Tämän viikon saamattomin päivä. Ja sen kun piti olla tehokkain kaikista. Täysin vapaa, ei mitään pakollista menoa tai liikahtamisen tarvetta. Pah. Tiedättehän ne päivät, jolloin oikeasti aikaa olisi mutta kaikki on vain kauhean vaikeaa ja ns. tahmaista? Ei vaan saa tekemiseen flowta. Ajatus karkaa, on kylmä, on kuuma, on jano, tulee väsy, nälkä, hirveä tarve tarkistaa sähköposti jne. Kun se lukeminen ei vain luonnistu. Yhden päivän voi tällaista sulattaa, olkoot se sitten "lepopäivä".
Tällaisena päivänä yritin edes tehdä jotain, joka oikeasti tuntuu mielekkäältä, etten tapa omaa lukuintoa pakertamalla ihan väkisin kirjojen kimpussa, kun ei vaan ole fiilistä. Näitä päiviä on mulla harvoin. Ja tänäänkin tiedän tälle syyn, jota en sen kummemmin tahdo purkaa. Yritän olla stressaamatta siitä, että mahdollinen tehokas päivä jäi käyttämättä ja valun entistä pahemmin jälkeen siitä, mitä mun pitäis saada vklopun aikana tehdyksi. Joten parempi puolestaan iloita tämän päivän muista tuloksista - onnistuneista aamutreeneistä Riimin kans, siististä kodista, kolmesta puhtaasta koneellisesta pyykkiä, mukavasta eläinkauppareissusta ja Islan uusista (pinkeistä!) valjaista, ja uunituoreista sämpylöistä. Niin, ja motivaatiopuhelusta äitini kanssa, joka onnistui taas saamaan valoisamman mielen vaikka illasta se meinasi olla murjotuksen puolella. Ja samalla kuulin, että Rovaniemellä oli taas huolehdittu saako tyttö edes syödäkseen, kun on rahallisesti niin tiukkaa. Ja on se kuulemma niin hienoa, että joku oikeasti jaksaa yrittää sen puolesta mitä tahtoo isona tehdä. Voi noita isovanhempia. ♥ Kuten sanottua - maailman parhaat tuki- ja tsempparijoukot. Ja paineet kasvaa.. :D
Kirjoittelin Rovaniemelle kuulumisia postikortille ja ajattelin jakaa kuvan kortista myös teille. Menee melkeensä pienenä motivaatiolauselmana.
Jotta viikko ei olisi ollut ihan vain lukemista, viikolla on tullut harrastettua koirien kanssa oikein sopivasti lukemisen vastapainoksi. 3 kertaa ollaan käyty aksaamassa ja siihen päälle lenkki isommalla porukalla. Ilmatkin lauhtui viikonlopuksi, joka on kyllä otettu ilolla vastaan. Olen hyvinkin talvi-ihminen mutta tarpeeksi vähillä pakkasilla. Nämä -20 asteen paikkeilla pyörivät päivät on ollu myös mulle ihan liikaa, ja sinänsä ei ole yhtään harmittanut istua sisällä lukemassa. Menin tiistaina sovittuihin menoihin pyörällä, koska mittari ei näyttänyt lähtiessä kuin kymmentä astetta pakkasta. Olin kauhean tyytyväisellä tuulella,että olin jaksanut lähteä pyörällä. Hyvä tuuli oli kyllä kaukana ja itku taas aika lähellä kotio tullessa, kun pakkasta oli reilu 20 ja varpaita sekä naamaa paleli ihan törkeän paljon. Sehän lupas uusia pakkasia taas tulevalle viikolle, joten voi olla, että toteutan tiistain uhkauksen jättää pyörä varastoon koko lopputalveksi.
Se on myös kumma, että silloin kuin ei tarvitsisi ylimääräisiä projekteja, koirat kyllä viimeistään tuppaavat niitä järjestämään. Jouduin tänään illasta vielä kaivamaan ompelukoneen esille, kun huomasin aamulenkillä Riimin anturan olevan ihan veressä enkä kotona löytänyt viime talven tossuja yhtään mistään. Kotio päästessä lähempi tarkastelu osoitti anturan hiertyneen rikki ja jalalle olisi saatava edes jotain suojaa. Tunnissa tekaisin tossun tarrakiinnityksillä Riimin iloksi ja pääsin todistamaan jälleen kuinka surkealta koira voikaan näyttää tossun kanssa. Elämä on. ;)
 |
| "tuossa jalka, otapliispoisjooko?" |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti