Flown hävitys

Tämän viikon saamattomin päivä. Ja sen kun piti olla tehokkain kaikista. Täysin vapaa, ei mitään pakollista menoa tai liikahtamisen tarvetta. Pah. Tiedättehän ne päivät, jolloin oikeasti aikaa olisi mutta kaikki on vain kauhean vaikeaa ja ns. tahmaista? Ei vaan saa tekemiseen flowta. Ajatus karkaa, on kylmä, on kuuma, on jano, tulee väsy, nälkä, hirveä tarve tarkistaa sähköposti jne. Kun se lukeminen ei  vain luonnistu. Yhden päivän voi tällaista sulattaa, olkoot se sitten "lepopäivä".

Tällaisena päivänä yritin edes tehdä jotain, joka oikeasti tuntuu mielekkäältä, etten tapa omaa lukuintoa pakertamalla ihan väkisin kirjojen kimpussa, kun ei vaan ole fiilistä. Näitä päiviä on mulla harvoin. Ja tänäänkin tiedän tälle syyn, jota en sen kummemmin tahdo purkaa. Yritän olla stressaamatta siitä, että mahdollinen tehokas päivä jäi käyttämättä ja valun entistä pahemmin jälkeen siitä, mitä mun pitäis saada vklopun aikana tehdyksi. Joten parempi puolestaan iloita tämän päivän muista tuloksista - onnistuneista aamutreeneistä Riimin kans, siististä kodista, kolmesta puhtaasta koneellisesta pyykkiä, mukavasta eläinkauppareissusta ja Islan uusista (pinkeistä!) valjaista, ja uunituoreista sämpylöistä. Niin, ja motivaatiopuhelusta äitini kanssa, joka onnistui taas saamaan valoisamman mielen vaikka illasta se meinasi olla murjotuksen puolella. Ja samalla kuulin, että Rovaniemellä oli taas huolehdittu saako tyttö edes syödäkseen, kun on rahallisesti niin tiukkaa. Ja on se kuulemma niin hienoa, että joku oikeasti jaksaa yrittää sen puolesta mitä tahtoo isona tehdä. Voi noita isovanhempia. ♥ Kuten sanottua - maailman parhaat tuki- ja tsempparijoukot. Ja paineet kasvaa.. :D

Kirjoittelin Rovaniemelle kuulumisia postikortille ja ajattelin jakaa kuvan kortista myös teille. Menee melkeensä pienenä motivaatiolauselmana.

Jotta viikko ei olisi ollut ihan vain lukemista, viikolla on tullut harrastettua koirien kanssa oikein sopivasti lukemisen vastapainoksi. 3 kertaa ollaan käyty aksaamassa ja siihen päälle lenkki isommalla porukalla. Ilmatkin lauhtui viikonlopuksi, joka on kyllä otettu ilolla vastaan. Olen hyvinkin talvi-ihminen mutta tarpeeksi vähillä pakkasilla. Nämä -20 asteen paikkeilla pyörivät päivät on ollu myös mulle ihan liikaa, ja sinänsä ei ole yhtään harmittanut istua sisällä lukemassa. Menin tiistaina sovittuihin menoihin pyörällä, koska mittari ei näyttänyt lähtiessä kuin kymmentä astetta pakkasta. Olin kauhean tyytyväisellä tuulella,että olin jaksanut lähteä pyörällä. Hyvä tuuli oli kyllä kaukana ja itku taas aika lähellä kotio tullessa, kun pakkasta oli reilu 20 ja varpaita sekä naamaa paleli ihan törkeän paljon. Sehän lupas uusia pakkasia taas tulevalle viikolle, joten voi olla, että toteutan tiistain uhkauksen jättää pyörä varastoon koko lopputalveksi.

Se on myös kumma, että silloin kuin ei tarvitsisi ylimääräisiä projekteja, koirat kyllä viimeistään tuppaavat niitä järjestämään. Jouduin tänään illasta vielä kaivamaan ompelukoneen esille, kun huomasin aamulenkillä Riimin anturan olevan ihan veressä enkä kotona löytänyt viime talven tossuja yhtään mistään. Kotio päästessä lähempi tarkastelu osoitti anturan hiertyneen rikki ja jalalle olisi saatava edes jotain suojaa. Tunnissa tekaisin tossun tarrakiinnityksillä Riimin iloksi ja pääsin todistamaan jälleen kuinka surkealta koira voikaan näyttää tossun kanssa. Elämä on. ;)

"tuossa jalka, otapliispoisjooko?"

Uusi vuosi, uudet kujeet

Ensinnäkin - oikein ihanaa vuotta 2014 kaikille!

Parin viikon blogihiljaisuus ei tarkoita sitä, etteikö tämä olisi pyörinyt mielessä useampaan otteeseen. Mutta tällä hetkellä tuntuu, että aika on niin rajallista, lukemiset venyy iltamyöhiin asti eikä puolen tunnin lyhyillä tauoilla tule tartuttua kuvien muokkaukseen, tekstin kirjoittamiseen tai muuhunkaan blogiin liittyvään. Ja lähinnä juuri siksi, että tykkään väkertää tän kans ehkä vähän liiaksi, joten yhden postauksen tekemiseen saa menemään aikaa reilun tunnin. Jollei enemmänkin. Joten en uskalla antaa itselle mahdollisuutta ajautua blogin päivittämiseen, joka on sitten lukemiselta pois. Tämänpä vuoksi päätin toteuttaa tammikuun ekan 2 viikon kuulumis-postauksen yhdessä osassa. Olen saanut "työstää" (tää kun onkin niin hirveän vaativaa ;) ) tätä pikkuhiljaa lukemisen ohella, eikä tähän ole tarvinnut varata tyhjää tilaa aikataulusta. Ja silti huomaa, että ihan-lyhyet-tauot-joilla-muokkaan-kuvia tuntuu venähtävän.. Olkoot se sitten sitä tasapainotusta lukemiselle.. 

Kutsu töihin kävi alkuviikosta, ja tein jopa yhden ylimääräisen (extra-lyhyen) päivän. Ei ole hirmuisesti varaa kieltäytyä, jos haluan säilyttää hyvät välit työnantajaan ja pitää itseni priorisoituna osa-aikaistyöntekijänä. Juuri itse asiassa tänään pohdiskelin, että mitä tulen tekemään kevään ja töiden yhdistämisen suhteen. Kateellisena kuuntelen muiden pyrkijöiden puheita, jotka kykenevät droppaamaan työt kokonaan ja keskittymään täysin pääsykokeeseen. Se, että olen saanut tilaisuuden päästä tekemään oman alan töitä kaupungissa, jossa meitä valmistuvia pukkaa ulos joka kevät about 150, on ihan mahtavaa. Puhumattakaan siitä, että kykenen pääosin sanelemaan omat työpäiväni/-aikani, on kyllä vielä isompi plussa. Ja pakkohan se on myös ajatella tulevaa kesää ja syksyä. Jos paksu kirje ei kolahda postiluukusta kesäkuun jälkeen, kuten ihan mahdollista on, haluaisin pysyä tässä työpaikassa mahdollisimman pitkään. Marssin työnantajan puheille ennen joulua ja tiukkasin suoraan kesätöiden mahdollisuudesta. Kiitollisuuden aalto hyökyi kyllä ylitse, kun työnantaja ilmoitti mun olevan kesätöiden suhteen etusijalla. Ja se taitaa tarkoittaa kevään osalta myös sitä, että työtunnit eivät tule vähenemään. Pakko pitää "välit" töihin, että kesätyövisio ei tuosta heivahda suuntaan jos toiseen.

No, kuitenkin. Uusi vuosi meni hyvinkin hiljaisissa tunnelmissa. I:llä oli ensimmäinen mun kanssa vietetty paukeilta edessä, joten en sitten kehdannut järjestää meille kummempaa ohjelmaa, vaan halusin luoda illasta suhteellisen normaalihkon. Ajattelin opiskelevani suurimman osan illasta. Ja pah. Kahdessa huoneessa radio huutamassa ja peittämässä ulkoa kuuluvat paukkeet ja siihen päälle vielä televisio - opiskelurauha taattu! No ei todellakaan. :D Annoin sitten suosiolla olla ja keskityin niinkin kehittävään puuhaan kuin verhojen silittäminen. Jos aikaisemmin tunsin silittämisen epämiellyttäväksi niin nyt voin todeta inhoavani koko puuhaa. 5 tuntia ja (yksi!!) verho näyttää edes suht siistiltä (perfektionismi ja hankala kangas = hurraa...!). Yhden kohdan sai silittää 3 kertaan, kummaltakin puolelta, ja siltikään en ollut varma oliko mitään muutosta saatu aikaan. Kökkö kangas.. Eli muut juhli ulkona ja mää tuskastelin verhon kanssa. Kävipä se niinkin.

Loppuviikosta ei olekaan kauheasti sanottavaa. Jotain niinkin harvinaista pääsi tapahtumaan, että sain vieraita Oulusta asti. Tai no, eihän ne mun takia tänne tulleet, mutta tuntui niiden kanssa sen verran menevän aikaa, että ihan kuin olisivat tänne tulleet mun vuoksi.. Ajattelin etukäteen vietäväni heidän kanssa muutaman tunnin, joten viikonloppuun jäisi tehokasta työskentelyaikaa hyvinkin runsaasti töistä huolimatta. Ja plaah. Mitä vielä. Mutta en sitten oikein kehdannut häätääkään matkalaisia, sen verta harvoin joku tänne Savoon kehtaa ajella.

Ja mikä parasta - tuomisia Oulusta! ♥ Joululahjoja (+ se hajonnut matkalaukku). Ja yksi ylimääräinen, 25-vuotta vanha tonttu, jonka veljeni oli vähillä rahoillaan ostanut mulle mun ollessa vauva. En kauheasti tykkää tämän sortin joulusisustamisesta mutta tarinan kuultuani (ja silmäkulmien kostuttua ;) ) olihan tuo pakko saada keittiön punaisen teeman osaksi. Ja ihan hyvin se sopii tyynyjen väliin. Ärsyttää tarpeeksi vähän, kun kerta noin hyvin uppoaa tyynyjen värisävyyn. :D

Yksi erityisen odotettu lahja oli kyllä tämä:

Niin pieni! Ja tilava!

Olen viime keväästä lähtien seuraillut huolestuneena läppärin tilan hupenemista, ja isoksi tilasyöpöksi on paljastunut kuvat-kansio (jossa on tällä hetkellä "vain" 18 000 tiedostoa ja elokuusta etiäpäin otetut kuvat on vielä järkkärin muistikortilla..). Kovalevyn hankkiminen tuli siis enemmän kuin tarpeeseen. Kriteerinä oli pieni ja toimiva. Väritoive oli punainen, mutta no.. kaikkea ei voi saada. Mutta aikas söpö se on, eikös? Kerkesin nimetä pikkumustan Tarmoksi. :D Toivottavasti nimi osuu kohdilleen, ja kapistus eläisi pitkään.

Viikko 2 toi mulle kotiin uuden tuttavuuden:

Oma mikro!! Jee!

Entinen opiskelukaverini eleli aikoinaan ilman mikroa, ja olin ihan kauhuissani, että miten sitä voi tulla toimeen ILMAN?! No, eron myötä exä vei mikron mennessään, mein isä ei suostunut muistamaan, kuinka 3 vuotta sitten mun muutettuani exän kanssa yhteen isäni roudas mun vanhan mikron meidän mökille, joten jäin sitten eron myötä ilman mikroa. Viikko meni, ja siihen tottui ihan hyvin. Tai ainakin melkein. Ainoa asia, missä tuli vielä viikonkin jälkeen muistamattomuutta, oli sämpylät. Rakastan mikrossa pehmennettyjä, lämpimiä sämpylöitä. Tää oli siis ekoina viikkoina aika normia: puolitin sämpylän, otin lautasen kouraan ja käännyin siihen missä mikron olisi pitänyt olla. Hyvä etten alkanut ojentaa käsiä kuvitteellista mikroa kohti..

Mikro tuli hyväntekijäislahjana treenikaverilta, joka tyhjensi alivuokrakämppänsä omista roinistaan. Vanha se on kuin mikä, valo ei pala ja se lämmittää epätasaisesti pyörivästä lautasesta huolimatta (tämä siis ainakin keiton kanssa - lautanen reunoilta tulikuuma mutta keitto keskeltä kylmää..). Mutta ilmainen ja muuten toimiva. En siis valita!

Jäin myös miettimään blogia ja mitä siitä on muodostumassa. Pääasiassa kirjoitan tätä itselleni ja itseä varten. Tai se on se lähtökohtainen ajatus. Siinä sivussa tulette te kanssapyrkijät. Itselle blogin kirjoittaminen on sitä, että mukaan eksyy asiaa myös siitä, mitä viikolla on oikeasti tullut tehtyä, olkoot se sitten puhdasta lukemista tai laiskottelua. Paljon mukavampi palata takaisin esmes puolen vuoden päästä, kun blogissa on muutakin kuin "opiskelin 30 minuuttia, oli hyvä viikko, woo!". Rakastan blogeja, joissa on kuvia. Musta monesti tuntuu, että pitkät kuvattomat postaukset ovat ehkä jopa väsyttäviä lukea, jos tekstiä on vain tekstin perään. Joten kuten tämä teksti, postaukset yleensä täyttyy jonkin sortin kuvista, jotka liittyy enemmänkin muuhun kuin pääsykokeeseen. Turhaa mää teille opiskelukirjoja kuvailen ihan vain sen takia, että  ne liittyy pääsykokeeseen. :D Teillä on ne samat opukset kotona.

Lähinnä jäin siis miettimään, miten te lukijat otatte vastaan (pääsykoe)blogin, johon sekoittuu hyvinkin vahvasti muuta arkea sekaan. Toisaalta, sillähän ei loppujen lopuksi edes ole väliä, koska koen hyötyväni ja iloitsevani itse eniten tän kaltaisesta kirjoittamisesta. Mutta, pohdinpa silti aikani kuluksi tähän aikaan yöstä (ääh, kun tuo kello on jo vaikka mitä! Unille mars!).