Hymynaama |
Tada - tämän aamun tulos. Korvat näyttävät sentäs sheltin korvilta. Sunnuntaina Islan liian matalaan korvaan kiinnitetty tuki irtosi seuraavana päivänä neidin rapsutettua korvaa sydämensä kyllyydestä. Se siitä ilosta. Kuten puhe olikin, tuen liima ei ole tarpeeksi pitävää, vaan mukaan tarvitsisi ihoystävällistä liimaa. Naamakirjassa oli juuri sopivasti keskustelu siitä, mitä ihmiset ovat käyttäneet raskaiden korvien tukemiseen ja sieltä joku heittikin idean Duodermista. Kyseessä on siis itsekiinnittyvä sidos, jota käytetään erittäviin haavoihin. Tiistaina töissä ollessani kävin läpi meidän valikoiman ja päädyin ottamaan levyn extra thin -versiota. Halvaksi tuli tämä investointi, sillä levy maksoi hurjat 8 euroa alennuksien jälkeen. Ja yhdestä levystä riittää useammaksi kerraksi, jos tarve tulee.
Tekniikka on suhteellisen toimiva, ja vaati ihan pikkuisen hiomista alkuperäisestä suunnitelmasta. Jouduin laittamaan tukea 2 kerrosta päällekäin, koska ensimmäinen kerrosta ohutta kumimaista sidosta ei tehnyt korvan asennolle yhtään mitään. Liimasin korvan kiinni suoraan sidokseen mutta kuten odotinkin, sidoksen kumimainen pinta ei pitänyt liimaa laisinkaan. Korva oli irronnut yön aikana ja liima jäänyt korvalehden kärkeen kiinni. Ratkaisin ongelman, yllätys yllätys, leukoplastilla. Ihoteippi tuntuu pysyvän duodermin pinnassa erinomaisesti pienoisen lämmityksen jälkeen, joten pitävyysongelma ratkaistu. Vielä kun saatiin siunaus kasvattajalta, olin enemmän kuin tyytyväinen.
Eilen illalla saimme todistaa kevään ihmeellistä ihmettä. Isla alkoi yllättäen puhista ja oli selvästi sitä mieltä, että keittiössä on jotain hyyyvin suurta ja pahaa. Istuttiin ymmällämme olohuoneen sohvalla ja huudeltiin pennulle, että mitä siellä nyt näkyy. Kunnes mies tajusi, että se puhisee auringolle. No totta, onhan se nyt suuri ihme. :D Eipä aurinko aikaisemmin olekaan paistanut näin matalalta suoraan keittiön ikkunasta sisään siten, että pieni pentu olisi päässyt sitä ihmettelemään. Yleensä meillä on ovi kiinni sattuneesta syystä (krhm.. vesikuppi..).
Aika hyvin kuultaa :) |
Nukkuminen on ehdoton nounou, täytyy pitää vahtia ;) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti