"Kun yksi ovi sulkeutuu..

..toinen ovi avautuu, mutta usein jäämme tuijottamaan sitä sulkeutunutta ovea niin pitkään ja niin pettyneinä, että emme näe niitä ovia, jotka avautuivat meille."

Alexander Graham Bell

Nämä viikot etenevät kyllä ihan toisin mitä sitä etukäteen suunnittelee. Viime viikkoon osasin varautua. Sinne oli suunniteltuna asioita, vaikka sitten toteutuma oli vielä runsaampaa. Tälle viikolle en ollut suunnitellut yhtään mitään muuta kuin lukemista. Vain ja ainoastaan. Mutta ei. Tässä on taas parin viime viikon aikana ollut vaikka ja mitä mikä on horjuttanut keskittymistä. Ja suorastaan stressannut. Yllättävää? No ei. Ei oikeastaan. Elämä vähän vaan on.

Olen ollut töissä samassa työpaikassa vuoden 2012 keväästä lähtien. Olen ollut onnekas, sillä Kuopiosta on hurjan vaikea löytää osa-aikatöitä tältä alalta niin joustavasti, miten mulle suotiin. Pystyin käytännössä itse määrittelemään, milloin pystyisin tekemään töitä. Se, jos jokin, oli luksusta. Vähän liiankin hyvää ollakseen totta. Viime keväänä tunteja oli vähän. Liian vähän. Ei siksi, ettenkö olisi voinut tehdä töitä. Täysin siksi, että 2 harjoittelijaa korvasi mun työpanoksen enemmän kuin hyvin. Ymmärrettävää kyllä, mutta kevät oli rahallisesti hiukkasen tiukka.

Tämän kesän edetessä alkoi tulla selvemmäksi ja selvemmäksi se, että syksyllä töitä ei tulisi olemaan. Keväällä lupailtiin kuitenkin viikonloppuja, kesäkuun alussa kohauteltiin olkapäitä ja todettiin, että ei osaa vielä sanoa mitään. Viime viikon perjantaina sain varmistuksen työnantajalta, että tunteja ei olisi ollenkaan. Tähän oli varauduttu vaikka silti jollain pienellä tasolla sitä silloin toivoi, ettei näin kävisi.

Sitä tosiaan sanotaan, että yhden oven sulkeutuessa uusia avautuu. Viime viikolla olin jopa vähän kauhuissani siitä, että menetin työni. Nyt olen oikeastaan myös jollakin tapaa kiitollinen. Tämä pakottaa mut miettimään uusia kuvioita. Liikkumaan eteenpäin. Se olisi ollut fakta, että vaikka olisin työni saanut pitää pelkkien lauantaitöiden muodossa, se ei olisi riittänyt elättämään mua. Auttanut, mutta ei riittänyt.

Toisaalta taas, olen ihan solmussa tämän asian kanssa. Tänä vuonna pitäisi saada luettua pääsykokeisiin sen verta hyvin, että sisällä ollaan seuraavana syksynä. No, jos ei, sillekään ei tietenkään voi mitään. Mutta lähtökohtaisesti panostaa pääosin tähän mikä oikeasti on tärkeää. Tekisin enemmän kuin mielelläni työt pelkkinä viikonloppuina tai osittain iltatöinä mutta Kuopiossa tämä on melkeensä mahdotonta. Oman alan työpaikat on viikonloppuisin lähes poikkeuksetta kiinni sunnuntait, lauantaiaukioloajat ovat lyhyet ja iltaisin ovet suljetaan suhteellisen aikaisin. Näyttää aikas huonolta ilta- ja viikonlopputyötä haluavalle. Päivätyöt eivät oikein myöskään tule kysymykseen, kiitos luentojen. Kurssit kun starttaavat jo heti syyskuussa. Otin alkuviikosta yhteyttä yhteen potentiaaliseen työpaikkaan, joka on lähes ainoita tämän alan paikoista Kuopiossa, joissa on pitkät aukioloajat. Tämä siis tiesi työhakemusta että CV:tä.

Voi luoja kuinka tähänkin saa kulutettua aikaa. Kulutin kolme iltaa, jotta sain hiottua hakemuksen siihen pisteeseen, että olin tyytyväinen. Suunniteltua kauemmin, mutta jälleen pieni perfektionisti sisälläni ei tahtonut antaa periksi. Varsinkin kun tämä oikeasti oli se ainoa tsäänssi saada töitä paikasta, jonka aukioloajat sopivat omiin opiskelusuunnitelmiini.

Kotistudio a la Laura ;)

CV:n kuva meinasi tuottaa pientä päänvaivaa. En muka löytänyt koneelta yhtään mitään, mikä olisi kelvannut. Iltaisin töistä kotiuduttua hellepyöräilyn jälkeen ei ollut kovin freesi olo, jotta olisi viitsinyt lätkäistä sellaisen kuvan työhakemukseen. Tämä siis tarkoitti aamukuvailuja. Halusin luonnonvaloa edes hiukkasen, parveke oli ainoa paikka, jossa sitä oli tarpeeksi saatavilla vaikkakin aurinko paistoi ihan väärältä puolen taloa. Ja taustakin piti olla valkoinen. Aikaa oli hurjat 15 minuuttia onnistua ennen kuin pitäisi olla menossa töihin. Ei ne helpoimmat olosuhteet.

Sain hakemuksen liikkeelle myöhään torstai-iltana. Olin perjantaina niin silmät ristissä ja nuppi jumissa aamulenkillä, että ei mitään rajaa. Siinä kävellessäni kerkesin jopa miettiä aikaista nukkumaanmenoa illalla, että jaksaa seuraavana päivänä töissä. Se on hyvä tajuta about 5 minuutin päästä tästä ajatuksesta, että lauantaina ei ole töitä.

Rajallisten työmahdollisuuksien takia on myös pakko miettiä muita vaihtoehtoja. Joulukuun loppuun olen sidottu Kuopioon yliopiston takia. Sittenpä loput pakolliset kurssit on saatu suoritettua. Gradua en tahtoisi vielä tähän vuoteen taakaksi ottaa, kyllä tuo pääsykoelukeminen menee senkin edelle. Varsinkaan kun en kehtaisi ottaa aihetta ja ilmoittaa, etten meinaa mitään tehdä sen eteen ennen seuraavaa kesää. Olisipa sekin reilua ohjaajia kohtaan. Toisaalta, tällä perusteella saisi nostaa opintotukea koko kevään, eli eläminen olisi niiltä osin taattua. Siitäkin on ollut puhetta, että tulevaisuudessa ei mahdollisesti saisi jäljellä olevia tukikuukausia uuteen tutkintoon. Joten mitäpä niitä kuukausia turhaan pihtaamaan, jos niitä en käyttööni edes saa tulevia mahdollisia opintoja varten. Soitin ihan Kelalle kysyäkseni tästä mutta ei sieltä osattu sanoa yhtään mitään. Että uudistuksesta tietoa odotellessa.. Tässä vaiheessa, kun tietoa ei tästä ole, on pakko miettiä muuta. Ja se muu on jotakin sellaista, kuin muutto. Muutto pois Kuopiosta. Ja minnepä muualle kuin pääkaupunkiseudulle. Apteekkien (ja osa-aikatöiden) määrä on siellä hiukka eri luokkaa mitä Kuopiossa.

Voitteko uskoa, että tämän viikon aikana olen kehittänyt itselleni muuttokuumeen. Siis minä! Helsinkivastainen ihminen, joka olisi vielä puoli vuotta sitten mielellään suunnitellut muuttavansa minne tahansa muualle! Olisin nauranut tälle hyvinkin räkäisesti viime keväänä. Onhan tämä käynyt mielessä jo aikaisemmin hyvin pintapuolisena ajatuksena, mutta tällä viikolla olen pohtinut tätä jo ihan tosissani. Asunnon saaminen olisi paljon helpompaa keväällä kuin syksyllä. Koirallisena ihmisenä ei mitä tahansa asuntoa voi ottaa. HOAS:n opiskelija-asunnot tietenkin asia erikseen. Myös lenkkeilymaastoja on pakko katsoa sillä silmällä. Sekä myös sijaintia - jos tekisin töitä pääkaupunkiseudulla, työpaikkani olisi vaihtuva. Ja työalue laaja. Sijainti, josta pääsee helposti liikkeelle, olisi oleellisen tärkeä.

Te, jotka asutte pääkaupunkiseudulla, ette voi varmaan ymmärtää sitä kuin sekavalta koko pääkaupunkiseudun aluekartta näyttää näin ulkopuolisen silmissä! Alueita on vaiks kuinka, eikä mitään käsitystä siitä mille alueelle voisi jopa kuvitella muuttavansa. Sen verta sain viikossa selville, että Jakomäki on jostain syystä aluetta, jota ihmiset pitävät pahamaineisena. Minä, mitään tietämätön, katselen vain alueita sillä silmällä että heeeei, onpas kivan lähellä paikkaa X ja päädyn sitten varmaan johonkin ihan kamalaan paikkaan. :D Tämä (maalaistollo) ei tietänyt Helsingistä muuta kuin Viikin. Ja sitäkään en olisi varmaan osannut kartalle sijoittaa. Että hyvät lähtökohdat, eikös? ;) Töissä on ollut viikolla mitä hiljaisinta, joten asiakkaiden vaihtumisen välissä Helsingin kartta on alkanut tulla hyvinkin tutuksi. VVO:n asuntokohteita on selattu kartan avulla, ja yksityisten vuokra-asuntoja tutkiskeltu haaveilun lomassa.

Vaikka tämäkin vaihtoehto kuulostaa niin houkuttelevalta, sekin on vasta yksi monista. Ensi kesä mietityttää jo valmiiksi. Jos Kuopiosta töitä riittäisi, olisi kuitenkin ihanaa viettää kesä täällä. Vaikka Helsingin puolella ei varmasti mitään vikaa olisikaan olla, kesä voisi olla suhteellisen yksinäinen. Tärkeimmät kaverit ovat Kuopiossa. Samoin huikea treeniseura. Sekä koirien koirakaverit. Onneksi en sentäs olisi yksin, se hyvä puoli on noissa karvarukkasissa.

♥

Ja jotta tämä ei olisi ihan näin helppoa, myös muita vaihtoehtoja vuoden toteutukseen löytyy.  Kaikki on tässä vaiheessa niin auki. Se, miten syksy lähtee liikkeelle, ratkaisee jo aikas paljon. Tätä hetkeä kuvaava sana on epätietoisuus. Mä en helposti menetä yöuniani. Mua on siunattu älyttömän hyvillä unenlahjoilla. Nukun öisin kuin mikäkin pikkupossu. Mutta tämä asia on pitkästä aikaa sellainen, joka jopa vei multa yhden yön unet. Heräsin maanantai-tiistai välisenä yönä ennen neljää ja siinäpä sitten vatvoin asioita suuntaan jos toiseen. Ihan tuskastuttavaa, kun en voi tässä vaiheessa vaikuttaa oikeastaan mihinkään. Voin vain odottaa syyskuuta, opiskelijaelämän alkua ja kiristää rahapussin nyörejä tulevaisuutta miettien. Kiitos kesätöiden, rahatilanne on tällä hetkellä hyvä. Mutta nyt on nyt, ja vuoden vaihteessa voip olla ihan eri tilanne... Että voi huoh. Tämä epävarmuus syö. Huomaan nyt itsessäni ihan uuden puolen. Vaikka koen, ettei elämässä tarvitse ihan kaikkea lukkoon lyödä ja joka ikistä asiaa suunnitella, niin tässä on asia, joka stressaa. Ja paljon. Ainoa asia mistä voin olla täysin varma, on se, että seuraavat 4 kuukautta tulen pysymään Kuopiossa opintoja suorittaen. Niin, ja tietty se, että pääsykoeluvut jatkuvat opintojen ohessa.

Ihanat aurinkoiset aamulenkit ♥

Potentiaalia lukemiseen olisi ollut vaikka ja mihin viikonlopun osalta, arkipäivien illat kun kului joko treeneissä tai hakemusta väkertäen. Mutta ajatus ei oikein meinannut pysyä kasassa. Johtuu joko liian pitkästä tauosta, joka nyt on ollut lukemisten kanssa. Viime viikko meni ihan harakoille kaikenmaailman soutujen ja uimareissujen myötä. Tällä viikolla kun sain asetuttua keittiön pöydän ääreen kirjan kanssa, keksin kymmenessä minuutissa jotain selvitettävää tai tarkistettavaa. Opintoja, asuntoasioita, Helsingin asuinalueita, Kela-juttuja, raha-asioita.. You name it. Käytännössä siis samaa asioiden vatvomista puolin ja toisin. Sunnuntaina illasta alkoi vihdoin ja viimein jonkun sortin rutiinia taas löytyä. Ja ehkä sekin helpotti, että sain mielenrauhan monen asian osalta. Selvittelin kaiken sen, mitä tässä vaiheessa on mahdollista selvitellä.

Jotain tulen sitten Kuopiosta kaipaamaan (niitä asioita kun on monta), se on kyllä yhteislenkit hyvässä seurassa. Ne on ihan parhautta. Ja jotain sellaista mitä arkeensa kyllä tulisi kaipaamaan. Niin tytöt kuin minäkin.

Koipieläin 3kk - treffattiin kaveripariskunnan uusin tulokas ekaa kertaa. Reipas neiti Pilvi ♥

Tuleva viikko näyttää näiltä osin suht tyhjältä treenejä ja yksittäistä kahvitteluja lukuun ottamatta. Huomiseksi vapaapäiväksi on sovittuna kahvittelutreffit kaverin kanssa, jolla on saman alan koulutus pohjalla mitä itsellä mutta aloittelee nyt sitten neljättä lääkisvuottaan Kuopiossa. M on työskennellyt vuosia vuokrafirman kautta pääkaupunkiseudulla sekä keikkaillut tämän samaisen vuokrafirman kautta ympäri Suomen meidän alan hommissa. Eli juuri niitä vaihtoehtoja mitä itsekin mietin. Kutsuin M:n tuhoamaan kanssani mutakakkua, ja samalla kuulen ihan kaiken mitä kuultavaa on ko. vuokrafirman kautta työskentelemisessä. Hyviä ja huonoja puolia, miten keikkatyöt käytännössä ovat hoituneet, palkkauksesta ynnä muusta. Sekä tietenki pääkaupunkiseudulla asumisesta. M kun on sieltä kotoisin. Iih! Can't wait!

14 työpäivää jäljellä. A change is gonna come.