Work - done!

Jiippiiiii! Ohi on! Ja hei hitsi, miettikää nyt, en edes itkenyt yhtään! 

Tuntuu, että koko viikko on mennyt sellaisessa odotuksessa. 4 päivää jäljellä. 3 päivää. 2... Toiseksi viimeisin työpäivä oli niin hitaasti kuluva, että ajattelin viimeisen olevan mitä tuskaisin. Mulle oli vielä tungettu kaksi 9 tunnin työpäivää viikon viimeisimmiksi päiviksi (kiitti vaan..). Mutta viimeinen päivä jotenkin vain hujahti. Ehk johtuu siitä, että mulle nakitettiin varmaan päivän vaikeimmat asiakkaat, joiden kanssa meni hirmuisen pitkään setviessä ties mitä asioita. Työkavereita lähti pitkin päivää pois, joten ei tarvinnut hyvästellä kaikkia kerralla. Se olisi ehk ollut mullekin jopa liikaa. Tosin torstaina meinasi tulla itku, kun asiakas otti ja halasi kuullessaan, etten olisi seuraavalla viikolla palvelemassa häntä. Piti paeta pukkariin pyyhkimään silmäkulmia ja tasaamassa hengitystä. Vaiks tää työ ei ole sitä mitä haluisin tällä alalla tehdä (jos alalle jäisin) niin on tässä ne hyvätkin puolensa.

Yksi nätimpiä näkemiäni kynätaskuja. Meinasin ryöstää sen itselle mutta mitäpä mä sillä olisin tehnyt kotona. Seuraavaa "vakipaikkaa" saa odottaa, jos edes sellaista enää tulee. Tulevaisuuden haaveet kun ovat niin toisaalla. 

Olin torstaina tyhjentänyt pukkarin kaapin ja keittiön oman lokerikon kaikista mahdollisista näytteistä/ruuista/papereista, mitä 2 vuoden aikana on kertynyt. Kauhian määrän sitä saakin kaappiinsa ja pieneen lokeroon piilotettua! Rasvaa (siis perusvoidetta), maitohappobakteereita, ties mitä näyte-esitteitä, huulirasvaa, suklaata (no jep!), kurkkupastilleja (näyttivät nekin vielä vanhentuneen kesällä..)... Loputon lista. Yhden teepallonkin löysin keittiön kaapista, jonka muistan hämärästi tuoneeni töihin ekana talvena. Kaikkea sitä. :) Mutta kaikista haikeinta oli luopua työtakista perjantaina työpäivän päätteeksi. Ensimmäistä harjoittelua tehdessä valkoisen työtakin päälle saaminen on oikeasti aikas huikeaa. Ja vielä huikeampaa on saada oma työtakki, jossa on oma nimi. Tämä takki oli mua varten tilattu. Iki-ikioma. Sen jättäminen pesulan pussiin toi hetkeksi sellaisen surullisen ja haikean olon, että se oli sitten siinä. Mutta onneksi vain hetkeksi. Kävelin leveän hymyn kanssa pois takatiloista hakemaan reppua ja suuntaamaan ulko-ovesta ulos.

Reipas ruuanlaittaja(=maistaja)-apulainen ♥

Koko viikkokin tuntuu vaan vähän niin kuin hävinneen. Mihin? Ei mitään käsitystä! Arki-iltojen tapahtumista mulla ei ole mitään tarkkaa kuvaa. Kertoo ehkä siitä, että mitään järkevää ei vissiin tullut tehtyä, kun aivotkaan ei ole rekisteröinyt tapahtumia sen suuremmin. ;) Kahtena iltana ehk treenattiin, yhtenä ehk lenkkeiltiin naapurin kanssa ja taisin myös siivota vaatekaapinkin.. Saatoin jopa avata kirjan tarkoituksena lukea mutta muistelen sen päättyneen lukemisten osalta huonosti. :D Laitetaan se viimeisen työviikon piikkiin (ja sen, että lukurutiini on karissut jo aikoja sitten..).

Käytin myös osan viikosta siihen, että yritin metsästää itselle kalenteria. Luulis olevan suhteellisen helppo homma. Wrong. Ei ollut. Oisin kaivannut muovikantista kalenteria, joka on tarpeeksi iso (minen tee yhtään mitään niillä taskumalleilla, sinne ei saa mahdutettua yhtään mitään) ja jonka kansien kulmat pysyisi edes hetken siistinä. Mulla on ollut Burden kalenteri jo kolme vuotta perättäin, vaiks viime vuonna kalenterin käyttö jäi ihan kokonaan mun lukiessa kotona ja käyttäessä exceliä "kalenterina". Nyt kun tarkoitus olisi pyöriä yliopistolla, kalenteri tulee tarpeeseen. Mulla on juurikin niin haropää, että siellä pysyy just ja just oma nimi. ;) Mutta jumaliste koko Kuopiossa ei tuntunut olevan juuri sitä mallia mitä olisin kaivannut. Melkein jouduin jo miettimään tilaamista mutta Prisma pelasti. Kalenteri ei ollut iiiihan sitä mitä hain, mutta ainakin kansi oli paljon sievempi. Ja sillä kun on väliä, eikös? :D Eiköhän tällä selviä yhden vuoden.

Se on hienoa huomata kolmen vuoden jälkeen, että Proviisoriyhdistys tarjoaa työttömyyskassan jäsenyyttä jäsenmaksuun kuuluvana etuna. Olen maksanut yli 70 euroa kolmen vuoden ajan Farmasialiiton kautta. Puusilmä ei ole ollut tarkkana.. Tosin, mahdankohan ikinä hyötyä koko työttömyyskassasta. Jaa-a.

Pääsykoeluvuista mun on ihan turha edes kirjustaa, niin vähän niitä tuli tehtyä. Lauantai meni siivotessa, kokatessa (purjo-paprika-kanapiirakka ♥) sekä leipoessa. Tein "jee-työt-ohi" suklaahyydykekakun, jota sitten tarjoilin tänään kylään tulleelle kaverille. Nauroinkin sitä, että voi luojan kiitos, näitä kakunsyöjiä nykyisin löytyy. Kolmessa viikossa kolme kakkua. Yksi testimielessä tehty, yksi töihin (jota tuli kyllä syötyä itsekin ihan kiitettävästi...) ja sitten vielä tämä fiilistelykakku. Ehkä tämä nyt sitten täyttää mun leipomishalut pitkälle syksyyn. Kroppa ei ehk kuiteskaan kestä tämmöistä kakkumäärää, vaiks muutamasta lisäkilosta ei vielä haittaa olisikaan. Naapuriakin houkuttelin tuhoamaan loppukakkua, ettei itse tarvitse uhrautua. Onneksi N:n miehekkeellä on normit miehen ruokahalut, ja kakusta tuskin jää paljoa jäljelle heidän tullessa huomenna kylään. Phew! ^.^

Ennen uunia :)

Syksyn tullen monella myös nousee esille halu aloittaa uusi harrastus. Mulla se yleensä näkyy siinä, että halu päästä tanssimaan on ihan älyttömän suuri. Sama oli viime syksynä. Esteenä jälleen aika. Kurssitarjonta (joku on vähän nirso ja kaipaa kunnollista opetusta..). Ja raha. Viimeisimmistä ohjatuista tunneista on luvattoman pitkä aika. Viimeksi kaksi talvea sitten kävin ohjatuissa, ja sen jälkeen en ole ohjatulle tunnille astunut. Kuopion lattaritarjonta on nykyisin suhteellisen hyvä mutta katsellessani hintoja tänään meinasin tipahtaa tuolilta. Oli opettajat kuinka päteviä ja ties mitä, mutta ei mulla ole varaa maksaa paria sataa tänä syksynä siitä, että saisin käydä kerran tai kaksi viikossa tanssimassa. Pitänee ehkä jättää salsaaminen ihan omaan olohuoneeseen. ;) Naapureille taattua viihdettä, viereisestä talosta kun sattuu näkemään tänne suhteellisen hyvin, jos vaan vaivaantuu vilkuilemaan. :D Kaveri houkutteli Rock & Swing -tunneille, jossa hänen avomiehensä vetää tunteja. Tänään juuri juteltiin asiasta ja ajatus hiukkasen kutkuttaa. Eihän se lattareita ole/korvaa mutta vähän tuntemattomampi osa-alue mulle, jota voisi olla kiva kokeilla. Tosin, mitä sitä yleensä sanotaan - älä aloita uusia harrastuksia pääsykoelukuvuonna. Niin no. Mitäpä tuohon sanoisi. Pitää varmaan katsoa miten syyskuun luvut lähtee käyntiin, ja olisiko millään muotoa mahdollista irrottaa yhtä iltaa. Edes syksyksi.

Uutena löytönä musiikkipuolelta on ollut ranskalainen reggae-artisti, joka on soinut ahkerasti tällä viikolla. Voi naapuriparkoja, samat biisit on rullannut youtuben soittolistassa läpi aikas tiheästi. ;) Se on oikiasti harmi, että täällä Suomen perukoilla harvoin kuulee tän kaltaisista artisteista. Tällaiselle lattarifanille iskee ainakin kovaa, ja kerkesin J:lle, toiselle lattarifanille, näitä mainostaa ja taisi sinnekin suuntaan upota ihan kivasti. 

Keen'V - Ça Va Aller (voi ♥ sentään! Espanjaa kielenä ei voita mikään, ja tahtoisin sitä joskus opiskella lisää kahden jo opiskellun kurssin lisäksi. Mutta tällaisten biisien takia ranskakin vois olla aikas jees.)

Keen'V - Avec Lui

Ihmisillä saattaa olla mitä kummallisimpia aamurutiineja, että aamun saa käyntiin. Sekin kuites on aikas tärkeää saada heti aamusta itsensä sellaiseen fiilikseen, että saa tartuttua kirjoihin. Mulle riittää aivan älyttömän hyvin se, että avaan koneen ja pistän jotain tän Avec Lui:n kaltaista soimaan. Toimii. ♥

Neljänä päivänä perättäin Riimi on löytynyt portin väärältä puolen. Ennen tyyny piti portin paikoillaan, nykyisin tuo tunkee ittensä olohuoneeseen vaiks väkisin. Syyllinen tosin jää kiinni, koska portti aukeaa vain yhteen suuntaan. Ihanpa vaan pikkasen meinaa nolostuttaa.. ;)

HS:stä bongattua. Fingerporit on kyllä niin jees ♥

Huomenna yliopistolle kirjojen kanssa. Hui apua! Tulevalle viikolle on myös luvassa jotain spessua - reissu Helsinkiin. Koirien osteopaattihoidot osa 4. Aikas jänskää!

Syksy ♥

Teksti kirjustettu sunnuntaina, mutta kuvitettu maanantaina illan loppuessa kesken eli päivätääs tää nyt sunnuntaille niin pysyy joku roti tässä hommassa. :)

Kuin sormia napsauttamalla ollaan siirrytty kesästä kolmanteen vuodenaikaan. Jos viime viikolla vielä uitiin ja otettiin aurinkoa bikinit päällä, tällä viikolla ei olisi tullut mieleenkään. Kelit on viilenneet, ja parvekkeelta puskee niin kylmää ilmaa, että täytyi kaivaa villasukat esille. Teetäkin kuluu taas aivan eri tavalla, kun sisällä ei ole 30 astetta lämmintä ja varpaita palelee. Tänään on tainnut tulla juotua 4 isoa kuppia. Siis voi että ♥ Tämä aika vuodesta on kyllä niiiiin jees - aurinkoa vielä riittää ja se lämmittää, aamut on kuitenkin pikkaisen "kirpeitä" ja illalla saa kääriytyä vilttiin teemukin kanssa. Tosin huomiseksi heti luvattiin sateita, että se niistä mun ihannoimista syysaamuista.

Tuntuu, että tällä hetkellä aika kuuluu vain sellaisen pienen odotuksen kanssa. Odotan, että työt loppuu. Että koulu alkaa. Että pääsen oikiasti miettimään lukusuunnitelmaa, joka voisi olla realistisesti toteuttavissa. Että saan aamusta kello 8 (hmm... tai ehk vasta puol 9 ;) ) olla yliopiston lukusalissa korvatulppien kera aloittamassa uutta lukuaamua. Ja kyllä, tämä on jo orientoitunut sen verran, että hankin itselleni korvatulpat kaiken varalta. Olen hirmuisen huono keskittymään missään missä kuuluu mitään ylimääräisiä ääniä. Jään katselemaan ihmisiä, kuuntelemaan penkin siirtämisiä ja muiden kirjojen selailua ja ties mitä. Tämä ei lupaile ihan kauhean hyvää menestystä (niin sanotussa hiljaisessa) lukusalissa, jossa en ole ainut opiskelija. Elättelen kuitenkin toiveita, että sanonta "harjoittelu tekee mestarin" pätee myös tässä asiassa..

Viime viikolla asetin itselleni epäviralliseksi elokuun tavoitteeksi tarpeeksi unta ja edes tunnin lukemista jokaiselle arki-illalle. Kesän aikana unirytmi on ollut hirmusen hyvä töiden takia. On ollut pakko herätä aamuisin jo ennen seitsemää. Viikonloppuisinkin tulee herättyä ekan kerran kuudelta ja uni loppuu jo kahdeksalta viimeistään. Vähän jo pelkään miten unirytmin käy töiden loputtua mutta kovasti yritän tästä pitää kiinni. Joten jos jostakin olen tällä viikolla ollut tyytyväinen niin siitä, että tietokoneen olen saanut kiinni suhteellisen hyvissä ajoin. Olen juurikin niin taitava venyjä, että tietoisesti olen pyrkinyt sammuttamaan koneen viimeistään kympiltä. Tämä on toiminut tähän mennessä suhteellisen kivasti.

Lukutunteja ei viikolta paljoa kertynyt. Mutta tähänkin olen ihan tyytyväinen, vaikka joka ilta ei lukeminen onnistunutkaan. Kestittelin erinäisen määrän vieraita 4 päivänä viikosta, ja tiistaina vieläpä kahteen otteeseen. M kävi iltapäivästä tuhoamassa osan mutakakusta ja vastailemassa mun hurjaan kysymyslitaniaan. Sinänsä M:ltä ei mitään uutta tietoa tullut, ennemmin vain omakohtaisia kokemuksia vuokrafirman nykytilanteesta verrattuna aikaisempiin vuosiin. Hyvää vinkkiä sain kuitenkin siitä, miten jatkoa suunnitella eli oikein antava meetinki. Ja ihanahan ko. ihmistä oli nähdä melkein puolen vuoden tauon jälkeen. Tuli sitten puhuttua vaikka ja mistä oman alan asioiden lisäksi.

H:n kanssakin treffailtiin toista kertaa sitten heinäkuun puolenvälin. Oli oikein hyvä syy kutsua vieraita, kun tein harjoittelukappaleen töihin vietävästä juustokakusta. Johonkihan se piti saada upotettua, ja H tarjoutui auttamaan tuhoamisoperaatiossa. Että tänk juu. Eipähän tarvinnut syödä kaikkea itse. Samaisella kakulla juhlistin epävirallisesti myös viimeistä lauantaivuoroa tässä työpaikassa ja vein työkaverien iloksi kunnon palat syömistä. Ainakaan vielä en tunne minkään sortin haikeutta. Tosin mun vahva veikkaus on, että pillitän ihan kunnolla parin viikon päästä laittaessani oman työtakin päälle viimeisen kerran ja tyhjentäessäni pukkarin kaapin.

Tuorejuustouutuutena Philadelphia Marabou. Oli aikas jees!

Kauas on pieni koira tullut viiden vuoden takaisista ajoista, jolloin
kaikki vieraat ihmiset (erityisesti miehet) olivat Riimin mielestä luotuja
syömään pieni koiraparka, jos kosketusetäisyydelle uskaltautui.
H ja Miimi kahden tunnin jälkeen. Voi reipas harmaarukkanen sentään ♥ 

Myös N miehekkeineen naapurista kävi syömässä perjantaina tehdyn juustokakun jämät. ♥

Sain kuulla alkuviikosta huonoja uutisia kaverin suunnalta ja lauantaina päivällä sain kuulla tärkeän perheenjäsenen joutuneen sairaalaan. Ilta tuli vietettyä miettiä hyvinkin syvällisiä asioita. Osittain jopa surien. Eikä vain tämän henkilön puolesta vaan myös menneitä asioita. Sitä mitä on jäänyt tekemättä. Kuten sitä, sainko kerrottua viime kevään äärettömän tärkeälle ihmiselle ihan varmasti kaiken, jonka olisin halunnut hänelle kertoa. Eikä tälläkään enää tässä vaiheessa ole väliä, mutta silti mietin sitä, että paljon olisi ollut sanottavaa ja sain ehkä sanottua vain osan. Sama mitä tämän perheenjäsenen kanssa. Joskus on vaan liian myöhäistä tehdä asiat siten miten olisi pitänyt. Olisi voinut tehdä enemmän.

Kuva

Siksi tämä postaus on niin hyvä päättää lausahdukseen, joka on niin totta (ja jatkaa sen jälkeen uuteen viikkoon paremmilla mielin). Elämä nyt vaan on. Pitäisi muistaa olla kiitollinen siitä mitä on. Se kun voi olla niin katoavaista, jos huonosti käy.

Don't take anything for granted. 

"Kun yksi ovi sulkeutuu..

..toinen ovi avautuu, mutta usein jäämme tuijottamaan sitä sulkeutunutta ovea niin pitkään ja niin pettyneinä, että emme näe niitä ovia, jotka avautuivat meille."

Alexander Graham Bell

Nämä viikot etenevät kyllä ihan toisin mitä sitä etukäteen suunnittelee. Viime viikkoon osasin varautua. Sinne oli suunniteltuna asioita, vaikka sitten toteutuma oli vielä runsaampaa. Tälle viikolle en ollut suunnitellut yhtään mitään muuta kuin lukemista. Vain ja ainoastaan. Mutta ei. Tässä on taas parin viime viikon aikana ollut vaikka ja mitä mikä on horjuttanut keskittymistä. Ja suorastaan stressannut. Yllättävää? No ei. Ei oikeastaan. Elämä vähän vaan on.

Olen ollut töissä samassa työpaikassa vuoden 2012 keväästä lähtien. Olen ollut onnekas, sillä Kuopiosta on hurjan vaikea löytää osa-aikatöitä tältä alalta niin joustavasti, miten mulle suotiin. Pystyin käytännössä itse määrittelemään, milloin pystyisin tekemään töitä. Se, jos jokin, oli luksusta. Vähän liiankin hyvää ollakseen totta. Viime keväänä tunteja oli vähän. Liian vähän. Ei siksi, ettenkö olisi voinut tehdä töitä. Täysin siksi, että 2 harjoittelijaa korvasi mun työpanoksen enemmän kuin hyvin. Ymmärrettävää kyllä, mutta kevät oli rahallisesti hiukkasen tiukka.

Tämän kesän edetessä alkoi tulla selvemmäksi ja selvemmäksi se, että syksyllä töitä ei tulisi olemaan. Keväällä lupailtiin kuitenkin viikonloppuja, kesäkuun alussa kohauteltiin olkapäitä ja todettiin, että ei osaa vielä sanoa mitään. Viime viikon perjantaina sain varmistuksen työnantajalta, että tunteja ei olisi ollenkaan. Tähän oli varauduttu vaikka silti jollain pienellä tasolla sitä silloin toivoi, ettei näin kävisi.

Sitä tosiaan sanotaan, että yhden oven sulkeutuessa uusia avautuu. Viime viikolla olin jopa vähän kauhuissani siitä, että menetin työni. Nyt olen oikeastaan myös jollakin tapaa kiitollinen. Tämä pakottaa mut miettimään uusia kuvioita. Liikkumaan eteenpäin. Se olisi ollut fakta, että vaikka olisin työni saanut pitää pelkkien lauantaitöiden muodossa, se ei olisi riittänyt elättämään mua. Auttanut, mutta ei riittänyt.

Toisaalta taas, olen ihan solmussa tämän asian kanssa. Tänä vuonna pitäisi saada luettua pääsykokeisiin sen verta hyvin, että sisällä ollaan seuraavana syksynä. No, jos ei, sillekään ei tietenkään voi mitään. Mutta lähtökohtaisesti panostaa pääosin tähän mikä oikeasti on tärkeää. Tekisin enemmän kuin mielelläni työt pelkkinä viikonloppuina tai osittain iltatöinä mutta Kuopiossa tämä on melkeensä mahdotonta. Oman alan työpaikat on viikonloppuisin lähes poikkeuksetta kiinni sunnuntait, lauantaiaukioloajat ovat lyhyet ja iltaisin ovet suljetaan suhteellisen aikaisin. Näyttää aikas huonolta ilta- ja viikonlopputyötä haluavalle. Päivätyöt eivät oikein myöskään tule kysymykseen, kiitos luentojen. Kurssit kun starttaavat jo heti syyskuussa. Otin alkuviikosta yhteyttä yhteen potentiaaliseen työpaikkaan, joka on lähes ainoita tämän alan paikoista Kuopiossa, joissa on pitkät aukioloajat. Tämä siis tiesi työhakemusta että CV:tä.

Voi luoja kuinka tähänkin saa kulutettua aikaa. Kulutin kolme iltaa, jotta sain hiottua hakemuksen siihen pisteeseen, että olin tyytyväinen. Suunniteltua kauemmin, mutta jälleen pieni perfektionisti sisälläni ei tahtonut antaa periksi. Varsinkin kun tämä oikeasti oli se ainoa tsäänssi saada töitä paikasta, jonka aukioloajat sopivat omiin opiskelusuunnitelmiini.

Kotistudio a la Laura ;)

CV:n kuva meinasi tuottaa pientä päänvaivaa. En muka löytänyt koneelta yhtään mitään, mikä olisi kelvannut. Iltaisin töistä kotiuduttua hellepyöräilyn jälkeen ei ollut kovin freesi olo, jotta olisi viitsinyt lätkäistä sellaisen kuvan työhakemukseen. Tämä siis tarkoitti aamukuvailuja. Halusin luonnonvaloa edes hiukkasen, parveke oli ainoa paikka, jossa sitä oli tarpeeksi saatavilla vaikkakin aurinko paistoi ihan väärältä puolen taloa. Ja taustakin piti olla valkoinen. Aikaa oli hurjat 15 minuuttia onnistua ennen kuin pitäisi olla menossa töihin. Ei ne helpoimmat olosuhteet.

Sain hakemuksen liikkeelle myöhään torstai-iltana. Olin perjantaina niin silmät ristissä ja nuppi jumissa aamulenkillä, että ei mitään rajaa. Siinä kävellessäni kerkesin jopa miettiä aikaista nukkumaanmenoa illalla, että jaksaa seuraavana päivänä töissä. Se on hyvä tajuta about 5 minuutin päästä tästä ajatuksesta, että lauantaina ei ole töitä.

Rajallisten työmahdollisuuksien takia on myös pakko miettiä muita vaihtoehtoja. Joulukuun loppuun olen sidottu Kuopioon yliopiston takia. Sittenpä loput pakolliset kurssit on saatu suoritettua. Gradua en tahtoisi vielä tähän vuoteen taakaksi ottaa, kyllä tuo pääsykoelukeminen menee senkin edelle. Varsinkaan kun en kehtaisi ottaa aihetta ja ilmoittaa, etten meinaa mitään tehdä sen eteen ennen seuraavaa kesää. Olisipa sekin reilua ohjaajia kohtaan. Toisaalta, tällä perusteella saisi nostaa opintotukea koko kevään, eli eläminen olisi niiltä osin taattua. Siitäkin on ollut puhetta, että tulevaisuudessa ei mahdollisesti saisi jäljellä olevia tukikuukausia uuteen tutkintoon. Joten mitäpä niitä kuukausia turhaan pihtaamaan, jos niitä en käyttööni edes saa tulevia mahdollisia opintoja varten. Soitin ihan Kelalle kysyäkseni tästä mutta ei sieltä osattu sanoa yhtään mitään. Että uudistuksesta tietoa odotellessa.. Tässä vaiheessa, kun tietoa ei tästä ole, on pakko miettiä muuta. Ja se muu on jotakin sellaista, kuin muutto. Muutto pois Kuopiosta. Ja minnepä muualle kuin pääkaupunkiseudulle. Apteekkien (ja osa-aikatöiden) määrä on siellä hiukka eri luokkaa mitä Kuopiossa.

Voitteko uskoa, että tämän viikon aikana olen kehittänyt itselleni muuttokuumeen. Siis minä! Helsinkivastainen ihminen, joka olisi vielä puoli vuotta sitten mielellään suunnitellut muuttavansa minne tahansa muualle! Olisin nauranut tälle hyvinkin räkäisesti viime keväänä. Onhan tämä käynyt mielessä jo aikaisemmin hyvin pintapuolisena ajatuksena, mutta tällä viikolla olen pohtinut tätä jo ihan tosissani. Asunnon saaminen olisi paljon helpompaa keväällä kuin syksyllä. Koirallisena ihmisenä ei mitä tahansa asuntoa voi ottaa. HOAS:n opiskelija-asunnot tietenkin asia erikseen. Myös lenkkeilymaastoja on pakko katsoa sillä silmällä. Sekä myös sijaintia - jos tekisin töitä pääkaupunkiseudulla, työpaikkani olisi vaihtuva. Ja työalue laaja. Sijainti, josta pääsee helposti liikkeelle, olisi oleellisen tärkeä.

Te, jotka asutte pääkaupunkiseudulla, ette voi varmaan ymmärtää sitä kuin sekavalta koko pääkaupunkiseudun aluekartta näyttää näin ulkopuolisen silmissä! Alueita on vaiks kuinka, eikä mitään käsitystä siitä mille alueelle voisi jopa kuvitella muuttavansa. Sen verta sain viikossa selville, että Jakomäki on jostain syystä aluetta, jota ihmiset pitävät pahamaineisena. Minä, mitään tietämätön, katselen vain alueita sillä silmällä että heeeei, onpas kivan lähellä paikkaa X ja päädyn sitten varmaan johonkin ihan kamalaan paikkaan. :D Tämä (maalaistollo) ei tietänyt Helsingistä muuta kuin Viikin. Ja sitäkään en olisi varmaan osannut kartalle sijoittaa. Että hyvät lähtökohdat, eikös? ;) Töissä on ollut viikolla mitä hiljaisinta, joten asiakkaiden vaihtumisen välissä Helsingin kartta on alkanut tulla hyvinkin tutuksi. VVO:n asuntokohteita on selattu kartan avulla, ja yksityisten vuokra-asuntoja tutkiskeltu haaveilun lomassa.

Vaikka tämäkin vaihtoehto kuulostaa niin houkuttelevalta, sekin on vasta yksi monista. Ensi kesä mietityttää jo valmiiksi. Jos Kuopiosta töitä riittäisi, olisi kuitenkin ihanaa viettää kesä täällä. Vaikka Helsingin puolella ei varmasti mitään vikaa olisikaan olla, kesä voisi olla suhteellisen yksinäinen. Tärkeimmät kaverit ovat Kuopiossa. Samoin huikea treeniseura. Sekä koirien koirakaverit. Onneksi en sentäs olisi yksin, se hyvä puoli on noissa karvarukkasissa.

♥

Ja jotta tämä ei olisi ihan näin helppoa, myös muita vaihtoehtoja vuoden toteutukseen löytyy.  Kaikki on tässä vaiheessa niin auki. Se, miten syksy lähtee liikkeelle, ratkaisee jo aikas paljon. Tätä hetkeä kuvaava sana on epätietoisuus. Mä en helposti menetä yöuniani. Mua on siunattu älyttömän hyvillä unenlahjoilla. Nukun öisin kuin mikäkin pikkupossu. Mutta tämä asia on pitkästä aikaa sellainen, joka jopa vei multa yhden yön unet. Heräsin maanantai-tiistai välisenä yönä ennen neljää ja siinäpä sitten vatvoin asioita suuntaan jos toiseen. Ihan tuskastuttavaa, kun en voi tässä vaiheessa vaikuttaa oikeastaan mihinkään. Voin vain odottaa syyskuuta, opiskelijaelämän alkua ja kiristää rahapussin nyörejä tulevaisuutta miettien. Kiitos kesätöiden, rahatilanne on tällä hetkellä hyvä. Mutta nyt on nyt, ja vuoden vaihteessa voip olla ihan eri tilanne... Että voi huoh. Tämä epävarmuus syö. Huomaan nyt itsessäni ihan uuden puolen. Vaikka koen, ettei elämässä tarvitse ihan kaikkea lukkoon lyödä ja joka ikistä asiaa suunnitella, niin tässä on asia, joka stressaa. Ja paljon. Ainoa asia mistä voin olla täysin varma, on se, että seuraavat 4 kuukautta tulen pysymään Kuopiossa opintoja suorittaen. Niin, ja tietty se, että pääsykoeluvut jatkuvat opintojen ohessa.

Ihanat aurinkoiset aamulenkit ♥

Potentiaalia lukemiseen olisi ollut vaikka ja mihin viikonlopun osalta, arkipäivien illat kun kului joko treeneissä tai hakemusta väkertäen. Mutta ajatus ei oikein meinannut pysyä kasassa. Johtuu joko liian pitkästä tauosta, joka nyt on ollut lukemisten kanssa. Viime viikko meni ihan harakoille kaikenmaailman soutujen ja uimareissujen myötä. Tällä viikolla kun sain asetuttua keittiön pöydän ääreen kirjan kanssa, keksin kymmenessä minuutissa jotain selvitettävää tai tarkistettavaa. Opintoja, asuntoasioita, Helsingin asuinalueita, Kela-juttuja, raha-asioita.. You name it. Käytännössä siis samaa asioiden vatvomista puolin ja toisin. Sunnuntaina illasta alkoi vihdoin ja viimein jonkun sortin rutiinia taas löytyä. Ja ehkä sekin helpotti, että sain mielenrauhan monen asian osalta. Selvittelin kaiken sen, mitä tässä vaiheessa on mahdollista selvitellä.

Jotain tulen sitten Kuopiosta kaipaamaan (niitä asioita kun on monta), se on kyllä yhteislenkit hyvässä seurassa. Ne on ihan parhautta. Ja jotain sellaista mitä arkeensa kyllä tulisi kaipaamaan. Niin tytöt kuin minäkin.

Koipieläin 3kk - treffattiin kaveripariskunnan uusin tulokas ekaa kertaa. Reipas neiti Pilvi ♥

Tuleva viikko näyttää näiltä osin suht tyhjältä treenejä ja yksittäistä kahvitteluja lukuun ottamatta. Huomiseksi vapaapäiväksi on sovittuna kahvittelutreffit kaverin kanssa, jolla on saman alan koulutus pohjalla mitä itsellä mutta aloittelee nyt sitten neljättä lääkisvuottaan Kuopiossa. M on työskennellyt vuosia vuokrafirman kautta pääkaupunkiseudulla sekä keikkaillut tämän samaisen vuokrafirman kautta ympäri Suomen meidän alan hommissa. Eli juuri niitä vaihtoehtoja mitä itsekin mietin. Kutsuin M:n tuhoamaan kanssani mutakakkua, ja samalla kuulen ihan kaiken mitä kuultavaa on ko. vuokrafirman kautta työskentelemisessä. Hyviä ja huonoja puolia, miten keikkatyöt käytännössä ovat hoituneet, palkkauksesta ynnä muusta. Sekä tietenki pääkaupunkiseudulla asumisesta. M kun on sieltä kotoisin. Iih! Can't wait!

14 työpäivää jäljellä. A change is gonna come.

Ihana arki

Postauksesta ei löydy juttua paljoa mitään pääsykokeeseen liittyen vaan asiaa on aiheen vierestä paaaljon enemmän. :) Ja näköjään ihan hirmuinen määrä kuvia. Että ohohups. Arkea isolla A:lla.

*****

Olipas kyllä viikko! Viime sunnuntain ennustus piti paikkaansa - oli ihan jopa syytä olla huolissaan pääsykoeluvuista.

Tiistai- ja keskiviikkoiltoina tuli todettua olevansa onnellinen siitä, että on kyllä kiva asua Kuopiossa tarpeeksi pitkän matkan päässä Oulusta. Meillä tosiaan kävi vieraita:

Selma, 14 viikkoinen fieldspanieli-ipana

Meidän suvun uusin tulokas eli isäni ja (hänen naisystävänsä) pentu. Taisi arki pennun kanssa yllättää vaikka kovasti yritin varoitella, että ei se (välttämättä) helppoa ole. Pahimmassa tapauksessa ensimmäisen kuukauden aikana alkaa jo kovasti toivoa, että kakara kasvaisi fiksuksi aikuiseksi koiraksi, joka ei syö kaikkea mitä eteen sattuu. Pentuarki on kyllä ihan oma lukunsa, ja 3 pennun jälkeen sitä ei todellakaan kaipaa eniten. Ehei. Oli pentu kuin söpö tahansa, sitä kyllä odottaa kummasti, että jälkitoimitukseen jääneet aivot löytävät koiran. Paha vaan, että loppuosa yleensä tulee siinä 2-3 vuoden iässä. :D Odottavan aika on pitkä..

Selman saapumisesta lähtien olen kuunnellut puheluita siitä, kuinka rankkaa on pienen pennun kanssa. Se pissaa, puree, roikkuu lahkeessa, syö kaiken mitä maasta löytää ja puree vielä vähän lisää (eli on siis normaali pentu..). Suurin erävoitto/tunnustus taisi olla se, kun isäni totesi nyt ymmärtävänsä minkälaisen työn olen kunkin pennun kanssa tehnyt (eihän tähän mennyt kuin 10 vuotta, että kiitos vaan! :D ). Olen yrittänyt olla puuttumatta heidän koulutuspuolen hoitamiseen ja kuunnella puheluita suu supussa. Omat mielipiteet meinaa osittain erota kasvattajan mielipiteistä, joten helpompi yrittää olla hiljaa kuin pistää oma lusikka heidän soppaansa. Tähän kun vielä lisätään se, ettei isäni ota neuvoja vastaan kovinkaan hyvin niin sepä siitä sitten. Ja pientä säätämistähän se heidän hommansa meinasi olla. Auktoriteetti tuntui olevan hukassa mitä suuremmissa määrin, ja kummallakin oma mielipide siitä miten hommat tulisi hoitaa. Melkeinpä huvitti jättää heidät taistelemaan purevan pennun kanssa pihalle, kun toivottelin heille hyvät matkat ja kipaisin sisälle karkuun, etten puuttuisi liikoja. Ennustinkin äidilleni puhelimessa heidän lähdettyään, että saattaapi joillakin olla käsissään pientä  ongelmaa Selman ehtiessä uhmaikään, jolleivät saa hommaa kasaan. 

Isla hierottiin keskiviikkona (ja taas olen enemmän kuin kiitollinen N:lle, joka mun ollessa töissä raahasi Iipan mukaansa hierontareissulle), ja jälleen saatiin hyviä uutisia. Toukokuussa löytynyttä selkärankalukkoa ei tuntunut (vaikka sehän ei tarkoita, etteikö selässä vielä jotain häikkää olisi), ja selän että koko kropan kuntoutukseen suositeltiin uimista. Lupa saatiin jo seuraavalle päivälle torstaille, joten sepä sitten takasi illalle tekemistä. Torstaina päästiin jo lähemmäksi kaivattua lopputulosta, ja perjantai-iltana saavutettiin se kauan kaivattu breakthrough, kun viime kesänä ostetut pelastusliivit tuotti sen tuloksen mitä oli koko kesä yritetty. 

Uimamaisteri ♥

Pallo vaan meinaa olla sen verta iso, ettei suu oikein mahdu sen ympärille. Hyvä jos Isla sai sen pyydystettyä yhdellä kulmahampaalla, ja useampaan kertaan pallo tipahti suusta matkalle. Mutta pääasia, että ui. Olen enemmän kuin tyytyväinen. Reipas koiralapsi. ♥

Uiui tai jäät Nallen alle!

Vakavaa puuhaa ;)

ja lisää surkeaa ilmettä :D Ei se noin kurjaa oikeasti ollut

Vielä olisi jäljellä harmaan rukkasen uintikuntoon saaminen, mikä onkin isompi (ja ehk mahdoton) haaste. Kannoin Riimin kertaalleen järveen pelastusliivien kanssa kehujen kanssa ajatuksella "hei kun kivaa, nyt uidaan" mutta vastaanotto oli täysin sama mitä muilla kerroilla - sain niin jäätävän mulkaisun, että oksat pois. Riimi luikki metrien päähän seisomaan ja yritti vaivihkaa karata muiden rannalta lähtijöiden matkassa pois. Parin ärräpään jälkeen hipsutti takaisin näköetäisyydelle ja tyytyi seisomaan siellä sen näköisenä, että ui muija ite, mä en sinne tule. Ehk tyydyn suosiolla yhteen uimariin. ;) Onhan sekin jo puolivoittoa. 

Väsynyttä sakkia

Viikonloppuun osui myös se odotettu näyttely. Mullahan piti olla koko viikonloppu vapaa perjantaita myöten mutta työkaveri pyysi vaihtamaan työvuoroja siten, että hän sai lauantain vapaaksi ja koiransa kehään. Itsellä kun ei ollut mitään kehään viemistä, lupauduin auttamaan miestä (eikun siis naista) mäessä ja ottamaan lauantain työvuoron hoitaakseni. 

Alkuperäisen suunnitelman mukaan olin varautunut siihen, että kävisin kehätyttönä 3 päivänä Islan suvun omistajille. Se ajatus vähän kärsi lauantain töistä, joten kavensin käyntiä yhteen päivään. Käytännössä lähdettiin N:n kanssa sinne iltapäivällä suurimman osan kehistä ollessa jo ohi, ja itsellä pääosin tavoitteena vain hakea se mitä tarviinkin.

Pit stop!

hihnapaljoutta pantoineen päivineen

Huomio kiinnittyi myös tähän kojuun:

Kerran on tullut samaiselta kojulta kotiinviemistä ostettua ja ei ollut yhtään huonompaa. Suosittelen testaamaan, jos ei ole vielä tullut tutuksi! Tosin kovin montaa palasta ei kehtaa kerralla ostaa, sillä yhdellä mötikällä on painoa suhteessa aikas paljon. Kummasti hinta nousee, kun ostaa muutaman kuution kokeiluun. Mukaan meinasi tarttua jotain suklaista (ja ehk myös sitä minttua) mutta tyydyin metrilakuihin. Toisella kertaa sitten. 

Kotiutin näyttelystä sen mitä pitikin. Lukkoihin en ole täysin tyytyväinen mutta naapurissa on kuulemma kone, jolla saa nahkaakin ommeltua. Eli tarpeen vaatiessa saan vaihdettua lukot toisenlaisiin. Tinkasin jo kovasti mukaan kolmatta nahkahihnaa, mutta myyjä piti hinnan liian korkealla. Jääkööt se sitten tulevaisuuteen... ;)

Nyt voin myös vetää raksin seinään sen suhteen, että tänä viikonloppuna tuli myös nähtyä Kallansillat toiselta puolen. Harvoin sitä pääsee alittelemaan siltoja, ja varsinkaan näin huikealla välineellä:

Kirkkovenesoutua! N:n kaverilla oli vähän erikoisempi synttäritoive, ja kerta veneeseen tarvittiin soutajia, niin pakkohan se oli lähteä tätäkin testaamaan. Nähtiin parisen viikkoa sitten uimassa ollessa yksi ryhmä soutelemassa mutta ei sitä voinut rannalta käsin ihan täysin ymmärtää, että se vene oikeasti olisi noin pitkä! Meinasi hymy hyytyä porukalta, kun veneen vuokranneen seuran opas vei meidät paatin luokse. Kyllähän se itselläkin kävi mielessä, että ei jumaliste, tuoko meidän pitää saada liikkeelle?! 

Yllättävää kyllä, vene kulki oikein näpsäkästi eteenpäin. Melkein jo mietin, että osaakohan sitä soutaa enää olleskaan. Viimeksi airoja heilutellut... yli 10 vuotta sitten. Jos silloinkaan. Kirkkovenesoutuhan on täysin tekniikka- ja ryhmätyölaji. Ja sen kyllä huomasi. Muutamia kertoja tuli kopauteltua edessä olevaa kaveria selkään airolla, jos jäi haaveksimaan liiaksi maisemia katsellen ja sekosi rytmissä. Mutta soutaminen itsessään oli hirmuisen vaivatonta ja helppoa. Mukana ollut opas oli jopa sitä mieltä, että ensikertalaisiksi pärjättiin hyvin. Ei oltu niitä ryhmiä, joiden kanssa kuulemma tekisi mieli tunnin jälkeen hypätä järveen, kun yhteistä rytmiä ei löydy lainkaan.

Matkan puoliväli - siellä ne Kallansillat on!

Matkaa kertyi about 18 km, ja aikaa koko hommaan meni noin parisen tuntia juomataukoineen. Nopeutta taisi olla parhaimmillaan se 8 km/h, että kyllä me jopa ihan liikuttiinkin. Kilpailuvauhti taisi olla 13 km/h luokkaa, eli vielä on parantamista seuraavaa kertaa varten. Ja meitä ei ollut edes täyttä veneellistä. Keli oli itsessään aivan huikea. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja oli suhteellisen tyyntä. Ei huonompi päivä soutelemiseen!

Eli jos tilaisuuksia tarjoutuu lähteä kokeilemaan, voin suositella! Tosin varoituksena se, että ottakaa mukaan tennarit. Ei sandaaleja. Eikä missään nimessä crocseja, kuten allekirjoittanut teki. Ei hyvä. Mietin lähtiessä, että jalat vaan hikoaa umpinaisissa kengissä. Ja crocsit on vesiystävälliset. Ihan kivasti ajateltu mutta eieiei. Opas totesi meidän kiskoessa venettä sen suojasta, että unohtui teidän ryhmälle mainita tennarien olevan parhaat soutukengät. Silleen että tänks, kiva tietää tässä vaiheessa.

jalkojen lepuuttelua puolimatkassa

Ensimmäisen 15 minuutin aikana jalkatuen takaremmi oli kuorinut osasta kantapäätä nahkat rullalle. Taattua rakkoainesta. Sanotaanko nyt näin, että soutaminen olisi ollut huomattavan paljon miellyttävämpää ilman jatkuvaa kipua. Ja soutaminen kävi myös aikas mielenkiintoiseksi, kun toista jalkaa ei voinut pitää sille tarkoitetussa tukiremmissä, sillä se vaan sattui huomattavan paljon. Veneessä oli liukupenkit, ja remmit kuitenkin antoivat tukea liu'un pysäyttämiseen. Liu'ut jäivät puolitiehen, ja tekniikka kärsi huomattavan paljon vääränlaisten kenkien takia. Joten ottakaa tennarit. Säästytte paljolta.

Jos jokin oli seuraavana päivänä kipeä niin takapuoli. Ja jalat. Ja hiukkasen myös kädet.

+ nämä...

Tuloksena 6 rakkoa. Pahimmat ehdottomasti kantapäässä ja oikean jalassa "varpaiden päällä". Yritäppä pistää kengät jalkaan näiden kavereiden kanssa. Ei muutes onnaa kovinkaan kivuttomasti. ;) Työpäivä oli hurjan tuskainen vaikka jossakin vaiheessa sitä oppi kävelemään sellaisessa asennossa, että pahinta kipua ei tuntunut. Tämän illan treenit jää välistä, mikä ärsyttää kaikista eniten. Mutta ei näillä jaloilla juosta lenkkareiden kanssa. Edes crocseja ei voi pitää inahtelematta, sattuu vaan niin paljon. Mutta kaikesta huolimatta, lähtisin uudestaan soutamaan, jos tilaisuus tulisi (paremmalla kenkävalinnalla..). Oli se sen verran hauskaa puuhaa.

lauantai-illan synttärigrillibileet ♥

H kutsui mua eilen busy womaniksi, joka sai ihan hätkähtämään. Oikeasti ajattelin, että tästä kesästä tulee tylsä. Vain töitä ja kotona olemista. Viime kesät ovat kuitenkin menneet asuinkumppanin kanssa ja vielä mr. X:n kanssa orastava homma kaatui ennen kuin se edes pääsi vauhtiin. Mutta tämä kesä on ollut ihan älyttömän huikea. Iso kiitos kuuluu N:lle, joka on tehnyt tästä miljuuna kertaa paremman mitä se olisi saattanut olla. Ja myös H:lle, jonka kanssa on saanut vaihtaa ajatuksia ties mistä. Ja kiitos kuuluu myös itselle. Sille, että on taas täysin sujut sen kanssa, että yksin oleminen on enemmän kuin fine. Vaikkakin tänä viikonloppuna ajatukset ovat harhailleet liikaa ihmisessä, joka olisi nauttinut tästä kirkkovenesoudusta yli kaiken, voin silti rehellisesti sanoa, että tässä on hyvä olla juuri näin. Asiat meni kuten pitikin. Olen onnellinen. ♥