Kuumaakin kuumempi

Puol tuntia tuosta ja mittari näytti oikein mukavan viileää +29,9 astetta. Huoh.

Tämä kuva kuvaa viikon tunnelmia mitä parhaiten. Kuuma. Kuuma. Ja jos vielä kerran? Kuuma! Sitä sanotaan, että ei saisi valittaa - kerrankin on lämmin. No.. Joo. Se on kyllä ihan hirmuisen mukavaa mutta mitä jos edes se 5 astetta vähemmän kiitos? Hyvä jos sisälämpötila viilenee yöksi alle 28 asteen. Alkaa mennä kategoriaan kiitos riittää. Ollaan N:n kanssa keritty haaveilla ties kuin monta kertaa lasten kahluualtaista ja ties mistä purlaamisista. Tulisi tarpeeseen. Tuuletinkin voisi olla aikas jees, koska sisälle tuntuu läkähtyvän. Tai ilmastointilaite. Siis voi huhhuh. Kuuma.

Lukemisiin tämä helle ei viikolla vaikuttanut, vaan sain oltua ahkerampi mitä kuvittelin. Viikonloppu onkin ollut ihan toinen juttu.. Näillä päivillehän ne pahimmat helteet luvattiin. Jos johonkin tämä tukahduttava kuumuus on vaikuttanut niin siihen, että mitenkään päin ei tunnu olevan hyvä olla. Ja varsinkin eilen lauantaina tuntui, että olo oli koko päivän vetämätön. Johtuu osittain ehk myös siitä, että joku fiksu ihminen jätti imuroinnin viikonlopulle. Olisi sitä kai voinut ajatella vähän pidemmälle ja siivota vaikka torstaina näiden viikon kuumimpien päivien sijaan. No en ajatellut en. Oli kyllä tuskaisin imurointi pitkään aikaan. Normitilanteessa olisi voinut jättää koko suorituksen tekemättä mutta alkuviikosta tulevien vieraiden takia ei kämppää voinut jättää siihen karvakaaokseen missä se oli ollut koko viikon (kiitos Riimi kun jaksat vaihtaa karvaa ja tiputtaa sitä all over the place..).

Lisämansikat saapui, jei ♥

Lauantaiyön työsarka. ♥ Puolitoista laatikkoa meni naapuriin N:n porukan tuhottavaksi ja loput jäi mun hoideltavaksi. Eipä tuon urakan siistimiseen mennytkään kuin 4 tuntia lauantai-illan uintireissun jälkeen. Nukkumaan ehdin vasta kello 2 yöllä. Mutta kun N tarjosi kyytiä rannalle niin eihän siitä voinut kieltäytyä. Talviturkki oli tullut heitettyä jo alkuviikosta. Maanantain treenien jälkeen oli niin tukahduttavan kuuma, että iltauinti kuulosti vähän liiankin hyvältä vaihtoehdolta. Olin viikko sitten sitä mieltä, että vesi oli ihan törkeän kylmää, mutta nyt sitten lauantain sisällä tuskastelun jälkeen juoksin järveen riemusta kiljuen. Ei ollut kylmää ei. Neiti-I oli myös ihan törkeän reipas koiralapsi - Isla otti satunnaisia uintivetoja ihan omatoimisesti ja syvemmälle kannettuna teki muutamia uintiympyröitä kantajan edessä ennen rantaan suuntaamista. Nalleen ja Riimiin verrattuna Iippa kastautuu huomattavan paljon syvemmälle. Kyllä se kesän lopussa ui omatoimisesti, jos vaan ehtisi käydä uittamassa.

Viime kesänä hankittu vesihippo oli aikas pop

Täytyy kyllä vielä sanoa, että on mulla kyllä ihan maailman paras naapuri. Käytiin tänään uimassa isommalla (N:n kaveri)porukalla ja kotiutumisen jälkeen N laittaa viestiä kysyäkseen, että kelpaako mansikkakakku. Taitaa tää helle ja pieni univelka painaa, kun meinasin sortua itkemään ihan vaan siitä ilosta, että onpa kyllä ihan huikeaa. Jos joskus täältä Kuopiosta pois joudun muuttamaan niin tämä ihminen on kyllä yksi niistä, jota jään ikävöimään ihan törkeän paljon. Parempaa naapuria ja kaveria ei voisi toivoa. ♥

Ei voi leikkiä, koska silloin koittaa läkähdyskuolema - kyllä pikkukoiraa koetellaan..

Ensiviikolle olisi luvassa vaikka ja mitä. Odotan kauhulla huomisia treenejä. Agilityhalli oli tuskaisen kuuma jo viime viikolla, ja huomiseksi on luvattu vielä kuumempaa ilmaa. Riimi ei ollut viikko sitten milläänsä vaikka olikin suhteellisen lämmin. Jos jollain oli ongelmaa, niin se oli kyllä minä. Juoksemisesta ei oikeasti meinannut tulla mitään, kun happi vaan loppui kesken. Luulin välillä jo kuolevani radalle. Että huomista odotellessa.. Tiistaina tosiaan tulee vieraita, jotka verottavat sen illan ja mahdollisesti myös osan keskiviikosta. Ja viikonloppuna on sitten Kuopion hurrrjan suuri koiranäyttelyviikonloppu, jonne on iiihan pakko lähteä etsimään Islalle uutta hihnaa vanhan hajotessa käsiin. Ja meneehän näyttelyssä pyöriminen sosialisoimisesta, sillä Islan suvun omistajia + tuttuja tulee paikalle niin Pohjois- kuin Etelä-Suomesta asti. Vähän pelkään lukemisten puolesta mutta katsellaan.. Jos tuo kuumuus vähän helpottaisi niin elämä olisi jo huomattavasti helpompaa.

Ahdistuksen alkeita

Mielenkiintoinen viikko kaiken kaikkiaan. Melkein voisi sanoa, että onneksi se on ohi. Tällä viikolla olen muun muassa..

- ahdistunut aikataulusta (aaaand here we go...)
- muokannut aikataulua
- viettänyt koko vuoden ensimmäisen saikkupäivän
- muokannut aikataulua vähän lisää
- nauttinut suuuuuresti uudesta kodinkoneesta ( ♥ )
- syönyt kesän ensimmäiset mansikat ( ♥ )
- ollut ahkera
- ja muokannut aikataulua vielä vähän lisää...

Näiden 2 vuoden aikana, jotka olen ollut töissä, olen muutamia kertoja miettinyt huvikseni, että mitäköhän sitä tekisi tilanteessa, jossa vaan alkaa voida pahoin asiakkaan edessä. Saisikohan sitä sanottua "pieni hetki" ja juoksisi hirveällä kiireellä vessaan. Ja jos siihen ei olisi aikaa (harvoin pahoinvointikohtaukset noin nopeasti tulisi mutta entä jos!) niin oksentaisiko sitä sitten pokkana tiskin alla olevaan tietosuojaroskikseen vai mitä ihmettä. Ja kyllä, mielenkiintoisia asioita sitä voikaan pienessä päässään miettiä. ;) Tämän viikon torstaina sain melkein sitten kokeilla miten tuossa tilanteessa tulisi toimittua.

Noin tuntia ennen työpäivän loppumista olotila meni huimauksen puolelle, ja siitä sitten puolessa tunnissa olin jo neljään kertaan tyhjentänyt mahan ihan totaalisesti. Tajusin kuitenkin olla ottamatta uutta asiakasta, kun huimauksen seuraksi alkoi tulla pahoinvointia. Olo meni laidasta toiseen lyhyessä hetkessä, mikä oli ihan kummallista. Siinä työpaikan pukuhuoneen lattialla ollessani taisin myös pyörtyä ihan pienen pieneksi hetkeksi, sillä en tajunnut työkaverin tulevan samaan huoneeseen ennen kuin hän kysyi vointiani. Jälleen täytyy kiittää ihanaakin ihanampia kavereita, sillä sain N:n puhelimen päähän ja autokyydin kotiin. Onneksi. Siinä oksetus-olossa ja huimauksessa ei kyllä olisi pyörällä ajeltu. Olisin varmaan ollut puskassa useampaan otteeseen joko pyörtyneenä tai oksentamassa. :D Ja bussikin olisi ollut mielenkiintoinen vaihtoehto (voi luoja, olisi se sekin ollut kokemus.. ).

Pahoinvointi lähti yhtä nopeasti kuin tulikin. Kotiin päästyäni nukuin pienen hetken ja herättyäni olo oli suhteellisen normaali. Tietokoneruutua ei oikein voinut tuijottaa, se teki "light-in-the-head" -olon mutta noin muutes olin lähinnä vain nälkäinen. Ja nuutunut. Mietin, että menenkö töihin perjantaina, kun olotila alkoi olla lähellä normia jo illasta mutta laitoin kuitenkin töihin viestiä, että olo on hutera ja lepään kotona seuraavan päivän jaksaakseni lauantain töissä. Tämä siis tiesi vuoden ensimmäistä saikkupäivää. Tunsin illalla hetken verran huonoa omatuntoa mutta käänsin sen nopeasti siihen että jeejee, lisälukupäivä! Ja luulen työkaverienkin arvostavan, kun en tullut heti seuraavana päivänä töihin. Ilmeet oli ihan näkemisien arvoisia jo torstaina, kun ilmoitin pahoinvoinnin saavuttaneen huippunsa. ;) Ihan normi reaktio, ei siinä. Asiakkaiden kanssakin astuu vaistomaisesti pienen askeleen taaksepäin, jos joku kertoo hakevansa helpotusta jonkun sortin mahatautiin.

Viikonloppu olikin sitten yhtä syömistä ja sosialisointia. Tällä viikolla sain useampaan kertaan miettiä, priorisoinko kaverien näkemisiä vaiko lukemisia. Kaverit vei voiton. Lauantai oli kokonaan lukuvapaa päivä vaikka jotain muuta suunnittelin. Töiden jälkeen jouduin turvautumaan "tekniseen tukeen", joka päivitti puhelintani uuteen uskoon ja sitä myöten toimivammaksi (mistä kyllä olen ihan järjettömän kiitollinen!). Kotiuduttuani muutaman tunnin vieneeltä reissulta N laittaa viestiä, että hei, otatko kiinalaista, jos he tilaavat naapuriin. Tarviko edes kysyä - olin ihan supernälkäinen! No ei. Ilta sitten meni kiinalaista että mansikoita syödessä ja Singstaria laulaessa (oli muutes hauskaa, naapurit varmaan arvosti, kun yhdet hoilottaa Paula Koivuniemen Mä kuuntelen Tomppaa pikkasen kovalla volyymillä.. :D ). Sunnuntai sai jatkoa melkeensä samalla linjalla, kun päätettiin kaverin kanssa leipoa brownieseja. Silleen et hmm.. aloitin makealakon viikolla. Oikein pätevään aikaan leivottiin! Menin ehkä rikkomaan lakkoa ja syömään muutaman palan.. Hyi mua, hyi! Mutta vein kuiten suurimman osan N:lle naapuriin, jotta kaikki ei jäisi itselle jääkaappiin houkuttimeksi. Ja olihan N ne ansainnut, kun kuskaili mua torstaina kotiin ja vielä heidän autokyydillään käytiin ruokakaupoilla perjantaina (ruokakassien raahaus pyörällä kun on oikiasti ihan tuskaista!).

Lidlin jätskivalikoima on yllättävän hyvä vaikka osa jätskeistä maistuukin vähän oudoilta.
Minttu on kuitenkin yksi parhaimmista mitä olen maistanut ja testiin lähti myös sorbettia. Aikas jees!

Ostin tällä viikolla elämäni ensimmäisen laatikon mansikoita, kun tarjolla oli 20 euron hintaan. Olivat kyllä niiiiin hyviä, että pistin tilaukseen vielä toisenkin. Mustikoita tuskin tänä vuonna saadaan, ne kun pääosin paleltui pakkasten takia kesäkuun alussa. Joten täytän pakkasen mansikoilla. Aamupalat muuttuu vielä pikkaisen helpommiksi varioida, koska meille muutti jotain ihan uutta parisen viikkoa sitten maanantaina:

Missä kamera, siellä pieni teinipaimen

Ja pussista paljastui jotain niinkin kivaa kuin...

Oi jei ♥

Haaveilin tehosekoittimesta jo viime keväänä mutta rahatilanne ei oikein antanut myöten millekään muulle kuin pakollisille ostoksille. Taisinpa vielä haaveilla vähän järeämmästä vehkeestä, jonka hinta oli kyllä lähempänä satasta. Tämän kapistuksen sponssas äitini, joten pakkohan se oli käydä kaupasta kotiuttamassa. (Tarjous)hinta ei loppujen lopuksi ollut paljoa mitään kun miettii kokonaisuutta, pienempitehoisemmista olisi maksanut jopa enemmän. Ja kannukin olisi ollut alle litran. Tällä kelpaa surautella aamusmoothieita. Me likes! A lot! Tosin Isla ei oikein ollut aluksi samaa mieltä.

Testatessani kapistusta Isla luikki parvekkeelle, ja meni hetki ennen kuin neiti oli sitä mieltä, että sieltä voi tulla katsomaan mikä heevetti pitää noin pahaa ääntä. Onhan se hyvä olla varovainen, noin kovaääninen kapistus voi vaikka syödä pienen koiran, jos ei pidä varaansa.. ;) Voi hassu teinikoira sentään.

viinirypäle-banaani-nektariini (mmm... persikka...?)-mustikka ♥
Ja siihen pari purkkia maitorahkaa kyytipojaksi - oikein oivallinen aamupala! 

Että näissä tunnelmissa jatkamme uuteen viikkoon - vähän tehokkaammilla lukemisilla ja helteistä nauttien.

Askel kerrallaan..

Pieniä tai isoja askelia, tämä viikko on kyllä ollut aikas tosi kiva. Hirmusen monella tavalla.

Muuten viime viikonloppu kyllä meni ihan irti kirjoista. Ja eipä siinä, kylläpä tekemistä tuntui keksivän (taas) ihan hyvin ilman lukemisiakin. Kuten se, että viikonloppuna käytiin kaverin kanssa tutkailemassa Kuopion silmälasikehysvalikoimaa. Oiva tilaisuus fiilistellä piilareita, joita käytän ihan liika harvoin. Tosin kun on ala-asteikäisestä käyttänyt laseja ja sitten yhtäkkiä näkökenttä laajeneekin joka puolelle, niin fiilis on kyllä mitä omituisin. Puhumattakaan siitä, että laseja on tottunut näköjään nostamaan hyvinkin usein eikä sitä edes rekisteröi. Nyt sitten hivelin milloin ohimoita ja milloin nenänvartta vain huomatakseni, että ne lasit ei edelleenkään ole päässä. Hämmentävää. :)

Ja ei, ei löytynyt uusia laseja. Sain eräästä liikkeestä ihan kivoista alennuksessa olevista kehyksistä hinta-arvioksi 550 euroa, jolloin kiitin kauniisti ja lähdettiin pikapikaa pois. Taisivat nämä nykyisetkin maksaa tuon verran mutta täytyy kyllä löytyä aikas hyvät kehykset, että ne peittoavat nämä nykyiset ja suostun tuollaisen summan laseista maksamaan. Ehei. Specsavers tarjosi uusia linssejä näihin vanhoihin kehyksiin 200 eurolla. Ei ehk tarvi hirmuisesti pohtia mitä ja mistä maksan, jos uusilla laseilla olisi hintaa 500 euroa. Joten asia jää hautumaan..

Tämän viikon yleisfiiliksestä on pakko kyllä sanoa se, että lukeminen on ollut jotenkin hurjan vaivatonta. Laskeskelin suurin piirteisiä päiviä tulevaan pääsykokeeseen ja niitähän on reilu 300. Joka oikiasti kyllä on paljon. Mutta tänä vuonna ei aliarvioida yhtään mitään. Mutta se, että aikaa on, on se mikä tekee tällä hetkellä lukemisesta mukavaa. Se, että olen ajoissa liikkeellä eikä ole stressiä. Kuten sanoin. Vaivatonta. ♥

Viikkosuunnitelmassa oli maanantain kohdalla lukuja suunniteltuna mutta höpöhöpö. Kuka tällaista kesäiltaa tahtoisi hukata ja viettää sitä kotona lukemassa, kun tarjolla oli mahdollisuus rantareissuun?

Voi vitsit minkälaisista keleistä ollaan saatu nauttia koko viikko. ♥ Ihan joka iltaa ei viitsi sisällä nysvätä, kun kerta ulkona on tarjolla tätä. Neulaniemestä löytyy kiva koirien uimaranta, jonne paistaa just ja just ilta-aurinko. Kesän kolmas uittoreissu tuli tehtyä tämän viikon perjantaina. Mua kun ei saa noin kylmään veteen tekemälläkään, olen antanut N:n ja hänen miehekkeensä hoitaa kahlailut koirien perässä. Kameran takana on ollut paljon lämpimämpää. ;) Katsotaan sitten kesän lopussa, jos itsekin uskaltaisi siirtyä kuivalta maalta jorpakkoon. Mitään en tosin lupaa!

Perjantain sillipurkki ;)
Pikkasen on surkiaa ilmettä, Riimi vetää kyllä homman kotiin tuolla "maailma-potkii-päähän-pelasta-pliis" -ilmeellä

Maanantaina rannalle saatiin seuraksi myös muita uijia - 12 viikkoinen aussilapsi Lila. Neidillä oli melkeenpä yhtä paljon korkeutta kuin Riimillä. :)

I:n bestis Nalle

Hurrrja pienisuuri vesipeto! 

Riimi hetki ennen kastumista..

...ja 10 min myöhemmin.  Voin kyllä yhtyä siihen, että märkä koira ei ehk ole se kaunein. No ei niin.
Ei ainakaan mein Riimi :D

Jätskiä kun on tullut tänä kesänä syötyä enemmän ja vähemmän, ja vaikka minttujätskin ( ♥ ) veroista ei ole, niin tämä N:n tarjoama rantaeväs ei kyllä ollut yhtään huonompaa.

Ei tätä nyt ehkä voi täysin verrata normiin jätskiin, mutta sorbetteihin ja mehujäihin verrattuna tämä oli todella jees. Suutuntuma oli pehmeän samettinen eikä laisinkaan hileinen. Ja vadelma ainakin upposi meikäläiseen ihan kivasti. Tarpeeksi raikas eli ei yhtään huonompaa. Vaikka ei tosiaan ole minttujätskiin verrattuna mitään. Ehei. Sitä kun ei voita mikään. Mutta jos joku tykkää tän sorttisesta jätskistä niin kannattee maistaa. Makuvalikoimassa taisi myös olla mango. Sekin voisi olla aikas kiva.

Jouduin myös keskellä viikkoa myöntymään siihen, etten enää pärjää ilman allergialääkettä. Maanantai-iltana tulleita sääskensyömiä kutitti vielä torstaina niin että oksat pois. Se nyt on mulla normia, että houkuttelen kaikki hyttyset kilometrin säteeltä (kaverit jostain syystä tykkää lenkkeillä mun kans, toimin oivana syöttinä :þ ) ja pistoista nousee ihan hirmuiset patit. Ja ne kutisee kyllä päiviä. Mutta neljäs päivä putkeen alkoi olla jo liikaa sietokyvylle, joka on kuitenkin suhteellisen hyvä. 

Nappasin perjantaina töistä lähtiessäni viikonlopun testiin Kestoxia. Alkuperäisvalmisteella Kestinellä tosin olisi ollut paljon söpömpi pakkaus mitä tällä mutta hinta kun ratkaisi niin minkäs teet. ;) Pitkään pohdin mitä antihistamiinia testaan seuraavaksi, perus Histec/Heinix -osasto ei oikein napannut haittana tulevan väsymyksen takia. Menin ottamaan yhden Heinixin viime viikolla työpaikan henkilökunnan lääkekaapista ja uhhuh sitä väsymystä, joka sitten iski kesken työpäivän. Ei hyvä. Mitenpä sitä illalla jaksaa lukea, jos väsyttää noin. Tämä mitä kotiin toin on toiminut paremmin kuin hyvin, ei muuten kutise. Miinuspuolena voin kyllä valittaa, että jumaliste on muutes vaikea saada puoliksi sitä pirun pientä tablettia! Ei ole ihan helppoa. Taitolaji ilmeisesti.. Että tästä lähtien lupaan olla empaattisempi niitä mummoja kohtaan, jotka kertovat puolittavansa veitsellä lääkkeensä, kun ei muuten onnaa. Ei muutes ollut kovin kaukana, etten tänään tuskastunut ja sortunut samaan. :D 

Kevät

Päätin jo toukokuun puolella, että annan blogin levätä heinäkuun alkuun. Tai siis sinne asti, kunnes saan kirjeen käteeni ja varmistuksen tulokseen. Mua on syyhyttänyt enemmän ja vähemmän päästä kirjoittamaan, kertomaan kuulumisia, voivottelemaan elämän vääryyttä ja hehkuttamaan onnistumisia. Kahta viikkoa ennen pääsykoetta avasinkin uuden blogitekstin, kirjoitin pätkän, huokasin, pistin tietokoneen näytön pimeäksi ja suuntasin keittiöön jatkamaan lukuja. Edeltävän iltana ennen pääsykoetta kävelin ainakin puolen tunnin verran keittiön ja olohuoneen väliä (mun kumma tapa purkaa ajatusähkyä.. ;) ) ja vain pohdin mitä fiiliksiä vuodattaisin teille koko vuodesta, viimeisistä viikoista ja huomisesta. Siitä THE päivästä. 

Nyt kun sitten olisi mahdollisuus antaa tulla ja vuodattaa, mun pääkoppa on harvinaisen tyhjä. On sellainen olo, että mistä hitosta sitä oikein alkaa nivomaan koko hommaa yhteen ja mitä mulle nyt sitten kuuluukaan. Lyhyesti - kaiken tapahtuneen jälkeen suhteellisen hyvää. Mutta mikäs vastaus se blogissa tollanen olis. ;) Ihan tylsä. 

Näin lyhyenä välihuomautuksena se, että tämä postaus pitää sisällään ties vaikka ja mitä. Asiaa mikä ei suoranaisesti liity pääsykokeeseen, mutta sellaista, joka muovasi hyvinkin pitkälti omaa kevättäni. Ja jotka vaikuttivat ihan täysin ja suoraan kaikkeen. Fiilikseen. Motivaatioon. Omaan jaksamiseen. Mun ajatusmaailmaan myös pienien asioiden osalta. Merkityksellinen kevät. Ja niin raskas. Voi huoh.

Mietin kevään mittaan sitä, mikä sai mut hyytymään blogin suhteen. Olin päivittänyt sitä hirmuisen tunnollisesti viikoittain. En siksi, että se oli jotain mitä _piti_ tehdä, vaan jotain mitä tahdoin tehdä. Isoksi osaksi itseni takia. Saada jotain reflektointipohjaa mahdollista tulevaa hakukertaa varten. Ja myös mahdollisten (tilastoista päätellen, kyllä täällä jotkut oikeasti vieraili viime keväänä ;) ) lukijoiden vuoksi. Ja ehkä myös sen, että jollain nurinkurisella tavalla, sekin oli huikeaa päästä kertomaan, että on oikeasti saanut jotain aikaan viikoilla. Onnistumisia. Tai sitten epäonnistumisia. Mutta olin yrittänyt, tehnyt, oppinut ja pääsin sitten jakamaan sen kanssapyrkijöille.

Kaikki varmaan pystyi viime postauksesta lukemaan sieltä rivien välistä, että tapasin siis viime helmikuussa miehen. Varmasti tämän kevään fiksuin päätös, eikös vaan (hah, uskoo ken tahtoo :D )! Kuin moni teistä vaarantaisi pääsykoemenestyksensä miehen (taikka naisen) takia, uskoisi että on mahdollista sovittaa pääsykoelukuelämään mukaan uusi ihminen ja vielä silti pysyä lukuaikataulussa, joka jo melkein kusee ihan muutenkin. Voitte uskoa, kuin monen monituista kertaa vatvoin sitä, mitä vaikutusta tällä olisi mun opiskeluihin ja kannattiko "lähdetkö kahville" kutsuun vastata myöntävästi.

Mitään en kadu. En kykene. Enkä tahdokaan. Mutta faktahan nyt on vaan kuiten se, että meidän yhdessä viettämä aika oli pois mun iltalukemisesta. Ja mä kun olin ollut hirmuisen tehokas myös iltaisin. Ei se aluksi niinkään tuntunut, mutta huhtikuun puolella aloin laskeskella menetettyjä (mahdollisia) tunteja ja mietin jo, että hyppäänkö parvekkeelta kirjojen perässä. :D Meidän tapaamiset koostui osaksi pääsykoelukemisista, vaikkakaan noi muutamat hassut iltatunnit eivät olleet mulle sitä tehokkainta tekemistä.

Niin, siis mitä tuli tämän blogin suhteen, illat meni osittain uuden tuttavuuden kanssa ja sitten kun olin yksin, yritin vaivalloisesti saada kiinni sitä kaikkea, missä olin jäänyt jälkeen. Ja jossain välissä piti ihan yrittää jopa nukkua. Ja käydä töissä. Helmi-, maalis- ja huhtikuun puolella tuntui, ettei kapasiteetti riittänyt blogin pitämiseen (ja kyllä, se oikeastaan harmitti ja vaivasi yllättävän paljon) ja lopulta, kun omat tunti- ja aikataulutavoitteet alkoi kusta enemmän ja vähemmän myös muiden asioiden kuin iltaisten tapaamisten takia, mun pieni perfektionisti sisälläni nosti päätään. Se ei ollut sitä, mitä tahdoin tulla teille kertomaan miten mulla sujuu. Se olisi ollut tietty rehellistä ja sitä aikaslailla itseltäni vaadin kun tätä blogia ylläpidän, mutta oli sillä hetkellä kuitenkin helpompaa antaa blogin olla. Toukokuussa sitten kun kirjoittamisvimmaa oikeasti olisi ollut, päätin, että en tuhlaa ainuttakaan iltaa näin lähellä pääsykoetta blogiin (tähän kun uppoutuu ihan kunnolla, jos tilaisuus annetaan) vaan odotan kirjekuorta.

Mietin kesäkuussa jo sitä, että miten tän postauksen kokoaisin. Julkaisisinko aikataulut kuvina kuten aikaisemminkin ja kertoisin suurin piirtein sen, mitä viikoista muistan. Hylkäsin sen idean silloin ja edelleen olen samaa mieltä. Mun muisti ei ole sentäs niin tarkka vaikka hyvät "muistiinpanot" ko. viikoilta löytyykin. Jos jotain sain tehtyä tänä keväänä orjallisesti, niin se oli aikataulun täyttö siltä osin, mikä oli toteutunut ja mikä ei. Ja mihin aika oli oikeasti kulunut, jos ei lukemiseen. Mutta siltikään en näe suurta järkeä siinä, että postaisin viikot tänne jälkikäteen. Yhteenvetona ehkä erilliselle sivulle, jos jotakuta oikeasti sattuisi se kiinnostamaan miten mä mun kevääni sitten vietin, mutta rohkenen epäillä. :D

Maaliskuun lopussa muun muassa..

Hoidettiin I:n selkää..

vietettiin (kaverin) tupareita (oi nam ♥)..

ja lenkkeiltiin aikas paljon (suht) hyvissä säissä.

Tuulitukka ♥

Toinen sana mikä voisi kuvata maaliskuun lopun ja huhtikuun alun aikaa - motivaatiopula. Aloittaminen takkusi, tauot venyi, kehitin itselle muuta puuhaa ja mielenkiinnonkohteita. Viikkojen lukutunnit hipoi 20 tuntia, joka oli _niin_ paljon vähemmän, kuin olin suunnitellut. Ja tämä ehkä sitten ennestään masensi ja pahensi tilannetta. Aikataulullisesti olisi pitänyt olla kertaamassa, kaikki asiat käyneinä. Ja pskat.

Huhtikuussa muun muassa..

leivottiin..

syötiin hirmuisen hyvin..

À la carte -ateria kotiinkuljetuksena - voi että oli hyvää ♥

treenattiin..

pelastettiin teinikoiraa kielletyistä paikoista (huoh)..

Oma lupa, paras lupa?

 otettiin selfieitä (näköjään pskasesta peilistä :D )..

Kivat kuononjäljet alareunassa!

vietettiin synttäreitä..

harmaalapsi 5v ♥

ja purettiin turhautumista (kukin tavallaan... ;) ).

*piip* *piip* *piip* 

Huhtikuun puolella laskin jäljellä olevia viikkoja ja ahdistus oli aikasmoinen, kun tajusin, että herranjumala mulla on enää 9 viikkoa aikaa. Ja mietin mitä kaikkea oikeasti pitäisi tehdä. Olisi pitänyt olla jo tehtynä. Ja missä mä sit olin menossa. Se taisi olla huhtikuun viimeisiä viikkoja tai toukokuun alkua, kun tajusin, että tämä kevät ei tulisi kantamaan niin pitkälle, että voisin odottaa paksua kirjekuorta. Tai ainakin se olisi todennäköisin vaihtoehto.

Kävin itseni ja kavereiden kanssa lukuisia keskusteluja niiden päivien aikana siitä, mitä tekisin. Luovuttaisinko ja hölläisin otetta, kävisin katsomassa kokeen ja that's it. Sitä en olisi antanut itselle anteeksi. Jäljellä oli reippaat kolme viikkoa, jolloin sain takaisin sen motivaation ja draivin, joka olisi pitänyt löytää jo kuukausia sitten. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan sitä sanotaan, se kyllä ei vaan hirmuisesti lohduttanut.. ;) Päätin siis, että ottaisin edes haltuun sen osan mihin kapasiteetti sillä hetkellä riittäisi. Tein ratkaisun ja keskityin siihen, mikä sillä hetkellä oli hyödyllisintä.

Ja toukokuussa mm..

vietettiin jälleen synttäreitä..

onnea minä! :D Ei yhtään huonompaa kakkua siinä kiireessä missä se tuli kyhättyä!

nautittiin ihan järjettömän hyvistä keleistä..

Kuvanottohetkellä pirun Riimi päätti,
että kuvattavana ollut jätski oli ihan selvästi tyrkyllä häntä varten. 

Ja mitä tuli muuhun elämään kevään (ja nyt alkukesän) aikana, ei sielläkään asiat menneet kuten suunnitelmissa oli. Ja milloinka ne meniskään. Aikataulun kusemisen lisänä motivaatiopulaan vaikutti ihan suoranaisesti se, että tapaamani miehen oma elämä koki aikasmoisen muutoksen ja pääosin tästä syystä hän ei ollut valmis jatkamaan sen pidemmälle. Mikä on jollain tapaa niin katkeran suloista, että voi hyvää päivää. Olin (ja olen edelleen) jollain tapaa hyvin katkera siitä, että otin riskin keväällä ja "vaaransin" omaa pääsykoemenestystä aivan älyttömän upean ihmisen takia, joka ei sitten ollutkaan loppujen lopuksi valmis pistämään itseään likoon. Iso osa kesäkuusta on mennyt asennoituessa ja yrittäessä ymmärtää hänen puoltaan tässä asiassa. Kyllähän sitä väkisinkin miettii, että mitä jos olisin antanut olla. En olisi tutustunut häneen. Mitä jos olisin saanutkin pidettyä aikataulua kasassa, omaa pääkoppaa kasassa, koko hommaa kasassa.. Olisinko sisällä? Jaa-a. Turhapa näitä on pohtia. Olenpahan taas yhden kokemuksen rikkaampi. Ei kait tässä muutakaan voi miettiä.

Hienoa. Nyt olen sitten vuodattanut itsestäni ehkä turhankin paljon tuiki tuntemattomille ihmisille. Mutta tällainen nyt vaan satun olemaan. ;) Mua kuvattiin keväällä sanalla "aito". Sitäpä juuri. Ainoa asia, mistä on vielä kirjoittamatta, on itse pääsykoe. Tuolta rivien välistä voi varmasti jo lukea, että ohut kirjehän se odotti postiluukussa, kun kävin sen sieltä noukkimassa. Ei tullut yllätyksenä. Siihen oli varauduttu suoriltaan.

Vaikken ollut ihan täysin luovuttanut niin olin kuitenkin aikaslailla asennoitunut, että oma osaaminen ei ollut tarpeeksi vahvaa tätä vuotta varten. Edeltävät yöt nukuin hirmuisen hyvin (jännitys, niin mikä? :D ). Kuten yksi kanssahakija sanoikin - jännitystaso tuntuu nousevan sen myötä, mitä oma osaaminen lisääntyy. Ja tietty sen mukaan, mikä usko itseensä on. Eiköhän tuossa jonkin sortin totuus piile. En pitänyt ainuttakaan vapaata päivää juuri ennen pääsykoetta, lukutunteja kertyi edeltävän viikon aikana enemmän kuin muina menneinä viikkoina. Tämän on juuri sitä missä itse olen tehokkaimmillani - paineen alla, kun aika alkaa loppua ja h-hetki lähestyy. Jotkut saa stressin pois sillä, että ottavat pari päivää kevyesti. Mulle se aiheuttaa ennemmin tunteen, että en tee kaikkea sitä mitä voisin kokeen eteen. Jos olisin vaan jättänyt kirjat, olisin varmaan alkanut panikoida ihan älyttömästi.

Itse pääsykoeaamu tuntui hirmuisen rauhalliselta. Ei ollut minkään sortin paniikkia, ei hermostuneisuutta, sellainen terve jännitys tietenkin, mutta ei sen kummempaa. Hiljaista hyväksyntää sen suhteen, että kaikki se on tehty mitä oli tehtävissä ja se riitti tai ei.

Jo parissa minuutissa olin muodostanut kokeesta mielipiteen, joka ainakin tuntui olevan samansuuntainen muiden hakijoiden mielipiteen kanssa. Se oli "helppo". Ainakin verrattuna parin viime vuoden kokeeseen. Pisterajat tulisi nousemaan. Nurinkurisesti myös tajusin, että vaikka yleisellä tasolla pystyinkin kokeen arvioimaan helpohkoksi (muille), tiesin, että se ei todellakaan olisi helppo itselle.

En vieläkään osaa sanoa, teinkö kokeen juuri siten, mikä olisi ollut ajankäytön kannalta se tehokkain tapa. Olisinko kuitenkin voinut olla vielä tehokkaampi. Jaa-a. Omasta mielestä aloitin juuri niillä tehtävillä, joista tiesin saavani "varmoja" pisteitä. Sen jälkeen tilanne oli.. hmm.. en nyt sanoisi kaoottinen, mutta loppua kohden tuli enemmän ja enemmän sellainen olo, että ne perusvarmat tehtävät hupenee. En ole panikoija tyyppiä. Tai en ainakaan tunnusta olevani. Tai näin arvioin itseäni. Enkä siis jäätynytkään perustehtävien edessä. Tiettyjen tehtävien kanssa en vain kyennyt sitten rauhoittumaan ja lukemaan koko tehtävää kunnolla, vaan kerkesin jo kerätä sitä jonkin sortin voiherranjumalamikätehtäväenmäosaa-panikointia. Yksi isoimpia kompastuskiviä kokeessa. En olisi itsestä uskonut. Ja kun kerran pääset siihen iiih-aika-loppuu-kohta moodiin, siitä voi olla vaikea rauhoittua ja päästä alas. Ja kuten mulle aikaslailla sitten kävi, se ei onnistunut.

Tiedättekö sen tunteen, kun kokeen jälkeen meinaa purskahtaa itkuun ja haluaa vaan unohtaa koko kokeen ja sen, kuin epäonnistujalta voikaan olo tuntua? Sitä tunnetta kun ei vaan ikinä tullut. Mikä oikeastaan oli se suurempi yllätys. Mua vaan huvitti. Ja samalla oli sellainen tyyni fiilis, että okei, tän vuoden yritys oli siinä. Ei harmittanut. Ei yhtään. Se oli oikeastaan jotain, mistä olin tyytyväinen. Mitä hyötyä harmittelemisesta on - ei mitään. Oli ennemmin olo, että jees, ens vuonna paremmin. Tiedän mihin panostaa ja mitä tehdä toisin.

Kerroin kaikille "miten meni" -kyselijöille suoraan, että ei ole mahiksia. En missään vaiheessa elätellyt toiveita, että entäpä jos oma pistesaalis riittäisi. Ei tuolla säheltämisellä. Tosin, kirjeen saapuessa yllätyin niistä pisteistä, jotka olin haalinut kasaan. Ajattelin, että jos sain sieltä edes 20 pistettä niin hurraa. Ei sentään, oli niitä huomattavan paljon enemmän. Huvittavaahan se on, että hylkäämiskirjeeseenkin voi olla tyytyväinen. Taidan olla harvinaisuus sen suhteen. :D Jos ens vuonna sama tilanne toistuu, en taida enää olla niin tyytyväinen mutta tänä vuonna annan itselleni luvan iloita tuosta.

Olin löytänyt hirmuisen hyvän tekemisen flown toukokuun lopulla, ja pääsykokeen jälkeen teki ihan hirmuisesti mieli tarttua kirjoihin ja aloittaa jo seuraavaa vuotta varten. Sitä hinkua kesti loppuviikko. Täyspäivätyöt alkoi heti pääsykoetta seuraavana päivänä, kevät oli verottanut voimia niin monella tavalla, mr X:n kanssa pistimme homman pakettiin koetta seuranneella viikolla ja illat onnistuin järjestämään sitten niin kiireisiksi, etten jaksanut muuta kuin vajota sohvalle katsomaan telkkaria kotiin päästyäni. Ja niin siitä rutiinista vieroittuu..  Ja se tunne, kun saa luvan kanssa katsoa telkkaria vaikka tunnin tai kaksi ilman, että päässä joku pieni ääni huutaa lukemaan. Ahh ♥ Greyn Anatomiaa tuli napotettua useamman jakson verran kesäkuun alun aikana. Olin himoinnut uusimman kauden jaksoja koko vuoden mutta tein pyhän päätöksen, että en koske niihin ennen kesää. Puhumattakaan Game of Thronesista.. ^.^ Puolessa välissä kesäkuuta muistin, että kirjastokin on olemassa ja haalin itselleni sellaisen kirjavuoren kesälukemiseksi, että huhhuh. Siihenpä jäi telkkarin katsominen enkä ole koko kapistusta avannut yli 2 viikkoon. Olihan siitä jo vuosi, kun olin viimeksi johonkin muuhun kirjaan kuin pääsykoekirjaan koskenut.

Vastausanalyysejä en missään vaiheessa katsonut. Pääsykokeen jälkeen kotiin päästyäni tungin koepaperin muiden lukumateriaalien joukkoon ja siellä se on vieläkin. Kesäkuun pyhitin ihan täysin itselleni ja siihen, että ensimmäistä kertaa lähes vuoteen ei ollut stressiä lukemisesta ja siitä, että on pakko tehdä jotain.

Matskuähky :D

Joku lukija kysyi multa alkukeväällä, että "Still in the game?" Ja edelleen vastaus on kyllä. Ehdottomasti. Viime kevät ei mennyt lähellekään siten, miten olin sen suunnitellut. Tein monenlaisia valintoja, joista osan tekisin toisin, jos saisin näin jälkikäteen jotain muuttaa. Alustavaa lukusuunnitelmaa syksylle tein juhannuksen tienoilla (kiitos hiljaisten työpäivien, tuli luppoaika käytettyä hyvin hyödyllisesti!) ja nyt sitten pitäisi alkaa tarkentamaan viikkosuunnitelmia.

Multa kysyttiin parisen viikkoa sitten, mitä tulisin tekemään toisin toisena hakukertana. Kysymys, jota olin itsekin pyöritellyt päässä koko kesäkuun.

• Älä aliarvioi jäljellä olevaa aikaa
• Siirry pois mukavuusalueelta
• Kehitä opiskelutekniikkaa
• Tähän haluisin kirjoittaa "ÄLÄ JUMALAUTA SORRU YHTEENKÄÄN MIEHEEN!!!" ( :D ) mutta en  mä sitä nyt kuitenkaan noin voisi sanoa. Ennemmin:
  Ihan kaikki mitä elämässä tapahtuu, tapahtuu pääsykoelukemisen ehdoilla.

Onnea kaikille sisäänpäässeille! Juhlikaa ja nauttikaa, ootte sen ansainneet. Meidän muiden aika koittaa vielä. :)