Juhannus

Forecan ennustus piti kuin piti paikkansa, ja juhannusaatto (ja koko viikonloppu) oli suht aurinkoinen. Olin päässyt kurkkukivusta ja äänen käheydestä eroon jo viime viikonloppuna, mutta T tuntui olevan sairas vielä perjantainakin. Sitkeä tauti. T:n veljen perhe saapui Kuopioon juhannusta viettämään, ja perjantai menikin hyvin rauhallisissa tunnelmissa (ja hyvässä seurassa) mökillä. Kamera piti tietty kaivaa esille jo veneeseen mentäessä, mutta kuvaan joutunut ei ollut kovin tyytyväinen joutuessaan kameran kohteeksi. :D Eiköhän se ilmekin jo kerro kaiken?

Edustusilme ;D

Ensimmäiset kuvat saatiin vanhan ajan tyyliin mustavalkoisena. T oli testaillut kameran ominaisuuksia edellisenä iltana, ja eipä niitä asetuksia tullut katsottua sen tarkemmin ensimmäisiä otoksia räpsittäessä. Mitäs pienistä, näyttääpä kuvat kivoilta noinkin. Ja jotenkin tuntuu, että jos olisin nähnyt oman edustus-kuvan värillisenä, sille olisi näytetty delete-nappia heti. Nyt voin sentään miettiä julkaisevani sen. ;)

Viime mökkireissusta on aikaa about kuukausi, ja I:n tukka vaan kasvaa kasvamistaan. Viime kuvissa karvaa riitti pelastusliivien välistä hapsottamaan, mutta nyt sitä ihan jo pursuaa. Kuten viime viikonloppuna Miina totesikin, Islalla on paksummasti tukkaa mitä Noomilla. Ja sitä kun tuntuu tulevan lisää ja lisää. Käyttäisi mieluummin kasvuenergiat koipiin, ei me mitään tuolla tukalla tehdä... :D Vähempikin riittäisi.

Kuten tavallista, Isla otti mökkeilystä kaiken irti. Pallonpotkijoita riitti, ja pikku hiljaa I on alkanut ymmärtämään, että palloa voi paimentaa. Syttyy syttyy. Aikaisemmin on pöljänä toljottanut heitetyn pallon perään ilmeellä "Tä?" ja lopulta katsonut heittäjää ihmettelevästi "Niin? Sitte?" Kevyemmän pallon kanssa nähtiin muutamia yrityksiä tökkiä/kuljettaa palloa potkaisijan suuntaan, mutta nekin jäi hiukka laimeiksi yrityksiksi. Mutta hiljaa hyvä tulee. Lisää palloleikkejä. Ei siitä yhtä fanaattista pallohullua saada kuin Ronjasta, mutta kiinnostusta löytyi kuitenkin Riimiä enemmän. 

Viime viikonloppuna avatut korvat ovat hiukka epätasapainossa. (edestä katsottuna) vasen korva meinaa hiukka kaatua eteenpäin. Duodermin ja ihoteipin avulla sain korvat suhteelliseen tasapainoon. Kunnes I kastui. Teippi ja duoderm ei meinaa kestää kosteutta (tai siltä se kovasti näyttää). Elän toivossa, että korvat vielä haluavat nousta pystyyn juoksujen aikana, ja tasapainottuvat viimeistään silloin. Sitä ennen korvat pidetään tuettuna teipin avulla.

Ja mitä tulee Riimiin - vettä, vettä ja vettä. Kivillä keikuttiin ties miten päin. Kokonaiskastautuminen oli lähellä muutamaan otteeseen etutassujen livetessä kiveltä, mutta tällä kertaa puolikoiraa sentään pysyi kuivana ja kastautuminen käsitti lähinnä rintamuksen. Kumpikin paimen metsästi käpyjä suurella innolla, ja I uskaltautui syvemmälle mitä aikaisemmin. Riimi on sinänsä hyvä esimerkki, sillä R seisoi järvessä virtahepomeiningillä odottaen uusia lentäviä käpyjä. I uskaltautui esimerkin turvin samalle syvyydelle, jolloin kyljet ja lähes koko selkä oli veden alla. Hyvältä näyttää, ehkäpä tarpeeksi innostavan lelun voimin I saataisiin uimaan. 

Meille kaksijalkaisille päivä piti sisällään makkaranpaistoa, lettuja, istuskelua auringossa, riippukeinusta nauttimista ja hyvää seuraa. Lapset (ei-karvaiset ;) ) uivat useampaan otteeseen, ja auringon porottaessa vesileikit näyttivät vähän turhankin hyviltä. Varauduimme kylmään ja tuuliseen päivään, joten bikineistä (ja uimisesta) sai vain haaveilla. Sen verta oli miespuolista väkeä, etten kehdannut uida alusvaatteissa, saatikka viuhahtaa ilman vaatteita. :D Toisella kertaa sitten.

Isla ja frisbee

Tykkään kuvakollaaseista, ja siitä, että blogitekstit eivät veny hirmuisen pitkiksi tiivistettyjen kuvien takia. Suurin osa näistäkin kuvista olisi saattanut jäädä julkaisematta, ettei päivityksestä olisi tullut superpitkää vain ja ainoastaan kuvien takia. Vaikka kuvien muokkaamisesta tykkäänkin, jotenkin onnistun siirtämään kollaasien tekoa aina vain myöhäisemmäksi (aina löytyy jotain "mielekkäämpää tekemistä, tämä kun kuiten vaatii oman vaivansa). Saa nyt nähdä, pitäydynkö kollaaseissa vai en, sillä niiden takia postaukset meinaavat selvästi venyä. Ei kait sitä nyt voi pelkkää tekstiä kirjoittaa ja kuvia lisätä myöhemmin. Mitä siitäkin tulisi.. :D Mutta katsellaan. Eiliseltä olisi rantakuvat ja -postaus julkaisematta, mutta kun kollaasit on tekemättä.. Ehkä huomenna? 

Tästä nautimme tiistaina:

Loput kuvat toiseen kertaan sitten. :)

Kasvattipäivän kuvia

Sain Miinalta eilen hänen ottamat upeat kuvat. Tässäpä nämä. :)

Neppari nauttii auringosta

Riimi 4v 2kk

Siskokset 7,5 kk 

Noomi 

Isla ♥

Kasvattipäivä Kajjaanissa

Viikon puolivälissä aloin jo jännätä sitä miten meidän kasvattipäivän reissun kanssa käy. Miehekkeen flunssa (jonka reppana tosiaan onki minulta, että olokaapa hyvä vaan.. ;) ) tuntui vain pahenevan entisestään. Viikko sitten maanantaina valitteli väsynyttä oloaan, ja keskiviikkoon mennessä oli kehittänyt itselleen reilun 38 asteen kuumeen. Varoittelin Miinaa jo torstaina, että meidän ilmaantuminen paikalle sunnuntaina on kiinni miehen ajo- ja matkustuskunnosta. Lauantaina aamulla sain vastauksen "ihan kauhea" kysyessäni mikä on olo, joten oli selvää, ettei yhdessä lähteminen tullut kuuloonkaan. Toivoin perjantaina ihmeparantumista, mutta ehei. Turha toivo. Vaihdettiin Miinan kanssa muutama viesti ja päädyttiin siihen, että hypätään tyttöjen kanssa seuraavaan mahdolliseen junaan jo heti lauantaina.

Vaikka matkustaminen kahden koiran ja ison häkin kanssa on itsessään jo vaivalloista, vielä vaivalloisempaa on huomata, että juna on ihan täynnä. Lippuja netistä katsoessani kuvittelin ohjelman bugittavan. Eihän se nyt voi pitää paikkaansa, että lemmikeille on vain ja ainoastaan puolikas vaunu. Kyllä muuten voi. Puolikas lemmikkivaunu oli täynnä ihmisiä, joista osa oli ilman eläintä. Jälleen kiitän kanssamatkustajia, sillä ikkunan vieressä istunut tyttö tarjosi omaa paikkaansa minulle, joten ahtauduin koirien (ja häkin, jonka avaaminen oli vain kaukainen toive) kanssa ikkunan viereen. En kerennyt istua kuin pienen hetken paikoillani, kun lähellä istuva tyttö (hänkin blondin sheltin kera) kysyy "Onko se Isla?" Voitte kuvitella sitä tunnetta, kun tajuatte vieraan tuntevan koirasi, mutta itselläsi ei ole pienintäkään tietoa, kuka kysyjä on. Hiukka vaivaantunut olo. :D Siinä sitten varovasti vastaa, että kyllähän tämä Isla. Paljastui, että junaan oli sattunut yksi kasvattipäivään matkustava. Ei hitsi mikä mäihä! Matka Kajaaniin meni kuin siivillä J:n ja Noelan seurassa. Isla ei malttanut nukkua laisinkaan, vaan palloili sylin ja lattian väliä tehdäkseen tuttavuutta Noen kanssa. 

Riimi puolestaan veti matkan "äiti voitasiko me pliis jo mennä kotiin" -ilmeellä, jolle kanssamatkustajat hymisivätkin useampaan otteeseen. Jos jostain pitäisi etsiä kärsivä koira, Riimi voitaisiin palkata tähän pestiin heti. Koko parituntinen meni sellaisella 'hyi yäk toinen pentu' -asenteella, ettei tosi. Way to go Riimi. Tyylilleen uskollinen, kuinkas muutenkaan.

Määränpäähän saavuttuani kello oli lähemmäs kymmenen ja ilta meni aikaslailla kuulumisia vaihdellen ja yleisesti jutustellen iltapalan ääressä. Minun ja tyttöjen nukkumapaikkaa pohtiessamme päädyttiin siihen, että meidän ehkä olisi hyvä nukkua huoneessa, jossa olisi muovimatto. I täytyy käyttää aikaisin aamusta ulkona, ja jos en onnistuisi heräämään pennun herätessä, vahinko tulisi sisälle. Eipä tarvitsisi stressata lattioiden kuntoa, kun kerta muovimatto kestää pienen pissaläntin. Samassa huoneessa (aitauksessa) nukkui myös Islan sisko Noomi sekä Valto. 

Neepi-äiti sängynpetaaja ja -lämmittäjä ♥

Ideana tämä tuntui hyvältä, mutta unet jäivät kyllä hyvinkin lyhyiksi. Koirat pääsivät vielä illalla ennen nukkumaanmenoa ulos rallailemaan ja Isla kyllä otti tästä kaikesta ilon irti. Vielä kun muut alkoivat hyytyä, I painoi juoksuloikilla etupihaa ympäri. Pennut olivat aloittaneet kitamiekkailun ja rallileikit sisällä ennen pihalle menoa, ja sama meno jatkui pihalla. Entistä railakkaampana. Päätöntä menoa. ;) 

Nomppa häkissä ja I patjalla - hetki meni siihen, että uskoivat leikkien loppuneen tältä päivältä ;)

Aamulla viiden aikaan joku (murr..) kodinhoitohuoneessa majailevista koirista sanoi yhden VÄY:n, joka riitti herättämään I:n. Yritin pakkonukuttaa Islan kainaloon mutta höpöhöpö siitä mitään tullut. Ei siinä auttanut muu kuin vetää sen verta vaatteita päälle, että pääsi livahtamaan ulos pieneksi hetkeksi. Toivoin hiukan edes unta vielä sille aamulle mutta ehei. Isla ja Noomi olivat sitä mieltä, että voitaisiin viritellä leikit, vaikkakin sitten aitauksen kalterien läpi. Leikit kyllä saatiin estettyä mutta Isla sitten viihdytti meitä muuten. Utelias koiralapsi änkäytyi häkin ja seinän väliin ja onnistui jäämään sinne loukkuun. Eteenpäin ei päässyt, koska häkin ikkunan puoleinen reunus oli kiilautunut seinään kiinni. Ainoa vaihtoehto oli peruuttaa pois. Mutta kun ei pienen koiran ymmärrys riittänyt siihen. Heräsin siihen, että I istui nurkassa ja uikutti säälittävästi. Että näin. Kello oli about 6. 

Kello seitsemään mennessä olin joutunut häkittämääm Riimin ja Islan kevythäkkiin, sillä en meinannut saada unta laisinkaan Islan täppäillessä muovimatolla. Kolmannen kerran herätessäni yksittäiseen vuff-haukkuun ja siitä seuraavaan levottomaan tassutteluun, pistin tytöt häkkiin. Koska nukkumaanmeno oli venynyt melkein kello kahteen ja olin käytännössä herännyt viiden pintaan, meinasi turhautuminen ottaa pikkiriikkisen valtaa puoli seitsemän aikaan. Puolisen tuntia sain torkuttua enemmän ja vähemmän tyttöjen ollessa häkissä. Seitsemän jälkeen Miina vapautti omat koiransa aitauksesta, joten tuntui ihan samalta vääntäytyä ylös aamupalan toivossa. Tytöt pääsivät pihalle pissalle ja minä nauttimaan aamupalan antimista. 

Tärähtänyt otos Valtosta :D Miinan koiruudet odottelemassa aamupalaa.

Minitiimi-tapaamiseen osallistui noin 25 koiraa omistajineen. Sää oli, luojan kiitos, aurinkoisen ja pilvisen väliltä. Edeltävänä iltana tuli vettä pentujen rallatellessa ulkona. Eipä siitä olisi tullut mitään, jos koko jengi olisi pitänyt pitää sisällä. Paljon mukavampaa näin. Kuvia tuli otettua luvattoman vähän vaikka pokkari olikin mukana. Järkkärin olisin tahtonut mukaan mutta eipä sitä viitsinyt junassa raahata. Näin tällä kertaa.

Miina oli järjestänyt upeat tarjoilut. Kellään ei varmasti jäänyt nälkä salaatin, kasvislasagnen ja piirakoiden jälkeen. Jälkiruokana oli vielä upea mansikkakakku. Nam! Kyllä meidän vieraiden kelpasi. Ohjelmassa oli pientä leikkimuotoista kisailua, jutustelua ja lopuksi valokuvausta. Kisailun tehtäviksi oli valittu makkaran sukellusta kolmesta vesikupista, nopeusjuoksua ja temppujen tekemistä. Vaikeimmaksi osioksi osoittautui ensimmäinen tehtävä, jossa makkaraa sai esitellä koiralle, mutta koiran piti itse sukeltaa herkku kupin pohjalta. 

Tehtävä vaati uskallusta, jota ei oikein meinannut löytyä kilpailijoiden joukosta. Kuono kun piti upottaa suhteellisen syvälle. Kilpailuun osallistuneista Minitiimiläisistä ei ollut näyttämään kykyjään tässä tehtävässä, vaan ulkopuoliset koirat veivät voiton 100-0. Riimi yllätti minut (ja ilmeisesti myös muut) täysin. Neidiltä meni vain puolisen minuuttia noukkia kaikki nakit pois ilman sen kummempaa hetsaamista. Joskus ahneus palkitaan. Muiden suoritusten katsominen oli ilmeisesti tehnyt tiukkaa. Heti aitaukseen päästyään R hyökkäsi kupeille ja alkoi upottaa kuonoaan kupin pohjalle. Tehokas tyttö. :D Vain toinen kilpailija Riimin lisäksi noukki nakit kupeista hieman nopeammalla ajalla mitä R. Ja tämäkään tapaus ei ollut M-tiimin kasvatti. Siinäpä on tavoitetta seuraavalla vuodelle. ;) Islaa olin kaavaillut osallistumaan Riimin sijasta, mutta I:n vuoron tullessa osanottaja vaihtui Riimiin. Pentu oli syliin nostettaessa niin väskä, ettei kisasta olisi tullut mitään. Riimi pääsi siis loistamaan taidoillaan. ;) Ja hienostihan se loistikin sijalle 2.

Yritys on kova :D Tyylinä kupin tyhjentäminen juomalla

Neppari

Minisheltit taisivat tuntea hengenheimolaisuutta - trio rallaili keskenään eniten

Nami tökkimässä I:tä leikkimään

Päivä oli kyllä harvinaisen mukava. Oli ihana tutustua muihin kasvatteihin ja heidän omistajiin. Islalla oli toiminnantäytteinen päivä, ja iltapäivällä I alkoi olla ihan kuitti. Neiti hakeutui useampaan otteeseen portaille lepäilemään muiden seurustellessa ja syödessä autokatoksessa. Riimi puolestaan (tapojensa mukaisesti) nautti auringosta ja rapsutuksista. Jotain siis kaikille. :) Miina halusi kuvata paikalla olleet yksin että pentuesisaruksien kanssa, joten iltapäivällä otettiin hyvin paljon perhepotretteja sekä yhteiskuva koko jengistä (tai niistä kaikista, jotka eivät olleet siihen mennessä kerenneet lähteä).

Näköalapaikka :)

Kuuteen mennessä olivat viimeisetkin osallistujat lähteneet kotejaan kohti. Korjasimme viimeiset jäljet ulkoa ja kodin siistittyämme päätimme sittenkin ottaa pennuista valokuvat. Islaa ja Noomia kiikuttaessa päiväunille olimme päätyneet siihen, että pentujen valokuvaaminen jäisi toiselle kertaa. Mutta Isla tuntui saavan virtapiikin lyhyiden unien jälkeen, joten Miina nappasi kameran mukaan ja Isla pistettiin poseerauskuntoon. Noomi tuotiin sisältä kaveriksi ja napattiin siskoksista yhteisotos. Miina hetsasi pennut kinkun perään niin huolella, että I nappasi sormeen verisen vekin kinkkua kurottaessaan. Eikös se ole ihan loogista, että suuhun kelpaa mitä tahansa, jos vieressä on ahne sisko, joka kyllä söisi kinkut parempaan suuhun tilaisuutensa tullen? :D 

Päivän päätteeksi mahtui vielä yksi positiivinen yllätys - bussi. Juna-aikataulut eivät natsanneet yhtään aikatauluuni toisin kuin bussien, joten päädyimme matkustamaan takaisin Kuopioon matkahuollon avustuksella. Linja-autossa oli meidän lisäksi ehkä kaksi matkustajaa, joten saimme todellakin olla rauhassa. Häkkiä en saanut kasaan, vaikka optimistina sen bussin perälle raahasinkin. Pienemmän tapauksen olisi ehkä juuri ja juuri saanut pystyyn, mutta jätin omani suosiolla rauhaan. Mutta tulomatkaan verrattuna kotimatka oli ihana yllätys. Rauhaa, viileä ilma ja pistorasia kännykän laturille suoraan penkin vieressä ikkunan puolella. Helppoa matkustamista. Koirista joutui maksamaan tasan 0 euroa, joten matka tuli halvemmaksi mitä VR:llä. Saatiin viettää oikein rauhallinen reilu parituntinen. I nuokkui sylissä/penkillä ja R otti rennosti lattialla. Vaikka matka olikin sen puolisen tuntia pidempi mitä junalla, fiilis oli sen verta parempi linja-autolla, että pyrimme varmasti tulevaisuudessakin käyttämään hyväksi Matkahuollon palveluita. 

Väsynyt matkalainen

Ihana reissu kaiken kaikkiaan. Oli todella mukava nähdä Miinan kasvatteja sekä heidän omistajiaan. Vähän oli jo (hyvin :D ) alustavissa suunnitelmissa pitää tapaaminen nyyttärimeiningeillä seuraavana kesänä. Eiköhän sinne edes muutama eksy paikalle, jos tapaaminen saadaan järjestettyä. Seuraavaa vuotta kohti siis!

Mutta kaiken kaikkiaan: ISO kiitos Miinalle! ♥ 

Saikkupäivä nro 2

Neiti kesäheinä vol. 2 ♥

Rullahuuli :D

Kuten kuvista näkyy, hyvin leppoisissa merkeissä meni tämäkin päivä. Pihapiirin ulkopuolelle uskaltauduttiin sen verta, että haettiin Kennel-Rehulta evästä kotiin. Pakastin sai lisätäytteeksi kalkkunaa ja lambia. Kyllä nyt kelpaa. Illalle olisi vielä suunnitteilla viikoittainen ässä-aksa. Eiköhän siinä ole riittämiin yhdelle sairaslomapäivälle.

Maanantai ja saikkupäivä nro I

Tähän sitä sitten päädyttiin. Maanantaina menin töihin siinä toivossa, että saisin lääkärille ajan saman tien (toiveajattelua.. hah). Puhuminen sattui, köhätytti, ääntä ei lähtenyt yhtään. Kuulostin ihan murrosikäiseltä pojalta, jolla ääni ei oikein kanna tasaisena. ;) Hyvin kaunista siis. Yllätys yllätys, vapaita lääkäriaikoja oli vasta tälle aamulle, joten eipä siinä muu auttanut kuin pysyä töissä. Työnantaja kysyi vointia ja sai kuulla, että lämpöä oli hiukka ja kurkku ihan pirun kipeä mutta siihen se sitten jäi. Ei mitään sen kaltaista, että lähde vaan kotio sairastamaan ja ilmoile huomenna, mitä lääkäri sanoo. Ehei. Joten en sitten alkanut ruikuttamaan ja pyytänyt päästä kotio. Työkunnossa kun ei muuten mitään vikaa ollut, mitä nyt ääntä ei lähtenyt (ja sehän ei ole oleellista asiakaspalvelussa.. :D )

Illaksi oli sovittuna jo kaikenmaailman koiramaista puuhaa, ja koko työpäivän ketutus-fiilistä keränneenä päätin pitää kiinni kaikista illan suunnitelmista. Näinpä siis suuntana halli ja siitä suoraan shelttilenkille Islan sukujaoston ( = Aito, Nalle, Viima) kanssa. 

Äänen ulossaanti kun oli mitä oli, käskyt ennemmin muistuttivat raakkuvaa varista kuin kirkasta ja selvää infoa koiralle, mihin tulisi suunnata. :D Selvisin kuitenkin reissusta ilman suurempia tukehtumis-yskänpuuskia, ja saimme hiottua puomin alastuloa entistä näpäkämmäksi. Riimi ei pamahtanut läpi kertaakaan, minkä koen huomattavaksi edistykseksi. Kierrosten noustessa keskittyminen ei ole joka kerta ihan riittänyt pysähtymiseen asti, vaan koira on juossut muutaman tassun verran yli pysähtymispaikasta. Kuivaharjoitteluna (eli ilman koko puomia) 2on2off löytyy joka kerta, ja tänään koko kokonaisuus löytyi ilman ongelmia. Ja kuten viime viikon treeneissä, keppien oikea väli hahmottuu jo pienen matkan takaa ihan ilman suurempia avustuksia. Kuten tuossa pohdinkin, paketti (kontaktit siihen pisteeseen, että ne menee radan osana, kepeille varmuutta) olisi tarkoitus saada kasaan kesäkuun loppupuolella. Jos tämä meno jatkuu, tavoitteeseen saattaa jopa olla mahdollista päästä. Perjantaille on jo sovittu alustavat kontakti- ja keppitreenit, joten tahti ei ainakaan ole löysä. 

Ja mitä tulee shelttilenkkiin - olipa kyllä kivaa! Isla nautti menostaan ihan täysin tassuin. Koko lauma tuli oikein kivasti juttuun. :) Mietin otanko Riimin jäähkäämään lenkille mukaan, koska se tuskin kovin montaa juoksuaskelta tulisi ottamaan treenien päälle vaan meno olisi ennemmin hyvinkin rauhallista. Jätin Riimin jo kotiin, mutta palasin hakemaan toisen mukaan lenkille. Jos meno meinasi käydä liian raskaaksi, Riimi ei ainakaan sitä ulospäin näyttänyt. Tasaista ja nättiä ravia koko matkan ilman "äiti mää en jaksa"-ilmeitä. 

Jotta kaikki ei olisi sujunut täydellisesti (täydellisyyttä hipovaa kun se melkeensä oli - koirilla selvästi kivaa, kaunis ilma, hyttyset eivät kiusanneet liiaksi ja omistajilla hyvää juttuseuraa), allekirjoittanut huomasi lenkin lopussa, että ei jumaliste, missä koirien remmit on. Tiesin olevani hajamielinen, ja varsinkin hiukka sairaana ajatus ei kulje, mutta että kuinka urpo voi olla, että jättää koirien remmit metsään ja ei edes rekisteröi sitä?! Ei hyvää päivää. :D Onneksi järki pelasi sen verran, että ymmärsin yhdistää remmien käsistä jättämisen valokuvien ottamiseen. Päätettiin pysähtyä puolimatkassa hetkeksi sääskien syötäviksi ja ottaa laumasta yhteiskuva. Toimin kuvaajana, joten pudotin remmit käsistä ja keskityin täysin kuvien räpsimiseen. Ja siitä matkaa jatkaessa remmien koko olemassaolo oli pyyhkiytynyt pienestä mielestä totaalisesti. Järki kiittää ja kuittaa. 

Huvittiko? No joo, kieltämättä hiukka. Sain ripityksen N:lta ja vannotukset, että seuraavan kerran köytän remmit kiinni vyötäisille niin tiukkaan, ettei ne voi tippua tai unohtua metsään. :D Riimi kulki Nallen remmin toisessa päässä ja Isla kipitteli vapaana koko matkan kotio asti. Neidillä on hiukka väsyneenä ihan älyttömän hieno kontakti. Ei mitään ongelmia kulkea sivulla ja ohittaa koirakko (sattumoisin vielä pentukurssin vetäjän trio) pienen matkan päästä. Olin tyytyväinen jälleen, niin itseeni (jotain osannut kouluttaa oikein) kuin Islaan. Valtavan hieno tyttö. ♥

Itse ensimmäinen saikkupäivä meni oikein leppoisalla meinigillä. Aamusta työterveyslääkäriin, päivällä mutka M&M:lle ja illalla pentukurssin viimeiselle kerralle I:n kanssa epiksien sijaan. Juokseminen ei oikein houkutellut, ja pentukurssin kerta oli maksettu jo aikoja sitten - eihän sitä nyt voi rahojaan tuhlata. :D Aamulla lääkäri totesi taudin olevan luultavasti virusperäistä, jolle ei voi mitään tehdä, koska hengittäminen onnistuu eikä muita oireita äänen käheyden lisäksi oikeastaan ole. Tutki kurkun ja korvat (ja tukki toisen siinä sivussa, murr) ja antoi loppuviikon saikkua. Olin elätellyt toiveita parista päivästä, joten loppuviikko tuntuu hyvinkin ruhtinaalliselta. Nyt iltaan mennessä yskä alkaa muuttua kuivasta limaiseksi, joten johonkin suuntaan tauti on etenemässä. Nyt on hyvä ottaa ihan rauhassa loppuviikko. No jep.. Keskiviikkona treenit, torstaina kaverin luo Islan kanssa, perjantaina treenit, lauantaina mahdollinen Tampereelle meno ja sunnuntaina Islan kasvattipäivä. Todellinen saikkuviikko.

Oulu, Ronja ja ekat möllit

Harvoin sitä ottaa ja lähtee yhden yön takia Ouluun, mutta kuten T sen sanoi - kesäreissu, mikäs siinä. Sain torstai-perjantai välisenä yönä nukkumassa jo ollessani soiton veljeltäni, joka kysyy mitä tehdä verta oksentavan Ronjan kanssa. Unisena ei aivot muuta keksineet kuin sen, että vie päivystykseen, joka olikin kyllä ehdottoman oikea paikka. Puhelusta selvittyäni sain sulateltua asiaa sen verran, että itkemisen vuoksi nukkumisesta ei meinannut tulla mitään. Ronja oli siis oksentanut kirkasta verta useampaan otteeseen lyhyen aikavälin sisällä. Mahahaava tuli ensimmäisenä mieleen, olihan koira syönyt kipulääkekuurin leikkauksen jälkeen (joka oli sujunut erittäin hyvin). Vannotin veljeäni soittamaan viimeistään aamulla, miten koiran oli käynyt ja mitä eläinlääkäri oli sanonut. Siinä yöllä päätimme T:n kanssa, että tulevana viikonloppuna tehtäisiin reissu Ouluun. Oli se sitten yhden yön pituinen mutta pelkäsin Ronjan käyvän huonosti, ja halusin nähdä koiran ennen kuin se kuolee (jos se nyt sattuisi kuolemaan). Yö meni kuitenkin suhteellisen levollisesti nukkuen. Mitäpä sitä Kuopiosta käsin voi tehdä kuin odottaa, ja kun puhelinsoittoa ei enää kuulunut, päätin olla huolehtimatta turhia.

Aamulla juteltuani veljen kanssa tilanne oli rauhoittunut. Heidän saatuaan päivystävän eläinlääkärin kiinni, Ronjan oksentaminen oli loppunut eikä eläinlääkärin mukaan heidän tarvinnut tulla yöllä koiraa sinne näyttämään, jollei oksentaminen alkanut uudesaan ja tilanne pahentunut entisestään. 

Seuraavana päivänä Ronja päätyi eläinlääkäriin, jossa pitkän juttelun ja verenkuvan tutkimuksen jälkeen eläinlääkäri päätyi siihen, että Ronjan mahan/suoliston limakalvot ovat luultavasti huonossa kunnossa (nyt loppukeväästä lisääntynyt tyhjän mahan oksentelu kertoisi siitä) ja verinen oksentelu luultavimmin kertoo mahahaavasta. Syynä mahdollinen stressi, suhteellisen nopea liikunnan lisääminen ja tulehduskipulääkekuuri. Usean asian summa. Ronja sai antibiootin mahdolliseen suoliston tulehdukseen ja vatsansuojalääkekuurin 4-8 viikoksi.

Ronjan elinvoima oli palannut jo perjantai-iltaan mennessä, ja se oli selvää ettei koira tulisi kuolemaan. Kaikesta huolimatta päätimme silti toteuttaa reissun. Lauantaina töitteni jälkeen T tuli  hakemaan minut koirien kanssa suoraan työpaikalta ja ajoimme (lähes, yksi pissatuspysähdys ;) ) suoraa kyytiä Ouluun.

Vaikka reissu oli lyhyt, kerkesimme kahdessa päivässä paljon enemmän mitä joskus kolmessa. Kerkesimme tutustua äitini uuteen miesystävään, joka oli koiraihminen päästä varpaisiin. Juttua riitti niin koirista kuin muustakin, joten lauantai-ilta meni vähän liiankin nopeasti. Näimme Ronjan vilaukselta isäni luona, josta veljeni avovaimo kävi sen noutamassa töistä päästyään. 

Sunnuntaina puolestaan juoksimme paikasta toiseen sellaisella aikataululla ettei tosi. Aamusta yhdeksän aikaan suuntasimme veljen luokse, jotta kerkeäisimme nähdä Ronjaa sekä heitä. Aamu meni Ronjasta jutellen ja kuulumisia vaihdellen. Isla pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa sohvalle makoilemaan, ja neiti tuntui viihtyvän vähän liiankin hyvin. Plussana oli, että sohvalta näki ikkunasta ulos, joten I:tä ei meinannut saada sohvalta pois millään. 

Sunnuntain odotetuin asia oli ehdottomasti möllikisat, jonne osallistuin Riimin kanssa. Päätin jo aikoja sitten, että aloitan mölleilyt jossain muualla kuin Kuopiossa. Jotenkin koen sen ahdistavana, että kaikki tutut on radan reunalla pällistelemässä meidän ensimmäistä yritystä. ;) Oulussa sentään oli vain vanhoja tuttuja, ja tämä tuntui vähemmän kauhistuttavalta. Tosin, T hoiti homman juurikin niin miten ei pitänyt, eli kutsui koko perheen katsomaan meidän suoritusta. Kun huomasin isäni tulevan paikalle videokameran kanssa (jalustat ja kaikki!), meinasin vajota maan alle. Ei terve. :D 

Itse rata oli helppo, kuten mölleissä yleensäkin. Lähinnä vain Riimin ja mun yhteistyö ei pelannut yhteen. En koe, että jännitin mitenkään erityisen paljoa (joka on sinänsä positiivista) mutta ehkä en vain huomannut sitä. Riimi kuunteli ja seurasi ennen rataa erittäin hyvin, oli menossa mukana. Ajattelin tämän olevan hyvä mutta niin väärässä olin. 

En sano, että oma suoritukseni olisi ollut täydellinen. Valssit venyivät liian myöhäisiksi, kuten aina. Mun ainainen ongelma. Mutta en voi sanoa, että Riiminkään pääkoppa olisi ollut ihan täysillä menossa mukana. Ihmeellisiä putken pään valintoja, vaikka selvästi ohjasin nenän edessä oleviin päihin ja suorassa linjassa olevilta hypyiltä kieltoja. Tosin, linjalla olevan hypyn kielto johtui luultavasti siitä, että muutin juoksulinjaa yhden askeleen verran (etten törmää esteeseen), ja Riimi herkkiksenä kielsi. Tosin, tämä on ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun yhden askeleen muutos saa aikaan kiellon, varsinkaan kun rintamasuunta ei muuttunut. Korjatessani vääriä putken päitä Riimi kuumui niinkin paljon, että tyytyi ennemmin huutamaan mulle kuin menemään putkiin. Irtoamisesta ei ollut tietoakaan, ihan kuin ei oltaisi ikinä mitään esteitä nähtykään. 

Eniten harmitti tässä on se, että viimeiset kuukaudet treeneissä on puhuttu siitä, kuinka pitäisi luottaa Riimiin ja siihen, että se osaa. Ei saa varmistella hyppyjä ja irtoamisia, koska koiralla on taitoa. Ja nyt kun ohjasin radan, kuten ohjaisin treeneissä luottaessani koiran osaamiseen, homma kosahti kasaan. Monen asian yhteissumma - Riimin pääkoppa ei kestänyt ihan mukana, uusi tilanne ja mun jonkin sortin hermoilu. Seuraavat epikset olisi edessä joko Varkaudessa (keskellä viikkoa) ja/tai Iisalmessa (vkloppu). Katsotaan miten työvuorot taipuu, viimeistään sitten Iisalmeen..

Vaikka rata menikin päin mäntyä (uusintaotto hiukkasen paremmin), reissun teki arvoisekseen Islan veljen Perron tapaaminen. Olin nähnyt Perron viimeksi livenä viikkoa ennen luovutusta, ja sen jälkeen vain kuvia ja tilapäivityksiä naamakirjassa. Kävimme radan päätteeksi kävelemässä lyhyen lenkin, jonka aikana pennut rallattelivat ylimääräisiä virtojaan pois. Vaihdoimme kuulumisia ja kertoilimme pentujen luonteista, ja tulipa se silloinkin todistettua, että sisarukset olivat ihan samanlaisia luonteeltaan. Hirmuisia häsliä, joilla intoa riitti. Täpäköitä ja oivia harrastuskoirien alkuja.

9.6.

Kerkesimme myös piipahtaa kaverini luona heidän esikoisensa ristiäisten rääppiäisiin. Aikataulun kiireellisyyden takia vierailu jäi harmittavan lyhyeksi, mutta ensi kerralla paremmalla ajalla pidempi vierailu. Pääsimme lähtemään Kuopiota kohti vasta yhdeksän pintaan, ja kotiintulo oli lähempänä yhtä. Vaikka aikataulu oli tiukka ja reissu raskas (alkava flunssa ei oloa yhtään parantanut, hyvä että ääntä lähtee), olen levollisempi Ronjan suhteen, sain korkattua möllit muualla kuin Kuopiossa sekä näin perhettäni sekä ystävääni että hänen vastasyntynyttä tyttöään. Myönnän, että lyhyet reissut ovat melkeensä rahan tuhlausta, mutta tämä reissu oli kyllä tekemisen arvoinen. ♥

Neiti kesäheinä 7kk

Toukokuu tuntuu hävinneen ihan hujauksessa. Isla täyttää jälleen kuukausia. Työt verottaa sen verran, että kaiken muun pakollisen lisäksi blogiin kirjoittamista siirtää yhä uudelleen ja uudelleen ("jos sitten huomenna"..). Vilkailin kalenteria toukokuun osalta ja se näyttää itseasiassa aikas täydeltä työt huomioon ottaen. ACE:n aksojen lisäksi olemme pyrkineet käymään hallilla ottamassa omatoimitreenit 1-2 kertaa viikkoon teemalla kepit ja/tai kontaktit. Keppien tilanne sinänsä alkaa näyttää ihan kivalta. Keskiviikkona oli ensimmäinen kerta, kun kepit tehtiin osana koko rataa ja siihen nähden ne sujuivat ihan hyvin. Väli löytyy suoralta linjalta jo vähän kauempaakin pienen muistuttelun jälkeen. Nyt vaan pitäisi alkaa hiomaan lisää avoimia ja suljettuja kulmia. 

Treenien lisäksi toukokuuhun on mahtunut mukaan kodinsiivousta (sain kuin sainkin pestyä kaikki ikkunat :D ), kavereiden näkemistä (shoppailu, mölkkykisat, illanistujaisia) ja tietenkin lenkkeilyä. Alla oleva kuva on itseasiassa eilisen lenkin jäljiltä, kun piipahdimme Viiman + omistajien kanssa Neulamäen uumenissa. Koirakavereiden näkeminen on raskasta. :) 

1.6.

Myös pentukurssi on edennyt jo neljänteen kertaansa, viides olisi tulossa tiistaina. Isla on päässyt loistamaan kurssilla omilla taidoillaan (kontakti, maahanmenot ja istumiset tms.). Tyttö on oikein pätevä ja täpäkkä myös muiden seurassa. Korvat löytyvät suhteellisen hyvin, joten olen tyytyväinen. Ainoa asia, missä meillä on vielä petraamista, on rauhoittuminen kyljelleen. Menevälle pennulle kyljellään makaaminen virtaisena on tuskaisen vaikeaa. Paha vaan ettei työpäivän jälkeen kerkeä vetäistä tunnin lenkkiä ennen pentukurssia. Jatkamme harjoituksia.. 

Pentukurssilta löytyi myös toinen sheltin alku, puolitoista kuukautta nuorempi Aito. Jäimme 4. kurssikerran jälkeen omistajan kanssa jutustelemaan (pentujen vetäessä rallia ruusupuskaa ympäri) ja kävi ilmi, että Aito on Viiman sukulainen emon kautta. Päivittelin siinä, että onpas taas sattunut pienet piirit. Viiman omistaja oli joskus kuukausi sitten pohtinut, että heidän lähistölleen oli muuttanut V:n sukulaispentu samasta kennelistä, ja tästä tapauksesta saisi Islalle hyvän leikkikaverin. Idea ontui siihen, että miten ottaa yhteyttä vieraaseen ihmiseen, vaikka koirat sukulaisia olivatkin. Eipä ne yllätykset tähän loppuneet, vaan kävi ilmi, että Aiton omistaja sattuu omistamaan Nallen veljen. Ei hyvää päivää. :D Kyllä voikin taas sattua. Islahan on Nallen (ja näin ollen myös Jirin) täti isänsä puolelta (ja tämä kävi ilmi paria päivää myöhemmin ;) ). Kyllä voikin olla pienet piirit, ja vielä niin hyvä tuuri, että osutaan samalla pentukurssille. Kyllä jaksoi sinä iltana hymyilyttää pienet mutta ihanat sattumukset. 

Neiti kesäheinä ♥

Edit 4.6.

"Virallinen" 7kk posetuskuva vielä kuvakollaasin jatkoksi.

7kk, 32 cm ja 5kg