Koiranomistajan arkea?

Tänään lenkillä sattunutta.

Islan vapaana metsäpolulla ja about 30 metrin päästä meidän kulkemalle "pääpolulle" rynnii sivupolulta vapaana oleva (lehmänkokoinen) koira. Koira jää meidät huomattuaan paikoilleen seisomaan (onneksi) tiiviin tuijotuksen kera. Kutsuin Islan luokse (positiivista - luoksetulo täys kymppi) ja nappasin varmuuden vuoksi syliin. Ajattelin, että eiköhän omistaja kohta ilmesty. Ehei. Mitä vielä. Pääpolulle pelmahtaa toinen pienen lehmänkokoinen koira täydellä draivilla. Meidät huomattuaan lähtee täyteen juoksuun meitä kohti toisen aikaisemmin polulle päässeen koiran seuratessa perässä. 

En muista, milloin olisin viimeksi joutunut puolustamaan laumaani ihan tosissani. Ja näin jälkikäteen kiitän sitä, ettei mulla ollut kuin toinen koirista mukana. Pentu toiseen kainaloon mahdollisimman korkealle, "pe*kele, pois!" ja toivo siitä, että yllättävä karjunta hämmentää sen verran, että edes pysähtyvät. Ensin polulle tullut pysähtyikin muutaman metrin päähän. Toinen tapaus kiersi meidän ympärillä mutkan jättäen hajuraon, mutta jatkettuani tiukkaa häätämistä siirtyi toisen koiran viereen pienen matkan päähän. 

Entäs koirien omistajat? Saapuvat sivupolulta pääpolulle _vasta_ hetken kuluttua koko tapauksesta. Me ehdittiin seisoskella kunnon hetki toisiaan tuijotellen ennen heidän ilmestymistään näkyviin. Hyvä, että saivat koiriaan kiinni (koirat rallattelivat omistajiensa ympärillä ärräpäiden kaikuessa), seisoskelivat hetken kauempana pääpolulla ja vilkuilivat meidän suuntaan. Ottivat sitten kumpainenkin omat koiransa ja jatkoivat matkaansa.

Mä voin JUST ja JUST hyväksyä sen, että koiria pidetään vapaana, ja joskus vaan voi käydä niin, ettei koira pysykään "lapasessa". Happens. Jopa mulle joskus harvoin. En sano, etteikö se ärsyttäis, että se olisi hyvä asia. Ei todellakaan. Mielellään kiitos pysytään erossa irtokoirista, jos vaan mahdollista. Mutta yritän tällä sanoa, että se yks tapaus siellä täällä ei ole mun kirjoissa maailmanloppu.

Mutta se, mikä tässä ärsyttää nyt ihan kaikista eniten, ovat ne kaksi omistajaa. Jos koiria pidetään vapaana, niin mielellään kiitos siten, että aina on tieto siitä, missä koira menee. Näköyhteys. Mun ärjyminen näille kahdelle koiralle varmasti kuului heille asti. Mulla on kuuluva ääni jo muuteskin, ja latasin siihen aikamoisesti poweria (minä kun en muuteskaan piipitä ;) ). Joten se pieni pläntti metsää raikas ihan satavarmasti. Jos omalle kohdalle sattuisi tilanne, jossa oma koira katoaisi näköpiiristä ja heti perään alkaisi kuulua ärjyntää sekä vieraan koiraan haukkumista, ei tulisi mieleenkään jäädä tallustamaan rauhallista päiväkävelytahtia metsään, vaan sitten kyllä juostaisiin. Ja kovaa. Mutta ehei. Aikaa kului minuutteja, että omistajat pääsivät näköetäisyydelle ja tajusivat, missä omat koiransa painelivat. Ei mitään anteeksipyyntöjä tai muuta, kunhan ottivat koirat ja jatkoivat matkaa. Uskomatonta..

Näin jälkikäteen kiitän myös sitä, että koirat jättivät meidät rauhaan. Jos toinen (tai kumpikin) olisi halunnut katsastaa sylissäni olevan pennun, mitäpä mulla ois siihen ollut sanottavaa. Ei yhtään mitään. Kiitos "suuren" olemukseni (pituutta himpun verran päälle puolitoista metriä), olisin ollut maassa rähmälläni ennen kuin olisin kerennyt kissaa sanoa. Myös painon puolesta kumpikin koirista olisi voittanut 1-0. 

Entäs Isla? Hyvin. Koirien juostessa meidän luokse lopetti varoituspuhinan ja jähmettyi syliini ollen hipihiljaa. Koirien päästessä pois näköetäisyydeltä, jatkoi matkaa häntä huiskien. Tosin selvästi varautuneempana ja puhina-herkempänä, mitä 5 minuuttia aikaisemmin.


Muistattehan te kaikki, jotka koirianne vapaana pidätte, pidätte myös huolen siitä, että koirat pysyvät näköpiirissänne. Välitätte myös siitä, että kaikki eivät välttämättä pidä Teidän koiristanne. Vähän kunnioitusta myös muita samoja polkuja tallaavia kohtaan. Kiitos.