Ihana arki

Postauksesta ei löydy juttua paljoa mitään pääsykokeeseen liittyen vaan asiaa on aiheen vierestä paaaljon enemmän. :) Ja näköjään ihan hirmuinen määrä kuvia. Että ohohups. Arkea isolla A:lla.

*****

Olipas kyllä viikko! Viime sunnuntain ennustus piti paikkaansa - oli ihan jopa syytä olla huolissaan pääsykoeluvuista.

Tiistai- ja keskiviikkoiltoina tuli todettua olevansa onnellinen siitä, että on kyllä kiva asua Kuopiossa tarpeeksi pitkän matkan päässä Oulusta. Meillä tosiaan kävi vieraita:

Selma, 14 viikkoinen fieldspanieli-ipana

Meidän suvun uusin tulokas eli isäni ja (hänen naisystävänsä) pentu. Taisi arki pennun kanssa yllättää vaikka kovasti yritin varoitella, että ei se (välttämättä) helppoa ole. Pahimmassa tapauksessa ensimmäisen kuukauden aikana alkaa jo kovasti toivoa, että kakara kasvaisi fiksuksi aikuiseksi koiraksi, joka ei syö kaikkea mitä eteen sattuu. Pentuarki on kyllä ihan oma lukunsa, ja 3 pennun jälkeen sitä ei todellakaan kaipaa eniten. Ehei. Oli pentu kuin söpö tahansa, sitä kyllä odottaa kummasti, että jälkitoimitukseen jääneet aivot löytävät koiran. Paha vaan, että loppuosa yleensä tulee siinä 2-3 vuoden iässä. :D Odottavan aika on pitkä..

Selman saapumisesta lähtien olen kuunnellut puheluita siitä, kuinka rankkaa on pienen pennun kanssa. Se pissaa, puree, roikkuu lahkeessa, syö kaiken mitä maasta löytää ja puree vielä vähän lisää (eli on siis normaali pentu..). Suurin erävoitto/tunnustus taisi olla se, kun isäni totesi nyt ymmärtävänsä minkälaisen työn olen kunkin pennun kanssa tehnyt (eihän tähän mennyt kuin 10 vuotta, että kiitos vaan! :D ). Olen yrittänyt olla puuttumatta heidän koulutuspuolen hoitamiseen ja kuunnella puheluita suu supussa. Omat mielipiteet meinaa osittain erota kasvattajan mielipiteistä, joten helpompi yrittää olla hiljaa kuin pistää oma lusikka heidän soppaansa. Tähän kun vielä lisätään se, ettei isäni ota neuvoja vastaan kovinkaan hyvin niin sepä siitä sitten. Ja pientä säätämistähän se heidän hommansa meinasi olla. Auktoriteetti tuntui olevan hukassa mitä suuremmissa määrin, ja kummallakin oma mielipide siitä miten hommat tulisi hoitaa. Melkeinpä huvitti jättää heidät taistelemaan purevan pennun kanssa pihalle, kun toivottelin heille hyvät matkat ja kipaisin sisälle karkuun, etten puuttuisi liikoja. Ennustinkin äidilleni puhelimessa heidän lähdettyään, että saattaapi joillakin olla käsissään pientä  ongelmaa Selman ehtiessä uhmaikään, jolleivät saa hommaa kasaan. 

Isla hierottiin keskiviikkona (ja taas olen enemmän kuin kiitollinen N:lle, joka mun ollessa töissä raahasi Iipan mukaansa hierontareissulle), ja jälleen saatiin hyviä uutisia. Toukokuussa löytynyttä selkärankalukkoa ei tuntunut (vaikka sehän ei tarkoita, etteikö selässä vielä jotain häikkää olisi), ja selän että koko kropan kuntoutukseen suositeltiin uimista. Lupa saatiin jo seuraavalle päivälle torstaille, joten sepä sitten takasi illalle tekemistä. Torstaina päästiin jo lähemmäksi kaivattua lopputulosta, ja perjantai-iltana saavutettiin se kauan kaivattu breakthrough, kun viime kesänä ostetut pelastusliivit tuotti sen tuloksen mitä oli koko kesä yritetty. 

Uimamaisteri ♥

Pallo vaan meinaa olla sen verta iso, ettei suu oikein mahdu sen ympärille. Hyvä jos Isla sai sen pyydystettyä yhdellä kulmahampaalla, ja useampaan kertaan pallo tipahti suusta matkalle. Mutta pääasia, että ui. Olen enemmän kuin tyytyväinen. Reipas koiralapsi. ♥

Uiui tai jäät Nallen alle!

Vakavaa puuhaa ;)

ja lisää surkeaa ilmettä :D Ei se noin kurjaa oikeasti ollut

Vielä olisi jäljellä harmaan rukkasen uintikuntoon saaminen, mikä onkin isompi (ja ehk mahdoton) haaste. Kannoin Riimin kertaalleen järveen pelastusliivien kanssa kehujen kanssa ajatuksella "hei kun kivaa, nyt uidaan" mutta vastaanotto oli täysin sama mitä muilla kerroilla - sain niin jäätävän mulkaisun, että oksat pois. Riimi luikki metrien päähän seisomaan ja yritti vaivihkaa karata muiden rannalta lähtijöiden matkassa pois. Parin ärräpään jälkeen hipsutti takaisin näköetäisyydelle ja tyytyi seisomaan siellä sen näköisenä, että ui muija ite, mä en sinne tule. Ehk tyydyn suosiolla yhteen uimariin. ;) Onhan sekin jo puolivoittoa. 

Väsynyttä sakkia

Viikonloppuun osui myös se odotettu näyttely. Mullahan piti olla koko viikonloppu vapaa perjantaita myöten mutta työkaveri pyysi vaihtamaan työvuoroja siten, että hän sai lauantain vapaaksi ja koiransa kehään. Itsellä kun ei ollut mitään kehään viemistä, lupauduin auttamaan miestä (eikun siis naista) mäessä ja ottamaan lauantain työvuoron hoitaakseni. 

Alkuperäisen suunnitelman mukaan olin varautunut siihen, että kävisin kehätyttönä 3 päivänä Islan suvun omistajille. Se ajatus vähän kärsi lauantain töistä, joten kavensin käyntiä yhteen päivään. Käytännössä lähdettiin N:n kanssa sinne iltapäivällä suurimman osan kehistä ollessa jo ohi, ja itsellä pääosin tavoitteena vain hakea se mitä tarviinkin.

Pit stop!

hihnapaljoutta pantoineen päivineen

Huomio kiinnittyi myös tähän kojuun:

Kerran on tullut samaiselta kojulta kotiinviemistä ostettua ja ei ollut yhtään huonompaa. Suosittelen testaamaan, jos ei ole vielä tullut tutuksi! Tosin kovin montaa palasta ei kehtaa kerralla ostaa, sillä yhdellä mötikällä on painoa suhteessa aikas paljon. Kummasti hinta nousee, kun ostaa muutaman kuution kokeiluun. Mukaan meinasi tarttua jotain suklaista (ja ehk myös sitä minttua) mutta tyydyin metrilakuihin. Toisella kertaa sitten. 

Kotiutin näyttelystä sen mitä pitikin. Lukkoihin en ole täysin tyytyväinen mutta naapurissa on kuulemma kone, jolla saa nahkaakin ommeltua. Eli tarpeen vaatiessa saan vaihdettua lukot toisenlaisiin. Tinkasin jo kovasti mukaan kolmatta nahkahihnaa, mutta myyjä piti hinnan liian korkealla. Jääkööt se sitten tulevaisuuteen... ;)

Nyt voin myös vetää raksin seinään sen suhteen, että tänä viikonloppuna tuli myös nähtyä Kallansillat toiselta puolen. Harvoin sitä pääsee alittelemaan siltoja, ja varsinkaan näin huikealla välineellä:

Kirkkovenesoutua! N:n kaverilla oli vähän erikoisempi synttäritoive, ja kerta veneeseen tarvittiin soutajia, niin pakkohan se oli lähteä tätäkin testaamaan. Nähtiin parisen viikkoa sitten uimassa ollessa yksi ryhmä soutelemassa mutta ei sitä voinut rannalta käsin ihan täysin ymmärtää, että se vene oikeasti olisi noin pitkä! Meinasi hymy hyytyä porukalta, kun veneen vuokranneen seuran opas vei meidät paatin luokse. Kyllähän se itselläkin kävi mielessä, että ei jumaliste, tuoko meidän pitää saada liikkeelle?! 

Yllättävää kyllä, vene kulki oikein näpsäkästi eteenpäin. Melkein jo mietin, että osaakohan sitä soutaa enää olleskaan. Viimeksi airoja heilutellut... yli 10 vuotta sitten. Jos silloinkaan. Kirkkovenesoutuhan on täysin tekniikka- ja ryhmätyölaji. Ja sen kyllä huomasi. Muutamia kertoja tuli kopauteltua edessä olevaa kaveria selkään airolla, jos jäi haaveksimaan liiaksi maisemia katsellen ja sekosi rytmissä. Mutta soutaminen itsessään oli hirmuisen vaivatonta ja helppoa. Mukana ollut opas oli jopa sitä mieltä, että ensikertalaisiksi pärjättiin hyvin. Ei oltu niitä ryhmiä, joiden kanssa kuulemma tekisi mieli tunnin jälkeen hypätä järveen, kun yhteistä rytmiä ei löydy lainkaan.

Matkan puoliväli - siellä ne Kallansillat on!

Matkaa kertyi about 18 km, ja aikaa koko hommaan meni noin parisen tuntia juomataukoineen. Nopeutta taisi olla parhaimmillaan se 8 km/h, että kyllä me jopa ihan liikuttiinkin. Kilpailuvauhti taisi olla 13 km/h luokkaa, eli vielä on parantamista seuraavaa kertaa varten. Ja meitä ei ollut edes täyttä veneellistä. Keli oli itsessään aivan huikea. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja oli suhteellisen tyyntä. Ei huonompi päivä soutelemiseen!

Eli jos tilaisuuksia tarjoutuu lähteä kokeilemaan, voin suositella! Tosin varoituksena se, että ottakaa mukaan tennarit. Ei sandaaleja. Eikä missään nimessä crocseja, kuten allekirjoittanut teki. Ei hyvä. Mietin lähtiessä, että jalat vaan hikoaa umpinaisissa kengissä. Ja crocsit on vesiystävälliset. Ihan kivasti ajateltu mutta eieiei. Opas totesi meidän kiskoessa venettä sen suojasta, että unohtui teidän ryhmälle mainita tennarien olevan parhaat soutukengät. Silleen että tänks, kiva tietää tässä vaiheessa.

jalkojen lepuuttelua puolimatkassa

Ensimmäisen 15 minuutin aikana jalkatuen takaremmi oli kuorinut osasta kantapäätä nahkat rullalle. Taattua rakkoainesta. Sanotaanko nyt näin, että soutaminen olisi ollut huomattavan paljon miellyttävämpää ilman jatkuvaa kipua. Ja soutaminen kävi myös aikas mielenkiintoiseksi, kun toista jalkaa ei voinut pitää sille tarkoitetussa tukiremmissä, sillä se vaan sattui huomattavan paljon. Veneessä oli liukupenkit, ja remmit kuitenkin antoivat tukea liu'un pysäyttämiseen. Liu'ut jäivät puolitiehen, ja tekniikka kärsi huomattavan paljon vääränlaisten kenkien takia. Joten ottakaa tennarit. Säästytte paljolta.

Jos jokin oli seuraavana päivänä kipeä niin takapuoli. Ja jalat. Ja hiukkasen myös kädet.

+ nämä...

Tuloksena 6 rakkoa. Pahimmat ehdottomasti kantapäässä ja oikean jalassa "varpaiden päällä". Yritäppä pistää kengät jalkaan näiden kavereiden kanssa. Ei muutes onnaa kovinkaan kivuttomasti. ;) Työpäivä oli hurjan tuskainen vaikka jossakin vaiheessa sitä oppi kävelemään sellaisessa asennossa, että pahinta kipua ei tuntunut. Tämän illan treenit jää välistä, mikä ärsyttää kaikista eniten. Mutta ei näillä jaloilla juosta lenkkareiden kanssa. Edes crocseja ei voi pitää inahtelematta, sattuu vaan niin paljon. Mutta kaikesta huolimatta, lähtisin uudestaan soutamaan, jos tilaisuus tulisi (paremmalla kenkävalinnalla..). Oli se sen verran hauskaa puuhaa.

lauantai-illan synttärigrillibileet ♥

H kutsui mua eilen busy womaniksi, joka sai ihan hätkähtämään. Oikeasti ajattelin, että tästä kesästä tulee tylsä. Vain töitä ja kotona olemista. Viime kesät ovat kuitenkin menneet asuinkumppanin kanssa ja vielä mr. X:n kanssa orastava homma kaatui ennen kuin se edes pääsi vauhtiin. Mutta tämä kesä on ollut ihan älyttömän huikea. Iso kiitos kuuluu N:lle, joka on tehnyt tästä miljuuna kertaa paremman mitä se olisi saattanut olla. Ja myös H:lle, jonka kanssa on saanut vaihtaa ajatuksia ties mistä. Ja kiitos kuuluu myös itselle. Sille, että on taas täysin sujut sen kanssa, että yksin oleminen on enemmän kuin fine. Vaikkakin tänä viikonloppuna ajatukset ovat harhailleet liikaa ihmisessä, joka olisi nauttinut tästä kirkkovenesoudusta yli kaiken, voin silti rehellisesti sanoa, että tässä on hyvä olla juuri näin. Asiat meni kuten pitikin. Olen onnellinen. ♥