And so we begin..

Takana aikaslailla viimeinen (täysi) työviikko, mikä tarkoittaa lomaa (♥). Ja sitä aloittamista. Lukemisten aloittamista siis. Ja vapaamman arjen aloittamista. Ja jos Forecan säätiedotukseen on luottamista, vapaampi arki kyllä kelpaa! Huima muutos säätiloissa viime viikkoihin verrattuna. Tosin viikonlopulle voisin toivoa hiukkasen edes pilviä, eli jos tuo tiedotus paikkaansa pitää niin oikein hyvä. Oman seuran kisat järkätään ko. viikonloppuna ja ilmoittauduin sunnuntaiksi +8h päiväksi töihin. Tulee tuskaista seistä kentällä tunteja, jos aurinko paahtaa niskaan pilvettömältä taivaalta. Viimeistään silloin taitaa olla tarve kaivaa aurinkorasvat kaapista. Tänä kesänä niitä kun ei ole pahemmin tarvittu..

Hurrrrja naapurin peto ♥

Olin alustavasti tehnyt (lue: miettinyt päässä) hyvin ympäripyöreää lukusuunnitelmaa elo-/syyskuulle.  Viime viikolla aloin miettimään sitä sitten vähän tarkemmin ja tajusin, että pyhpah, en kykene tekemään parin kuukauden suunnitelmaa lonkalta, jollen suunnittele vähän pidemmälle sitä miten meinaan aihekokonaisuuksia kokonaisuudessa käydä läpi. Mihin mennessä. Ja tosiaan, miten. Ei se lukusuunnitelman tekeminen ollutkaan ihan muutaman tunnin ja yhden illan juttu. Meni melkein kolme iltaa (ja yksi yö..) siihen, että sorvasin alustavaa aikataulua syksylle. Varsinkin kun muuttelin taktiikkaani jatkuvasti. Keksin yhden mutta päätin edetä toisella tavalla.. Enkä edes halua ajatella sitä, että pari pientä muuttuvaa tekijää voi pyöräyttää koko lukusuunnitelman ympäri. Tosin, vaikka niin kävisikin, niin ainakin on sotasuunnitelma valmiina sen suhteen miten asiat läpi käyn, eli sitten vaan muokataan aikatauluja.

Tämä on sinänsä kovinkin mielenkiintoinen prosessi, sillä kaksi kertaa hakeneena ja tietyissä asioissa epäonnistuneena haluaisi kovasti välttyä tekemästä samoja virheitä. Ja tyhmäähän se olisi sortua samoihin juttuihin. Itsellä ekana vastaan tulee se, että lukusuunnitelma on yleensä ollut liian tiukka. Ja se, ettei vapaille ole jätetty tarpeeksi aikaa. Jos tosiaan olisin elänyt täydellisessä maailmassa, jossa olen super-yli-ihminen enkä tarvi mitään palautumisaikaa tai vapaata, olisin voinutkin jopa pysyä lukusuunnitelmissani. Ehkä.. Kai. Tai sitten en. :D Mutta no, tarpeeksi löysä (muttei myöskään liian väljä) lukusuunnitelma oli prioriteetti nro 1. Sellainen suunnitelma, missä pysyminen on oikeasti realistista ja todennäköisesti myös hiukka kirimään edelle.

Toinen asia mitä on tullut mietittyä on myös se, että missä menee raja siihen, ettei tee liikaa töitä syksyllä ja ole ihan lopussa sitten keväällä. Mä ehkä osittaisesti tunnistin näitä oireita itsessäni kahtena viime keväänä. Aloitin hirmuisella innolla ja draivilla syksyllä, mutta sen ylläpitäminen kävi aikas rankaksi. Toki näille parille keväälle nyt sattui vähän sitä sun tätä mikä kulutti jaksamista, mikä sitten ehk osittain heijastui lukemisiin. Että sinänsä on vaikea arvioida mikä vaikutti mihinkin ja kuinka paljon. Mutta tämä asia on kuitenkin sellainen, minkä yritän pitää mielessä ja tehdä työtä sitten sen mukaan. Tasapainottaa vapaa-ajalla ja pitää lukutunnit kuitenkin suht maltillisina alun osalta (ei mitään 8h lukupäiviä kuten viime syksynä..). Tai tämä olisi nyt kovasti tämän syksyn suunnitelma. Niin, ja jos pari pikku juttua menee tosi tosi tosi nappiin niin lokakuu voi olla aikasmoista säätämistä lukujen osalta. Mutta koska muuttujia on vähän liikaa niin tuota on vielä tässä vaiheessa turha miettiä sen suuremmin.

Orientoiduin urakan aloitukseen mm. raivaamalla keittiön pöydän. Näköjään osaan ympätä sen täyteen tavaraa ilman pääsykoematskujakin..

C'mon girl.. sukat.. Oikeesti? :D (puhtaat, mutta silti..)

Orientoitumismusiikkia. Kyllä tästä tabletista on vaan ollut niin hirmuisesti iloa ettei tosi ♥
(p.s. totally hooked, Kygon uusimmassa biisissä on sitä jotain. Kannattee tsekata jos ei ole vielä tuttu! :) )

Sain myös postia Oulusta isältäni, joka oli shoppaillut puolestani Verkkokaupassa. Entinen hiireni sanoi sopimuksen irti totaalisesti ja piti saada uusi. Pikaisella selailulla törmäsin tuohon hiireen, ja se oli ihan pakko kotiuttaa. Harvassa halvassa langattomassa hiiressä oli tällaista ulkonäköä viiden näppäintoiminnon lisäksi. Erittäin tyytyväinen valintaani. :) Myyjä olikin kaupassa todennut isälleni, että eipä tuo nyt kovin miehinen ole (hiiri oli siis tarjouskopassa Oulun myymälässä, joten ei ole vissiin mennyt kaupaksi). :D No ei ole ei, se on nyt tosi juttu.

Prismassa oli myös Classicit tarjouksessa alle euron kipale. Piti ihan vaan vähän hamstrata kesäjätskiä kotio, kun halvalla sai.

Niin, tässä kuvassa on vaan osa.. ;)

MinttuClassikin voittanutta vaan ei ole ♥

Pikku-B:kin kasvaa kovaa vauhtia. Kersalla ikää on jo hurjat 9 viikkoa. 

Mammakoira :)

Koska musta alkaa tuntua, ettei Riimistä tallennu yhtään kuvaa (johtuen ehk siitä, että se näyttää murjottavan lähes joka kuvassa..) niin onpahan edes yksi. Urpo jäi parina päivänä jumiin olohuoneen portin taakse ja löysin sen sieltä töistä kotiuduttuani. En vaan voi ymmärtää mikä tarve harmaarukkasella on pyrkiä porttien taakse, ja vielä jäädä kiinni itseteossa jumiutumalla väärälle puolelle (niin että kannattiko :D ). Pikkasen oli noloa koiraa kotona vastassa, kun oli ohohups vahingossa lipsahtanut portin toiselle puolen.

Niin että eipäs muuta kuin nautinnollista viikon alkua itse kullekin. ♥

Uuden vuoden ajatuksia

Kesäflunssa..

Hyttyset vs. kuvaaja ;) 

"Uusi vuosi", no sepä se. Muiden (meinasin sanoa "normaalien" ;) ) ihmisten vuosi on puolessa välissä menossa. Tuntuu, että itsellä vuosi kulkee hiukka erilaisessa syklissä. Vuosi on kahtena vuonna alkanut syksyllä elokuussa ja päättynyt toukokuun lopussa. Välissä on kuukausi tai kaksi aikaa, joka ei kuulu vanhaan eikä uuteen vuoteen. Aikaa, jolloin ei tarvitse stressata niin paljon. Saa huokaista syvään. Ja niin se uuden vuoden sykli alkaa uusiksi. Vai alkaako?

Tämän postauksen tekemiseen on mennyt hiukka pidempi aika kuin suunnittelin. Päätin suoraan, etten kirjoita mitään kokeesta ennen tuloksia. Ne keväät, kun olen jonnekin elämäni aikana pyrkinyt, menee samalla kaavalla. Kokeen jälkeen ei katsota vastausanalyysejä, ei mietitä mahdollisia omia pisteitä. Kaikki pääsykoeajatukset vaan huspois päästä ja odotetaan tuloksia. Musta tulisi niin hirviömäinen spekuloitsija, että ajaisin itseni hermoromahdukseen ihan vaan sillä jossittelulla ("entä jos tästä tehtävästä saisi tuon verran, tästä tuon verran, yhteispisteitä eeeehkä sittenkin.." ). Juuei. :D Toki mun piti palata asiaan blogin osalta jo kuukausi sitten tulosten tultua. Tai sentäs edes viikko-pari niiden jälkeen. Ohohups, meni kuukausi koska

1) tahdoin tahdoin tahdoin niiiiin kovasti kirjoittaa mutten tiennyt mistä aloittaisin ja miten omat ajatukset saisi järkevästi tuotua ulos asti tekstimuotoon (ei ole ensimmäinen kerta, kun syyhyttäisi päästä kirjoittamaan, ajatuksia olisi vaikka kuinka, ajatuksia siitä mitä kaikkea pitäisi saada kirjoitettua mutta jotenkin se on vaan niin kauhean vaikeaa. Ainakin aloittaa)

2) elämä. Se vaan tuli eteen. Olikin yhtäkkiä niin paljon muuta tekemistä, ettei blogille oikein ollut aikaa. Oli töitä. Oli "häiriötekijöitä" (heittomerkeissä, koska ne asiat, jotka aikaa vei, olivat hyviä). Oli pohdittavia asioita. Onko niihin saatu vastauksia? Juu ja ei. Osittain. Ainakin johonkin.

ja vielä lisänä 3) blogin tulevaisuus (kai tämä menisi itsessään tuohon pohdittaviin asioihin, mutta koska niitä oli aikas paljon jo muutenkin, niin olkoot blogi oma kokonaisuutensa, koska päätöksiä pitää (tai no, piti) tehdä sen suhteen mitä tämän kanssa teen..)

Kuten viime postauksen kommenttiboksissa osattiinkin vähän jo aavistella, hylätty tuloshan sieltä tänäkin vuonna tuli. Tottahan se on, että kyllä sitä sisäänpääsyä olisi tultu hehkuttamaan jo aikoja sitten, jos se olisi omalle kohdalle osunut. ;) Eli varasijalla, niin lähellä mutta no, näköjään silti niin kaukana.

Edelleen koen, etten ole saanut aikaiseksi kunnollista hakukertaa. En sellaista kevättä, jonka itse ajattelisin kunnolliseksi. Kaksi hakua, ja mulla on edelleen fiilis, ettei niitä ole tehty niin toden teolla mitä olisi voinut. Toisin sanoen en ole tyytyväinen. Ekassa hakukeväässä oli jo yritystä. Siihen asti kunnes Mr. X astui elämääni. Toki se, että olisiko mun taidot sitten loppujen lopuksi riittäneet sisäänpääsyyn, se on asia erikseen. Ja tänä keväänä... Mietin useaan otteeseen sitä, että jos opiskelupaikka ei nyt aukene ja jos vielä joku kaunis päivä uhraan kevään (tai edes osan siitä) pääsykoelukemisille, niin sen on parempi olla ihan heevetin hyvä yritys. Ilman yhtään mitään mikä vaikeuttaa pääsykoelukuja. Tämä kevät oli (taas) ihan liian täynnä sellaisia asioita, jotka ei vaan sovi yks yhteen pääsykoelukujen kanssa. Kuten vähän liikaa muita opintoja. Kaikki työntäyteisimmät kurssit ja deadlinet osui huhti-/toukokuulle. Yksi deadline oli jopa 18.5. ja tehtävänanto tuli tiedoksi paria viikkoa aiemmin (osuvaa..). Tentit osui myös huhti-/toukokuun vaihteeseen niiden kurssien osalta, jotka tenttimistä vaati. Lopultahan en kaikkia kursseja edes suorittanut, en sittenkään yksinkertaisesti tarvinnut niitä opintopisteitä mihinkään ja aikaa olisi kulunut "turhaan" ihan liika paljon. Paha vaan, että ko. kurssien takia oli kuitenkin stressattu, käytetty niihin mahdollisesti jonkin verran aikaa. Aikaa, jota muutenkin tuntuu keväällä olevan aivan liian vähän.

Motivaatio tuntui olevan vähän kiikun kaakun koko kevään. Tajusin sen, että haluan oikeasti saada proviisorin tutkinnon suoritettua. Sen gradun tehtyä. Tai ainakin siihen pisteeseen, että kun uudet opinnot aloittaisin, ei se olisi enää tehtävien asioiden listalla.. Piti kysellä gradupaikan perään. Huhtikuussa töistä ilmoitettiin suurista muutoksista koskien kesätöitä, mitkä veti koko pakan uusiksi kesän osalta. Jouduin huhti- ja toukokuussa käyttämään aikaa ja energiaa siihen, että miten kesän, ja mahdollisen tulevan syksyn suunnittelen. Gradun mahdollinen tekoaika (kesä? syksy?), taloudellinen tilanne keväällä ja kesällä tai saatikka syksyllä.. Liikaa stressin aiheita, liikaa mietittävää. Oli hyviä lukuviikkoja ja.. no, ei niin hyviä. Niinä viikkoina kyseenalaistin omaa motivaatiota, tahtoa ja halua päästä sisään. Sitä mitä oikeasti tahdon. Ja sitä, että jos lukeminen ei suju, tahtooko sitä tarpeeksi. Nii-in. Hyvä kysymys. Luovuttanut? Osittain. Isoin ajatus oli se, että aika ei riitä ja en voi keskittyä niin täysin lukemiseen, siten miten olisi pitänyt pystyä. Se söi motivaatiosta ison osan.

Ja se pääsykoe. Ihan lyhyesti yhteenvetona päällimmäisenä ajatuksena se, että koin kokeen vaikeammaksi mitä viime vuonna. Siihen ajatukseen nähden suoritin aikas kivasti. Yllätin itsenikin. Viime vuonna keräsin kokeen aikana pienen pientä paniikkia tiettyjen tehtävien kanssa mutta tänä vuonna kaikki tuollainen oli poissa. Edelleen sitä mieltä, että tämäkin koe olisi ollut hyvinkin tehtävissä, tarviisin vain paremman lukukevään alle.

Olin parisen vuotta säilyttänyt pääsykoematskuja olohuoneen tilanjakajassa (ja keittiön pöydällä ja pakastimen päällä ja makuuhuoneessa yöpöydällä ja.. eli vähän joka puolella) ja tahdoin vähäksi aikaa saada koko projektin pois silmistä. Nollata ajatuksia. Kesäkuun alkupuolella siivosin kaikki pois näkyviltä. Keittiön senkki (hmm.. ei sitä ehk sittenkään voi senkiksi luokitella vai voiko? ) söi sisäänsä osan matskuista. Jätin käden ulottuville niitä kirjoja, joita voisin ajatella käyväni läpi JOS jotain kesän aikana tekisin. Ja onko niihin koskettu? Ehei.

Lisää kauniita sisustuselementtejä makuuhuoneesta. Se kun ei mahdu varastoonkaan. Ko. laatikko piti sisällään paperia neljältä ekalta vuodelta farmasian opiskeluajoilta. Käytin yhden illan siihen, että kävin ihan kaiken läpi. Aika rankalla kädellä lensi paperia roskiin. Yksi iso IKEA-kassillinen siinä kertyikin. Tietyt matskut säästin, osa.. vanhentunutta tietoa. Ja tulisinko ikinä tiedonhakuvaiheessa tarttumaan vanhoihin tulostettuihin luentomatskuihin? Tuskin.

Varjoni ei jättänyt mua hetkeksikään. Milloinkas se jättäisikään? ♥

Toisen mielipide sisustuselementtien kuvaamiseen - EVVK :D Niin Riimimäistä. Jos se ei ole ruokaa tai liity akuutisti uloslähtemiseen tai treenaamiseen, nukkuminen on ihan pätevä vaihtoehto. Aina.

Ja se mitä odotettiinkin. Kesä ♥ Taidan olla ainoa, joka ei ole valittanut kylmistä keleistä. Okei, vesisade tökkii, aurinko olisi voinut näyttäytyä useampana päivänä mutta ei, en siltikään taida valittaa. Mielessä on edelleen viime kesä, joka oli tuskallisen kuuma. Kuten N:n mies sen viime vuonna totesi - mihinkään ei päässyt karkuun sitä kuumuutta (paitsi ehk töihin, jossa oli ilmastointi). Sisällä oli öisin reilu 30 astetta lämmintä. Liikaa. Ainakin mulle. Tänä kesänä on voinut lenkkeillä päivällä ilman, että koirat (ja itse) läkähtyy. On voinut treenata. Käydä juoksemassa. Ihan parhautta tässä kesässä. Toki tosiaan aurinkoa olisin voinut toivoa enempi. Kesä- ja heinäkuussa otin aurinkoa pihalla yhtenä päivänä. Yhtenä. Se on vähän se.  Ja aurinkoa olisi saanut näkyä enemmän ehk jo siksi, että koirien uittoreissut on jääneet aivan liian vähäisiksi kylmien ilmojen vuoksi. Surku juttu.

Lälläslää :D

Kamera on saanut levätä viimeisimmät viikot ihan rauhassa. Omia koiria on tullut kuvattua luvattoman vähän. Saatikka muuta arkea. Jos jotain on kuvattu lähiaikoina niin Mr. B:tä. Tämän pihapiirin uusinta vahvistusta.

So let me introduce you - Mr. B. ♥

Penska about 5 viikkoa :)

Ei, se ei ole mun.

1 vrk :)

Nalle oli ollut reipas, käynyt miehelässä keväällä ja pyöräytti yhden pienen plussapallon N:n iloksi kesäkuun alussa. Yhtä tilattiin, onneksi se edes säilyi hengissä ongelmaisen synnytyksen seurauksena. Ikinä en ole niinkin nuorta kuin vuorokauden vanhaa pentua nähnyt ja on ollut todella mielenkiintoista seurata sivusta Björkan kasvua. Pienestä marsusta on oikeasti kehittynyt ihan sheltin näköinen koirakersa. Ei olisi uskonut, Nalle ruokki jälkikasvuaan sen verta tehokkaasti, että Björn muistutti muutama viikko sitten enemmän tosiaan plussapalloa kuin koiranpentua. :D Maitobaarissa riitti evästä.

4 viikkoa

5 viikkoa

7 viikkoa

Kesän alku meni enempi vähempi lomaillessa ja juhannukselta aloitin vähän intensiivisemmän työnteon. Tuntuu, että siitä lähtien viikot vaan ovat hävinneet plop-tyylisesti johonkin mihinlie. Jos heinäkuusta jotain erityistä mieleen jäi, niin veljeni häät Oulussa. Hyvin onnistuneet, kauniit ja niin heidän näköiset häät. Niin onnellinen heidän puolestaan. ♥

Blogikin koki pienen muutoksen parin kuukauden aikana. Osa ehkä teistä huomasikin, että blogi on muuttanut nimensä. Tämä on hautunut ajatuksen tasolla jo pitkään. Silleen yleisesti. Nimi (entinen) on ollut leimaava. Ja hyvin pikaisesti keksitty blogia perustaessa. En oikein tiennyt mitä blogi tulee pitämään sisällään. Miksi se on muodostumassa. Olen jostain syystä tuntenut "huonoa omatuntoa" kirjoittaa blogiin muuta kuin pääsykoeasiaa. Koska se nyt on nimetty pääsykoeblogiksi. Ja kun en minä vaan osaa kirjoittaa pelkästä lukuprojektista (se nyt tosiaan on huomattu ;) ). Mietin pitkään sitä onko tämä asia johon tarvitsee tehdä muutosta. Onko sillä väliä. No näköjään sillä sitten oli, ainakin mulle. Blogin sisältö ei kuiteskaan muutu. Ainakaan olennaisesti. Tai siis, ei siitä pelkkää koira-/Lauran arki -blogia tule. Ei ainakaan vielä. Ja jos tulee, se varmaan siirtyy sitten toiselle osoitteelle. Ehkä. Kai. Hyvin todennäköisesti. Nomuttasilti. Tuntui, että ennen kuin blogiin päivittyi yhtään tekstiä, asialle piti vaan tehdä jotain. Ja mua miellyttävän nimen keksiminen otti aikansa. Kivoja koira-/paimenaiheisia ideoita pursusi huru mycket mutta sekin olisi ollut liika leimaavaa.

Niin, mietin myös pitkään sitä, että mikä tän blogin kohtalo oikeasti sitten on. Ehk loppujen lopuksi se suurin syy miksi nyt on elokuu kun tätä postausta kirjoitan. Jos en enää hakisi, niin kirjoittaisinko enää mitään? Ja jos päättäisinkin hakea, niin kirjoittaisinko siltikään? Pallottelin asiaa mielessäni viime keväänä, kun mietin hypoteettisesti ensi kevään (siis vuoden 2016) kohtaloa. Bloggausta en lopettaisi. En osaa. 6 vuotta on pitkä aika blogata. Mutta jatkaisinko muualla kuin nykyisen osoitteen alla. Mutta entä jos en tahtoisi luopua tästä osoitteesta, tykkään siitä, niin mitäs sitten? Siirtäisin tekstit muualle, sulkisin osoitteen ajaksi X ja avaisin sen sitten toisenlaisena? Sekään ei oikein tuntunut hyvältä ajatukselta. Ensin oli myös mietittävä, että mitä tekisin sen asian kanssa, että hakisinko enää edes tulevana keväänä. Sekin kun oli aukinainen asia.

Multa kysyi useampi ihminen lähipiirissä ja töissä kesän aikana, että noo, haetko vielä. Ja mun vastaus oli joka kerta "en tiedä". En ollut varma olisinko valmis ja kykenevä tulevana keväänä oikeaan ja kunnolliseen hakukertaan. Tuntui, että on ajan ja vuosien tuhlausta tehdä tätä puoliteholla. Ja se on oikeasti totta. Se on ajan haaskausta. Oman elämän haaskausta. Sitä pitäisi kyetä luomaan kevät, joka keskittyy hyvinkin pitkälti lukemiseen. Tai se taitaa olla sitä mitä minä kaipaisin. Panostaa siihen, että se tehdään kunnolla. Ei häiriötekijöitä. Tai jos on, niin jotain pientä muttei maailmaa mullistavia tekijöitä. Ei taloudellisia huolia (tai ainakaan suuria sellaisia). Ei liikaa töitä. Ei ylimääräisiä kouluhommia, joihin tuhlautuu energiaa. Ei ei ei. Vain pääsykoe. En oikeastaan vieläkään ole varma pystynkö tuollaisia optimiolosuhteita järjestämään itselleni tulevana keväänä. Mutta voinko priorisoida tarpeeksi? Ehkä. Mahdollisesti. Riippuu mikä on tarpeeksi. Ja siihen kun vaan ei ole vastausta. Ei ennen kuin paksu kirjekuori tipahtaa postiluukkuun, jos tippuu. Jos ei tipu niin siinä vaiheessa voi varmaan todeta, että juuei, ei riittänyt. ;)

Kesäkuu oli ja meni, ja en sen suurempia ajatuksia käyttänyt pääsykoelukemisille. Päällimmäisenä ajatuksena oli pettymys omasta suorittamisesta. Siitä, ettei kevät taaskaan mennyt kuten olin suunnitellut. Se tuntui osittain jopa olleen huonompi mitä vuosi sitten. Aloin melkein jo uskoa, että ehkä mä en vaan tahdo tätä tarpeeksi. Kuten alussa pohdin sitä että jos ei lukeminen onnistu, voiko kaikesta syyttää vain ja ainoastaan sitä, ettei sittenkään tahdo tarpeeksi? Koska jos jotain tahtoisi tosi tosi tosi paljon, niin laittaisiko sen vaan onnistumaan no matter what. Onko se niin suoraviivaista? Pieni osa musta edelleen ajattelee, että joo, on se. Ainakin osittain hyvinkin vahvasti. Ja sitten taas.. Ei ehkä.

Tuli tulospäivä. Kävin katsomassa oman tuloksen. Se kirpaisi. Todella paljon. Niinkin paljon, että yllätyin. Olin oikeasti uskotellut itselleni koko kesäkuun, ettei mun ehkä kannate enää yrittää. Kiintiötkin ja kaikki. Heinäkuussa päätä on vaivattu paljon ajatuksella hakemisella. On vaihdettu ajatuksia hakemisesta niin H:n kanssa kuin yhden toisenki. Ja niin se halu lukea ja hakea on löytynyt. Jopa pientä hahmotelmaa lukusuunnitelmaa on tehtynä. Lyhyen tähtäimen suunnitelmaa, ja syystä. Se, että päätös hakemisesta on syntynyt, saa aikaan mussa pienen pientä levottomuutta. Ja hämmennystä. Siksi, että mun syksy (ja kevät) on aikas auki. Se Gradu. Työtilanne. Lukemisen toteuttaminen siten, että voin sanoa toukokuussa olevani tyytyväinen. Ja hakukohde. Juu, luitte oikein. Yksi syy lisää, miksi muutin blogin nimeä.

Vietin kesä- ja heinäkuun ihmisen seurassa, joka on juuri siirtynyt työelämään opetteli oikeaa uutta elämää opiskelujen ulkopuolella. En olisi ikinä voinut kuvitella kuinka paljon uusia ajatuksia tämän henkilön tunteminen antoi. Me sivuttiin jutellessa enemmän ja vähemmän hakemista, opiskelua, työtilannetta, palkka-asioita, eri sektoreita, eri kaupunkeja... Mä oikeasti luulin ja uskoin olevani ihan varma siitä minne tahtoisin. Ja nyt huomaan miettiväni pienesti ja salaa toista vaihtoehto alkuperäisestä. Minä. Minä joka sanoin vuosi sitten sen, etten voisi kuvitella omalle kohdalleni sitä, että vaihtaisin unelmani johonkin muuhun. Tai ainakaan sellaista tilannetta, että tekisin kompromissin sen takia, että sisäänpääsy olisi liian vaikeaa. Mutta entäpä jos se ei olisikaan kompromissi? Niimpä. Nämä pari kuukautta on herättänyt vaikka minkälaisia ajatuksia puolin ja toisin. Ja tässä vaiheessa, pieni tyttö on hiukkasen pyörällä päästään. Tiedän sen, että haen. Mutta mihin? Liika vaikea kysymys. Ja oikeastaan en tässä vaiheessa tahdo tuolla päätäni vaivata. Tarviin aikaa setviä ajatuksia. Kun kevääseen pääsen ja tulee aika valita hakukohde, päätöksiä ehkä syntyy vasta sitten. Kenties. Tai sitten tämä solmu aukeaa jo paljon aiemmin ja kaikki on ihan päivän selvää. Se kuulostaa äärettömän hienolta vaihtoehdolta. Olisikohan se niinkin helppoa? Tuskin.

Niin, ja mikä oli hienointa, niin se täysi tuki ja tsemppi minkä sain tältä ihmiseltä. ♥ Aina kun puhuimme hakemisesta, sain sellaisen palopuheen omien unelmien tavoittelemisesta, että jäin sanattomaksi. Joka ikinen kerta. Täysin erilainen vastaanotto mitä Oulun suunnasta. Niin että vinkkinä sinne pohjoiseen, että seuraavan kerran kun puhutaan hakemisesta niin hiukka ymmärrystä kiitos. Omapa on elämäni, jos tahdon sen näin käyttää. Että nih! :D Lasken vielä olevani nuori. 3 vuotta kolmenkympin kriisiin. Se on paljon se! Ei siis mitään hätää vielä.. ;)

Kuten jo sanoinkin, en ole oikein vielä varma siitä, miten tuleva vuosi tulee järjestymään. En syksyn enkä oikein keväänkään osalta. Syyskuun alussa olen jo ehk hiukka viisaampi. On vähän liika monta vaihtoehtoa miten vuoteni järjestän, mutta mikään niistä vaihtoehdoista ei tunnu suoriltaan siltä, että näin asioiden kuuluisi ja olisi järkevintä mennä. Liikaa epävarmuustekijöitä, jotka ei minusta riipu. Tänään selvisi nykyisen työpaikan työtilanne, mikä onneksi selventää jo jotain. Ja samalla hankaloittaa tiettyjä asioita. Yritän realistisesti miettiä missä menee jaksamisen raja, ja kuinka paljon kevättä voi kuormittaa. Sillä en vaan usko, että tämä elämäntilanne mahdollistaa täysin häiriötekijätöntä vuotta. Kevättä ehkä ainakin pääosin, mutta ei syksyä.

Olen myös orientoitunut. Lukemisen aloittamiseen siis. Käytyämme keskustassa Urbanissa syömässä viikko sitten maanantaina eksyin Suomalaiseen kirjakauppaan. Paha vaan, että Suomalainen on paikka, jonne mua ei kannate päästää.

Musta tulee siellä sellainen hamsteri, ettei mitään rajaa. Kaikkea pitäisi saada. Ei välttämättä siksi, että on tarve, mutta kun vaan niin kovasti tahtoisi! Yleensä järki on mukana sen verta, ettei mitään älyttömän turhaa tule ostettua. Tai no, ehk pitäisi määritellä sana "turha". :D Se mitä sieltäkin mukaan tällä erää tarttui, voisi jollain tasolla luokitella hyödylliseksi. Muutama yliviivauskynä (siis c'mon, pastellisävyt! ♥ Ja vielä noin pienessä koossa! ), kaivattuja post-it lappuja, uusi (pinkki!) kalenteri, yksi uusi vihko (ja mikä sävymaailma? Pinkki tietty!) sekä pari muuta kynää (mm. pinkki..). Mietin jo blogin ulkoasun päivitystä. Haluatteko arvata mikä sävy kävi ekana mielessä? :D Jään vielä harkitsemaan asiaa..

Tällä erää ei muuta kuin tsemppiä kaikille meille, jotka ovat aloittelemassa (tai jo aloittaneet) uutta urakkaansa! Tästäpä se uusi vuosi sitten pikkuhiljaa liikkeelle lähtee.. :)