Viikonloppuvieras

Meidän eilisillan meno näytti jokseenkin tältä vauhdikkaan viikonlopun jälkeen:

Aikas kuollutta, eikös? :D

Jottei meidänkään elämä kävisi liian tylsäksi, laumaamme täydensi viikonlopun verran pieni 10 viikkoinen mittelijätkä, joka tottelee (ainakin silloin tällöin ;) ) nimeä Ludo. Ludo saapui täyttämään koiranmentävää aukkoa kaverini perheeseen reilu viikko sitten. Viikko sitten viikonloppuna kävin lällyttämässä kakaraa yksikseni ilman Islaa, ja seuraavana päivänä sitten I:n kanssa.

Isla oli ensalkuun sitä mieltä, että voitaisko äippä pliis lähteä ja heti, en tykkää. :D Pieni musta koiralapsi ei ollut moksiskaan isommasta kaverista, ja oli oikein vauhdikkaasti tulossa (hampaat ja tassut ojossa ;) ) leikkimään. Pieni häntä vispasi minkä kerkesi, ja koiralapsi loikki sylien kautta välillä Islaa tassuilla läimien. Islahan on perinteinen roturasisti, ainakin alkuunsa. ;) Sheltit kyllä menee leikkikavereina silmänräpäyksessä, muut rodut aiheuttavat pienen alkuhämmennyksen. Varsinkin näin yli-innokkaat ihailijat ja vielä sisätiloissa. Juoksuleikissä yhteinen sävel olisi löytynyt hiukka nopeampaa, sisällä tämä kesti huomattavan paljon kauemmin. Pentu sai tehokkaat hammaspalautukset liian innokkaasta päälle tulosta, ja hyvin penska ottikin ne vastaan. Ludo kellistyi selälleen uikutuksen kera jatkaen samalla tassuilla sohimista. Pirulainen. :D

Ennen viikonloppua nähtiin penskan kans vielä pariin otteeseen. Maanantaina T:kin liittyi seuraan pentua ihastelemaan. Yhteinen sävel löytyi melkeensä heti, vaikkei penska oikein ymmärtänyt I:n yrityksiä hammaspainia.Torstaina Ludon porukka katsasti meidän pihapiirin (sekä Riimin), jottei pirpanalle tulisi ihan yllätyksenä uusi ympäristö. Istuskeltiin pihalla parisen tuntia, jonka aikana nuorimmat rallaili enemmän ko tarpeeksi. I nautti pienen höykyttämisestä täysin. Ludon vauhti ei ihan riittänyt Islan vauhtiralleihin. Minkäs teet, elämä on. ;) Riimi oli puolestaan sitä mieltä, että pieni pentu tulisi paimentaa ruotuun. Haukkujuoksut oli ison vahdin mukaan ehdoton nounou, ja vauhdin kasvaessa liian suureksi, pentu tökättiin kumoon kuonon avulla. Isompaa koiraa tökkäys tuskin olisi kaatanut, mutta 10 viikkoisen jalkojen hallinta kun ei ole sitä parhainta, joten tuloksena oli tasapainon menetys. Surkea oli Riimin ilme, kun paimennushaluja kiellettiin pennun jaloillaan pysymisen puolesta. Ja jälleen, elämä on. :D

"Me mitään tehty.."
Velmukerho :D

Viikonloppu itsessään oli.. no, kokemus. Näin alkusanoina voisin sanoa sen, että vitsit olen onnellinen tuosta pienestä 9 kk shelttikakarasta, joka toimii kuin unelma. Tai noh.. Joskus tietty vähä vähemmän, mutta kaikki pentupöljäilyt on huspois mennyttä (ja tilalla on teineilyä.. jee... :D ). Pentua oli oikein kiva kaitsea viikonlopun yli, ja ottaisin kyllä uudestaankin hoitoon (no kyllä, oli se sen verran ällösöpö :D ). Mutta voin myöntää, että kyllä sunnuntaina tuli huokaistua helpotuksesta, kun ovi kolahti kiinni ja pentu lähti omistajiensa matkaan.

I:n kestohymy viikonlopulta :D

Liian vasta yhden koiralapsen kasvattaneena ei ole vielä pentuajan työmäärää. Vaiks Islalla ei vielä sisäsiisteysidea ole ihan täysin kolahtanut pääkoppaan, niin on se selvästi (nyt sitä jopa osaa arvostaa) paremmalla tolalla mitä pienen 10vk pennun, jolla ei ole mitään tajua siittä, mihin tehdään ja mitä. Useita pissoja sisältä päivän aikana kontanneena alkoi yllättävän pian miettiä sitä, että sunnuntain jälkeen sitä ei tarvitse enää tehdä 10x päivässä (mikä helpotus! :D ). Pieni jätkä oli monesti liian väsynyt edes kävelläkseen pihalla (venyvanu maassamakoilija ♥ ), joten eihän pissaamisesta ulos tullut yhtikäs mitään. Tulee ihan Riimin pentuaika mieleen. I kun oli pissimisen suhteen maailman helpoin koiralapsi. Sen kanssa kun ei ole koskaan ollut mitään ongelmaa. Talvipennun helppoutta?

Viikonloppu oli rankka pienelle pennulle. Vaikka me ei nyt loppujen lopuksi niiiin paljoa tehtykään, kaverikoirien kans leikkiminen ja lenkkeily isommassa porukassa metsässä oli väsyttävää. Lauantaina unia kertyi noin neljän tunnin verran, ja sekin pakkolepona eri tilassa I:n kanssa. Penskat kun olisivat mielellään painineet tai rallailleet tai repineet lelua vaiks kokoajan. Alkukankeudesta huolimatta koiralapset löysivät oikein hyvän yhteisen sävelen. Jopa Riimi syttyi Ludolle sunnuntai-iltana iltalenkillä, mikä on kyllä jo suuri askel pidättyväiselle rouvaskoiralle. Ihana Miimi. ♥ Pienen pennun sinnikkäät leikkiyritykset tuottivat tulosta.

Hyi ko söpö ♥

T vietti viikonloppunsa möksällä, joten huolsin koko lauman itsekseni. Ja omaksi yllätykseksi, homma hoitui loppujen lopuksi erittäin helposti (mitä nyt pentu tuotti tavallista pientä ylimääräistä hommaa, jota T ei olisi tehnyt kummiskaan). Haaveilen jo nyt rytmistä, jolloin nukkumaan pääsee ihmisten aikaan, herätys olisi aikaste aamusta ja siittä suoraan piiiitkälle aamulenkille aamuauringon paisteeseen  ♥ (aikas kornia, eikö? ;) ). Koko viikonloput ilmat oli 10+ (aurinkoa pilvettömältä taivaalta, ahh), ja aamusta oli varjossa jo parikymmentä astettta. Ei olisi taas voinut paremmin sattua vapaalle viikonlopulle. Penskat herätti jo seitsemän aikaan kumpanakin päivänä, ja aamulenkki tehtiin ennen yhdeksää Neulamäen viileässä metsässä. Tykkäsin! Arkisin samainen rytmi kaatuu liian myöhäiseen uniaikaan ja töihin. Elättelen toiveita, että töiden vähetessä myös aamuinen lenkkirytmi tulisi pysyväksi, ainakin niiden päivien osalta, kun aamuksi ei tarvitse ehtiä kotia ja metsää  pidemmälle.

Yritin ulkoistaa opiskeluja, nauttia samalla auringosta ja samalla väsyttää Ludo ulkoilulla. Homma ei ihan mennyt nappiin, sillä pikkupenska järjesti keskeytyksiä enemmän ko tarpeeksi. Milloin Ludo löytyi kaivamasta kuoppaa ja syömästä multaa (kuinkas muutenkaan) tai jouduin palauttamaan hukkuneen puruluun, jotta I:n oma jäisi rauhaan. Korostuskynätkään eivät jääneet rauhaan penskan saalistaessa kaikkea syötäväksi kelpaavaa. Isla ei normisti tartu sellaiseen, mikä ei syötäväksi kelpaa, mutta Ludon varastaessa korostuskyniä I:kään ei tahtonut jäädä huonommaksi. ;) Voi velmukerho sentään!

Joten kaiken kaikkiaan viikonloppu meni mukavissa merkeissä. Pikkujätkä oli aika kokeilevainen, ja myös hiukka kovapäinen. Jos vielä lauantaina vieras seura jännitti, sunnuntaina aamusta siitä ei ollut tietoakaan. Aamulenkillä kersa isotteli päin naamaa oikein urakalla mun irrottaessa sitä Islan remmistä, ja hiukka joutui muistuttelemaan kuka määrää ja ketä. ;) Kolme toistoa siihen vaadittiin, kunnes penska uskoi mun olevan oikeasti tosissaan. Ei käy kateeksi, tässä pennussa on haastetta ihan riittämiin. :D

Red it is!

Kun kerta on maksettukin siitä, että päästään elokuussa juoksemaan ympyrää muiden junnu-shelttien kanssa, jonkin sortin harjoittelu ei ehkä olisi pahitteeksi. Kotona ollaan seisty, mutta sekin vähän heikonlaisilla tuloksilla. Kuten jo aikaisemmin taisin kirjustaa, että mulla ei ole vielä tähän mennessä ollut pentua, joka ei kykene pysymään paikalla edes minuuttia. :D Ikää lähes 9kk eikä keskittymiskyky riitä. Kun ei malta niin ei malta, minkäs teet.

S möi meille Viimalle sopimattoman snake-ketjuen ja Islan kasvattaja ystävällisesti kalasti Oulun näyttelystä siihen sopivan valkoisen näyttelyhihnan. Kyllä nyt kelpaa näytellä.

Kuopiossa on ollut mätsäreitä ihan älyttömän huonosti. Kevään aikana muutama hassu ja nyt kesäkuussa 1 ainoa, jonne ei sitten päästy töiden takia ("iltavuoro", kuinkas muutenkaan). Vielä kesäkuussa valittelin, että miten sitä harjoittelee pöytäkäyttäymistä tai mitään muutakaan, kun ei ole tilaisuuksia. Kyllähän tuo kotona pönöttää lattialla tai keittiön pöydällä hetken aikaa (ja välillä hiukka pidempääkin, jos hyvä päivä sattuu ;) ), mutta muuta harjotusta ei ole ollut. Onneksi tilanne korjaantui eilen.

Pentujen punaisten 4. ♥

Lopputulemana pysti, ruusuke (ensimmäinen!) ja erittäin hyvä ( + erittäin yllättynyt) fiilis. Mitä ihmettä?! :D

Oikea näyttelypöytä esilteltiin ekan kerran edeltävänä iltana (kiitos S pöydän lainaamisesta! ♥ ). Tarkoituksena oli edetä pöydän kanssa hiukka hitaammin (naksutellen itse pöytää) mutta tarve osata seistä korkeuksissa tuli liian pian. Joten se suunnitelma jouduttiin hylkäämään ainakin väliaikaisesti. Edeltävänä viikonloppuna juostiin pihaa ympäri ja seisoskeltiin sen verta, mitä I:llä riitti hermot. Mietin jo, että mennäänkö koko mätsäriin. Harjoitusta (mun makuun, oon perfektionisti ;) ) ihan liian vähän, ainoa mitä tuo osasi tehdä, oli juosta ympyrää. Seisominen (takajalkojen asettelu.. huoh..) ihan päin hevon kuusta ja paikalla pysyminen sitä heikompaa. I seisoo hetken. Ottaa askeleen. Seisoo hetken. Ottaa askeleen. Siinä vaiheessa koira on jaloissa kiinni, ja se pitää pyöräyttää uuteen asentoon.

Mun näkökulmasta me ei ehkä ihan ansaittu tuota pystiä. Kehässä I juoksi nätisti. Seisominen ihan jees - etujalat ok, takajalat harallaan (kuten tavallista) mutta paikallaan joka tapauksessa. Pöydälle en kerenny edes asettelemaan, kun tuomari oli tutkimassa naamaa (tehotäti..). I meinas ahdistua hampaiden katsomisesta ja oli jo sivuaskelin peruuttamassa pois pöydältä mutta tädin siirtyessä taakse kopeloimaan penska rauhoittui oikein kivasti ja seisoi loppuun asti. Hiukka meinas polvet koukistua niitä kopeloitaessa.

Omasta (hyvästä) kehäkäyttäytymisestä ei voi puhua I:n käyttäytymisen kanssa edes samana päivänä. Omistajaa ehkä hiukka jänskätti. Toinen kerta ikinä mätsäreissä, ja virallisissa en ole tähän päivään mennessä käynyt. Joten siihen nähden meni ihan jees, ja samoja mokia (mitä nyt unohdin seisottaa kersan tuomarin edessä ja paikka meni hiukka vinoon tuomariin nähden.. hups :D ) tuskin toistaa heti uudelleen. Parikilvasta saatiin punainen nauha kommentein "parempaa yhteistyötä teki tällä kertaa.." Eli kiitos meidän parille, jolla ei ollut ihan niin hyvä päivä, mitä meillä.

Punaisten kehässä, kun meidät valittiin neljän parhaan joukkoon, esittäjän ilme oli varmaan näkemisen arvoinen. Vilkaisin kaveria ilmeellä "mitä *piip*?!" :D Ruusukehan sieltä napsahti neljännen sijan kera. Vaikka kyse on vaan mätsäri-sijoituksesta, olen ylpeä pienestä I-I:stä. ♥ Reipas kakara. 

Kuvan ottaminen kotona puskien edessä meinasi käydä hiukka työlääksi. I oli sitä mieltä, että seisominen saa tälle päivälle riittää. Takajalkoihin ei enää saanut koskea olleskaan ja paikalla pysyminen oli ihan vieras käsite. Paljon kivempaa olisi ollut istua, juoksennella, koluta käpyjä, riepotella ruusuketta.. Joten joo, pieni I-I oli väskä. Ja onko se mikään ihme - mätsäreissä on rankkaa.


Iso kiitos A-M:lle seurasta! Oli kiva, kun joku oli jakamassa jännitystä ja lopuksi vielä epäuskoista fiilistä kehän laidalla. Seuraavalla viikolla odottelee 2 mahdollista mätsäriä, joissa voidaan vielä treenailla ennen todellista koitosta. Jäljellä olevat päivät vaan vähenee.. Apuva!

Treenivideoita

Koska treenit kuvataan naapurin videokameralla, saan videot aina hiukka jälkijunassa. Sain eilen videot kesä/heinäkuun treeneistä, ja kesäkuussa kaikilla kerroilla ei edes kuvattu (tekniikka tms. painotteista). Mutta tässäpä olis nyt videota kolmelta treenikerralta. Vielä kun opettelis piirtämään radat ja lätkäsemään videoiden mukaan ni hyvä tulis. :) 

(Miks se aina näyttää videoita katsellessa, että oma tyyli juosta ja heilutella käsiä on ihan karseeta mut sitte sitä tehdessä se ei tunnu mitenkään luonnottamalta. Onko se vaan mun silmässä vai näettekö tekin saman? :D ) 

Ekana video, josta puhuin tässä postauksessa. Kaverin postauksesta täältä voi löytää radan piirustuksen. 

Ekat treenit hieronnan jälkeen ja meno oli niin huikeeta että. Vanhasta huuto-Riimistä ei ollut jälkeäkään ja koira teki täysillä. Kuten sanoinkin aikaisemmassa postauksessa, parhaat vedot eivät tallentuneet videolle, vaan kuvaaminen aloitettiin treenien loppupuolella, joten nollaradat + paras vauhti jäivät ikuistamatta. Mutta tässä hiukka kuiten makua siittä, miten meillä meni. Rata oli ihan tappo. En muista, että mulla olis aikaisemmin vinkunu henki vedon jälkeen, sen verta kovaa siellä sai juosta. :D Videossa etenemä sen 4,7m/s, jollen ihan pahasti väärin kuullut H:n sanomisia. Parhaimmillaanhan se oli 5 m/s. Joten high five - ihan huikeeta!

Ja tässä viime keskiviikon rata. Video kahdessa osassa, koska palkkasin puomille ja kuvaaminen lopetettiin siihen ja jatkettiin mun siirtyessä asemiin jatkamaan rataa. 

Ja täytyy sanoa, että voi miten mä tykkään tuosta otuksesta. Se tekee hyvin. Se ei huuda mulle, että mee muija putkeen vaan se menee sinne itse. :D Vielä parisen kuukautta sitten meidät ekat otot (eli se kerta kun menimme radalle tutustumisen jälkeen) tyssäsivät about kolmanteen esteeseen tai sitten eteneminen takkusi niin pahasti, että meidät keskeytettiin ja hiottiin vaikeat kohdat alusta kuntoon. Nytkin ekalla ototolla päästiin hienosti loppuun asti. Melkein itkettää (ja nyt mää sit kyynelehdin :D ), kun olen niin onnellinen, että ollaan kehitytty ja suunta on oikea. Miun ihana Riimi. ♥

Ja vielä loppuun mein ainoa rata kesäkuulta. Kepit ei oikein vielä sujuneet, mutta toista kertaa ikinä radan osana, joten ei yhtään huonommin. :) Tyytyväinen olen.

Kun turhauttaa - ja paljon

Yleensä blogiin tulee kirjoitettua sen verta harvoin, että postaukset käsittelee niitä hyviä asioita, ja koko elämästä tulee niin ruusuinen kuva että. Olisikin vain. Johan helpottaisi kummasti.

Isla ei nuku täyttä yötä. Se on tähän mennessä ollut huonoin yönukkuja. Pennusta lähtien se on herännyt ainakin kerran tai pari (pienempänä varsinkin), ja koska ideologia oli se, että pentu viedään ulos aina kun mahdollista.. Yöpissatukset eivät siis olleet mitään uutta. Tähän yhtälöön lisänsä toi vielä se, että T tykkäsi (ja tykkää edelleen) valvoa myöhään joko korttia pelaten tai nettaillen, ja jäi (jää) koneelle vielä meidän tyttöjen suunnatessa nukkumaan. Kyllä nuo sen verta kevyesti nukkuvat, että heräävät T:n könytessä sohvalle nukkumaan. Saatikka sitten makuuhuoneeseen. I on siis pennusta lähtien nukkunut katkonaista yötä. Ja en muista ainuttakaan yötä (tammikuusta eteenpäin), jolloin en olisi noussut edes kerran tai 2 viemään pentua pissalle aamuyöstä. 

Ajattelin homman korjaantuvan pennun saadessa ikää. Ja mitä vielä. Meidän toistuva kuvio aamuisin seuraa aina samaa kaavaa. Viimeistään viiden aikaan aamusta I herää ja alkaa hyppiä sänkyä vasten. Se täräyttää sänkyä kerran ja istuu hetkeksi alas. Ja sama toistuu. Ja toistuu. Ja toistuu. Kunnes pentu pääsee ulos tai vaihtoehtoisesti tekee tarpeet sisälle. Ja tämäkään ei aina saa toimintaa loppumaan. About kesäkuun loppuun jaksoin herätä I:n kans ulos ilman sen suurempaa ongelmaa, mutta jokin sitten napsahti nyt heinäkuun puolella. Ja onko se mikään ihme. Olen yrittänyt pärjätä 5-6 tunnin yöunilla kesän aikana. Keväällä ennen töiden alkua kykenin palaamaan sänkyyn ja jatkamaan unia muutaman tunnin hereilläolon jälkeen. Eipä onnaa enää töiden alettua. 

Tänä aamuna kamelilta katkesi vihdoin ja viimein selkä. Parin viikon ajan meillä on tehty sitä, että I:n herätessä ja aloittaessa pomppiminen, huomio siihen no täysi 0. Tavallisesti pentu on lopettanut varoittavasta sihahduksesta (joka meillä tarkoittaa kieltoa), ja mennyt nukkumaan (tai vaihtoehtoisesti tehnyt pissan sisälle ja sitten nukkumaan). Tiedän I:n jaksavan pidättää 6-7h ilman ongelmia. Se pidättää päivisin 8-9h (ja kerran jopa 12h, kun ei suostunut pissaamaan aamusta toista kertaa ennen töihin lähtöä), joten ei yön ei pitäisi olla mikään ongelma. Se on vaan tiukasti opittu tapa, että täytyy herätä. 

Tänä aamuna toiminta jatkui lähes puolisen tuntia ja lopulta päättyi siihen, että penska loikkasi sänkyyn (ehdoton nounou). Lyhyt puhuttelu I:lle ja palautus lattialle, johon T:kin heräsi. Ihan heti puhuttelun ja palautuksen jälkeen I kokeili vielä kepillä jäätä, ja loikkasi sänkyä vasten. Siis c'mon.. Pirun apina! Vaikka jollain tasolla I on älyttömän helppo, siitä löytyy inhottava puoli kokeilla, mitä kestää tehdä ja mitä ei. Tapahtuma ei onneksi päätynyt pennun niskavillapalautukseen, vaan päädyin ärähtämään pennulle. 

Kello oli tässä vaiheessa jo niin paljon, että oli ihan sama nousta ylös ja viedä koirat ulos. Väsynyt. Turhautunut. Sain tehdä täyden työn, etten purskahtanut itkuun aamupissatuksella. Sisälle päästyäni sain vielä lisää kylmää vettä niskaani T:ltä, joka väitti vian olevan siinä, etten ole osannut I:tä kouluttaa. Enpä muista, milloin olisi tuntunut niin pahalta, kuin tänä aamuna. Tiedän syytöksen olevan turha, sillä Isla ei ole huonotapainen tai heikosti koulutettu, tai mikään ongelmakoira. Meidän ainoa ongelma koskee yöheräilyjä, ja niistäkään ei voi täysin syyttää minua, vaikka minä olen se, joka on pennun herätessä sen sinne ulos sitten vienyt.

Kiitän onneani sen suhteen, että tälle päivälle oli töitä. Mun oli vain pakko kasata itseni ja hoitaa työpäivä pulkkaan. Se ei ihan täysin aamupäivästä onnistunut, ja saankin kiittää tämän päivän työpariani siitä, että otti hoitaakseen asiakkaan, kun en siihen itse kyennyt kyynelisten silmien takia. 

Lemmikkipalstojen PP:ssä tulee tavallisesti kuraa niskaan, jos siellä kehtaa asioistaan avautua ja kysyä neuvoa mutta tänään tunsin saavani sieltä jaksamista ja hyviä neuvoja sen suhteen mitä Islan kanssa tulisi tehdä. Meillä ongelmana on se, ettei pennulla ole missään välissä ollut kunnollista unirytmiä. Enkä usko sen muodostuvankaan niin kauan kuin elämäntilanne on se mikä on. Mutta yöpissatukset loppuvat täysin. Ei enää. Nyt sitten opetellaan nukkumaan. Ja koirat tulevat nukkumaan makuuhuoneen ulkopuolella. Saa nähdä kuinka paljon tulevana yönä pentu huutaa ja pyrkii makuuhuoneeseen sisään. T on viikonlopun möksällä isäänsä auttamassa, joten ei tarvitse kuunnella hänenkään valitusta siitä, että pentu herättää.. 

Vihulainen

Ensimmäistä kertaa sitten tammikuun olisin oikeasti halunnut tehdä tästä rakkaasta rukkaset. :D Tiedän, että ongelma saadaan korjattua, mutta kasaantunut univelka ja väsymys alkaa vaan olla pikkuhiljaa liikaa. Niin kauan kun Isla ei nuku (ja mä en nuku), ei tästä arjesta tule mitään. Isla on osoittautunut aikamoiseksi jääräpääksi, joten saa nähdä kauanko me tapellaan yhtenäisten unien puolesta.

Onneksi tätä vkloppua piristää kaverin pieni mittelikakara, jota olen menossa katsomaan illalla. Ei pentulässyttelyn jälkeen voi olla huonolla tuulella. Ne kun on niin ♥ .

Apuva!

No nii-in! 

Ei mulla muuta, kuin se, että nyt on sitten ihan virallisesti maksettu itsensä (ja koiran ;) ) nolaamisesta. Oon kovasti sitä mieltä, että Islalla on unohtunut pentulaatikkoon jokin tärkeä osa aivoista - 8kk ja kersa ei opi paikalla pysymistä. Keskittymistä on se puol minsaa ja sitte karkaa ajatus. Pöytää ei olla nähtykään, saatikka vieraat kopeloinu.. Joten meillä on tässä kuukausi aikaa hioa täydellinen näyttelyesiintyminen. Hah.

Kiitos ja hei. Lähden tuonne sängyn pohjalle itkemään. :D

Pikapäivitys

Varastan kiireen keskellä pienen hetken blogille, vaikka tuntuu, ettei tälle ehkä olisi aikaa juuri nyt. 

Elin viime viikon yksinhuoltajana tyttöjen kanssa ihan keskenään. T lähti viikoksi etelään viettämään makoisaa lomalaisen elämää (loma, niin mikä..? ). Hiukka kävi kateeksi. Onneksi vain hiukka. 4 kuukauden palkka kesän lopussa (josta osa on jo huvennut Ronjan keväisiin lääkärikuluihin, tulevan lukukauden opiskelukirjoihin ja vaikka mihin muuhun.. huoh) lämmittää kuitenkin aikas paljon. Toisaalta, syksyllä tuskin on aikaa tehdä töitä kovin paljoa, eli kaikki se menee talteen elämistä varten. 

Ensimmäiset päivät ilman juttuseuraa tuntuivat hyvinkin omituisilta. Onneksi A-M:n kanssa treffailtiin useaan kertaan (lenkkiä Neulamäessä sekä sunnuntaina Matkustelua, maanantaina halleilua ja eläinkauppailua ♥ ), joten selvisin kunnialla ilman suurempia yksinolotuskia. Viikonlopulle mahtui myös mukaan koiramaista menoa ja meininkiä (treffit con Viima & Aito) sekä pieniä kauhunhetkiä ison irtokoiran jyrätessä I-I alleen. Suuremmilta vammoilta (niin henkisiltä kuin fyysisiltä) säästyttiin (siis Isla säästyi, minä sain traumoja varmaan koko loppuiäkseni :D ), ja kipeytynyt koipi parantui pakkolevolla. 

Islan tuliainen M&M:ltä - vesileluhippo ♥

Eli alkuviikko meni Islaa pakkolevottaessa, ja keskiviikkona päästiin treeneihin ekaa kertaa Riimin hieronnan jälkeen. Ai että en olisi voinut olla tyytyväisempi Riimiin. Teemana meillä oli maksimaalinen nopeus ja jumaliste tuosta koirasta lähti poweria. ♥ Päästiin tavoitteeseen (etenemä Harrin suunnittelemalla radalla 5m/s, jes!) ja saatiin rata vedettyä nollana (useampaan kertaan) täydellä meiningillä. Kameralle tämä kauneus ei tosin tallentunut, vaan tallennetut otot tyssäsivät joka kerta muuriin, joka oli viidenneksi viimeinen este. Muutamia epäkohtia H bongasi jälleen (olkapäätyönnöt takaakierrolle hus helkuttiin, mun kroppa meinaa vääntyä miljoonalle mutkalle takaakierrolle tönästessä - ihan nounou juttu), joita pääsemme Riimin kanssa pohtimaan omatoimisesti (milloin.. *shrug*). 

Viikonloppu piti alkuperäisen suunnitelman mukaan viettää äitini ja hänen miesystävänsä kanssa Oulun näyttelyn sijaan (ja miksi sijaan, siitä pitänee palata asiaan myöhemmin...) mutta sekin suunnitelma kuivui kokoon heidän tehdessään pikareissun Kuopioon ja jatkaessaan matkaa Ouluun liiankin nopeasti. Jotta en olisi ihan masennellut kotona koko lauantai-iltaa, T houkutteli koko perheen mukaan jalkapalloilemaan Puijon nurtsille. 

Kuvakollaasit saa tässä vaiheessa jäädä historiaan. Tykkäisin niistä mutta aika ei vaan riitä kaikkeen. Niiden kanssa kun saa tuhlattua tunteja, jos muokattavia kuvia on parisen kymmentä. Joten saatte nyt nauttia tavallisista yksittäiskuvista ja pitkistä postauksista tästä lähtien. Elämä on. :D

Puolikuollut lepotaukoilija :D 

Miimi otti hiukka rauhallisemmin

Juoksuvirta kulutettu, joten siittä on hyvä siirtyä painimaan ;)

Miimin eriävä mielipide

"No jos silti ees vähä.."

Viimeisen viikon ajan olen tehnyt alustavaa suunnitelmaa syksystä ja kauhulla odotan tulevia kuukausia. Edessä on aikamoinen luku-urakka, joka on tarkoitus aloitella huomenna. Täyspäivätyöt yhdistettynä opiskeluun käytännössä tarkoittaa sitä, että käytössä oleva (ruhtinaallinen) vapaa-aika kutistuu olemattomiin, vaikka sitä kuitenkin jäljelle jääkin näin syksyllä. Kevättä tosin en halua edes ajatella. Pyrin pitämään blogin hengissä, mutta katsotaan kuinka sitä saa järjestettyä aikaa. Tämä ei kuitenkaan ole to-do-listan kärjessä, jos vapaa-aika on kortilla. ;) Katsellaan.

Syksyn ja kevään luku-urakan materiaalia. Ja mikä ihaninta - tässä on vasta murto-osa... 

Pieni I-I 8 kk ♥

Eilisen "iltavuoron" takia en jaksanut miettiäkään mitään valokuvausta, vaan vapaapäivän kunniaksi homma siirrettiin tälle päivälle. Muuten hyvä, mutta pihalle päästyämme aurinko oli hävinnyt pilvien taakse ja 5 minuutissa alkaa satamaan kaatamalla. Onneksi ollaan sen verta jo kehitytty, että ekan räpsykerran kuvat ovat edes suht julkaisukelpoisia. 

Jouduimme odottelemaan pihan kuivumista parisen tuntia, ja juuri pihalle astuessamme, saadaan kuulla voimakasta ukkosen murinaa ja 5 minuutissa alkaa (jälleen!) satamaan kaatamalla. Onneksi valokuvaaja oli skarppina ja Isla jaksoi keskittyä muutaman minuutin. 

8 kk ja 33 cm

Tykkään! Siis koirasta että taustasta! :D T ehdotti taustaa ja olin vähän silleen että "What? Puskia? eeiii..." Mutta joo. Kelpaa! Antavat ihan hyvän kontrastin hävittämättä koiraa puskien sekaan.

Ja jee! 33 senttiä herranjumala sentään! Piti tarkistaa useaan kertaan, ettei mitta valehtele mutta ei. Joko se meinasi olla himpun verran päälle tai sitten aikaslailla 33. Hyvä juttu. Elättelen vieläkin toiveita, että pentu kaivaisi vielä jostain kolosta viimeisetkin halut kasvaa, ja saisi jonkun sentin lisää. Juujuu, toivossa on hyvä elää, mutta olisihan se nyt ihan nappi juttu. :) Islan äippä oli hitaasti kehittyvää mallia. Jospa tämä kersa etenisi samalla kaavalla..

Meidän treenit jäi tänään välistä ja Riimi pääsi hierontaan sen sijaan. R oli pompottanut takapäätä muutamaan otteeseen kävellessään (liikkeelle lähtö näytti todella vaikealta), joten halusin saada koiran tsekattua mitä pikimmiten. Ajattelin koko koiran olevan ihan jumissa, mutta mitään sen pahempaa ei onneksi löytynyt. Selkärangan nikamien välissä oli kuona-ainekertymiä, jotka sai vielä tässä vaiheessa nätisti napsuteltua pois. Lavat oli kummaltakin puolen tiukat, joten niitä saadaan nyt kotonakin venytellä, etteivät mene yhtä huonoon kuntoon. Takajaloissa oli kireyttä takareisissä kummallakin puolen, mutta nekin aukenivat pienellä vatkauksella. Nyt muutama päivä himmailua ja Riimin tulisi olla kuin uusi (no ainakin melkein ;) ). Tällä hetkellä on paljon kevyempi olo, yksi huoli taas vähemmän.