Tavan arkea

Teksti kirjoitettu sunnuntaina, oikoluettu (ja siis postattu) nyt maanantaina.

*****

Perunarieskaa Cittarista. Ai että ♥ Enpä muista milloin olisin viimeksi syönyt. Eurolla kun lähti niin pitihän sitä muutama pussi raahata kotio silmälasien säätämisreissulla. Alunperin olin ajatellut säädättäväni lasit huomenna keskustassa mutta tämän päivän aikana meni hermot iiihan totaalisesti. Ja sinänsä hyvä. Eri liikkeestä löytyi oikein pätevä jäbä, joka osasi hommansa. Tämäkin kun on niin hakuammuntaa, että osuuko kohdalle hyvä säätäjä vai ei. Hienosäätöä ehk joutuu vielä käydä tekemässä mutta nyt alkaa olla jo lähellä sitä mitä pitää! :)

Autokoulun aikataulut aiheuttavat välillä pieniä kuumotuksia. Mulle väitettiin puhelimessa rata-osuuden kestävän kello 9-11. Hah. Olin takaisin autokoululla vasta hiukka ennen yhtä, jossa vielä selviteltiin laskuasiat (hyi että kuin kallista tämäkin touhu on, 500 euroa ei edes riittänyt..). Siitä pikapikaa yliopistolle syömään (jossa osuin samaan pöytään jonkun väikkäriä tekevän kansanterveystieteilijän kanssa, jonka tutulla oli kytköksiä yhteen keskustan apteekeista ja ennen kuin huomasinkaan, mulle oli ehdoteltu gradu-paikkaa. Jos tulevaisuuden suunnitelmat ei olisi niin muualla, voisin tilaisuuteen ehkä mahdollisesti tarttuakin..) ja kotio, jotta kerkesin koirien lihoja noutamaan Kennelrehun autolta. Olin laskenut, että saan lukutunteja keskiviikolle noin 3 tunnin verran ennen lihojen noukkimista mutta pyhpah. Mitä vielä. Ruokataukokin venähti tämän väikkärihemmon kanssa vähän ylipitkäksi. Tosin sillä ei enää siinä vaiheessa ollut väliä, aikataulu kun oli venähtänyt lähtökohtaisesti niin paljon, ettei aikaa olisi ollut muuhun kuin puoleen tuntiin jos siihenkään.

Olin ilmeisesti nukkunut edeltävän yön huonosti, vaikka en muista heräilleeni yhtään. Olin keskiviikkoillasta ihan poikki. Ja hytisin vielä kotonakin, kun saavuttiin N:n kanssa lihojen kera. Olin ollut jäässä aamusta lähtien, kiitos jäätävän seisomisen radalla. Mulle oli myös unohdettu mainita puhelimessa, että siellä tosiaan seistään osa ajasta ulkona katsomassa jarrutusesityksiä. Huooh. Keskiviikkona oli kyllä alkuviikon ikävin keli - vihmoi isoja hiutaleita räntää ja tuuli. Hyrr. Varpaat oli jäässä, windstopper-takin alla oli vain ohut bolero. Meinaspa olla pikkasen viileää. Illasta kotona kääriydyin vilttiin teemukin kanssa ja katsoin kesän (tai no, nythän ollaan jo syksyssä mutta anyway) ekan leffan. Ja saatoin ehk lämmetä sen verran, että söin myös ekat jätskiannokset sitten pariin kuukauteen. Oli kyllä hyvvää. ♥

Jaaaa torstaille lukutunteja 0. Ai että, täähän näyttää sujuvan hyvin. :D Ja jälleen, aikataulu venähti, kiitos autokoulun. Mulle väitettiin ajojen kestävän alle pari tuntia. Mitä vielä. Melkeen kolmisen tuntia taukoineen. Siittä hoitamaan muutama asia ja yliopistolle syömään. Syönnin jälkeen oli vähän riehakkaan innokas olo (olihan tätä autokouluasiaa siirretty jo niin pitkälle kuin vain saattoi, joten olin todella helpottunut ja onnellinen, että se oli ohi!), eikä lukeminen oikein napannut. Hiljainen tila ja opiskelu vaihtui juhlistamiseen (aka lähdin kaverin seuraksi etsimään talvitakkia Matkuksesta). Ikean suklaakakku oli kyllä ihan taivaallisen hyvää, ja vaikka takkia ei löytynytkään, hyvässä seurassa vietetty ilta oli oikein sopiva tapa lopettaa torstai. :)

Ja mitäpä tuli itse autokoulun vimpan vaiheen suorittamiseen - ohi on, jee! Tai siis, ajojen osalta. Joku joutuu vielä menemään teoriaa kuuntelemaan kahden tunnin verran. Mutta ihan hyvillä mielin siis. Keskiviikkona meinasi vähän jänskättää mutta torstaina olin aikas rauhallisin mielin. Ainuttakaan mummoa en telonut enkä aiheuttanut vaaratilanteita. Se on suhteellisen hyvin, kun auton ratissa ei ole vuoteen istunut. :) Mutta ainakin tämä huoli on nyt poies alta, eikä tarvitte miettiä ajokortin vanhenemista ihan heti.

Päivän sana - tylsää? 

Uusin löydös sitten Oulun reissun. Kaurajuomaan tehty puuro. Nam!

Viikonlopun verran laumaamme rikastuttaa herr Lurpen. Mielenkiinnolla odotan mitä herra keksii näiden kahden päivän aikana. Tähän mennessä pyykkitelineeltä on hävinnyt muutama sukka ja herra meinasi tukehtua vessapaperihylsyn palaseen (ja miksi se piti yrittää syödä, ei mitään hajua..). Viime vierailulla sohvankulma sai osansa uroksen ihailusta, kun Ludo nosti koipeaan reviirin merkatakseen. Nuoret uroskoirat, huohh! Silloin ei naurattanut, nyt se jo huvittaa. Normisti meillä on Ludon vierailun aikana pääsy estetty sohvan lähettyville ja makuuhuoneeseen, mutta tänään purin kaikki porttiviritykset ja jätin lampaantaljat lattialle. En halua elää koko viikonloppua erinäisistä porteista kulkien, vaan pakkohan tuonkin aivoihin on mennä, että koti tämä on siinä missä omansakin ja jos sinne ei saa kusta, niin ei saa tännekään. Saakeli. :D Tähän mennessä ollaan selvitty ilman suurempia ongelmia. Mitä nyt Riimiä meinaa vähän ällöttää kolmas pyörä mutta se nyt on ihan normia. Mii on tunnetusti ollut vähän hitaasti lämpenevää sorttia.

"Se lupas mulle nakkia, ko mä nyt hetken istun tässä. Nam, NAKKIA!" 

Ei ole epäselvyyksiä mitä R:n mielessä liikkuu. I taas.. hukkas varmaan koko jutun idean jo aikoja sitten. Kuten aina. ;)

Viikonloppu oli kyllä erilainen. Ihan hyvällä tavalla. Vähän on mennyt liika kevyillä unilla. Tottumaton siihen, että joku nukkuu mun jaloissa tai yleensäkään sängyssä (niin, tai siis hyppii ees taas lattian ja sängyn väliä), kiljuu aamuyöstä kuudelta sitä, että herranjumala rappukäytävässä ON joku (vahtikoiraominaisuus.. asia jota en koirassa kaipaa). Herra myös järjesti meille perjantai-iltana ihan viihdyttävän shown tajutessaan yhtäkkiä näkevänsä itsensä lattialla olevasta korkeasta peilistä. Jestas sitä huudon määrää. "Näittekö te?! Siellä oli JOKU!!" Ludo meni istumaan peilin viereen siten ,että pikkasen nojatessaan näki vilauksen itsestään ja.. "TAAS!! Siellä se joku on!!" Että näin. :D Tätä jatkui ehk sellanen vartti ennen kuin pöljä ymmärsi lopettaa ja käydä nukkumaan.

Eilisestä, eli lauantaista, iso osa päivästä meni sommitellessa uutta banneria. Aamupäivästä parin tunnin kauppareissu, jonka jälkeen taas hoitamaan homma loppuun. Ja illasta sitten tosiaan naapuriin. Josta luikittiin aikas pian takaisin kotio, kun Herr Lurpen päätti kusta N:n matolle (ja jälleen N, soorryy! Mä varoitin, et se saattaa tehdä niin!). Tän kodin vahingoilta tosin vältyttiin, mistä olen hurjan tyytyväinen. Kersa on käyttäytynyt mallikelpoisesti (mitä nyt välillä muistanut huutaa uusille vieraille äänille).

Team Torvet lenkillä. Harmaarukkasta taas ihan kauhiana huvittaa rivi-istumiset

Tänään on luettu, tehty muistiinpanoja siinä sivussa, juotu paljon teetä, katsottu kun Riimi pyörittää pikkumustaa pitkin kämppää Islan roikkuessa R:n hännässä siinä sivussa, käyty hakemassa kotiin jotain uutta ja kaivattua olohuoneeseen (kiiiitos äiti sponssauksesta! ♥ ), lenkkeilty Torvien kanssa sekä vaihdeltu kuulumisia kunnolla kaverin kanssa. Lukemisia olisi voinut harrastaa vähän enemmän mutta elämä on. :) Kiva päivä kaiken kaikkiaan.

Tähän verhoon nyt vaan rakastuin vähän liikaa jo jonkin aikaa sitten. Oli hyvä
odottaa -30 % tarjouksia ja vihdoin sain kotiutettua nämäkin. Mietin, meneekö
olohuone kuin villiksi ison kuvion takia mutta ehei. Just perrrrfecto!

Metsässä oli ihanat taustat kuvaamiselle, paha vaan, että valo alkoi loppua kesken (tai sitten me pysähdyttiin vähä liika hämärään kohtaan..). Rakeista mössöä mutta olkoot, mallit kun nyt vaan on mun silmään niin ♥ .

*****

Nyt pitäisi hipsiä pikapikaa unille. Joku varasi aamuseiskaksi (mikäköhän älynväläys taas tämäkin oli?! Kasikin olisi riittänyt ihan mainiosti mutta eiii..) pyykkituvan, joten siellä olisi paras olla ajoissa. Meinasin pestä Ludon karvoittamat lakanat, ja nekin kun pitäisi saada karvattomiksi ennen koneeseen lykkäämistä. Eli hyvin pitkälti ennen seiskaa.. "Kiva saada hommat tehtyä aikaisin" ei enää kuulostakaan yhtään hyvältä ajatukselta, kun näin myöhemmin miettii. Jääpähän aikaa aamusta muuhun, ennen kuin suuntaan luennolle. Illasta olisi vielä autokoulun teoriat, ja sekin homma olisi sitä myöten paketissa. Pitäisiköhän sitä jotenkin juhlistaa? Ehkäpä. :)

Ilo se on pienikin ilo

Teksti kirjoitettu pääosin maanantai-iltana, uniaika vaan tuli vastaan, joten julkaiseminen jäi tiistaiaamulle. :) Ja miksi, oi miksi, otsikkojen keksiminen joskus ottaa vaan niin koville?! Että huoh. Aivotjumissa.com

Koska eilinen ilta meni märytessä sohvalla (miksi, oi MIKSI, kirjoissa aina kuolee ne kaikista ihanammat henkilöt?! Oisin ollut valmis uhraamaan kenet tahansa päähenkilöistä mutta eiiiii... pitikin mennä tappamaan se kaikista ihanin sivuhahmo (ja sehän se teki tästä kirjasarjasta vielä paremman. Oih ja voih ♥ )), tänään on sitten hyvä päivä päivitellä kuulumisia. :) Koiratkin kun näyttävät hyvinkin pitkälti tältä:

Kuvat itse asiassa sunnuntai-illalta, mutta samaltapa nuo näytti, kun kävin kipaisemassa teetä keittiöstä. Tällä hetkellä ulkona tuulee, on pimeää ja KYLMÄ. Kesä meni, syksy tuli. Taas. (ja psst, kattokaa nyt tuota onnellista hymyä valonpalvojan nassulla - there's no better place than being in the sun ♥ )

Huijari..Se nuku kummiskaan. Esittää vaan väsynyttä!

Koko viime viikonlopun (tai siis toissa, nyt kun ollaan taas jo maanantaissa - mihin nää päivät vaan häviää?!) Oulun reissu oli sellaista tunteiden vuoristorataa että uhhuh. Tuli oltua iloinen, surullinen, tavattoman ahdistunut ja silti niin huojentunut. Helpotus. Ikävä. Suurimmat tunteet sunnuntai-iltana kun kotio pääsin. Oli niin tyhjä, ja samalla kuitenkin niin tunnerikas, etten saanut mitään kuulumisia avattua blogitekstiksi asti.

Reissu oli suunniteltu kahdesta syystä. Kiersin loppukesästä Kuopion silmälasikehysvalikoimat läpi, ja tarkoituksena oli tehdä sama Oulun päässä (ja lopulta ostaa ne lasit). Toisena syynä oli päästä auton rattiin. Viime kosketuksesta autoon (niin, siis jos nyt ei lasketa kyydissä olemista ;) ) oli vuosi. Liika pitkä aika. Ja koska uskon, että everything happens for a reason (even the shittiest things ;) ), reissulle tuli vielä se kolmas syvempikin tarkoitus. Tutuksi tuli sairaalaympäristö sairaalabakteereineen (hiukkasen jopa mietin, että tahdonko astua koko huoneeseen mutta olisin katunut koko ikäni jos en olisi), hauraus viimeisinä elinhetkinä. Ja se suuren suuri toivo, että ihminen, joka on koko mun eliniän hokenut tahtovansa päästä pois mahdollisimman pian eikä jäädä sairaalan sänkyyn, saisi kaipaamansa rauhan. 

Torstai-iltapäivää bussissa - valloitin koko perärivin itselleni. Ei valittamista ^.^

Oli hirmusen hauska huomata bussissa, että ei jumaliste, piilolinssit jäi kotio! Siis se yksi ainoa asia, tärkein, jäi sitten keittiön pöydälle. Kylläpä nauratti, ihan kauhiasti (juuei :D Ei sillä hetkellä mutta 10 minuuttia myöhemmin kovastikin). Eikä mulla tietenkään ollut mukana korttia, jossa lukisi piilareiden vahvuudet. Sekin kun oli kotona. Jälleen lähetin ison kiitoksen N:lle, joka murtautui hänelle jättämälläni vara-avaimella sisään ja sain valokuvana piilareiden vahvuudet. Siis huoh. Mitäpä tästä opimme. Tee lista. AINA. Lista niistä asioista, jotka pitää olla mukana. Yleensä teen, nyt en. Kannattiko?! No ei!

Sitä sanotaan, että koiraihmiset ovat uhrautuvaisia ja tekevät lemmikkiensä eteen (lähes) mitä tahansa. No tulipa kyllä taas todettua, että on siinä jotain itua Islan järjestäessä mitä mielenkiintoisimman bussimatkan. Noin 20 minuuttia ennen bussin perillä oloa ajattelin syödä eväsleivät. Eipä tarvitsisi syödä iltapalaa enää perillä ja kun ne nyt kerta mukana oli. Olin saanut eväsleipäpussin kaivettua repusta, pussin auki, leivän sopivasti pussin suun väliin ja ensimmäisen haukun otettua, kun Isla alkaa tehdä oksennus-kakomis-ääntä. Great. Ei sitten voinut sitä 15 minuuttia pidättää?! No ei tietenkään. Eihän se nyt kävisi päinsä.. Käyn pikaisesti mielessä läpi talouspaperin mahdollisuutta ja tajuan niiden olevan repussa jossain sellaisessa taskussa, josta mulla ei ollut pienintäkään ideaa. Mukana, mutta hyvin pakattuna. Joten tada! 10 sekuntia myöhemmin mulla oli eväsleipää Islan oksennuksen kera. Siis ei morjens. :D 10 vuotta koiria omistanut ja enpä muista milloin olisin oksettanut koiraa muovipussiin. Saatikka eväsleipien päälle! Nauroin bussin takaosassa ihan hysteerisenä koko loppumatkan. Oli siinäkin matkustamisenhohtoa kerrakseen. Kannattaa hankkia koiria, niiden kanssa ei oikeasti tule tylsää. Ei ikinä :D

Hyi kuinka paljon piilareiden ostaminen kaupasta maksoi! Netistä tilaamalla olisi saanut paljon halvemmalla. Kylläpä otti aivoon.

Silmälasien etsiminen kävi yllättävän kivuttomasti. Viime kerralla, 3 vuotta sitten, etsiminen oli paljon paljon vaikeampaa. Makutuomarini (eli rakas äitini) ei kyllä pettänyt silloinkaan, ja löysi mulla maailman parhaimmat, värilliset lasit. Ja vaikka kuinka tykkäänkin niistä, kolmessa vuodessa kaipaa pienen pientä muutosta. Yksityisistä pienistä liikkeistä löytyi todella ihania muovikehyksiä. Erityisesti Alain Miklin kehys oli jotain uskomattoman ihanaa. Ja hintakin oli uskomaton. Itse kehys maksoi yli 700 euroa. Jooei. Tämä opiskelija kiitti kauniisti ja kipitti toiseen liikkeeseen. Oli kehys kuin ihana tahansa, en kykene ihan tuommoisiin rahallisiin uhrauksiin lasien takia tässä elämäntilanteessa. Ajatuksena kun vielä oli, että joku kaunis päivä vaihtaisin linssit myös nykyisiin laseihini. 

Katsotaan nyt sitten, kuinka pitää paikkaansa toteamus "halvalla ei saa hyvää". ;) Tämä tyttö kun tosiaan meni ja tilasi ensimmäiset lasinsa Specsaversilta. Paljon on tullut kuultua tästäkin puljusta. Enemmän netistä löytyy pahaa kuin hyvää. Mutta useimminhan ne ikävät kommentit tulee esille, harva tulee antamaan kiitosta onnistuneesta toiminnasta. Ja kerta kaveripiiristä löytyi yksi tyytyväinen Specsin asiakas, uskaltauduin kokeilemaan. Ja kerta hinta oli reippaasti puolet siittä, mitä olisin joutunut yksityisessä liikkeessä maksamaan, olen tässä vaiheessa tyytyväinen. Varsinkin kun lasit istuvat jo nenälläni (alle viikon toimitus - täh häh?! Me likes!), näillä tuntuu näkevän paremmin kuin hyvin eikä ulkonäöllisesti näissä ole mitään esteettisiä kauneusvirheitä. Erilaiset nämä todellakin ovat. Muoviset istuu nenällä ihan eri kohdassa, tuntuvat erilaisilta ja näyttävätkin ihan vierailta. Hyvällä tavalla vieraalta, mutta anyway.

Possut kerjuulla 

Neitoset viettivät vain yhden illan äitini luona mun siellä ollessani. Äitini kärtti tapansa mukaan lupaa antaa nälkämaan lapsille edes jotain. Annoin luvan leipäpalan jakamiseen tyttöjen kesken mutta selkäni heti käännettyäni oli karvarukkasten suuhun hävinnyt kananmuna, lisää leipää ja jonkin sortin palaset naudanpaistia. Tiedustellessani yhtäkkistä ruokintaintoa sain saman vastauksen kuin aina: "ne näytti niin nälkäisiltä!" :D Milloinkas ei koira näyttäisi? R söisi vaikka pieniä kiviä, jos ne vaan maistuisi jollekin. Ja I nyt joutuu syömään kaiken mahdollisen sosiaalisen paineen takia (+ onhan tuokin ahne kuin mikä). Eihän se nyt vaan kävisi päinsä, että hänelle annettu ruoka saattaisi mennä siskon suuhun! No ei niin, joten sitä sitten imuroidaan kitusiin kaikki mahdollinen syötäväksi kelpaava mihin kuono ekana koskee. 

Yksi odotettu asia oli myös se, että pääsin itse ostamaan teetä. Kofeiinikomppania oli muuttanut Torin rannan vanhaan aittaan ja saanut vihdoin sille täydellisesti sopivat tilat. Kamera olisi pitänyt olla ehdottomasti mukana sillä paikasta oli todella tullut ihanan tunnelmallinen. Porukkaa riitti jonoksi asti, mistä olen hurrrjan onnellinen. Eiköhän kauppa pysy pystyssä tulevaisuudessakin ja pääsen hamstraamaan sieltä täydennystä edellisten loputtua. Kotiutin 7 pussia mitä ihanampia makuja. Suklaatee (suklaapalasia!) on taivaallista sekoitettuna mihinkä tahansa muuhun. Varsinkin mansikka-raparperi maistui aikas kivalta sen kanssa. Vielä sinne jäi paljon maistettavaa mutta epäilin selviäväni tällä erää näillä hankinnoilla. Seuraavaan kertaan sitten!

Tämä possu osui eteen Kuopion päässä matkalla asemalta keskustaan. Isla näki possun jo kaukaa ja oli sitä mieltä, että tämä hurrrrja hirviö kyllä syö meidät. Isla huusi sille kuin syötävä eikä millään meinannut tulla kosketusetäisyydelle. Ihan sama vaikka Riimi kävi kurkkaamassa possun ja toteavan sen vaarattomaksi niin Isla ei meinannu vaan tajuta, että se ei ehkä hyökkää millään mahdollisella sekunnilla mein kimppuun. Ja hauskaksi tilanteen teki se, että näitä possuja oli 4. Niistä kolme oli ihan fine mutta tämä yksi ei (tappajapossu ihan selvästi.. ;) ). Ei voi aina ymmärtää pienen teinikoiran aivoituksia. Mutta mulla oli hauskaa, ja samoin näytti olevan muillakin, jotka katseli ohimennessään huutavaa koiralasta ja huvittunutta, ääneen nauravaa omistajaa. :D Ja jälleen totean - koirien kanssa ei tule ikin tylsää. Varsinkaan tämmöisten teinikoirien, jotka eivät varmaan itsekään pysy kärryillä omissa aivoituksissaan. Voi hölmö teinipaimen. ♥

Ja jos vielä jotain "kivaa" tapahtui viikonloppuna niin se, että puhelimen muistikortti sanoi itsensä irti. Se toimi vielä osittaisesti sunnuntai-iltana mutta maanantaina se kuoli. Totaalisesti. Saamari. Sinne meni uusimmat kuvat, joita mm. Oulussa olin ottanut ja samoin sunnuntai-iltana, kun vietimme pizzailtaa N:n luona naapurissa. Huooooh! Ja jos nuo kuvat nyt ei niinkään harmittanut, niin lähinnä se, että samalla hävisi whatsapp-keskustelut. Puff. Hävis. Katos. Menipois. Mä kun elättelin toiveita, että olisin saanut ne pari tärkeää keskustelua talteen. Muistot jostain entisestä elämästä. Mutta ei. Sinne meni. Harmitus oli kyllä aikas suuri, kun torstaina laiteltiin puhelinta "teknisen tuen" kanssa uuteen uskoon ja tajusin, ettei sieltä saatu mitään pelastettua. Itkukaan ei ollut kaukana. Plaah.

Tänä aamuna (eli tiistaina) herätessä maailma näytti hiukkasen valkoisemmalta kuin eilen illalla nukkumaan mennessä. Ulkona vihmoo edelleen isoja räntähiutaleita. Isla oli seota sukkiinsa valkoisen maan takia. Pitäis itsekin ottaa oppia siitä ilosta, jota koirat saa kiskottua mitä pienimmistäkin asioista.

Moussemainen jeejeetyötloppui-suklaakakku domino-pohjalla syyskuun alulta ♥ siis iiiihan törkeän hyvää, nam! 

Aamupala syötynä ja nyt olisi tarkoitus lähtä laittamaan itsensä kuntoon ja suuntamaan yliopistolle pakertamaan päivän tunnit kasaan. Huomenna ja ylihuomenna on luvassa jännitysmomentteja kerrakseen, kun joku istuu pitkästä aikaa autokoulun auton rattiin ja suorittaa viimeiset tarvittavat ajotuntinsa pidempiaikaisen kortin saamiseksi. Vielä ei jännitä, mutta huomenna aamusta kyllä. Hui apua! :)

Hiljaisuus

kuva

Ei ole sanoja tämän enempään tänä iltana. Ihanaa alkavaa viikkoa itse kullekin. Olkaahan ahkeria. ♥

Helsingin reissun kuvasaldo

Viikin niityillä tuli kuvattua paaaaljon, ja kerran nämä nyt on pelkästään koirakuvia (päätähtenä J:n Noe), tein niille ihan oman postauksen. Ja koska kuvia on se 40, niin eipähän sitten tuo itse pääpostaus (täällä), venynyt liika pitkäksi.

 

 

 

 

 

Bad hair day :D (ihan JÄRKYTTÄVÄT nuo harmaalapsen korvakarvat)