammalla ajalla mitä R. Ja tämäkään tapaus ei ollut M-tiimin kasvatti. Siinäpä on tavoitetta seuraavalla vuodelle. ;) Islaa olin kaavaillut osallistumaan Riimin sijasta, mutta I:n vuoron tullessa osanottaja vaihtui Riimiin. Pentu oli syliin nostettaessa niin väskä, ettei kisasta olisi tullut mitään. Riimi pääsi siis loistamaan taidoillaan. ;) Ja hienostihan se loistikin sijalle 2.

Yritys on kova :D Tyylinä kupin tyhjentäminen juomalla

Neppari

Minisheltit taisivat tuntea hengenheimolaisuutta - trio rallaili keskenään eniten

Nami tökkimässä I:tä leikkimään

Päivä oli kyllä harvinaisen mukava. Oli ihana tutustua muihin kasvatteihin ja heidän omistajiin. Islalla oli toiminnantäytteinen päivä, ja iltapäivällä I alkoi olla ihan kuitti. Neiti hakeutui useampaan otteeseen portaille lepäilemään muiden seurustellessa ja syödessä autokatoksessa. Riimi puolestaan (tapojensa mukaisesti) nautti auringosta ja rapsutuksista. Jotain siis kaikille. :) Miina halusi kuvata paikalla olleet yksin että pentuesisaruksien kanssa, joten iltapäivällä otettiin hyvin paljon perhepotretteja sekä yhteiskuva koko jengistä (tai niistä kaikista, jotka eivät olleet siihen mennessä kerenneet lähteä).

Näköalapaikka :)

Kuuteen mennessä olivat viimeisetkin osallistujat lähteneet kotejaan kohti. Korjasimme viimeiset jäljet ulkoa ja kodin siistittyämme päätimme sittenkin ottaa pennuista valokuvat. Islaa ja Noomia kiikuttaessa päiväunille olimme päätyneet siihen, että pentujen valokuvaaminen jäisi toiselle kertaa. Mutta Isla tuntui saavan virtapiikin lyhyiden unien jälkeen, joten Miina nappasi kameran mukaan ja Isla pistettiin poseerauskuntoon. Noomi tuotiin sisältä kaveriksi ja napattiin siskoksista yhteisotos. Miina hetsasi pennut kinkun perään niin huolella, että I nappasi sormeen verisen vekin kinkkua kurottaessaan. Eikös se ole ihan loogista, että suuhun kelpaa mitä tahansa, jos vieressä on ahne sisko, joka kyllä söisi kinkut parempaan suuhun tilaisuutensa tullen? :D 

Päivän päätteeksi mahtui vielä yksi positiivinen yllätys - bussi. Juna-aikataulut eivät natsanneet yhtään aikatauluuni toisin kuin bussien, joten päädyimme matkustamaan takaisin Kuopioon matkahuollon avustuksella. Linja-autossa oli meidän lisäksi ehkä kaksi matkustajaa, joten saimme todellakin olla rauhassa. Häkkiä en saanut kasaan, vaikka optimistina sen bussin perälle raahasinkin. Pienemmän tapauksen olisi ehkä juuri ja juuri saanut pystyyn, mutta jätin omani suosiolla rauhaan. Mutta tulomatkaan verrattuna kotimatka oli ihana yllätys. Rauhaa, viileä ilma ja pistorasia kännykän laturille suoraan penkin vieressä ikkunan puolella. Helppoa matkustamista. Koirista joutui maksamaan tasan 0 euroa, joten matka tuli halvemmaksi mitä VR:llä. Saatiin viettää oikein rauhallinen reilu parituntinen. I nuokkui sylissä/penkillä ja R otti rennosti lattialla. Vaikka matka olikin sen puolisen tuntia pidempi mitä junalla, fiilis oli sen verta parempi linja-autolla, että pyrimme varmasti tulevaisuudessakin käyttämään hyväksi Matkahuollon palveluita. 

Väsynyt matkalainen

Ihana reissu kaiken kaikkiaan. Oli todella mukava nähdä Miinan kasvatteja sekä heidän omistajiaan. Vähän oli jo (hyvin :D ) alustavissa suunnitelmissa pitää tapaaminen nyyttärimeiningeillä seuraavana kesänä. Eiköhän sinne edes muutama eksy paikalle, jos tapaaminen saadaan järjestettyä. Seuraavaa vuotta kohti siis!

Mutta kaiken kaikkiaan: ISO kiitos Miinalle! ♥