Syksy ♥

Teksti kirjustettu sunnuntaina, mutta kuvitettu maanantaina illan loppuessa kesken eli päivätääs tää nyt sunnuntaille niin pysyy joku roti tässä hommassa. :)

Kuin sormia napsauttamalla ollaan siirrytty kesästä kolmanteen vuodenaikaan. Jos viime viikolla vielä uitiin ja otettiin aurinkoa bikinit päällä, tällä viikolla ei olisi tullut mieleenkään. Kelit on viilenneet, ja parvekkeelta puskee niin kylmää ilmaa, että täytyi kaivaa villasukat esille. Teetäkin kuluu taas aivan eri tavalla, kun sisällä ei ole 30 astetta lämmintä ja varpaita palelee. Tänään on tainnut tulla juotua 4 isoa kuppia. Siis voi että ♥ Tämä aika vuodesta on kyllä niiiiin jees - aurinkoa vielä riittää ja se lämmittää, aamut on kuitenkin pikkaisen "kirpeitä" ja illalla saa kääriytyä vilttiin teemukin kanssa. Tosin huomiseksi heti luvattiin sateita, että se niistä mun ihannoimista syysaamuista.

Tuntuu, että tällä hetkellä aika kuuluu vain sellaisen pienen odotuksen kanssa. Odotan, että työt loppuu. Että koulu alkaa. Että pääsen oikiasti miettimään lukusuunnitelmaa, joka voisi olla realistisesti toteuttavissa. Että saan aamusta kello 8 (hmm... tai ehk vasta puol 9 ;) ) olla yliopiston lukusalissa korvatulppien kera aloittamassa uutta lukuaamua. Ja kyllä, tämä on jo orientoitunut sen verran, että hankin itselleni korvatulpat kaiken varalta. Olen hirmuisen huono keskittymään missään missä kuuluu mitään ylimääräisiä ääniä. Jään katselemaan ihmisiä, kuuntelemaan penkin siirtämisiä ja muiden kirjojen selailua ja ties mitä. Tämä ei lupaile ihan kauhean hyvää menestystä (niin sanotussa hiljaisessa) lukusalissa, jossa en ole ainut opiskelija. Elättelen kuitenkin toiveita, että sanonta "harjoittelu tekee mestarin" pätee myös tässä asiassa..

Viime viikolla asetin itselleni epäviralliseksi elokuun tavoitteeksi tarpeeksi unta ja edes tunnin lukemista jokaiselle arki-illalle. Kesän aikana unirytmi on ollut hirmusen hyvä töiden takia. On ollut pakko herätä aamuisin jo ennen seitsemää. Viikonloppuisinkin tulee herättyä ekan kerran kuudelta ja uni loppuu jo kahdeksalta viimeistään. Vähän jo pelkään miten unirytmin käy töiden loputtua mutta kovasti yritän tästä pitää kiinni. Joten jos jostakin olen tällä viikolla ollut tyytyväinen niin siitä, että tietokoneen olen saanut kiinni suhteellisen hyvissä ajoin. Olen juurikin niin taitava venyjä, että tietoisesti olen pyrkinyt sammuttamaan koneen viimeistään kympiltä. Tämä on toiminut tähän mennessä suhteellisen kivasti.

Lukutunteja ei viikolta paljoa kertynyt. Mutta tähänkin olen ihan tyytyväinen, vaikka joka ilta ei lukeminen onnistunutkaan. Kestittelin erinäisen määrän vieraita 4 päivänä viikosta, ja tiistaina vieläpä kahteen otteeseen. M kävi iltapäivästä tuhoamassa osan mutakakusta ja vastailemassa mun hurjaan kysymyslitaniaan. Sinänsä M:ltä ei mitään uutta tietoa tullut, ennemmin vain omakohtaisia kokemuksia vuokrafirman nykytilanteesta verrattuna aikaisempiin vuosiin. Hyvää vinkkiä sain kuitenkin siitä, miten jatkoa suunnitella eli oikein antava meetinki. Ja ihanahan ko. ihmistä oli nähdä melkein puolen vuoden tauon jälkeen. Tuli sitten puhuttua vaikka ja mistä oman alan asioiden lisäksi.

H:n kanssakin treffailtiin toista kertaa sitten heinäkuun puolenvälin. Oli oikein hyvä syy kutsua vieraita, kun tein harjoittelukappaleen töihin vietävästä juustokakusta. Johonkihan se piti saada upotettua, ja H tarjoutui auttamaan tuhoamisoperaatiossa. Että tänk juu. Eipähän tarvinnut syödä kaikkea itse. Samaisella kakulla juhlistin epävirallisesti myös viimeistä lauantaivuoroa tässä työpaikassa ja vein työkaverien iloksi kunnon palat syömistä. Ainakaan vielä en tunne minkään sortin haikeutta. Tosin mun vahva veikkaus on, että pillitän ihan kunnolla parin viikon päästä laittaessani oman työtakin päälle viimeisen kerran ja tyhjentäessäni pukkarin kaapin.

Tuorejuustouutuutena Philadelphia Marabou. Oli aikas jees!

Kauas on pieni koira tullut viiden vuoden takaisista ajoista, jolloin
kaikki vieraat ihmiset (erityisesti miehet) olivat Riimin mielestä luotuja
syömään pieni koiraparka, jos kosketusetäisyydelle uskaltautui.
H ja Miimi kahden tunnin jälkeen. Voi reipas harmaarukkanen sentään ♥ 

Myös N miehekkeineen naapurista kävi syömässä perjantaina tehdyn juustokakun jämät. ♥

Sain kuulla alkuviikosta huonoja uutisia kaverin suunnalta ja lauantaina päivällä sain kuulla tärkeän perheenjäsenen joutuneen sairaalaan. Ilta tuli vietettyä miettiä hyvinkin syvällisiä asioita. Osittain jopa surien. Eikä vain tämän henkilön puolesta vaan myös menneitä asioita. Sitä mitä on jäänyt tekemättä. Kuten sitä, sainko kerrottua viime kevään äärettömän tärkeälle ihmiselle ihan varmasti kaiken, jonka olisin halunnut hänelle kertoa. Eikä tälläkään enää tässä vaiheessa ole väliä, mutta silti mietin sitä, että paljon olisi ollut sanottavaa ja sain ehkä sanottua vain osan. Sama mitä tämän perheenjäsenen kanssa. Joskus on vaan liian myöhäistä tehdä asiat siten miten olisi pitänyt. Olisi voinut tehdä enemmän.

Kuva

Siksi tämä postaus on niin hyvä päättää lausahdukseen, joka on niin totta (ja jatkaa sen jälkeen uuteen viikkoon paremmilla mielin). Elämä nyt vaan on. Pitäisi muistaa olla kiitollinen siitä mitä on. Se kun voi olla niin katoavaista, jos huonosti käy.

Don't take anything for granted.