Ajatussolmuja

Viikko on ollut hyvin hyvin kummallinen. Se on pitänyt sisällään pieniä asioita, joista osa on sekoittanut päätä pahemman kerran ja ajatuksia ei ole saanut kasaan. Mutta en valita - olen oikeastaan hyvin hyvin onnellinen. ♥ Näistä pienistä asioista yksi parhaimmista on mm. se, että naapurini (ja hyvä ystäväni) kotiutui 4 kuukauden Afrikan reissulta viereiseen rappuun. Viimein! Koko helmikuun alkupuoli on tullut hihkuttua N:n paluuta. En muista milloin olisin nauranut niin paljon kuin viime viikon maanantaina matkalla treeneihin kuunnellessa kuulumisia hyvin toisenlaisesta maasta. Ai että, jospa sitä joskus itsekin. Ja hei, kattokaa nyt näitä söpöjä lusikoita, jotka kotiutuivat Ugandasta asti. Aikas kivat! :)

Viime päivät ovat sisältäneet hyyyvin paljon pohdintaa. Pohdinnoissani päädyin siihen, että en monimutkista mein elämää yhtään sen enempää tänä keväänä vaan jatkamme tätä rentoa (no niinpä niin :D ) eloa juurikin näin. Sain siis viime viikon perjantaina asuntotarjouksen (opiskelija-asunto sekin kuten tämä nykyinenkin on) pienemmästä (ja edullisemmasta!) kaksiosta. Laitoin viime syksynä eron jälkeen hakemusta menemään, koska tämän isohkon kaksion tila suoraan sanotusti ahdisti ihan valtavasti. Elin 3 viikkoa ilman sohvaa/sänkyä/kirjahyllyjä tms. joten kämppä oli pelkkää tyhjää tilaa. Nyt näin 4 kuukautta myöhemmin, kun asunto alkaa näyttää ns. omalta, valtaisaa tilaa ei enää huomaakaan. Hupsista vaan.. ;)

Korkeahkon vuokran (kiitos Kuopas sen nostamisesta vuoden alussa..) takia pohdin muuttamista lähes viikon. Piirtelin suurin piirteisiä pohjapiirustuksia huoneista ruutupaperille ja sommittelin paperisia huonekaluja eri asentoihin (kun omistaa yli 2 metrin sohvan, sitä ei niin vaan pieneen olohuoneeseen survaista :D ), kävin tiistaina kurkkaamassa kyseistä asuntoa ja pohdin vähän lisää. Se mikä lopulta sitten johti hylkäävään päätökseen, oli niinkin pieni (noo, se on ehkä suhteellista..) asia kuin se, että astianpesukone ei olisi mahtunut sinne. Katastrofi siis! :D Astianpesukoneelle suunniteltu tila oli 50cm, ja omani on 10 cm leveämpi. Mikäköhän järki tuossakin on ollut, ei olisi ollut iso asia tehdä kolosta kymmentä senttiä leveämpi.. Ja no, ei tuo astianpesukone nyt ehkä kuitenkaan sitten ollut se ainoa syy, vaikka paljon tunnun sen piikkiin pistävän. Se, että sain hyvä ystävän takaisin tuohon viereiseen rappuun merkkaa paljon. Lenkkimaastot aukeaa suoraan kotiovelta. Agilityhalli + isohko ruokakauppa on lähempänä.. Listassa riittää hyviä asioita vaikka kuinka. Ainoana negatiivisena asiana on tuo pirun mäki, joka on about kilometrin pitkä. Mutta, kuten kaveri totesi, mitä se kotimatka olisi ilman tuota mäkeä. No sepä se!

Näin myös piiitkästä aikaa paria sellaista kaveria, joiden kanssa oli puhuttu jo vaikka kuin kauan et pitäisi nähdä ja tehdä ja vaihella kuulumisia ja vaikka mitä. Oli kyllä kivaa. Pääsin myös viikolla sellaisten tarjoilujen ääreen, että oksat pois. Onneksi N asuu naapurissa niin ei tarvinnut täydellä vatsalla tehdä muuta kuin hipsiä viereiseen rappuun. Eipä sitä ehkä olisi muuhun kyennytkään. :D Ilta jäi kuitenkin säälittävän lyhyeksi, koska unille oli pakko keretä ja illan kertaukset oli tekemättä.. Mutta ah ja oih, täytyy todeta, että mokkapalat on kyllä syntisen hyviä. ♥ Ja kun ne on muiden tekemiä, ei tule mietittyä niin paljoa, kuinka paljon sokeria ja kuin iso purkki tomusokeria pellilliseen on uponnut.. ;) Olisi saattanut liika miettiessä jäädä mokkapalat syömättä.

Harmaita hiuksia aiheuttaneina ongelmina kodissa oli tällä viikolla reistaava lattiakaivo (tukkeutunut viemäri olikin oikein miellyttävä ongelma yhdentoista aikaan illalla, varsinkin kun pestävänä on pskanen koira ja se likavesi vaan tulvii viemäristä ulos.. Namnam..) sekä keittiön loisteputkilamppu, joka päätti sekin lopettaa yhteistyön illasta yhdentoista aikaan. Yllätyin tosin Kuopaksen nopeasta palvelusta, sillä heti seuraavana aamuna pari minuuttia yli seitsemän huoltosetä soittaa ja kysyy voiko lampun tulla vaihtamaan. Piti pyytää pari minuuttia odottamaan oven takana, että saa edes jotain vaatetta päälle. :D Ja jos näissä ei ollut jo tarpeeksi niin yksi ilta meni hienoisen ketutuksen vallassa, kun netti päätti lopettaa toimimasta. Huoh. Ja ainoa tekninen tuki, jonka saa nopeasti langan päähän, on tietenkin eksä, mikä lisäsi ketutusta entisestään. Sitä kun luulee pärjäävänsä mutta heti, kun tulee pienen pieni ongelma, menee sormi suuhun. Mulle on suotu sen verran teknistä taitoa reitittimien ja modeemien kanssa, että osaan kiskoa johdot seinästä irti. Jos se ei auta, I'm screwed. :D Plaah! Jaaa illasta sitten selvisi vielä sekin, että turhaanpa otin "tekniseen tukeen" yhteyttä, ongelma oli DNA:n päässä, joka oli katkaissut multa netin entisen sopimuksen loppumisen takia (ei ummarra, tämäkin kun piti olla kunnossa). Voi ärsytys..!

Elämä tuntuu myös tapahtuvan silloin, kun sitä vähiten odottaa. Varsinkin, kun syksyllä julistaa, että tiettyjä asioita ei varmana tule tapahtumaan. Viime viikkoina ajatussolmuja on ollut enemmän ja vähemmän uuden tuttavuuden takia. Hyviä sellaisia, mutta ovat osaltaan vaikuttaneet lukemiseen, kun ajatus ei oikein pysy kasassa. Jotkut asiat ovat vain sellaisia, mitä ei halua sivuuttaa, kun ne elämä eteen nakkaa. Tämä taitaa olla yksi niistä, vaikkakin sitten sillä voi olla jonkin sortin vaikutusta kevääseen. Ehkäpä jopa positiivista - tuo tekeminen kun meinaa mennä yli.. Tasapainotusta. :)

Väsymystä

Pikapäivitystä lukujen lomasta.

Maanantai oli raskas. Monella tapaa.

Matkustin kummankin koiran kanssa Helsinkiin ja pääsimme vihdoin ja viimein osaavan osteopaatin käsittelyyn, joka pääsi antamaan arvion siitä, mikä I:n selän kunto tulee tulevaisuudessa olemaan. Oliko trauman takia syntyneet ja kipuja aiheuttavat lukot selkärangassa hoidettavissa. Mietin etukäteen sitä, saanko sanoa heihei mun täydelliselle agilitykiiturille.

"joko mennään?!"
Maanantaiaamu klo 7:15

En edes muista milloin viimeksi olen käynyt Helsingissä, saatikka koko rautatieasemalla. Mulle ei tullut mieleenkään, että uloskäyntejä olisi enemmän kuin yksi. Siinä sitten seisoin huuli pyöreänä ja pohdin, että mistä sitä uskaltaisi mennä ulos. Ja mikä vielä kaikkein parhainta, kännyn netti päätti lopettaa toimimisen kokonaan, joten navigaatio-ohjelmat oli kokonaan pois pelistä. Onneksi olin varautunut ja ottanut kuvia tietokoneen ruudusta ja google.mapsista, joten oli mulla sentäs jotain pientä hajua mihin suunnata. Näytin varmaan juurikin niin idiootilta kuin voi näyttää pyörittelemässä kännykkää ympäri, jotta pääsisin kartalle. Maalainen suurkaupungissa, oh yes. :D

Mua on myös aina jotenkin ahdistanu ihan suunnattomasti Helsingin väenpaljous. Vaikka Oulu onkin isompi kaupunki mitä Kuopio, eihän näitä edes voi verrata Helsingin ihmisvilinään. Mulle tuli jopa pienenä shokkina ihmisten määrä, ja melkein koin joutuvani jyrätyksi (no joo-o! :D ). Sain kelata koiria ekat minuutit, ettemme jääneet kenenkään jalkoihin. Iltapäivällä takaisin asemalle kulkiessani tajusin jossain mielensopukassa, että mulla on ihan täydellisesti ihmisvilinässä käyttäytyvät koirat, jotka ei stressaa vaikka joutuvat tilanteeseen missä eivät ole ikinä olleet. Ja matkalla takaisin asemalle koin jopa kykeneväni liikkumaan ilman suurempia "tulen-jyrätyksi-nyt-heti" -fiiliksiä.

Ja mitä tulee matkan todelliseen tarkoitukseen - olin enemmän kuin helpottunut. Niinkin helpottunut, etten osannut kuin itkeä junassa, kun kerroin uutisia eteenpäin kasvattajalle. Pistetään väsymyksen piikkiin. ;) I oli juurikin niin lukossa kuin oletettua oli ja koko kropan asento oli ihan päin peetä. Ongelmakohtia saatiin helpotettua, ja katsotaan nyt sitten miten tämä vaikuttaa elimistön toimintaan, joka alkaa pikkuhiljaa toipua jatkuvasta, kipujen aikaansaamasta stressitilasta. Ja uusiutuvatko ongelmat.. sepä jää nähtäväksi.

Rankka reissu.