Pikapäivitystä lukujen lomasta.
Maanantai oli raskas. Monella tapaa.
Matkustin kummankin koiran kanssa Helsinkiin ja pääsimme vihdoin ja viimein osaavan osteopaatin käsittelyyn, joka pääsi antamaan arvion siitä, mikä I:n selän kunto tulee tulevaisuudessa olemaan. Oliko trauman takia syntyneet ja kipuja aiheuttavat lukot selkärangassa hoidettavissa. Mietin etukäteen sitä, saanko sanoa heihei mun täydelliselle agilitykiiturille.
 |
| "joko mennään?!" Maanantaiaamu klo 7:15 |
En edes muista milloin viimeksi olen käynyt Helsingissä, saatikka koko rautatieasemalla. Mulle ei tullut mieleenkään, että uloskäyntejä olisi enemmän kuin yksi. Siinä sitten seisoin huuli pyöreänä ja pohdin, että mistä sitä uskaltaisi mennä ulos. Ja mikä vielä kaikkein parhainta, kännyn netti päätti lopettaa toimimisen kokonaan, joten navigaatio-ohjelmat oli kokonaan pois pelistä. Onneksi olin varautunut ja ottanut kuvia tietokoneen ruudusta ja google.mapsista, joten oli mulla sentäs jotain pientä hajua mihin suunnata. Näytin varmaan juurikin niin idiootilta kuin voi näyttää pyörittelemässä kännykkää ympäri, jotta pääsisin kartalle. Maalainen suurkaupungissa, oh yes. :D
Mua on myös aina jotenkin ahdistanu ihan suunnattomasti Helsingin väenpaljous. Vaikka Oulu onkin isompi kaupunki mitä Kuopio, eihän näitä edes voi verrata Helsingin ihmisvilinään. Mulle tuli jopa pienenä shokkina ihmisten määrä, ja melkein koin joutuvani jyrätyksi (no joo-o! :D ). Sain kelata koiria ekat minuutit, ettemme jääneet kenenkään jalkoihin. Iltapäivällä takaisin asemalle kulkiessani tajusin jossain mielensopukassa, että mulla on ihan täydellisesti ihmisvilinässä käyttäytyvät koirat, jotka ei stressaa vaikka joutuvat tilanteeseen missä eivät ole ikinä olleet. Ja matkalla takaisin asemalle koin jopa kykeneväni liikkumaan ilman suurempia "tulen-jyrätyksi-nyt-heti" -fiiliksiä.
Ja mitä tulee matkan todelliseen tarkoitukseen - olin enemmän kuin helpottunut. Niinkin helpottunut, etten osannut kuin itkeä junassa, kun kerroin uutisia eteenpäin kasvattajalle. Pistetään väsymyksen piikkiin. ;) I oli juurikin niin lukossa kuin oletettua oli ja koko kropan asento oli ihan päin peetä. Ongelmakohtia saatiin helpotettua, ja katsotaan nyt sitten miten tämä vaikuttaa elimistön toimintaan, joka alkaa pikkuhiljaa toipua jatkuvasta, kipujen aikaansaamasta stressitilasta. Ja uusiutuvatko ongelmat.. sepä jää nähtäväksi.
Rankka reissu.
Mua on myös aina jotenkin ahdistanu ihan suunnattomasti Helsingin väenpaljous. Vaikka Oulu onkin isompi kaupunki mitä Kuopio, eihän näitä edes voi verrata Helsingin ihmisvilinään. Mulle tuli jopa pienenä shokkina ihmisten määrä, ja melkein koin joutuvani jyrätyksi (no joo-o! :D ). Sain kelata koiria ekat minuutit, ettemme jääneet kenenkään jalkoihin. Iltapäivällä takaisin asemalle kulkiessani tajusin jossain mielensopukassa, että mulla on ihan täydellisesti ihmisvilinässä käyttäytyvät koirat, jotka ei stressaa vaikka joutuvat tilanteeseen missä eivät ole ikinä olleet. Ja matkalla takaisin asemalle koin jopa kykeneväni liikkumaan ilman suurempia "tulen-jyrätyksi-nyt-heti" -fiiliksiä.
Ja mitä tulee matkan todelliseen tarkoitukseen - olin enemmän kuin helpottunut. Niinkin helpottunut, etten osannut kuin itkeä junassa, kun kerroin uutisia eteenpäin kasvattajalle. Pistetään väsymyksen piikkiin. ;) I oli juurikin niin lukossa kuin oletettua oli ja koko kropan asento oli ihan päin peetä. Ongelmakohtia saatiin helpotettua, ja katsotaan nyt sitten miten tämä vaikuttaa elimistön toimintaan, joka alkaa pikkuhiljaa toipua jatkuvasta, kipujen aikaansaamasta stressitilasta. Ja uusiutuvatko ongelmat.. sepä jää nähtäväksi.
Rankka reissu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti